Pelicansin alkukausi positiivisen puolella
Kirjoittelin ennen liigakauden alkua, että Pelicans on liigakauden suurimpia kysymysmerkkejä. Joukkueessa, niin valmentajassa kuin joukkueessakin, on paljon potentiaalia, mutta realisoituuko se ja missä mittakaavassa? Sarjaa on nyt pelattu ensimmäiset 10 kierrosta ja plakkarissa killuu 14 pistettä. Enempäänkin olisi ollut saumat, mutta jatkoajoilla tai voittolaukauskilpailuissa ei ole oltu hereillä ja mahdolliset lisäpisteet on napannut vastustaja. Siitä huolimatta joukkue on näyttänyt osin potentiaaliaan ja kunhan koomailut omassa päässä minimoidaan ja ottelunhallinta saadaan näkymään myös maalisarakkeessa, on meillä Lahdessa mahdollisuus nähdä tälläkin kaudella playoff-matseja.
Tällä hetkellä joukkue tarvitsee liian monta maalipaikkaa yhtä onnistumista kohden. Lisäksi joukkue tarvitsisi kaksi hyvää ja varmaotteista maalivahtia. Hieman yllättäen kokeneempi Olkinuora on ollut tsekkinuorukaista Skarekia huomattavasti epävarmempi tapaus maalipuiden välissä.

Jos alkukauden onnistujia etsitään, niin nimet Mankinen, Skarek, Björninen, Nilsson, Zohorna ja Vartiainen nousevat selkeästi esiin. Myös Jesse Saarisen odotan pian nousevan omalle kovalle tasolleen pitkän loukkaantumisen jälkeen.
Hyökkääjistä tason nostoa odotan Siikoselta, Tyrväiseltä ja Ganahlilta. Erityisesti ”ulkomaalaisvahvistus” Ganahl on ollut vaisu ja jos otteet eivät tuosta parane, voi olla ettei mies kevättä Lahdessa näe. Jesse Ylönen aloitti kauden hienosti parilla maalilla, mutta on sen jälkeen kadonnut kuvasta. Tosin täytyy muistaa, että kyseessä on nuori pelaaja, jolloin pelin taso helposti ailahtelee pelistä toiseen. Severi Lahtinen on mielenkiintoinen tapaus. Taitoa nuorukaisella on, mutta tällä hetkellä se ei realisoidu tehoina. Lahtinen kaartelee ja kikkailee kauniisti, mutta peliä Lahtisen kikat eivät juuri edistä. Kaiken lisäksi arvosanaa laskee virheet omassa päässä. Aleksi Mustoseen pätevät melkein samat sanat. Vauhdikasta, mutta tehotonta pörräämistä.
Puolustajista katseet ovat kohdistuneet etenkin Kousaan ja Jürgensiin, jotka pääosin ovatkin kantaneet ison vastuunsa hyvin, mutta muutama paha koomailu omassa päässä laskee arvosanaa. Oliwer Kaskella on kyllä hyvä laukaus, mutta jotenkin mies on hävinnyt kuvasta viime pelien aikana. Toinen ex-HIFK Teppo on peruspakki ja hoitaa ruutunsa ihan OK, kuten myös yllättäjä Jarkko Pynnönen. Pynnönen on hoitanut ruutunsa jopa niin hyvin, että pakkihierarkiassa takana ovat pysyneet niin Karalahti kuin Maneliuskin.
Mielenkiintoista nähdä miten peli nuorella joukkueella kulkee, kunhan marras-joulukuun pitkät pimeät illat koittavat. Usein nuorilla joukkueilla iskee väsy juuri silloin. Kausi on jo näyttänyt, että sarja on tänäkin vuonna todella tasainen, eikä yhtään ns. varmaa voittoa ole tiedossa. Kautta on jäljellä vielä 50 peliä runkosarjaa, joten mitä tahansa voi vielä tapahtua. Monesti ns. pikkujoukkueet aloittavat kautensa hienosti, mutta kauden vanhetessa kärjestä löytyvät ne vanhat suosikit. Aika näyttää mihin suuntaan turkoosiparven matka etenee. Tällä hetkellä ollaan kuitenkin selkeästi positiivisen puolella pelonsekaisiin alkuodotuksiin nähden.
FC Lahden loppukausi karahti kiville
FC Lahden kausi lähti komeasti käyntiin. Aina kesäkuun loppuun asti oltiin mitalitaistelussa vahvasti mukana, mutta sitten tapahtui jotain. Europelit menivät totaalisesti poskelleen ja viimeiset 12 peliä onkin sitten rämmitty ilman voittoa. Kaiken kukkuraksi valmentaja Korkeakunnakselle annettiin monon kuva persuksille, vaikka oli jo sovittu ettei mies jatka enää ensi kaudella Lahden valmentajana. Maanantaina nimitettiin sitten se odotettu Korkeakunnaksen korvaaja ja kuinkas ollakaan pestin sai kakkosvalmentaja Sami Ristilä. Kakkosvalmentajaksi nousee kovan pelaajataustan omaava Pekka Lagerblom. Valmentajataustaa Lagerblomilla ei sitten vastineeksi olekaan yhtään, joten hieman ihmetystä herättää se, että mies samoin tein valittiin myös A-junioreiden valmentajaksi.

Fanien keskuudessa Ristilän valinta on otettu vastaan liki tyrmistyneenä. Myös valtakunnan mediassa on jo ehditty ennustaa Lahden ilmoittautuneen ensi kauden putoamistaisteluun tällä valmentajavalinnalla. Itse olen myös tyrmistynyt. Tämäkö oli FC Lahden johdon viesti lahtelaisille jalkapallojännäreille? Sami Ristiläkö on se mediaseksikäs valmentaja, joka saa Kuhnurit lentoon ja yleisön takaisin lehtereille? Otettiinko toimistolla liiankin tosissaan fanien ilkkuminen, että Korkeakunnaksen korvaisi kuka vaan? Mielenkiintoista olisi tietää ketkä muut valmentajat paikkaa hakivat ja heidän meriittinsä.
No, ei ristiinnaulita Ristilää vielä, vaan annetaan toki miehen näyttää osaamisensa, mutta nyt täytyy myöntää, että pelonsekaiset ajatukset valtaavat mielen tällä hetkellä. Varsinkin, kun Lahti on kertonut ensi kauden budjetin olevan pienempi kuin tällä kaudella. Se yhdistettynä kokemattomaan valmentaja-kaksikkoon on räjähdysherkkä yhdistelmä, joka haiskahtaa hieman katastrofilta. Vaikuttaa siltä, että suurin osa joukkueen budjetin pienentämisestä tehtiin tällä valmentajavalinnalla. Toinen budjetin pienentämiseen tähtäävä valinta on tietenkin joukkueen lahtelaistaminen. Toivottavasti tarpeeksi tasokkaita pelaajia Lahdesta jatkossa löytyy…
Ristilä on luvannut ensi kaudeksi nopeampaa ja agressiivisempaa peliä. Hyvä jos näin on, sillä Lahdessa, jos missä, rakastetaan taistelevaa joukkuetta, vaikkei menestystä tulisikaan. Toisaalta menestyvät joukkueet keräävät suurimmat yleisöt ja samalla suurimmat tulot.
Jos Pelicansin ja FC Lahden miesten joukkueilla ei nyt niin vahvasti menekään, niin tulevaisuus on hyvissä käsissä. FC Lahden A-juniorit voittivat Suomen mestaruuden (ONNEA!) ja Pelicansin A-juniorit dominoivat nuorten SM-liigaa. Ihan vinkkinä vain molempien seurojen suuntaan:
Näistä lahjakkuuksista kannattaa pitää kiinni!
-Pete Salomaa-
Media seksikkyys ei auta mitään ,kova työn teko ja hiki hitsaa yhteen joukkueen. Olosuhteet Lahdessa täytyy saada kuntoon että pystytään kilpailemaan hyvistä sijoista. Tulevilla pelimerkeillä ei voida ostaa huippumiehiä joten kannattaa panostaa taisteleviin näytön haluisiin pelaajiin.Lahtelaisilla on vääristynyt kuva Veikkaus liigasta, luullaan että mitali on aina selviö.Nyt on poliitikoilla näytön paikka saada olosuhteet kuntoon sen jälkeen voidaan jo vaatia hyviä tuloksia, sekään ei ole itsestään selvyys sillä muuallakin tehdään kovasti töitä. Hyvää syksyn jatkoa sinne toimitukseen t Jouko vuorio 53 vuotta joukkue urheilussa mukana ollut.??