Pelicansilla vanhassa Ara parempi

 

Pelicans julkisti tiistaina nipun jatkosopimuksia, pari uutta sopimusta sekä jo ennalta tiedetyn päävalmentajauutisen. Jatkosopparin allekirjoittivat Jan Latvala, Vili Sopanen, Jere Myllyniemi, Tommi Paakkolanvaara, Marko Pöyhönen, Pekka Saarenheimo, Joonas Hurri, Ilkka Pikkarainen, Juha-Pekka Pietilä ja Janne Ritamäki. Niko Tuhkanen tekee paluun turkoosipaitaan Vaasasta ja täysin uutena pelaajana nähdään mestiksen maalitykki, niin ikään Vaasan Sportista tuleva Tomi Pekkala, josta nähtävästi kaavaillaan ensi kaudeksi uutta pekkajormakkaa.

Kyseessä on joukkueen vahva runko, josta varsinainen kärkiosaaminen vielä puuttuu. Pelicans etsiikin vielä paria pakkia ja paria hyökkääjää, jotka lähtökohtaisesti ovat ykköskenttätasoa. Voi olla, että sopimukset näiden kärkijannujen kanssa on jo solmittu, muttei niitä voitu nyt julkistaa, sillä monella joukkueella on vielä kausi kesken niin SM-liigassa kuin Ruotsin ja Venäjän sarjoissakin.

Aravirran valintaa on kovasti arvosteltu Lahdessa. Araa pidetään jo liian vanhana ja leipääntyneenä valmentajana. Olen eri mieltä. Aravirta omaa sellaista osaamista ja auktoriteettia, puhumattakaan menestyksestä, että Lahdessa voidaan vain ihaillen katsoa miehen meriittilistaa.
Aravirta ei täysin onnistunut Oulussa, se on fakta, mutta en usko miehen silti olevan leipääntynyt valmentajanraato, joka hakee viimeistä tilipussiaan. Kyseessä on tyylikäs, kovan luokan ammattilainen ja Lahdessa pitää olla tyytyväinen, että Ara vielä pestiin suostui. Aravirta oli juuri se henkilö, joka nosti omalla persoonallaan ja osaamisellaan Pelicansin karsintojen suosta uskottavaksi playoff-joukkueeksi joitain vuosia sitten, joten annetaan miehelle näytönpaikka. Tuskin Aravirtakaan haluaa lopettaa uraansa huonoon kauteen?

Toivottavasti ensi kaudella joukkueessa ei tulla näkemään yhtään ulkomaalaista arpaa tai toivotaantoivotaan-miestä. Eiköhän ne arpaiset tuloksineen tällä kaudella nähty. Joukkueen runko on jo hyvä, mutta niitä lisävahvistuksia odotellessa…
-Pete Salomaa-

Askel lähempänä sarjapaikkaa

Namika Lahti kärsi katkeran tappion viime perjantaina Lahden Urheilutalolla lappeenrantalaista kaimaseuraansa vastaan, mutta onnistui jälleen keräämään rivinsä tiistaina pelattuun vierasotteluunsa. Tällä kertaa Namika kaatoi sisukkaan esityksen jälkeen Lapuan Korikobrat jatkoajan jälkeen. Kotijoukkue Korikobrat johti ensimmäisellä puoliajalla suurimmillaan jo 11 pisteellä, mutta lahtelaiset eivät murtuneet kovassa paikassa, vaan joukkue kampesi itsensä mukaan voittotaisteluun kolmannella jaksolla. Ottelu päättyi lopulta lukemiin 83-90.

Niin tappiollinen Lappeenranta- ottelu kuin Korikobriakin vastaan käyty koitos olivat kaikkien osallisten joukkueiden osalta erittäin rikkonaista koripalloa. Varsinkin lahtelaiset rähmivät pallon kanssa oikein urakalla ja Namikalla onkin nyt koossa naurettavat 37 menetystä viimeisessä kahdessa ottelussaan. Siinä missä menetykset koituivat Namikan kohtaloksi perjantaina, joukkue selvisi tiistain vierasottelusta voitajana niukin naukin huolimattomuudestaan huolimatta.

Vaikka Namika ei olekaan esittänyt näyttävää peliä lähiaikoina, on joukkue kyennyt vääntämään sarjapaikkansa kannalta elintärkeitä voittoja tiukoista otteluista. Varsinkin vieraissa voitetut jatkoaikaottelut ovat muodostumassa koko kauden rämpineelle lahtelaisseuralle ratkaiseviksi voitoiksi. On hienoa nähdä, että joukkueen henkinen kantti on kestänyt nyt kun sarjapaikka on pelissä, kauden aikana kertyneistä lukuisista katkerista tappioista huolimatta. Toisaalta Namika on alisuorittanut koko kauden, joten tämänhetkinen kuoppa on joukkueen itsensä kaivama.

Korisliigan runkosarjaa on jäljellä vielä kaksi viikkoa. Namikan kanssa putoamista vastaan taisteleva Forssan Koripojat hävisi tiistaina Joensuun Katajalle, joten lahtelaisilla on nyt kahden pisteen etumatka ja yksi ottelu vähemmän pelattuna FoKoPoon verrattuna. Vaikka FoKoPo pelaa viimeiset neljä otteluaan paperilla heikompia vastustajia vastaan kuin Namika viimeisessä viidessä ottelussaan, tarvitsevat forssalaiset silti vähintään kaksi voittoa saavuttaakseen Namikan. Tämä edellyttää lisäksi sitä, että lahtelaiset häviävät kaikki loput ottelunsa.

Nyt kun sarjapaikka on Namikan omissa käsissä, olisi tilaisuus päättää heikko kausi tyylikkäästi parilla ratkaisevalla voitolla. Ensimmäinen mahdollisuus voittaa on tarjolla jo ylihuomenna lankalauantaina, kun Namika kohtaa kotisalissaan sarjakärki KTP:n
-Mikko Blomberg-

 

KOLUMNIT -arkisto

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011