Edelliset pari viikkoa menivät kuin siivillä. Päivät oli aikataulutettu tiukasti Sotshin kisojen aikataulun mukaan ja kerrankin oli hyvä syy makoilla sohvalla ja katsella televisiota. Nyt tuo kaikki on ohi ja on syytä palata taas karuun olympiakisattomaan arkeen.
Suomen kisat olivat onnistuneet. Viisi mitalia, joista yksi peräti kultainen on enemmän kuin itse odottelin. Ennustin ennen kisoja, että Suomi saa kolme mitalia. Yhden lumilautailusta ja kaksi hiihdosta (naisten viesti ja parisprintti). Varsinkin miesten parisprintin kulta oli sellainen yllätys, että alta pois! Itse olin varannut naisten parisprintin ja Suomi-Venäjä lätkämatsin välisen ajan kaupassa käyntiin. Eihän miesten parisprintistä mitään kuitenkaan tule… No hyvä kun tuli ja niinpä löysinkin itseni Citymarketin parkkipaikalta istumassa autossa kuuntelemassa parisprintin ratkaisuvaiheita. Nyt jo nettimaailmassakin suureen suosioon noussut radioselostus oli huimaa kuultavaa ja kyyneleet olivat minullakin lähellä, kun vihdoin kisan jälkeen saattoi kuulla ne legendaariset sanat ”Pasila, Porilaisten marssi”
Tuo hetki pyyhki monta ikävää dopinghuuruista hetkeä mielestäni. Lahden MM- kisoista on aikaa jo 13 vuotta ja edellisestä miesten hiihtokultamitalistakin 16 vuotta. Olin jo melkein menettänyt toivoni miesten hiihdon noususta takaisin kärkikahinoihin, mutta Iivo Niskanen ( Sami Jauhojärven säestyksellä) nosti odotukset taas toiseen potenssiin tulevissa arvokisoissa. Naisissa tilanne on tulevaisuuden kannalta vielä parempi, sillä Kerttu Niskanen ja Krista Lähteenmäki tuovat varmuudella meille lisää mitaleita myös tulevaisuudessa. Ja mikä upeinta, Aino-Kaisa Saarinen nosti itsensä takaisin maailman huippujen joukkoon ja näillä näkymin ura jatkuu aina seuraaviin olympialaisiin asti.
Sotshistä on vielä pakko nostaa esiin Suomen jääkiekkomaajoukkue. Kuinka moni uskoi, että niin monen merkittävän poisjäännin jälkeen Suomella olisi ollut mahdollisuuksia mitaleille? Suhtkoht nimettömällä joukkueella Suomi pärjäsi loistavasti ja finaalipaikka jäi vain niukasti saavuttamatta, mutta pronssi oli ehdottomasti voitettu mitali. Erkka Westerlund on todellinen jääkiekkoprofessori, joka saa pelaajat pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Yksilötasolla emme pärjää, mutta väitän, että joukkuepelissä Suomi on maailman paras.
Yksilöiden nostaminen joukkueurheilussa on aina hieman arveluttavaa, mutta pakko on nostaa esiin herra Selänne. En olisi uskonut, että 43-vuotias kaveri voisi vielä olla absoluuttisella huipulla. Ansaitusti mies valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja yhdessä Mikke Granlundin kanssa valittiin vielä All Stars-kentälliseen. Huimaa! Selänteen ja Granlundin lisäksi joukkueesta nousivat esiin huimat nuoret puolustajat Vatanen ja Määttä sekä maalivahti Rask. Ammattimiehiä kiireestä kantapäähän jokainen. Anaheim ei tunnu tajuavan, minkälainen kultakimpele sillä on hallussaan, sillä Vatanen passitettiin heti farmiin, kun NHL taas käynnistyi tällä viikolla. Toivottavasti Sami tajuaa pikaisesti vaihtaa seuraa sellaiseen, joka ymmärtää miehen arvon.
Sotshin jälkilämmöt järjestetään jo tällä viikolla, kun Salpausselän kisoissa liki kaikki olympiakisojen mitalistit esittäytyvät lajeissaan Lahden hiihtostadionilla. Voisi kuvitella, että suomalaiset hiihtosankarit vetävät stadionille taas pitkästä aikaa vähän enemmänkin porukkaa. Varsinkin kun säämieskin on luvannut viikonlopuksi ihan mukiinmenevää keliä. Eipä tarvitse paukkupakkasista kärsiä tällä kertaa.
Sotshin jälkeistä penkkiurheilukrapulaa helpottaa muuten kummasti SM-liigan paluu tauolta ja Pelicansin raju taistelu sijoista 6-10. Taas ollaan kivasti jännän äärellä! Siitä lisää ensi viikolla…
Pete Salomaa