Pelicansin ja Sportin välinen karsintasarja on edennyt oikeastaan aika odotetunlaisesti. Nuoret ja innokkaat Vaasalaiset paiskivat kovasti hommia läpi ottelun ja taistelevat ja raastavat hullun lailla ja lopussa tulee lahtelainen turkoosi virkamieslauma ja tekee tarvittavat maalit, jotka ottelun voittoon tarvitaan. Hattua pitää vaasalaisille kuitenkin nostaa kovasta taistelusta. Liike on todella hyvää, jopa parempaa kuin useimmilla liigaporukoilla, sillä en muista yhtään liigaporukkaa, joka olisi karvannut Lahdessa kolmella pelaajalla…No moinen höntyily aiheuttaa myös ymmärrettävästi virheitä, joista Pelicans on kovalla prosentilla rokottanut.
Tässä sarjassa tulee selkeästi esille se tosiseikka, että mestisseuralle karsinta on mahdollisuus ja liigaseuralle ainoastaan uhka ja sen kyllä näkee kentällä selvästi. Tänään ( kirjoitan tätä torstaiaamuna) olisi Pelicansilla kasvojenpesun aika. Pelsujen pelistä on jotenkin paistanut haluttomuus kahden ensimmäisen ottelun aikana. Ainoastaan Tyrväisen veljekset ja Hovinen ovat pelanneet tasollaan, muiden luistellessa joukon jatkona. Viime lauantain kotimatsi oli koko kauden pelillinen pohjanoteeraus ja katsomossa sai tuntea lähinnä myötähäpeää, kun Sportin nuoret pojat juoksittivat meidän liigatähtiämme. Tokihan tässä sarjassa pelataan vain voitoista, ei tyylipisteistä, mutta jotain rotia tuohon peliin on tultava vai halutaanko karsintaa jatkaa mahdollisimman pitkään yleisötulojen vuoksi? Ei kannattaisi ruveta kikkailemaan, vaikka lauantaina tupa täysi olikin…
Selvää on, että Sportin koneesta alkaa bensa pikkuhiljaa loppumaan ja tiistainen Pelicansin nousu toivottoman tuntuisesta 3-0 tilanteesta 3-4 voittoon söi henkisesti vaasalaisia rotan lailla.
Lauantain kotipelin ykkösjuttu oli vaasalaisten hurja kannattajoukko, liki 600-päinen Red Army, josta moni liigaseuran kannattajaryhmäkin voisi ottaa oppia. Red Army pesikin lahtelaisen vastineensä Ääriliikkeen 6-0 ja niinpä lahtelaiset kunnostautuivatkin ottelussa lähinnä urpoilun saralla, sillä porukan natsitervehdykset olivat osoitus joko huonosta huumorista tai surkeasta tilannetajusta. Toivottavasti eivät sentään oikeasti ole natseja! Ääriliikkeen puolustukseksi täytyy kyllä huomauttaa, että vaasalaisia oli todellakin tuo 600, kun Ääriliikkeen porukka lienee lähempänä 60 henkeä. Muu yleisöhän ei Lahdessa kannusta joukkuetta vaikka maksettaisiin, paitsi ehkä viimeisen minuutin aikana, jos peli on 5-0 Pelicansille…
Eipä tältä kaudelta voi enää odottaa muuta kuin kahta voittoa ja sitten katseet ensi kauteen. Uusi päävalmentaja Kari Jalonen pistää meikäläiseltä ainakin suuupielet ylöspäin. Eiköhän ”Nokka” pistä surffailijat ruotuun ja ensi kaudella nähdään taas parin vuoden tauon jälkeen Lahdessakin play off-kiekkoa. Niin ja kohta alkaa taas se hurja spekulointi uusista pelaajista. Miltä muuten kuulostaisi seuraavat nimet Pelicans-nutussa ensi kaudella? Kuhta, Wärn, Ahtola, Granlund(!), Venäläinen, Lucenius….No se on ainakin varmaa, mikäli uskomme pikkulintuja, että ensi kaudella pelikaaneissa jatkavat ainakin Sindel ja Tavi. Ai niin, huolimatta Vatasen loukkaantumisesta, Suomen mestaruuden voittaa muuten tänä vuonna RD & Jyväskylän Jyppi. No can do!
– Pete Salomaa-