Mitä yhteistä on Matti Nykäsellä, Vesa Keskisellä ja Jari Sillanpäällä? Jokainen heistä on päästetty päihtyneenä suoraan lähetykseen joko televisiossa tai radiossa. Niin sanotun raatelujournalismin huipentuma oli Enbusken, Veitolan ja Salmisen show´n jakso, jossa joko pöllyssä, pahoissa vierotusoireissa tai muuten täysin edesvastuuttomassa tilassa olleen Jari Sillanpään annettiin esiintyä leijonanosa ohjelma-ajasta. Ja miksi ei olisi annettu, ohjelmahan keräsi taatusti historiansa kovimmat katsojaluvut.
Nämä talk show’n kaikki kolme nimitoimittajaa esiintyvät julkisuudessa kernaasti hyvän laatujournalismin edustajina, mutta alan eettiset ohjeet näyttävät olevan heillä toistuvasti hukassa. Jokainen on ollut julkisuudessa kärkäs arvostelemaan Seiskan kaltaisten lehtien harrastamaa juoru- ja paljastusjournalismia, mutta he vedättävät itse jututettavia kaksin verroin pahemmin.
Heittäydyin itse freelanceriksi jälleen 1993, kyllästyttyäni Seura-lehden toimitusjohdon laiskoihin linjanvetoihin. Lähdin seuraavana vuonna mukaan kehittämään Nykyposti-lehteä, jonka tuore päätoimittaja, Jaana Laukkanen oli jo kovaa vauhtia uudistamassa entistä sensaatiojulkaisua tasokkaammaksi suomalaisten lukulehdeksi. Ufo-havaintojen ja muiden huuhaa-artikkelien sijaan alettiin tehdä juttuja Kehä III:n ulkopuolella asuvista, tavallisista suomalaisista, arjen sankareista sekä lämminhenkisiä syvähaastatteluja koko kansan julkkiksista. Lehti ei ollut kuitenkaan tarpeeksi trendikäs silloisen kustantajan, nykyään Otavamediana tunnetun Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n mielestä, joten se lakkautettiin 2004.
Nykypostilla oli maineensa takia raskas taakka kannettavanaan. Monet sekoittivat sen aikaisemmin ilmestyneeseen Nyrkkipostiin, jonka aihealuetta olivat lähinnä sirkkeliin pudonneet lapset ja muut näennäiset paljastukset. Nyrkkiposti kilpaili Raton kanssa hyllyvässä sosiaalipornon ja pornon välisessä maastossa. Muun muassa sen entinen päätoimittaja viljeli yleisesti käsitystä, että Nykyposti olisi ollut Nyrkkipostin jatkaja. Näin ei kuitenkaan ollut. Oman painolastinsa lehden harteille toi sen alkuperäinen kustantaja Lehtimiehet Oy, jonka lippulaiva oli Hymy ja jonka pikkusiskoksi Nykäri lanseerattiin.
Tavoitteena oli, että kirjoittaisin kerran kuukaudessa ilmestyvään Nykypostiin säännöllisesti yhden kovan luokan rikosjutun. Törkeitä veritekojahan Suomessa riittää, mutta nyt näkökulma oli puhtaasti uhrin puolella. Sen lisäksi kaappasin monia muitakin yksinoikeusaiheita, kuten tuoreeltaan nuorena kuolleen tangokuninkaan, Sauli Lehtosen vanhempien haastattelun. Panimme talon sisällä kampoihin irtonumeromyynnissä paitsi Hymylle ja Alibille, jotka olivat tulleet 1988 osaksi Yhtyneitä sen ostettua Lehtimiehet Oy:n Suomen aikakauslehtihistorian tarkimmin varjellussa kaupassa, myös talon perinteisimmille lehdille.
Nappasimme skuuppeja muun muassa Seuran ja Annan nenän edestä. Kun saimme ainoana aikakauslehtenä Armi Aavikon erikoishaastattelun, kummankin lehden päätoimittaja kysyi Laukkaselta, miten ihmeessä olitte onnistuneet löytämään Armin. Jutun itse kirjoittanut Laukkanen totesi soittaneensa haastateltavan ovikelloa.
Vaikka Nykärin hovivalokuvaajana toimi legendaaristen sensaatioiden ideoijana tunnetuksi tullut Olavi Kaskisuo, emme enää rakentaneet juttuja tyhjän päälle. Matti Nykänen kuului Olkun läheisiin ystäviin, mutta meille ei tullut koskaan mieleenkään päästää häntä ääneen edesvastuuttomassa tilassa, jotta saisimme kansijutun. Kuten ei Vesa Keskistä eikä Jari Sillanpäätäkään. Jos Tuomas Enbusken tv-haastattelun kaltaista tekstiä olisi tarjottu Nykypostiin, päätoimittaja olisi palauttanut sen bumerangina takaisin.
Jostain kumman syystä sähköisellä medialla on kuitenkin pyhä kosketus jutunaiheisiin. Se tekee paskajournalismista kultaisia uutisia. Kun 70-luvulla suitsutettiin Hyvät, pahat ja rumat -tv-ohjelman nimiin, ihmettelimme toimituksemme kahvihuoneessa, miten uutinen, joka olisi Nykypostissa julkaistuna luokiteltu skandaalinhakuiseksi ankaksi, olikin televisiossa kovan luokan ja koko yhteiskuntaa koskettava paljastus. Nykärin toimittajista kukaan ei olisi esimerkiksi alentunut kysymään presidenttiehdokkaana kampanjoineelta Martti Ahtisaarelta Simo Rantalaisen tavoin, oletteko koskaan laskeneet lentokoneessa allenne.
Jari Sillanpään tapaus osoittaa, että television nykyiset talk show´t ovat laskeneet riman printtimediaa alemmaksi. Journalismin hyeenat ovat yhä voimissaan, ja heillä on entistä makeammat oltavat.
Ilkka Isosaari