Pelicansin kilpajuoksu jatkuu

 

Pelicans järjesti superyllätyksen tiistaina murskaamalla HIFK:n vieraissa 6-1. Voittoja Nordikselta ei ole ihan joka vuosi napsituu, joten sitä makeampi se oli. Samalla piste-ero Saipaan pieneni kuuteen pisteeseen, eikä HIFK:kaan ole kuin 7 pisteen päässä. Otteluita on jäljellä enää kahdeksan, joten tiukaksi menee. Pelicansin viimeiset vastustajat ovat Lukko, Kärpät, HPK, JYP, SaiPa, KalPa, TPS ja Tappara. Pelsut on pelannut viimeiset 10 peliä komealla pistekeskiarvolla 2,00 Saipan jäädessä 1,20 pisteeseen/ottelu.

Jos joukkueet jatkavat samalla tahdilla loppuun asti päädytään pisteisiin Pelicans 85 ja SaiPa 85,8.
HIFK olisi päätymässä omalla vauhdillaan 86,4 pisteeseen, joten näistä kolmesta joukkueesta kaksi jatkaa playoffeihin. Blues näyttää menettäneen pelin häviämällä 8 ottelua putkeen. Toisaalta mitä vain voi vielä tasaisessa sarjassa tapahtua. Onhan Ässätkin voittanut nyt jo 8 matsia peräkkäin ja nostanut itsensä jo liki kuuden joukkoon. Voitto- tai tappioputkella monet asetelmat sarjan sisällä voivat muuttua vielä paljonkin. Mikäs sen parempi kuin jännittävä runkosarjan loppu.

Näyttää vahvasti siltä, että 5.3. pelataan todellinen ratkaisumatsi , kun Lappeenrannassa iskevät yhteen SaiPa ja Pelicans. Silloin panoksena voi olla paikka auringossa. Toivottavasti siellä paistattelee turkoosipaidat ja SaiPa saa tyytyä katselemaan kevätaurinkoa kesälomiltaan.
– Pete Salomaa-

Helmikuun mahdollisuudet lipuivat Namikan käsistä

Vielä tammikuun loppupuolella ja helmikuun alussa tilanne näytti lahtelaisen koripalloilun kannalta hitusen valoisammalta. Namika oli voittanut kaksi ottelua perätysten, ja helmikuun neljästä jäljellä olevasta ottelusta kaksi olivat nousujohteiselle joukkueelle ennakkoon arvioiden täysin voitettavissa. Toisin kävi. Lahtelaiset kärsivät kaikissa neljässä ottelussa selvälukuiset tappiot ja joukkue majoittaa edelleen jaettua viimeistä sijaa FoKoPon kanssa.

Kuten edellisviikollakin, mahtui Namikan viikkoon kaksi ennakkoon erilaista koitosta: yksi voitettavissa ollut ottelu ja toinen tilanteen huomioiden lähes mahdottomalta tuntunut haaste. Näistä ensiksi mainittu pelattiin viime sunnuntaina Korihaiden vieraana Uudessakaupungissa, jossa lahtelaiset sinnittelivät isäntien matkassa ottelun puoleen väliin asti, ennen kuin 3. jaksolla Korihait repäisivät ottelun kerralla selväksi eron kasvaessa yli 20 pisteeseen.

Kotiottelussaan toissapäivänä Namika kohtasi maajoukkuemiehiä kuhisevan ja laadukkailla ulkomaalaispelaajilla vahvistetun Nilan Bisonsin, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä montaakaan minuuttia ylösheiton jälkeen. Vieraat veivät ensimmäisen jakson tylysti 31-16, eikä Namika missään vaiheessa ottelua toipunut mukaan voittokamppailuun. Menneen viikon otteluissa loukkaantumisensa jälkeen hieman vaisusti esiintynyt Cedric Latimer esitti selvästi kohentuneita otteita. Namikan kevään kannalta Latimer on suuressa roolissa, joten toivottavasti miehen hyvä pelivire kestää joukkueen rämpimisen.

Helmikuu on nyt siis Namikan osalta taputeltu. Maaliskuussa lila-valkoiset pelaavat peräti kahdeksan ottelua ja mikäli joukkue haluaa säilyttää sarjapaikkansa, on voittoja otettava. FoKoPo on rämpinyt Namikan kanssa tasatahtia, mutta se onnistui kaatamaan keskiviikkona Namikaa riepotelleen Nilan Bisonsin vain pari viikkoa sitten.

Maaliskuun 16. päivä pelattava FoKoPo-ottelu Forssassa saattaa molempien putoamisuhassa sinnittelevien seurojen otteet huomioiden muodostua sarjapaikan kannalta ratkaisevaksi. Tietysti se olisi aina parempi, jos Namika onnistuisi sitä ennen ottamaan pari yllätysvoittoa. Mahdotonta se ei ole, sillä ennen FoKoPo- ottelua Namika kohtaa Urheilutalolla esimerkiksi Kouvolan Kouvot ja Salon Vilppaan.
– Mikko Blomberg-

 

KOLUMNIT -arkisto

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011