Talviolympialaisten lähestyessä suomalaisurheilijat ovat pikkuhiljaa terästäytyneet ja lähestyvät huippukuntoaan. Tour de ski:llä nähtiin jo naisten puolella voitto ( Kerttu Niskanen) ja pari pallisijaa ( Anne Kyllönen). Myös miesten puolella muutama valonpilkahdus helpotti ainakin joidenkin hiihtäjien tuskaa.
Suurin tasonnostaja oli tietenkin mäkihyppy, jossa yllättäen Anssi Koivuranta vei Innsbruckin osakilpailun voiton yhden kierroksen kilpailussa. Onnella oli tietenkin kilpailussa sijansa, mutta silti kova suoritus. Lisäksi mäkiviikolla nähtiin muutenkin yllättävän hyviä suorituksia kautta linjan, sillä aikaisemminhan oli tiukassa se päästäänkö edes toiselle kierrokselle.
Yllättävää oli myös se, että Janne Ahonen löysi jokaisessa kisassa voittajansa oman joukkueen sisältä. Ihan sellaista voittoparaatia ei Ahosen paluu ole ollut kuin MTV on hypettänyt kanavillaan etukäteen. Uskon kuitenkin, että jos joku mäkihyppääjä voi Sotshissa pärjätä, on se juurikin herra Ahonen. Tsemppiä Janne!
Myös ampumahiihdon puolelta kuultiin iloisia uutisia, kun vihdoinkin Kaisa Mäkäräinen sai sihdin kohdilleen. Hiihtovauhtihan Kaisalla on aina ollut huippuluokkaa. Näin siis myös ampumahiihdossa mitalit ovat mahdollisia, jos vain kaikki natsaa kohdilleen.
Suomalaisittain huikean alkuvuoden kliimaksi oli kuitenkin nuorten jääkiekkoleijonien yllätyskulta.
Ennen kisoja Suomi oli rankattu sijalle viisi, mutta niin vaan pikkuleijonat näyttivät ettei pelejä ratkota paperilla vaan kentällä. Suomi on uskomattoman vahva niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pelaajat osoittivat, että he pelaavat joukkueen eteen koko sydämellään.
Finaalissa Ruotsi oli taitavampi ja pyöritti hienosti, mutta tehottomasti peliä. Suomi teki tarvittavat maalit kovalla prosentilla ja jatkoajalla oli enää ajan kysymys milloin Suomi antaa viimeisen niskalaukauksen. Ja kuinka ihanan makeasti Rasmus Ristolainen sen sitten tekikin. Eipä ihme, että nuori mies on saanut jo mahdollisuuden näyttää taitojaan NHL:ssä.
Lisäksi joukkueen kantavia voimia olivat huikea Teuvo Teräväinen, luottopuolustaja Ville Pokka ja varmaotteinen maalivahti Juuse Saros, joille kaikille voi varmuudella povata valoisaa tulevaisuutta rapakon takana.
Olympialaisissakin pelataan lätkää. Toivottavasti joukkueeseen valitut pelaajat näkivät tuon pikkuleijonien voiton ja tajusivat mikä on myös olympialaisissa Suomen vahvuus. Meillä ei ole parhaita yksilötä, mutta joukkupelissä Suomi on maailmanhuippua ja siksi onkin erittäin tärkeää, että Westerlund saa puhallettua hyvän yhteishengen joukkueeseen.
Nuori suurlupaus Aleksander Barkov tekee A-maajoukkuedebyyttinsä kovassa paikassa Sotshin olympialaisissa
Valituista ja valitsematta jääneistä pelaajista on taitettu peistä viime päivät. Täytyy myöntää, että Saku Koivun jääminen omasta halustaan pois harmittaa, sillä Saku, jos kuka on johtaja ja joukkuepelaaja isolla J:llä.
Aaltosen, Lehterän ja Hietasen valintaa on kritisoitu, mutta minä luotan Westerlundin arvostelukykyyn ja ammattitaitoon. Kysymys on nimenomaan roolituksesta. Sen vuoksi monien kaipaama Sean Bergenheim jäi kisoista ulos. Miehelle ei löytynyt Erkan mukaan sopivaa roolia. Uskotaan sitten, jos niin on. Itse olisin Bergenheimin mielelläni kisoissa nähnyt.
Suomen joukkueen mielenkiintoisimmat pelaajat ovat ehdottomasta nuoret Barkov ja Määttä, jotka molemmat ovat pelanneet niin vahvan kauden NHL:ssä , ettei heitä yksinkertaisesti voinut sivuuttaa valinnoissa.
Joka tapauksessa olympiakuume nousee pikkuhiljaa ja yllämainitut hyvät tulokset ovat omiaan nostamaan odotuksia penkkiurheilijoiden keskuudessa.
Sm-liigakin jatkui joulutauon jälkeen. Pelicans sai onneksi ikävän tappioputkensa poikki ja ehti ottaa jo kolme voittoakin putkeen. Keskiviikkoinen Blues-ottelu oli kuitenkin taas paluu muniinpuhaltelu-lätkään, jota tappioputkessa harrastettiin. Eli näennäistä yritystä vai oliko Blues niin vahva, ettei saumaa ollut? Käytännössä Pelicansilla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia ottelua voittaa vaikka numeroiden valossa ottelu tasainen pitkään olikin ja täytyy sanoa, että jos eivät otteet parane jatkossa ei Lahdessa tänäkään vuonna nähdä Playoff-pelejä.
-Pete Salomaa-
Warren rellesti Namikalle uuden vuoden ensimmäisen voiton
Uusi vuosi ja vanhat kujeet. Namika Lahti on pysytellyt koko kauden ajan tukevasti sarjan keskikastissa voittaen ja häviten tasatahtiin, eikä kevätkauden ensimmäinen viikko tuonut asiaan muutosta.
Parin kotipelejä pelanneen Namikan ensimmäinen koitos oli viikontakainen ottelu Joensuun Katajaa vastaan. Sarjassa lievästi alisuorittanut joensuulaisjoukkue veti ottelua alusta loppuun, vaikkei Namika jäänytkään turhan kauas ihmenoususta. Ottelussa oli parhaimmillaan eroa jo lähes kaksikymmentä pistettä joensuulaisten hyväksi, kun melkoiseksi pompotteluksi ajautuneeseen neljänteen jaksoon tuli yllättävää potkua joensuulaisten tekemien toistuvien helppojen virheiden ja epäonnistuneiden vapaaheittojen myötä. Namika pääsi lopussa vielä yrittämään tasoitusta tai jopa voittoa kahden pisteen takaa-ajoasemassa, mutta aikalisän jälkeinen kuvio ei onnistunut valmentaja Ilkka Palviaisen toiveiden mukaisesti, ja Namika joutui sittenkin tyytymään aiemmin jo väistämättömältä näyttäneeseen tappioon. Katajan hyvä hyökkäyspelin pyörittely pakotti lahtelaiset rikkomaan, ja tämä johtikin peräti kolmen Namikan pelaajan ulosajoon.
Tämän viikon keskiviikkona pelattu Namikan toinen kotipeli oli siinä määrin merkityksekäs, että se pelattiin sarjataulukossa kahdeksantena majailevaa Salon Vilpasta vastaan. Namika majoittaa sijaa seitsemän, ja keskiviikon voiton jälkeen alkaa näyttää siltä, etteivät lahtelaiset ole matkaamassa sarjataulukossa ainakaan alaspäin. Tulostaulun mukaan jännittävänä kolme ensimmäistä jaksoa tuntui olevan koko ajan lahtelaisten hallussa. Kun Namika sitten viimeisellä neljänneksellä pisti hanat auki, oli kyyti Salon vieraille kylmää. Namika merkkautti päätösneljänneksen nimiinsä murskaavasti 30-11.
Jos voitto oli leipää, niin sirkushuvejakaan ei säästelty. Viimeisten minuuttien Suonio-Arnold alley-oop-donkki sekä niin ikään Suonion tarjoilema syöttö levyn kautta Warrenin donkkiin tarjoilivat Suurhallin yleisölle aimo annoksen koripalloiloa. Ottelun hahmo oli kauden parhaan ottelunsa pelannut amerikkalaiskörmy Storm Warren, joka tuntui olevan joka puolella kenttää. Tilastojakin miehelle syntyi 25 pisteen, 9 levypallon, 4 riiston ja 3 syötön edestä.
Voittoisan Vilpas-ottelun jälkeen Namika jatkaa sarjataulukossa siis sijalla 7, vaikka edellä porskuttava Tapiolan Honka onkin lahtelaisten kanssa tasapisteissä ottelun enemmän pelanneena. Namikan ottelurupeama jatkuu sunnuntaina Kouvolassa, jossa vastaan asettuu otteissaan Ville Kauniston paluun myötä reipastunut Kouvot. Seuraava kotipeli pelataan jälleen ensi keskiviikkona, kun jo kertaalleen tappio niskassaan Suurhallilta poistunut Pyrintö saapuu Lahteen kokeilemaan onneaan.
– Mikko Blomberg-