FC Lahti päätti kautensa hienosti pronssimitalijuhliin viime lauantaina. Kylmästä ilmasta huolimatta paikalle saapui melkein 3000 katsojaa juhlimaan mitalia. Upea saavutus, sillä eipä ole Lahdessa paljon mitaleilla juhlittu sitten 80-luvun kulta-ajan. No, eihän edellisestä pronssista ole kuin kuusi vuotta, mutta aika onnistuneesti mitalit ovat Lahtea kiertäneet.
Tämän päivän liigassa saavutettavissa on käytännössä ainoastaan hopeaa tai pronssia, sillä HJK:n ylivoima ja mestaruuus alkaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Tätä tukee myös helsinkiläisten euromenestys, josta seuran kassaan kilahtaa lisää vielä pari miljoonaa. Näillä näkymin muut liigaseurat putoavat klubin kyydistä entistä enemmän ensi kaudella. Se ei ole liigan kiinnostavuuden kannalta millään tapaa suotavaa, että yksi joukkue dominoi ja muut pelaavat ainoastaan himmeimmistä mitaleista.
Rafael ja veikkausliigan pronssimitali mallia 2014
(Kuva: Päivi Salomaa)
No, FC Lahdella on ensi kaudella mahdollisuus tehdä ”klubit” ja edetä Eurooppaliigan lohkovaiheeseen. Se onkin ainoa tapa, jolla HJK:n etumatkaa voidaan lyhentää jatkossa. Eurokentillä on pakko onnistua, jotta Suomen mestaruus olisi jossain vaiheessa mahdollista. Toivottavasti saamme ensi kaudella nauttia mahdollisimman monesta kansainvälisestä pelistä. Viime vuosina tosin suomalaisjoukkueet ovat lähteneet laulukuoroon jo ensimmäisellä kierroksella, milloin Fär-saarelaisille tai virolaisille häviten.
FC Lahden kausi oli onnistunut myös taloudellisesti ja hyvien otteiden mukana myös yleisömäärät nousivat eniten veikkausliigassa. Yleisökeskiarvo nousi melkein 500 hengellä per matsi ja se on jo komea lisäys. Keskiarvo oli liki 2800 katsojaa/peli, jolla lähestytään jo Pelicansin tämän kauden yleisökeskiarvoa, joka on tällä hetkellä noin 3400 katsojaa/peli. Tästä on pakko antaa tunnustus FC Lahden toimiston suuntaan hyvin tehdystä markkinointityöstä.
Suurin kiitos menee kuitenkin itse pelaajille ja valmennukselle, sillä menestys on se suurin tekijä joka saa katsojat kansoittamaan lehterit Lahdessa. Jos Lahti olisi pelannut mestaruudesta uskottavasti koko kauden, väitän että yleisökeskiarvo olisi noussut 1000 katsojalla/matsi. Ensi vuonna sitten…
Rampa pelikaani
Pelicans on joutunut todelliseen loukkaantumiskurimukseen, jolle ei loppua näy. Jotkut ovat vaatineet valmentaja Lämsän eroa, kun pisteitä ei kerry odotettuun tahtiin. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että nykyisellä kokoonpanolla ei edes legendaarinen Curre ”Lite bättre” Lindström saisi haalittua enempää pisteitä kasaan. Sairaslista näyttää tällä hetkellä lohduttomalta: Redenbach, Myllyniemi, Tyrväinen, Saarenheimo, Mustonen, Alanne, Hakulinen, Rohtla ja Leimu eli telakalla ykkösmaalivahti ja 1. ja 2. ketjut sekä ykköspuolustaja.
Miettikääpä tuota pelaavaa kokoonpanoa. Kolmos- ja neloskentät ovat täynnä nuoria A-junnuista nostettuja liigadebytantteja ja mestis-miehiä. Maalissa 20-vuotias junnu, joka viime vuonna pelasi neljä peliä. Jos kausi olisi aloitettu tuolla kokoonpanolla, olisi Pelicans rankattu kaikissa arvioissa jopa Sportin taakse, niin kokematon tuo joukkue nyt on kun käytännössä kaikki avainpelaajat makaavat lasaretissa.
Pelicansilla on tällä hetkellä tasan yksi ketju, joka pystyy ratkaisemaan otteluita ( Repik- Paakkolanvaara-Smotherman). Yhdellä ketjulla voi silloin tällöin voittaa otteluita, mutta useamman ottelun voittaminen onkin jo utopistista toiveajattelua. Toivotaan, että maaottelutauon aikana saataisiin mahdollisimman moni pelaaja kursittua kasaan, jotta jossain vaiheessa kautta nähtäisiin, mihin Lämsän pelikaaneista parhaalla kokoonpanollaan on. Vahvistuksiin ei ole varaa, kun budjetoidusta yleisökeskiarvosta ollaan jäljessä noin 600 katsojaa/peli.
No, nuoret saavat kyllä arvokasta kokemusta, josta on tulevaisuudessa paljon iloa ja hyötyä. Toisaalta on kylmä fakta, että näiden lupaavien nuorien Björninen, Repo, Vartiainen, Siikonen, Lahtela jne. maalitili on edelleen liigassa avaamatta. Kunhan nyt lisäloukkaantumisilta vältyttäisiin…
-Pete Salomaa-