Ilen Hajatelmat

Junnu – Liian suuri pala purtavaksi

Suomalaiset rakastavat elämäkertoja. Jos heiltä kysyttäisiin, lukisivatko he suuresta vaikuttajasta tai omasta henkilökohtaisesta idolistaan mieluummin hymistelevää ylistystekstiä vai mehukkaita paljastuksia, luultavasti suurin osa kallistuisi jälkimmäisen puolelle. Silti tiukka vähemmistö rajoittaisi elämäkertureiden työtä kohteliaisuuteen vedoten: Kuolleista ei saa puhua pahaa.

Tasapaksua ja vesitetyintä jälkeä syntyy usein silloin, kun elämäkerran kohde on vielä elossa ja ainakin nimellisesti kirjan kirjoittaja tai muuten vahvasti päässyt vaikuttamaan sen sisältöön. Näin kävi esimerkiksi Tauno Palosta kertovalle muistelmateokselle Käsi sydämellä (Tammi, 1969). Kirjan päähenkilö muisti joitakin tapahtumia aikalaistovereiden mukaan sen verran värittyneesti, että he totesivat Tauno Suurelle: ”Ota se käsi pois sieltä sydämeltä.”

Viime viikolla tietokirjailija Petri Pietiläinen ja valokuvaaja Juha Metso pudottivat sanoittaja Juha ”Watt” Vainion rintakuvan kansakunnan kaapin päältä sirpaleiksi Docendo-kustantamon julkaisemalla teoksella Sellaista elämä on. Sen rinnalla edellinen Vainion elämästä kertova kirja, Reijo Ikävalkon Täyttä elämää – Junnu – Kotkan poikii ilman siipii (Gummerus, 1988) vaikuttaa lähinnä pyhäkoulupojan aineelta. Pietiläinen on haastatellut suuren määrän Junnun aikalaisia, jotka eivät säästele sanojaan, millainen haiseva sika sanoittajamestari on ollut pahimpina ryyppyvuosinaan. Tekstinsä tueksi kirjoittaja esittää tukun oikeuden dokumentteja.

Teosta puolustavat ja arvostelevat eivät riitele lainkaan siitä, pitävätkö kirjan tapahtumat paikkansa. Kynnyskysymys näyttääkin olevan, saako ja voiko merkkihenkilöstä kirjoittaa näin räikeästi. Miksi ei saisi? Yksi parhaista lukemistani elämäkerroista on useammistakin maailmantähdistä kirjoittaneen Kitty Kelleyn, Frank Sinatrasta kertova Epävirallinen elämäkerta (WSOY, 1986). Kirjaan Kelley jututti satamäärin henkilöitä, mutta ei saanut itse Sinatraa suostumaan haastatteluun. Teoksen kohde teki kaikkensa, että kirjaa ei olisi julkaistu. Ainakaan minulta lisävalotus miehen naisseikkailuihin ja muuhun yksityiselämään, kuten paljon puhuttuihin mafia-suhteisiin ei vienyt lumoa hänen musiikistaan. Sama pätee Junnun sanoituksiin.

Junnun lapsista ainoana julkisuudessa paistatellut, sanoittajana itsekin kunnostautunut Ilkka Vainio on toiminut Sellaista elämä on -kirjan markkinoinnissa yhtenä päällepäsmärinä, joko tietoisesti tai tietämättä lopputuloksesta. Hän väittää, ettei ole lukenut kirjasta muuta kuin, mitä iltapäivälehdet ovat kirjoittaneet. Lehtihaastatteluissa hän kehuu edelleen vuolaasti Junnua hyväksi isäksi, joka ei lyönyt lapsia, vaikka heistä ainakin Sami joutui kirjan mukaan julman henkisen kyykytyksen kohteeksi. Ensimmäinen vaimo Taina otti sitten turpaansa lastenkin edestä. Mitä tämä tällainen yksipuolinen puolustelu oikein on?

Pitkään kuivilla ollut Ilkka on ilmoittanut lukevansa uuden isästään kertovan teoksen vasta, kun hänen tekee seuraavan kerran mieli viinaa. Ehkäpä Ilen olisi kannattanut kuitenkin ottaa sen verran Veteranoa, espanjalaista brandyä, joka on ollut hänen lempijuomaansa, että olisi kertaalleen oikolukenut kirjan tekstin. Olisi pahimmilta mokilta vältytty, eivätkä Ilen puheet olisi joutuneet yhtä ristiriitaiseen valoon.

Hesarin arvostelija on lukenut sivut tarkalla haravalla ja löytänyt kirjasta lukuisia lyöntivirheitä, jopa kaikille tuttujen julkisuuden henkilöiden nimissä. Ossi Runne on vääntynyt Onniksi, Katri ja Timo Kalaoja Kalanojaksi ja Aarno Ranisesta löytyy kahdenlaistakin kirjoitusasua. Tuollainen risoo paitsi lukijaa, myös varmasti elossa olevia Ossia ja Katria. Teoksen käsikirjoitusta ei ole editoitu nimeksikään, joten lopputulos on kuin elokuva, jota ei ole lainkaan käytetty leikkaajan pöydällä.

Junnu Vainio eli poikkeuksellisen värikkään elämän. Kirjan sivuilla kerrotut tarinat vahvistavat paitsi monet aikaisemmin juoruina kulkeneet jutut todeksi, myös sen, että hänellä oli supisuomalaisen ja herkän miehen perusheikkoudet. Se on ollut kuitenkin liian suuri pala purtavaksi elämäkerran tekijöille, kustantajalle ja muille ylimääräisille taustapiruille. Ilkka Vainion tuntien luulen, että keskustelu aiheesta ei pääty tähän.

Ilkka Isosaari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas: Etelä-Lahteen avautuu uusia ulkoilu- ja hiihtoreittejä ensi vuonna
Asukasyhdistyksen puheenjohtaja Timo Leppänen: Kehätien Nikulan liittymä oli meille hyvä asia, mutta liikennemelu on yllättänyt osassa Metsä-Hennalaa
Siiri Rantanen ja vauhdin hurma
Liipolan asukastupa siirtyy Lähiöseuralta Launeen seurakunnalle
Launeelainen Erkki Yliheikkilä: Kaapelirikko kehätien työmaalla aiheutti ylijännitteen ja rikkoi kiertoilmalämmityslaitteen
Iiris – Mettäsväen kaveri ja kertoja
VT 12 Lahden eteläinen kehätie avataan liikenteelle 8.12.
Miestenpiiri rakensi lastenkirkon
Anttilanmäelle kunniamaininta Vuoden Kylä -kilpailussa
Projektipäällikkö Janne Wikström: Kehätien tunneleiden käyttöönottoesitystä valmistellaan parhaillaan
Monipuolinen kuvanveistäjä Mauno Hartman
Launeen seurakunnan aktiivinen ja elinvoimainen Miestenpiiri toimii taas koronan jälkeen
Näyttelijä Ville Haapasalo: Ajatus hatsapurien torimyynnistä syntyi Puumalan mökillä halkoja hakatessa
Sara Etola: Yhdysvaltain presidentinvaalit olivat yllättävän tasaiset
Katupäällikkö Mika Lastikka: Anttilanmäen kohdalla louhitaan kalliota älypyörätien vuoksi
Alijuhakkalan Asukasyhdistys 70 vuotta: Muistojeni Alijuhakkala
Kiinteistöpäällikkö Ossi Leppisaari: Salinkallion koulusta ei ole tehty purkupäätöstä
Alijuhakkalan Asukasyhdistys 70 vuotta ja Alijuhakkala vieläkin vanhempi.
Kansalaisaktivisti Petri Alastalo: Päättäjien tulisi ajaa lahtelaisten etua oman edun sijaan
Karpo oli aikansa ylivoimainen some-vaikuttaja ja kansan syvien rivien viimeinen hätähuuto
ARKISTO