Odotukset vs. realismi

 

Parasta viihdykettä meikäläiselle netissä ei ole suinkaan pornosivut vaan jääkiekko- ja jalkapallopalstojen keskustelut. Jaa miksikö?
Keskustelut pitävät sisällään enemmän tai vähemmän toisten keskustelijoiden provosointia ja mikä ettei, sehän on omiaan lisäämään tulevan kauden jännitteitä kannattajien ja joukkueiden välillä. Spekulointi on kivaa ja kun kaikki ovat omasta mielestään oikeassa, saadaan aikaan vallan messeviä keskusteluketjuja, sisältäen koko kirjon juupas-eipäs-linjasta niinsanottuihin asiantuntijavertailuihin.

Nyt kun suurin osa liigajoukkueista on likipitäen valmiita tulevaan SM-liigakauteen, on jokaisen joukkueen kannattajilla todella suuret odotukset ensi kaudesta. Selkeästi fanit odottavat, että uudet vahvistukset pelaavat vähintäänkin parhaan kautensa pisteiden valossa, joten tilastoista kaivetaan esille vaikka pistepörssi vuodelta miekka ja kilpi, jotta voidaan todistaa kyseisen pelaajan varmasti parhaimmillaan kykenemään kyseiseen pistemäärään. Lisäksi jokainen oma nuori kasvatti harppoo komeita askeleita urallaan kohti NHL:aa, joten he myös tulevat tekemään piste-ennätyksensä.
Maalivahdit ovat aina parempia kuin viime vuonna, ainoana kriteerinä on se, että jannu on nyt vuoden vanhempi.
Myös valmennusporras on oppinut viime vuoden virheistään ja on kesän aikana punonut täysin uudet, täydellisesti toimivat kuviot, puhumattakaan siitä, että joukkue on ensi kaudella vihdoinkin oikein roolitettu.

No näinhän se menisi, jos kaikki menisi niinkuin elokuvissa. Silti joka vuosi joidenkin joukkueiden kannattajat pettyvät ja oma joukkue löytyy sijoilta ynnä muut ja muiden joukkuiden kannattajat pääsevät ilkkumaan olleensa koko ajan oikeassa. Mahtaa siinä kiekkonörttiä harmittaa kuin kuivan kesän oravaa.

Tästä innostuneena voitaisiin käydä läpi Pelicansin ensi kauden kokoonpano niin fanin optimismin kuin vastustajan inhorealisminkin kannalta mietittynä:

Maalivahdit:
Pelicans-fani: Hovinen nousee liigan ykköstorjujaksi ja siitä sitten vuoden päästä Philadelphian ykkösveskariksi, siinä ohessa Nurminen kouluttaa Kuuselasta ja Rautiolasta seuraavat huippumolarit Suomeen, joten ei ongelmia.

Muut: Hovinen ei kestä paineita, eikä kokemattomista kakkosveskareista ole mitään apua. Jos Hovinen loukkaantuu on Pelicans kusessa.

Puolustus:

Pelicans-fanit: Liigan paras puolustus. Seikola ja Järvinen ehdottomia ykköshankintoja. Marttinen, Latvala, Brocklehurst ja Pietilä nostavat tasoaan. Ylivoimalla Seikola pamauttaa liki 20 maalia, muiden pakkien tehdessä jokainen 5-10 maalia, ei ongelmia.

Muut: Seikola ja Brocklehurst eivät osaa puolustaa ja Marttinenkin pysyy löytämällään alhaisella tasolla. Latvala on jo liian vanha, Pietilästä ole vielä mihinkään, eikä se Järvinenkään ihan vakuuta. Muutama nimekäs hankinta, mutta liikaa kysymysmerkkejä ilmassa.

Hyökkäys:

Pelicans-fanit: TOP 5 keskushyökkääjänelikko liigassa, kunhan ykkössentterin nimi julkistetaan.
Nuoret Rinkinen, Tavi, Blomqvist lyövät itsensä läpi ja Sopanen, Immonen, Luttinen, Wärn pistävät piste-ennätyksensä uusiksi.
Ykkössentteri tulee olemaan todella kova, ei siis mikään York tai Helminen. Ainoa ongelma on Loppi, mutta sekin kolmoskentän sentterinä on juuri oikealla paikallaan ja saattaa väsätä sen 30-40 pojoa. Tässä kohtaa jopa pelsu-fani myöntää, että kysymysmerkkejä on vielä muutama ilmassa.

Muut: Ei maalintekijöitä, varsinkin laituriosasto täynnä nobodyja. Nippanappa parempi kuin viime vuoden hyökkäys, sillä ehdolla että saavat kunnollisen ykkössentterin.

Valmennus:

Tästä ovat kaikki, niin fanit kuin vastustajatkin liikuttavan paljon samaa mieltä: Pelicansin suurin voimavara löytyy penkin takaa ja monet uskovat juuri Kai Suikkasen olevan se tekijä, joka voi Pelicansin menestykseen nostaa. Toki muutama varmasti odottaa vesi kielellä, että kulta-Kaitsun tie lähtee tästä alaspäin. Johan se on aikansa hillunut….

Totuus Pelicansin tulevasta kaudesta löytynee jostain noiden lauseiden välimaastosta. Enää noin 10 kuukautta, jotta nähdään kuka oli oikeassa ja kuka väärässä…..siihen asti keskustelu jatkukoon!

– Pete Salomaa-

 

KOLUMNIT -arkisto

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011