Se iskee joka jätkään

Jokakeväinen hassutteluturnaus alkoi entisiä vieläkin hassummin. Sotshin leijonakuninkaat konttasivat Minskissä ensimmäiset pelinsä Latviaa ja Venäjää vastaan saaden lätkäkansan suunniltaan. Tiistaisesta Saksa-pelistä napattu pakkovoitto palautti kuitenkin urheiluväen uskon leijonalaumaan.

Siinä viiltävä syväanalyysi, jonka olen näistä kisoista ehtinyt tehdä. Tai halunnut tehdä. MM-kisojen merkityksestä on puhuttu paljon aikaisemminkin, mutta varsinkin näin olympiavuonna keskustelu nousee väkisinkin esiin. Kiinnostaako jääkiekko todellakin niin paljon, että yhdet arvokisat vuodessa eivät riitä tyydyttämään kiekkonälkäistä lätkäfania?

Olympialaisista voitettu pronssi näytti helmikuussa upealta saavutukselta, mutta sen arvo kutistuu samaa tahtia kun näitä jokavuotisia kisoja käydään. Ketä se enää kiinnostaa, jos yksi MM-turnaus pelaillaan sinne päin, jos kansallissankariksi nouseminen on mahdollista joka vuosi, joskus jopa monta kertaa vuodessa?

Vastaankin saman tien itse. Se kiinnostaa suomalaisia. Jääkiekon MM-kisat ovat suomalaisten riitti, yhteinen traditio, jolla rakennetaan yhteenkuuluvuutta ja ennen kaikkea suomalaisuutta.

Vaikka jääkiekko ei pelinä kiinnostaisi, moni innostuu keväisin kannustamaan sinivalkoista leijonaa, koska se on tapa. Niin on tehty aina ja niin kuuluu tehdä. Maamme-laulu, siniristiliput ja muut suomalaisuuden symbolit näkyvät erityisen hyvin juuri urheilutapahtumissa, joissa samalla rakennetaan vastakkainasettelua muiden maiden edustajien kanssa. Media tietysti ruokkii tätä suomalaisuuden kokemusta asettamalla jääkiekon MM-kisat kerta toisensa jälkeen suurimmiksi kisoiksi ikinä.

Itse näkisin mieluusti jääkiekon MM-kisoja vähän harvemmin kuin kahden kuukauden välein, mutta en uskalla sanoa sitä ääneen. Suomalaisten kevätriehan ivaaminen on jumalanpilkkaa pahimmillaan. Antaa siis leijonan karjua.

 

Kylmiä makkaroita

Hiihtostadionin nurmi on surkea. Sää on surkea. Jopa yleensä kehuttu meronen on umpisurkea. Vastasin FC Lahden teettämään kyselyyn ottelutapahtuman viihdyttävyydestä, ja huomasin, etten juurikaan viihtynyt. Mietin, mikä tekee ottelutapahtumasta viihdyttävän?

Toki siihen vaikuttaa ruuhkattomuus makkarajonossa ja oluen kylmyysaste, mutta nämäkin asiat tuntuvat yhdentekeviltä silloin, kun itse ottelu on viihdyttävä.

Viihdyttävä ottelu on sellainen, jossa riittää tapahtumia. Sellainen, jossa syötöt menevät pääosin sinne, minne on tarkoitettu. Sellainen, jossa harhautus ei pääty nurmenpintaan ja jossa kahdestatoista kulmapotkusta ainakin yksi menee sisään. Se on sellainen, jossa vastustajan puolustus murretaan nopeilla seinäsyötöillä ja huippunokkelilla oivalluksilla. Sellainen, jossa nähdään hienoja torjuntoja ja keskityksiä. Saksarimaali on plussaa.

Voitetun klubimatsin jälkeen FC Lahden viihdyttävyys on hiipunut. Nurmea on helppo syyttää, mutta kaikkea ei sentään voi Hiihtiksen perunapellonkaan syyksi vierittää. Maanantaina Espoosta saalistetut puhtaat nolla pistettä ja nolla maalia kertovat kaiken oleellisen tämän hetken Lahdesta. Kuhnurilaumaa vaivaa tehottomuus, jonka selitetään johtuvan lohduttomasta kenttätilanteesta. Lahdessa ei ole kenttiä, joilla taitava keskikenttämiehistö pystyisi treenaamaan vahvuuttaan, lyhytsyöttöpeliä.

Kinkkinen tilanne tosiaan. Kuten sanottu, nurmea ei kuitenkaan voi syyttää kaikesta. FC Lahdella on ollut viime peleissä erikoistilanteita vaikka millä mitalla, mutta kaikki on haaskattu. Heitetty menemään. Lahti tarvitsee kunnon keskittäjän. Tai ainakin sellaisen, joka saa pallon nostettua ensimmäisen vastustajan yli. Nyt olisi kova juttu treenata erikoistilanteita.

Vaikka ottelutapahtuma on viime aikoina lähinnä itkettänyt, on lahtelaisyleisö löytänyt tiensä yllättävän hyvin stadionille. Ehkä alkukauden viihdyttävä kuhnurijoukko kerää sittenkin katsojia. Kylmästä merosesta ei ainakaan yleisömagneetiksi ole.

Elina Salomaa

 

KOLUMNIT -arkisto

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011