SM-liigan runkosarja loppusuoralla

SM-ligan runkosarjaa oli alkuviikosta pelaamatta keskimäärin 10 ottelua/joukkue. Monta kysymystä odottaa vielä ratkaisuaan loppukierroksien aikana. Kuka voittaa runkosarjan? Ketkä nappaavat kotiedun pudotuspeleihin? Ketkä yltävät säälipleijareihin? Ainoastaan Ilveksen karsinnat näyttävät varmalta.

Yksi ennustusmalli näiden kysymyksien ratkaisemiseksi on käyttää hyväkseen SM-liigan kuntopuntaria ja siitä muodostuvaa pistekeskiarvoa/ottelu. Eipä muuta kuin toimeen. Otin otokseen vain vuonna 2012 käydyt ottelut, joita on ollut 17 per joukkue. Valitsin tämän vuoden puolella käydyt ottelut, siksi, että sillä tavalla sain mukaan nimenomaan joukkueiden tämän hetkisen trendin, joten alkukauden esityksillä ei ollut painoarvoa.
Näin sain aikaiseksi ennustusmallin siitä, miltä liiga näyttää runkosarjan jälkeen.

Aina voi tietysti käydä niin, että joku joukkue yllättäen voittaa tai häviää kaikki loput ottelunsa, mutta yleensä nämä keskiarvot toimivat erittäin hyvinä suunnannäyttäjinä. Tämän vuoden peleissä nousussa ovat selkeästi olleet HIFK ja Jyp sekä alakerran SaiPa ja HPK. Mihin niiden nousu yltää? Tässä ennustukseni sijoituksista ja pisteistä SM-liigan runkosarjan lopussa:

1.Kalpa 114 p
2.HIFK 112 p
3.Jyp 109 p
4.Ässät 108 p
5.Pelicans 108 p
6.Jokerit 99 p
7.Kärpät 96 p
8.Lukko 82 p
9.SaiPa 80 p
10.Blues 80 p
11.TPS 75 p
12.HPK 75 p
13.Tappara 74 p
14.Ilves 51 p

Näyttää siis, että Kalpa ja HIFK kamppailevat loppuun asti runkosarjan voitosta. Jyp, Ässät ja Pelicans painivat tiukasti neljän parhaan joukkoon pääsemisestä. Joukkueet näyttävät olevan todella tasaisia, joten tästä kolmikosta vahvimmilla on se, joka parhaiten pystyy pistekeskiarvoaan nostamaan ja tietenkin isossa osassa ovat myös keskinäiset pelit. Jokerit ja Kärpät jatkavat taisteluaan suorasta playoff-paikasta, kun taas Lukko, Saipa ja Blues ovat vahvoilla, kun mietitään viimeisiä säälipleijaripaikkoja. Tepsin, HPK:n ja Tapparan kausi päättyy runkosarjaan ja Ilves jatkaa kauttaan karsinnoissa.

Maaliskuun 15. päivä nähdään, mikä on se oikea järjestys. Epäilisin, että lähellä totuutta ollaan. Toivottavasti Pelsut eivät tästä lannistu, vaan nappaavat vähintään sijan 3. tai 4.

 

Suurhallin hautajaiset

Tiistaina pelattiin suurhallissa nähtävästi viimeistä kertaa virallinen jalkapallo-ottelu. Vastakkain olivat liigacupin ottelussa FC Lahti ja HJK.
Mitään suurta kiimaa ei kentällä, eikä katsomossa nähty. Nähtävästi enemmänkin odotettiin, sillä katsojille tehtiin ovella suuren maailman malliin ruumiintarkastukset. Lisäksi klubin faneille oli varattu puolet ns. pääkatsomosta. Kivahan niiden kaikkien viiden klubifanin oli siellä istua…

Itse pelistä voisi todeta, että HJK vei ja Lahti pyristeli perässä. Materiaaliero tuli kyllä selväksi. Klubin keskikenttä toimi paremmin kuin Lahden vastaava ja kärjessä heillä tuntuu olevan tarpeeksi vaarallisia hyökkääjiä.


Näkymä Lahden suurhallista, joka ei enää toistu. Suurhallin viimeistä jalkapallo-ottelua oli todistamassa vaivaiset 500- 600 katsojaa

Lahtikin loi muutaman vaarallisen paikan lopussa, eikä tasapelikään hirveä oikeusmurha olisi ollut, mutta kyllä tällä kertaa parempi joukkue voitti.
FC Lahden peli ei ollut toivottoman näköistä, mutta jotain siitä kyllä vielä uupuu. Tosin vastuskin oli kovin mahdollinen. Toivottavasti seuraavassa liigacupin pelissä Myllykoski kaatuu ja lahtelaiset pääsevät vihdoin voiton makuun. Se saattaisi aukoa joukkueen peliä.

Veikkausliigakausi alkaa jo 7 viikon päästä, joten sopimuksettomat pelaajat Shala ja Eerola voisivat pikkuhiljaa tehdä sen sopimuksen kuhnureihin. Nyt hyvät pelimiehet menevät hukkaan katsomossa istuessaan, enkä tässä suinkaan tarkoita Antti Hukkaa…

Pete Salomaa

KOLUMNIT -arkisto

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011