Peetu is back!

Näin komeasti mainostaa FC Lahti sunnuntaina pelattavaa VPS-ottelua. Ja ihan syystä. Kuusysin kasvatti Petri Pasanen on kovan luokan paluumuuttaja. Ei nyt ihan Litmasen tasoa, mutta kuitenkin selkeästi yksi veikkausliigan kovimmista pelaajista. Pasanen on tehnyt pitkän, 14 vuoden uran ulkomaan kentillä ja miehen edustamat seurat kyllä kertovat pelaajan tason.

33-vuotiaan Pasasen meriitit jalkapalloilijana hakevat vertaistaan suomalaisessa jalkapalloilussa. FC Kuusysin kasvatti on juhlinut Ajaxissa Hollannin mestaruutta, kuin myös Hollannin cupin ja supercupin voittoja. Palkintokaappi täydentyi myöhemmin SV Werder Bremenissä Saksan cupin, liigacupin ja supercupin pysteillä. Saksalaisseurassa Pasanen selviytyi kaudella 2008-09 UEFA Cupin finaaliin, jossa Werder Bremen kuitenkin taipui FC Shakhtar Donetskille. Itävallassa FC Red Bull Salzburgissa Pasanen voitti Itävallan mestaruuden ja cupin.

Suomen A-maajoukkueessa Pasanen on kuulunut luottopelaajiin vuodesta 2000 lähtien. Toppari on pelannut yhteensä peräti 76 maaottelua, joissa hän on tehnyt yhden maalin. Pasanen on toiminut myös Huuhkajien kapteenina. Vuonna 2008 Urheilutoimittajain liitto valitsi hänet vuoden jalkapalloilijaksi.

Jos on kuhnureiden puolustus ollut alkukaudesta betonia, on se jatkossa vähintäänkin umpirautaa. Sunnuntaiksi on odotettavissa yleisöryntäys Kisapuistoon, eikä vähiten juuri Pasasen vuoksi. FC Lahti on varautunut yleisörynnistykseen, sillä katsomokapasiteettia on nostettu tähän otteluun lisäämällä katsomotilaja päätyihin. Hienoa! Tälläistä julkisuutta kotoinen veikkausliigamme kaipaakin juuri nyt, kun suomalaiset seurajoukkueet nöyrtyvät Euroopan pelikentillä toinen toisensa jälkeen. Onneksi ensi vuonna Euroopan kentillä palloilee Lahden mustat kuhnurit, nuo lahtelaisten sankarit.

Pelicans nyplää pitsiä

Pelicans aloittaa kautensa melkeinpä jo perinteisesti Rauman Pitsiturnauksessa tänään. Kyseessä on kyllä melkoinen ”höntsäturnaus”, kun pelit kestävät vain kaksi erää ja parhaimmillaan joukkue voi joutua/päästä pelaamaan päivän aikana peräti neljä peliä. Mitään suuria johtopäätöksiä ei turnauksen peleistä kannata vedellä, sillä joukkueet ovat vasta tällä viikolla palanneet jäälle kesän jälkeen. Varmuudella Pelicans kohtaa turnauksessa TPS:n ja Ilveksen.

Pelicansin kohdalla suurin mielenkiinto kohdistuu tietenkin uusiin pelaajiin. Harjoituksista on kuulunut mukavia viestejä varsinkin herrojen Repik ja Smotherman kohdalla. Luistin kuulemma kulkee ja kiekolliset taidot, jonka vuoksi heidät pääosin on tänne hankittukin, ovat korkeaa luokkaa. Myös Hakulisen otteet ovat olleet lupauksia antavia.

Odotukset ensi kaudesta ovat varovaiset, ainakin täällä toimituksen suunnassa. Paljon on muuttunut. Uusia, nuoria pelaajia on paljon, mikä on viimevuotiseen ukkokööriin verrattuna hyvä muutos. Joukkueessa on monta potentiaalista pelaajaa, jotka voivat breikata ensi kaudella. Toisaalta mahdollisuus mahalaskuunkin on olemassa, jos nuoret eivät nosta tasoaan odotetusti.

No kohtahan näitä SM-liigan harjoitusmatsejakin pääsee katsomaan silmä kovana, sillä jo ensi viikon keskiviikkona uudistunut Pelicans luistelee ensimmäisen kerran kotijäille. Silloin vastassa on KHL-joukkue Sibir. Silloin nähdään omin silmin ensimmäistä kertaa, millaista peliä pelaa ”Renkomäen Tihonovin” eli Tomi Lämsän Pelicans.

Tässä vielä kaikki harjoituskauden ottelut:

KE 13.08.   PELICANS – SIBIR
PE 15.08.   PELICANS – BLUES
TI 19.08.    PELIITAT – PELICANS
TO 21.08.   PELICANS – ÄSSÄT
LA 23.08.    ÄSSÄT – PELICANS
TO 28.08.   PELICANS – LUKKO
LA 30.08.   PELICANS – TUTO
TI 02.09.   PELICANS – JYP
TO 04.09.   HPK – PELICANS

– Pete Salomaa-

KOLUMNIT -arkisto

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011