Junnu – Liian suuri pala purtavaksi

Suomalaiset rakastavat elämäkertoja. Jos heiltä kysyttäisiin, lukisivatko he suuresta vaikuttajasta tai omasta henkilökohtaisesta idolistaan mieluummin hymistelevää ylistystekstiä vai mehukkaita paljastuksia, luultavasti suurin osa kallistuisi jälkimmäisen puolelle. Silti tiukka vähemmistö rajoittaisi elämäkertureiden työtä kohteliaisuuteen vedoten: Kuolleista ei saa puhua pahaa.

Tasapaksua ja vesitetyintä jälkeä syntyy usein silloin, kun elämäkerran kohde on vielä elossa ja ainakin nimellisesti kirjan kirjoittaja tai muuten vahvasti päässyt vaikuttamaan sen sisältöön. Näin kävi esimerkiksi Tauno Palosta kertovalle muistelmateokselle Käsi sydämellä (Tammi, 1969). Kirjan päähenkilö muisti joitakin tapahtumia aikalaistovereiden mukaan sen verran värittyneesti, että he totesivat Tauno Suurelle: ”Ota se käsi pois sieltä sydämeltä.”

Viime viikolla tietokirjailija Petri Pietiläinen ja valokuvaaja Juha Metso pudottivat sanoittaja Juha ”Watt” Vainion rintakuvan kansakunnan kaapin päältä sirpaleiksi Docendo-kustantamon julkaisemalla teoksella Sellaista elämä on. Sen rinnalla edellinen Vainion elämästä kertova kirja, Reijo Ikävalkon Täyttä elämää – Junnu – Kotkan poikii ilman siipii (Gummerus, 1988) vaikuttaa lähinnä pyhäkoulupojan aineelta. Pietiläinen on haastatellut suuren määrän Junnun aikalaisia, jotka eivät säästele sanojaan, millainen haiseva sika sanoittajamestari on ollut pahimpina ryyppyvuosinaan. Tekstinsä tueksi kirjoittaja esittää tukun oikeuden dokumentteja.

Teosta puolustavat ja arvostelevat eivät riitele lainkaan siitä, pitävätkö kirjan tapahtumat paikkansa. Kynnyskysymys näyttääkin olevan, saako ja voiko merkkihenkilöstä kirjoittaa näin räikeästi. Miksi ei saisi? Yksi parhaista lukemistani elämäkerroista on useammistakin maailmantähdistä kirjoittaneen Kitty Kelleyn, Frank Sinatrasta kertova Epävirallinen elämäkerta (WSOY, 1986). Kirjaan Kelley jututti satamäärin henkilöitä, mutta ei saanut itse Sinatraa suostumaan haastatteluun. Teoksen kohde teki kaikkensa, että kirjaa ei olisi julkaistu. Ainakaan minulta lisävalotus miehen naisseikkailuihin ja muuhun yksityiselämään, kuten paljon puhuttuihin mafia-suhteisiin ei vienyt lumoa hänen musiikistaan. Sama pätee Junnun sanoituksiin.

Junnun lapsista ainoana julkisuudessa paistatellut, sanoittajana itsekin kunnostautunut Ilkka Vainio on toiminut Sellaista elämä on -kirjan markkinoinnissa yhtenä päällepäsmärinä, joko tietoisesti tai tietämättä lopputuloksesta. Hän väittää, ettei ole lukenut kirjasta muuta kuin, mitä iltapäivälehdet ovat kirjoittaneet. Lehtihaastatteluissa hän kehuu edelleen vuolaasti Junnua hyväksi isäksi, joka ei lyönyt lapsia, vaikka heistä ainakin Sami joutui kirjan mukaan julman henkisen kyykytyksen kohteeksi. Ensimmäinen vaimo Taina otti sitten turpaansa lastenkin edestä. Mitä tämä tällainen yksipuolinen puolustelu oikein on?

Pitkään kuivilla ollut Ilkka on ilmoittanut lukevansa uuden isästään kertovan teoksen vasta, kun hänen tekee seuraavan kerran mieli viinaa. Ehkäpä Ilen olisi kannattanut kuitenkin ottaa sen verran Veteranoa, espanjalaista brandyä, joka on ollut hänen lempijuomaansa, että olisi kertaalleen oikolukenut kirjan tekstin. Olisi pahimmilta mokilta vältytty, eivätkä Ilen puheet olisi joutuneet yhtä ristiriitaiseen valoon.

Hesarin arvostelija on lukenut sivut tarkalla haravalla ja löytänyt kirjasta lukuisia lyöntivirheitä, jopa kaikille tuttujen julkisuuden henkilöiden nimissä. Ossi Runne on vääntynyt Onniksi, Katri ja Timo Kalaoja Kalanojaksi ja Aarno Ranisesta löytyy kahdenlaistakin kirjoitusasua. Tuollainen risoo paitsi lukijaa, myös varmasti elossa olevia Ossia ja Katria. Teoksen käsikirjoitusta ei ole editoitu nimeksikään, joten lopputulos on kuin elokuva, jota ei ole lainkaan käytetty leikkaajan pöydällä.

Junnu Vainio eli poikkeuksellisen värikkään elämän. Kirjan sivuilla kerrotut tarinat vahvistavat paitsi monet aikaisemmin juoruina kulkeneet jutut todeksi, myös sen, että hänellä oli supisuomalaisen ja herkän miehen perusheikkoudet. Se on ollut kuitenkin liian suuri pala purtavaksi elämäkerran tekijöille, kustantajalle ja muille ylimääräisille taustapiruille. Ilkka Vainion tuntien luulen, että keskustelu aiheesta ei pääty tähän.

Ilkka Isosaari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Projektipäällikkö Anniina Torppavirta: Nuorisotyöttömyyden tilanteen kohentamiseksi tehdään jatkuvasti työtä
Valmentaja Petri Laine: RC Pajulahti tavoittelee kaukalopallomestaruutta
Lahden OAY:n puheenjohtaja Jukka Kalliolehto: Näpit irti sivistyspuolen rahoista!
Dokumenttiohjaaja Keijo Skippari: Olavi Lanu on Suomen merkittävin ympäristötaiteilija
Hannele Talja: Kullankukkulanmäki pitää olla luonnontilassa myös tulevaisuudessa
Ex-kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Ruletin peluu veroeuroilla tulee lopettaa
Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Kaupungin tulee paneutua voimakkaasti tulojen kasvattamiseen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnan alueella päätetään isoista asioista
Kirjailija Kalle Veirto: Hyvä, että nuorille tehdään elokuvia ja kirjoja
Kunnossapitohortonomi Seija Nurkkala: Rotat eivät tule pihoille, jos siellä ei ole ravintoa
Toiminnanjohtaja Jake Ropponen: Joukkuepeleissä kavereiden tuki kantaa myös vaikeiden elämänvaiheiden yli
Kirjastolla muistellaan launeelaisten lähihistoriaa
Mietteitä Lahden kaupungin talousarviosta
Etelä-Lahden koulussa kierrätetään kirjoja mahdollisimman paljon
Heikki Laine: Kisapuiston stadionin myötä pesäpallolla on mahdollisuus uuteen nousuun Lahdessa
Täyttävätkö Lahti Eventsin ja KymiRingin salailukytkennät rakenteellisen korruption kriteerit?
Lähikuvassa Sinfonia Lahden uusi vt.intendentti Maija Kylkilahti
Rehtori Karoliina Mäkelä: Monitoimitalo Aura on koko Renkomäen yhteisöllinen keskus
Kirjailija Timo Sandberg: Kostonkierteen ensi-ilta jännittää
Something rotten nosti Lahden heittämällä Suomen harvalukuiseen musikaalieliittiin
ARKISTO