FC Lahden fanit alkavat olemaan Suomessa jo surullisenkuuluisia. Vasta viikko sitten porukka keräsi Jyväskylästä 2500 euron sakot ja tällä viikolla tuli vielä 1200 euron mätkyt Maarianhaminan reissusta. Viime vuonnahan ykkösessä sama ryhmä keräsi viidet sakot. Typeräksi asian tekee se, etteivät nämä fanit tietenkään maksa hölmöilyistään itse, vaan maksajana toimii FC Lahti. Tietäen Lahden tämänhetkisen taloudellisen tilanteen, eivät tälläiset turhat lisämaksut varmasti toimistolla naurata. Miestä putoaa kokoonpanosta kuin talvisodassa, uusia pelaajia pitää hankkia, eikä yleisöäkään käy tarpeeksi…
Suomen Palloliiton kurinpitovaliokunta kertoo sakon perusteista seuraavanlaisesti:
”Kannattajat huutelivat ottelussa IFK Mariehamn – FC Lahti rasistisia huutoja kotijoukkueen ulkomaalaistaustaisille pelaajille. Lisäksi samainen porukka huuteli törkeästi järjestyksenvalvojille ja yritti heittää kaljaa heidän päälleen. Lopulta yksi kannattajista kävi järjestyksenvalvojan kimppuun, jolloin poliisit ottivat hänet kiinni.”
FC Lahden fanit saavat myös poliisin varpailleen.
Mitenköhän voi olla mahdollista, että tämä porukka ei ole oppinut mitään edellisistä sakoista? Perusteethan ovat joka kerta aivan samanlaiset. Ehkäpä oppi tulisi sitten, kun sakot pitäisi maksaa omasta pussista. Nythän kärsijänä on vain ja ainoastaan FC Lahti, mikä on täysin väärin. Miksi joukkue on vastuussa faneistaan, kun kannattajaryhmä ei ole millään tavoin FC Lahden kasaama tai ylläpitämä?
Mitä Lahden sitten pitäisi tehdä tälle kannattajaryhmälle? Porttikielto kotipeleihin olisi yksi vaihtoehto, mutta tunnelma kotimatseissa kärsisi selvästi, onhan tuo apinalauma omalla hassulla tavallaan hyvinkin viihdyttävä ja osaa pitää ääntä muuten niin hiljaisella hiihtiksellä. Varmasti kaikki ryhmässä eivät näitä rasistisia huutoja ja kaljatölkin heittämisiä harrasta, joten porttikielto iskisi myös niille viattomille faniryhmän jäsenille. Ei siis näin.
Fanit syyttävät mielellään Palloliittoa ajojahdista, joka kohdistuu kaikkiin suomalaisiin faniryhmiin. Ikävä kyllä Palloliitto on se joka määrää säännöt, eivät fanit, joten Palloliiton säännöillä mennään jatkossakin. Niinpä ryhmästä itsestään pitäisi löytyä nyt munaa pitää aisoissa ne muutamat mätämunat, joiden idioottitempaukset vahingoittavat koko ryhmän ja myös FC Lahden mainetta.
Seuraava kohellus saattaa aiheuttaa jo pistemenetyksiä FC Lahdelle ja siinä tapauksessa voidaan puhua jo todellisen haitan aiheuttamisesta omalle joukkueelle. Puhutaanko silloin enää kannattajista? Mielestäni fanien tarkoitus ei suinkaan ole aiheuttaa ongelmia omalle joukkueelle, vain ainoastaan tukea ja kannustaa sitä.
Mikään faniryhmä ei voi olla joukkuetta suurempi. Ei edes Lahen apinalauma.
Pelicans-pajatso tyhjeni
Loistavan hopeakauden jälkeen Pelicansille kävi juuri niinkuin pelkäsinkin. Käytännössä kaksi kentällistä pelaajia vaihtoi maisemaa isomman rahan tai vastuun perässä. Ikäväksi asian tekee se, että joukkueen tärkeimmät syömähampaat lähtivät kuin se kuuluisa hauki rannasta. Hovinen, Järvinen, Hodgman, Koskiranta, Luttinen, Rinkinen, Jalvanti, Wärn, Marttinen, Smolenak. Siinä listaa lähtijöistä.
Tähän listaan kun lisätään vielä todennäköisesti Lasch, niin eipä käy Suikkasta ja kumppaneita kateeksi. Joukkue on rakennettava taas uusiksi. Mitään uuttahan tämä ei ole, sillä näin kävi myös vuosi sitten, tosin silloin ei syynä ollut hyvä menestys, vaan surkea menestys. Vuosi sittenkin vaihdettiin puoli joukkuetta ja tulos oli erinomainen, miksipä ei nyt olisi?
Tähän mennessä korvaajat eivät ole älyttömiä hurraa huutoja aiheuttaneet. Korpikari, Pärssinen ja Myllyniemi ovat OK, mutta eivät nyt varsinaisia kärkihankintojakaan, joilla SM-liigassa pelataan suorasta playoff-paikasta. Ensi viikolla kuulemme varmastikin lisähankinnoista, joilla joukkueen profiilia nostetaan. Huhuissa ovat pyörineet mm. Hannu Pikkarainen ja Joni Töykkälä. Ykkössentteriä näytetään metsästettävän tällä hetkellä ulkomailta. Tosin en olisi kovin yllättynyt, jos sentteri olisikin nimeltään Viitaluoma tai Hirschovits…
Toinen merkittävä huhu, joka Lahdessa liikkuu, on Pasi Nurmisen siirtyminen KHL:aan maalivahtivalmentajaksi. Jos huhussa on yhtään piirua totuutta, niin olisi mielenkiintoista tietää, mitä asiasta ajattelee Jere Myllyniemi, joka tuli Lahteen nimenomaan Nurmisen maalivahtivalmentajataitojen takia.
No rahasta ei tällä hetkellä ole Pelicansin toimistolla pulaa, joten pelaajamarkkinoilta on saatavilla varmasti joitain hyviäkin kaappauksia. Eri asia on se, kuinka hyvin uudet pelaajat sopeutuvat Suikkasen palettiin.
Ettei käy niinkuin Max Wärnille….Wärnin siirron takana Jyväskylään oli varmastikin se, että kaveri luuli valmentajaksi Kari Jalosta ja ei sitten oikein tykännytkään kun puikkoihin astuikin Suikkanen omine metodeineen. Puheeet peliajan niukkuudesta ovat höpöhöpö-juttuja. Tiedoksi Wärnille: Peliaika ansaitaan pelaamalla hyvin, se ei ole sopimustekninen juttu.
Pete Salomaa