Pelicans on esiintynyt kevään playoff-peleissä yhtä ailahtelevasti kuin koko kaudenkin aikana. Loistavaa suoritusta seuraa emämunaus ja emämunausta taas joku upea kuvio. Jotenkin on vaikea ymmärtää, milloin pelaajat antavat kaikkensa, jos ei kevään playoff-peleissä pelata kaikkeaan antaen? Tätä kirjoittaessani Tappara johtaa otteluparia voitoin 3-1 eli rantapallot ovat enää yhden tappion päässä. Varmaa on, ettei Pelicans enää tästä suosta nouse. Jos nousee, niin syön hatullisen sitä ihteään.
Tappara on ottanut voittonsa pääosin Pelicansin avustuksella. Puolustuksessa on tehty karmeita, alokasmaisia virheitä, jotka eivät kuulu playoff-kiekkoon. Totta kai osansa on ollut Tapparan tarkkaakin tarkemmalla pelaamisella, joka on valmentaja Rautakorven tavaramerkki. Konemaisen varmaa peliä, ilman suurta loistokkuutta eli pelataan tuloksesta, josta pleijareissa nimenomaan on kysymys. Pelicans on pelanut yhden hyvän pelin, jossa mokat jäivät minimiin ja koko joukkueella oli tekemisen meininki. Lauantain voittopeli oli sellaista Pelicansia kuin olisi pitänyt nähdä joka pelissä. Maanantaina Hakametsässä olisi ollut ryöstön paikka, mutta mitä teki Pelicans? Pelasi sarjan huonoimman pelinsä. Vuoristoratamaisen runkosarjan jälkeen jotain tälläistä pelkäsinkin, vaikka toiveissa oli tasonnosto.
Toisaalta Pelicans on ylittänyt odotukset tältä kaudelta. Ennakkokaavailuissahan joukkue sijoitettiin sijoille 12-14. Se vain harmittaa, että Tappara olisi ollut täysin kaadettavissa, jos edes jonkinlainen kiima olisi joukkueessa saatu päälle ja oikeasti haastettu Tappara.
Niinpä viikonlopun jälkeen onkin aika suunnata katseet jo ensi kauteen. Paljon tulee muuttumaan joukkueessa ja valmentajaportaassa, se on varma ja hyvä niin. Renkomäen Jursinov, Tomi Lämsä astuu ruoriin ja toivon mukaan pahimmista surffareista päästään eroon ja vihdoinkin satsataan myös tulevaisuuteen. Hyvänä esimerkkinä toimivat nuoret pelaajat kuten Alanne ja Mustonen, joiden kaltaisia eteenpäin urallaan pyrkiviä pelaajia olisi mukava nähdä enemmänkin ensi kauden joukkueessa. Näinköhän hyvin pelanneista A-junioreista löytyisi liigapelaajia?
Yksi toivomus minulla kyllä olisi ensi kauden pelaajista: Ryan Lasch takaisin Lahteen, kiitos!
– Pete Salomaa-
Namikalla yhä vaikeaa
Namika sai tappioputkensa katkaistua viime viikolla joukkueen kepittäessä KTP:n niukasti kotikentällään. Hyvä vire jatkui vielä vieraskentällekin, sillä Namika kykeni kaatamaan Korihait Uudessakaupungissa viime lauantaina tasapainoisella esityksellä. Jenkkien liäsksi tilastojen valossa onnistui etenkin Eldar Skamo, joka antoi kuusi koriinjohtanutta syöttöä ja nappasi kuusi levypalloa 16 pussittamansa pisteen lisäksi.
Namika pelasi viikon toisen vierasottelunsa Lappeenrannassa, jossa vastaan asettui paikallinen kaimaseura. Sarjan häntäpäähän jumahtanut Lappeenranta riepotteli lahtelaisvieraitaan mielin määrin. Lahti hävisikin jokaisen jakson selvin luvuin, eikä taistellut ottelun voitosta alkuminuuttien jälkeen. Tasapaksusta Lahden Namikasta on vaikea nostaa esiin onnistujia, mutta isänniltä nähtiin komeita tilastorivejä. Näistä räikeimpänä esiin nousee Atte Pertun hurjat 36 pistettä, joihin sisältyi 10 onnistunutta kolmen pisteen heittoa 12 yrittämällä. 23-vuotiaan Pertun pisterivi on kauden kotimainen kärki, ja melkoinen poikkeama Pertun 5,8 pisteen tähänastiseen kauden keskiarvoon.
Namika säilytti paikkansa sarjan seitsemännellä tilalla viikon tapahtumista huolimatta, mutta kuudentena kärvistelevä Tapiolan Honka nappasi omalla voitollaan kahden pisteen kaulan lahtelaisiin. Pudotuspelipaikka näyttää joukkueelle todennäköiseltä, mutta varma se ei helmi- maaliskuun rypemisen takia ole. Lähin uhkaaja Namikan pudotuspelihaaveille on kuusi pistettä lahtelaisia jäljessä oleva Salon Vilpas, jonka on kuitenkaan vaikea nähdä pistävän kasaan tarvittavaa spurttia lahtelaisten saavuttamiseksi.
Seitemänneksi tai kahdennaksi sijoittuessaan Namikalle tulisi vastaan joko Tampereen Pyrintö tai Nilan Bisons. Kumpaa tahansa vastaan edes yksi pudotuspelivoitto vaatisi kovaa venymistä. Jopa sarjakolmonen Joensuun Kataja näyttää Namikan kannalta hyvin vaikealta voitettavalta. Helpotusta olisi luvassa ainoastaan viitospaikalla, jota pitää tällä hetkellä hallussaan Kauhajoen Karhu. Sarjavitonen kohtaa pudotuspeleissä ensin sarjanelosen, joka on kaikella todennäköisyydellä Kotkan TP, jota vastaan Namika on pelannut hyvin ja voitokkaasti koko kauden ajan.
Vaan hätäilläänpä pudotuspeliasetelmia hieman myöhemmin, jahka on varmaa, että Namika edes siellä esiintyy. Nykyotteilla sekään ei ole kirkossa kuulutettua.
– Mikko Blomberg-