Kiitos Pelicans!

Niinhän siinä sitten lopuksi kävi, että loistavan kauden jälkeen Pelicansille lyötiin käteen hopeat, ensimmäiset lahtelaiset kiekkomitalit. Vaikka finaalit hävittiinkin, on hopeassa vahva voittamisen maku. Tällä kertaa taidettiin kuitenkin kaatua maalivahtisekoiluun. Ainakin uskon, että Hovisen ollessa 100% kunnossa olisi homma klaarattu kotiin. Toisaalta on turha mennä loukkaantumisten taakse, puuttuihan Jypiltäkin mm. Vatanen ja Skrebk puolustuksesta.

Kyllähän lahtelainen kiekkoyleisö osoitti käytöksellään, että hopeaa täällä todella arvostetaan. Joukkueen saadessa hopeat kaulaan, täysi halli huusi Pelicansia seisaallaan taputtaen 10 minuuttia. Jopa kiekkopomo Kummola sanoi, ettei ihan vähään aikaan ole nähnyt vastaavaa ”standing ovationia” hävinneelle joukkueelle.
Lahtelaisille kiekkojännäreille on vuosien saatossa tarjottu pelkkää schaissea, joten ymmärtää hyvin miksi hopeastakin jaksetaan täällä iloita.Kaiken kaikkiaan loistava kausi, joka muistetaan Lahdessa pitkään. Toisaalta, jos ensi vuonna voitetaan, saatetaan tälläiset hopeakaudet unohtaa nopeastikin…


Pelicans hopeatunnelmissa

Seuraavaksi alkaa tulevan kauden joukkueen rakennus. Kaarna kertoi ensi kauden joukkueen olevan muutamaa paikkaa vaille valmis. Joukkueen jättävät varmasti Hovinen (NHL), Marttinen (Ässät), Jalvanti (Blues), Luttinen (HIFK), Rinkinen (Blues) sekä ilman peliaikaa loppukaudella jäännyt Loppi. Melkein varmoja lähtijöitä ovat Tero Koskiranta (Blues?) ja Justin Hodgman (KHL), joten paikattavaa riittää, jos kaikki nuo edellämainitut vaihtavat maisemaa.
Lisäksi peikkona on myös Laschin häipyminen NHL-kaukaloihin, varsinkin, jos mies onnistuu MM-kisoissa USA:n paidassa. Sama NHL-peikko on olemassa myös Joonas Järvisen kohdalla.

Se, että Kaarna puhuu enää muutaman tontin ensi kauden joukkueesta olevan tyhjä, kertoo siiitä, että kulisseissa ensi kautta on rakennettu koko ajan. Uusien pelaajien huhuissa ovat pyörineet mm. maalivahti Jere Myllyniemi, jonka sopimus lienee jo varma ensi kaudeksi. Kohtalaisen vahva huhu on tuomassa Karri Rämöä kotiin KHL:sta Pelsujen ykkösvahdiksi. Olisi kyllä kova sainaus toteutuessaan.
Puolustajia ei paljon ole huhuissa ollut, mutta ainakin Kalpan Lannon ja Laurila ovat olleet Pelicansin mielenkiinnon kohteina. Vahvimmat hyökkääjähuhut ovat olleet TPS:n Birner ja Timrån Timo Pärssinen.

Mielenkiinnolla odotan tulevia uutisia uusista hankinnoista. Uskon, että tänäkin keväänä Kaarna kyykyttää muita joukkueita siirtomarkkinoilla ja muutama mehukas nimi nähdään ensi kaudella turkoosipaidassa. Ainakin vetovoimaa ja rahaa pitäisi olla Suikkasen ja hopean ansiosta.

 

Katseet FC Lahteen

SM-liigan loputtua voidaan katseet siirtääkin jo kotoiseen veikkausliigaan ja FC Lahteen. Lahti on aloittanut mukavan vahvasti, kolmesta ottelusta kuusi pistettä on hyvä saldo sarjanousijalle. Ensi sunnuntaina saadaan Lahteen hyvä tasonmittari, kun Turun Inter saapuu hiihtikselle. Inter on voittanut molemmat matsinsa kauden aluksi ja on muutenkin yksi vahvimmista mitaliehdokkaista. Ihan putkeen ei Interilläkään ole mennyt, sillä Suomen cupissa joukkue putosi ykkösen Kooteepeelle viime keskiviikkona.


Miten saadaan katsomot täyteen Lahdessa myös jalkapallo-otteluissa?

Toivotaan, että sää suosisi tällä kertaa, sillä Lahden talous ei kovin montaa kotiottelua kestä, jossa yleisömäärä jää alle tuhannen. Milläköhän Pelicans-huuma saataisiin siirrettyä hiihtostadionille? Kyllä Lahden kokoisessa kaupungissa pitäisi katselijoita olla helposti 2500-3000 per peli.
Tähän tietysti vaikuttaa joukkueen menestys. Putoamiskaudella 2010 yleisökeskiarvo oli kuitenkin peräti 2405, johon varmasti myönteisesti vaikutti edellisvuoden loistavasti menneet europelit, joissa yleisökeskiarvo oli muuten peräti 5000!

Yleisökeskiarvoa saadaan nostettua myös keinotekoisesti, myymällä koko ottelutapahtuma jollekin yritykselle, joka sitten jakaa ilmaislippuja kaikille halukkaille. Näillä tempauksilla on hiihtikselle monestikin kerätty 7000-8000 silmäparia.

Sunnuntaina siis mustaa ja viininpunaista päälle ja hiihtikselle kannustamaan Kuhnurit voittoon Interistä. Tehdään tästä hyvä jalkapallokausi.
Lahti on myös jalkapallokaupunki!

Pete Salomaa

KOLUMNIT -arkisto

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011