Tuukka Temosen uusin elokuva, tv-juontaja ja yritysvalmentaja Jari Sarasvuosta kertova Valmentaja saa ensi-iltansa piakkoin. Leffan päähenkilö on ilmoittanut, ettei aio katsoa koko tuotosta: ”Mä en ole sellaista elokuvaa toivonut.” Hänen mielestään Temosen työ on itsenäinen teos, eikä hän aio antaa sen häiritä elämäänsä. Lausunto on varsin yllättävä mieheltä, joka esiintyi takavuosina vähintään kerran viikossa jonkun mediajulkaisun sivuilla.
Kohtalo tai sattuma – mihin kukakin haluaa uskoa – on tuonut meidät Sarasvuon kanssa useamman kerran yhteen. Yhteistyömme tai yhteydenpitomme ei ole kuitenkaan koskaan tuottanut mitään journalistisesti merkittävämpää. Jälkeenpäin ajatellen, ehkä niin on ollut parempi.
Jarin alkuperäinen sukunimi oli Heinonen, ja koulutukseltaan hän on ehkäpä joidenkin mielestä vaatimattomasti vain ylioppilas. Kannuksensa julkkikseksi hän on ansainnut lehtimiehenä, kuten Ruotuväki-lehden varusmiestoimittajana, Contactor-lehden päätoimittajana ja Radio Cityn toimituspäällikkönä. Kiinnitin huomiota nuoren vihaisen miehen teksteihin Seura-lehden päällikkövuosinani. Saman lehtiyhtiön Suomen Kuvalehdessä kesätoimittajana työskennellyt Sarasvuo kirjoitti muun muassa artikkelin väkivallasta Helsingin yöelämässä. Juttu päättyi lennokkaasti siihen, että sen kirjoittaja otti henkilökohtaisesti turpaansa.
Sarasvuon siirtyessä Radio Cityyn saimme Rukalla, eräällä lehdistöreissulla idean yhteisestä radio-ohjelmasta, jossa minä toimisin juontajana ja Jari tuottajana. Se sai nimekseen Yöhukka. Idea oli kopioitu suoraan hieman aiemmin televisiosta pyörineestä Yöhaukka-tv-sarjasta. Siinä yöohjelman tiskijukka otti suorassa lähetyksessä vastaan kuuntelijoiden mitä ihmeellisimpiä puhelinsoittoja, jotka veivät juonta eteenpäin. Sarasvuo kehotti pohjatyöksi katsomaan elokuvat Fisher King ja Hyvää huomenta Vietnam. Vastapalvelukseksi Kuusamossa opetin hänelle laskettelurinteessä aurauksen alkeita.
Noihin aikoihin Sarasvuo suunnitteli jo aluevaltausta television puolelle. Eräänä aamuna sain työpaikalleni soiton, jossa hän pyysi minua vierailemaan pikaisesti MTV:n studioilla. Sarasvuo oli tekemässä myyntimainosta talk show´sta, josta kehkeytyi myöhemmin kuuluisaksi tullut Hyvät, pahat ja rumat. Tässä niin sanotussa myyntipilotissa minä ja nykyinen MicroMedian hallituksen puheenjohtaja, Esko Reinonpoika Alanko esitimme ohjelman vieraita. Roolinani oli näytellä suosittua radiojuontajaa, jonka kuulijoista yksi oli tehnyt itsemurhan suorassa lähetyksessä. Loppu olikin sitten Sarasvuon osalta pala suomalaisen tv-viihteen historiaa.
Sarasvuon veri veti vielä entistä suurempiin ympyröihin. Hän perusti yhtenä osakkaana Writers´Studio -valmennusyhtiön. Se haki näyttävillä ilmoituksilla tuoreita kykyjä palkkalistoilleen, myös minä panin hakemuksen vetämään. Pääsin toiselle kierrokselle, jonka jälkeen putosin. Olisinkin ollut liian hentomielinen markkinointi- ja myyntimieheksi sekä liian kyyninen positiivisuusvalmentajaksi. Erästä ystävääni lainaten positiivinen ajattelu on mielestäni enimmäkseen sitä, että ihmisen, joka pyörii rappuset pää edellä alas, pitäisi ensimmäiseksi ajatella: ”Pääsinpähän jo näinkin pitkälle.” En siis löytänyt Sarasvuon äänekkäästi lanseeraamaa sisäistä sankaria itsestäni.
Jatkoin kuitenkin sivutoimisia radiohommia Cityssä. Yöhukkaa seurasi Keskiviikon keisarit yhdessä Jorma Kalliokosken kanssa, joka oli toinen juontaja. Soitimme vuorokauden viimeisinä tunteina räävittömiä puheluja julkkiksille ja valtakunnan vaikuttajille, rockin klassikkobiisien säestyksellä. Keisareilla oli hetkensä, mutta aika ei ollut vielä tarpeeksi kypsä niin rankalle tykitykselle. Tänään vastaavanlaiset ohjelmat ovat televisiossakin arkipäivää. Julkisuudessa paistatellut Sarasvuo oli yksi tykistötulemme suosikkikohteista.
Tapasimme Sarasvuon kanssa viimeksi vuosituhannen vaihteessa ohimennen, harvakseen liikennöidyllä Mikkelin lentoasemalla. Olimme valokuvaajan kanssa tekemässä Nykyposti-lehteen artikkelia trombeista ja ainoina matkustajista odottamassa matkatavaroita, kun katseeni tavoitti Sarasvuon puolestaan ainoana Helsinkiin menijänä. Nyökkäsimme hillitysti toisillemme. Saatuamme reportteriparini kanssa vihdoin laukut mukaamme, kuulin ulko-ovella Sarasvuon huikkaavan takanani: ”Komea parta, Ile!”
Tuukka Temonen on tehnyt Sarasvuosta elokuvassaan jopa traagisen hahmon. Ohjaajan mielestä oppiakseen jotain täytyy tehdä virheitä, ja kuitenkin yleensä ihminen oppii liian myöhään: ”Jarin tehtävä on ollut auttaa muita loistamaan ja pääsemään eteenpäin. Samoja oppeja on ehkä ollut vaikea ammentaa omaan elämäänsä. Eihän kaikki mene niin kuin konsultit opettavat.”
Ilkka Isosaari