Rafael

Myönnettävä se on, että väärässähän minä olin. Erehdyin nimittäin epäilemään Rafaelin käyttökelpoisuutta FC Lahden hyökkäyspäässä. Ajattelin, että mies on jo liian vanha, kankea ja ehkäpä suurin intohimokin olisi jo kuollut. Väitettä tuki sentään kolme edellistä kautta, joilla Rafaelin maalimäärät jäivät korkeintaan kuuteen tehtyyn maaliin. Kirjoitin vielä kesäkuussa juhannuksen alla seuraavasti:
Sietääkin kysyä riittävätkö Rafael, Dantas ja Kemppinen enää tänä päivänä liigatasolla? Itse asiassa RoPS-pelissä parhaat maalintekopaikat siunaantuivat Loorents Hertsille, jota en kylläkään pidä minään viimeistelijänä. ”

Tuon jälkeen Rafael on nostanut maalimääränsä jo 11 täysosumaan ja johtaa tällä hetkellä maalintekijäpörssiä. Dantaksellakin on kasassa kuusi maalia. No Kemppisen Jonne on luokkaantuneena, mutta Hertsi lienee näyttänyt myös, että miehessä on jonkin verran viimeistelijän vikaa…


Rafael – seuraikoni!

Mielelläni olin kuitenkin väärässä, sillä Rafael on varsinainen seuraikoni, vaikkei alkuperäinen suomalainen olekaan. Rafael saapui Suomeen vuonna 1997 HJK:iin ja sen jälkeen Rafu nähtiin mm. FC Jazzin paidassa. Kaudeksi 2005 Rafael saapui Lahteen ja on siitä lähtien edustanut vain FC Lahtea. Mies on paukuttanut FC Lahdelle 78 liigamaalia, yhteensä maaleja liigassa on jo 115 kappaletta eli toiseksi eniten kautta aikain. Kova suoritus, josta hattu nousee täälläkin suunnassa korkealle.

Mielenkiintoista nähdä, miten Malinen jatkossa peluuttaa Rafaelia, kun Tuco saapuu. Olisikohan jopa niin, että Malinen peluuttaisi Lahtea uskaliaasti kahdella kärjellä? Missio sarjapaikan säilyttäminenhän on jo käytännössä onnistunut, joten nyt voisi toimia ”kaikki munat samaan koriin”-taktiikka, jossa kaksi kovaa viimeistelijää pantaisiin piikkiin. Loppukaudeksi on vain voitettavaa, kun pronssi on vain kuuden pisteen päässä, joten sitä voisi lähteä tavoittelemaan jopa pienellä riskitaktiikalla? Olisi siinä vastustajilla mietittävää, kun Rafael ja Tuco kirmaisivat boxissa…

FC Lahden seuraava kotimatsi tänään perjantaina, vastustajana KuPS!


Pelicansin puolustus vuotaa

Pelicans on pelannut nyt 7 harjoitusottelua vaihtelevalla menestyksellä. Voittoja on tullut vain kaksi ja viisi kertaa on tullut suht niukasti pataan. Vastustajan maaliverkkoa on heiluteltu 24 kertaa, joka on ihan hyvä määrä, mutta samalla omaan maaliin on lipsahtanut kiekko 27 kertaa.

Helposti voi vetää johtopäätöksen siitä, että varsinkin puolustuspelaamisessa on runsaasti skarppaamisen varaa. Myöskään maalivahtipeli ei ole vakuuttanut. Sekä Myllyniemelle että Juvoselle on helppo tai parikin lipsahtanut joka matsissa. Onneksi kysymys on vielä harjoituspeleistä eikä oikeista liigamatseista, joissa pisteitä jaetaan.

Sen sijaan hyökkäyspeli on ollut tehokkaan oloista. Jos katsotaan harjoitusotteluiden pistepörssiä, niin huomataan, että muutama pelaaja on saanut jo aika mukavan saldon aikaan. Pelicansin pistepörssiä johtaa Tyler Redenbach, joka on tehnyt viidessä pelissä pisteet 2+7. Ei hassummin kaverilta, joka useimmilla liigapaikkakunnilla tuomitaan turhaksi surffaajaksi.


Redenbach on johtanut ykköskenttää tehokkaasti harjoitusotteluissa

Toinen turha surffari on Jesse Niinimäki, jolla on seitsemästä ottelusta koossa pisteet 1+7. Lisäksi Pelicansilta löytyy vielä kehäraakki Timo Pärssinen, joka on latonut seitsemässä pelissä pisteet 5+2. Kyseiset surffarit ja kehäraakit ovat muuten kärkikaartia harjoitusotteluiden pistepörssissä kun huomioidaan kaikki liigajoukkueet…

No, tosiasiahan on, että vasta tosipeleissä nähdään kenestä on tekoihin myös liigapeleissä. Jotenkin vain tuntuu, että yleensä näissä harjoituspeleissä pärjäävät nuoret pelaajat, jotka yrittävät vakuuttaa valmennusjohtoa pelipaikastaan joukkueessa. Mitä se sitten kertoo, että Pelsujen vanhat kehäraakit jo tässä vaiheessa paiskovat tuommoisia pistemääriä? Tuskin heidän tarvitsee ainakaan Aravirralle näyttöjä sen kummemmin antaa?

Pelicansin seuraavat harjoituspelit Lahdessa 30.8. Pelicans -HPK ja 1.9. Pelicans – AK Bars Kazan.

Pete Salomaa

KOLUMNIT -arkisto

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011