Joko eurovouhotus palaa?

Ennen kauden alkua FC Lahtea pidettiin sarjan mustana hevosena ja jopa mahdollisena mitalijoukkueena. Surkea alkukausi kuitenkin lopetti nämä puheet kuin veitsellä leikaten. Seuraavaksi puhuttiinkin vain ja ainoastaan sarjassa säilymisestä. Kunnes Kautonen sai kenkää ja tilalle palkattiin Juha Malinen. Silloinkin vielä kuultiin monesta suusta epäileviä lauseita: ”Sehän pudotti jo Hakan”, ”kehäraakki”, ”ei onnistu koskaan” jne…

Nyt on ääni kellossa muuttunut, sillä Lahti porskuttaa komeasti tällä hetkellä. Sillä aikaa kun muut joukkueet nyhjäävät tasapelejä, ottaa Lahti tärkeitä voittoja. Niinpä Lahdessa onkin nopeassa tahdissa siirretty huomio putoamiskamppailusta mitalikamppailuun. Ja totta tosiaankin, kolmas sija on tällä hetkellä vain kuuden pisteen päässä, kun putoamispeikkoon on matkaa jo 9 pistettä.

Sarja on kuitenkin äärettömän tasainen kun seitsemän joukkuetta on kuuden pisteen sisällä. Nyt ottamalla 3- 4 ottelun voittoputken Lahti nousisi todella vauhdilla kärkikahinoihin. Lahden seuraavat vastustajat ovat VPS, RoPS, JJK ja KuPS. Nykykunnossa oleva FC Lahti voi mielestäni selviytyä kaikista noista peleistä voittajana. Mikä tärkeintä, ovat nuo joukkueet, JJKta lukuunottamatta, juuri niistä samoista sijoista taistelevia joukkueita, joten varsinkin niiden voittaminen on avainasemassa kärkisijoja tavoiteltaessa.

Kauden suurin kuhnuriyllättäjä ja positiivinen sellainen on ollut varmasti kaikkien mielestä nuori duracell-väkkärä Loorents Hertsi. Tällä hetkellä mies pitää laitapuolustajia pilkkanaan nopeudellaan ja upeilla suunnanmuutoksillaan. Hertsin otteet on huomattu muuallakin kuin Lahdessa, sillä hän sai aivan ansaitusti paikan 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Vielä kun urheiluruudun juontajat osaisivat lausua miehen nimen oikein, niin todellinen läpimurto olisi tosiasia…


Lawrence Herz vai Loorents Hertsi?

Henri Toivomäki tehnee paluun kuhnuripaitaan sunnuntaina Vaasassa, mutta Tucon paluu näyttää ongelmallisemmalta. Tällä hetkellä pahin skenaario on, että mies saadaan Lahteen vasta lokakuussa. Tosin kikkailu turistiviisumin kanssa ja Saksasta oleskeluluvan hakeminen saattaa onnistua nopeastikin. Toivottavasti näin, vaikkei Lahdella tällä hetkellä akuuttia tarvetta kärkeen olekaan. Maaleja tuntuu nyt syntyvän hyvällä prosentilla. Tosin Tuco voi tullessaan tuoda sen viimeisen sysäyksen kohti mitaleja.

Euro- ja mitalivouhotus julistettakoon nyt virallisesti palanneeksi, ainakin tänne Omalähiön toimitukseen…

Pelicans luottaa kokemukseen

Pelicans aloitteli tällä viikolla harjoituspelit. Ensimmäisessä pelissä Bluesia vastaan tuli 3-5 tappio Mäntsälän pienessä jäähallissa. Samalla ensikasteensa turkoosipaidassa sai uusi tuulennopea laituri, Kimmo ”Kossu” Koskenkorva. Mies on kolmen viikon try outilla, mutta saanee sopimuksen, jos pysyy vauhdissa mukana.

Koskenkorva jatkaa Mika Saarisen tuttua riskitöntä hankintalinjaa eli ei arpoja, vaan varmoja liigasuorittajia. Kossu menee samaan kategoriaan kuin herrat Niinimäki, Saarenheimo, Pärssinen, Pikkarainen, Leimu ja Laurila, ei siis mitään kärkikamaa varsinaisesti, mutta varmasti osaavaa sakkia, jos kaikki natsaa kohdilleen. Rauman Lukko on harrastanut samantyylistä hankintalinjaa, tosin heidän ostoksensa ovat olleet ehkä astetta kovempia malliin Nummelin, Vahalahti, Uusikartano, Koivisto ja Mikkola.


Pelicans ratkaisee ongelmat kossulla?
Ainakin ensimmäisessä ottelussaan Kossu osui maalipuiden väliin…

Pelicansille on monissa ennakkokaavailuissa varattu sijat 12-14 eli yhden upean hopeakauden jälkeen olemme palanneet Lahdessa takaisin karsijakanditaatin rooliin. Monien mielestä joukkue on kuin valmentajansa Aravirta: Hajuton, Mauton ja Väritön ja parhaat päivänsä nähnyt. Myös monet Pelsu-fanit ihmettelevät Pelicansin nykyistä hankintapolitiikkaa.

Moni näkisi joukkueessa mielummin nousevia kykyjä, kuin jo tasonsa näyttäneitä yli kolmekymppisiä liigajyriä ja palkkasotureita. Ikävä kyllä, niissä nousevissa kyvyissä ja ulkomailta tulevissa pelaajissa on se vika, ettei ole mitään takeita siitä mitä saadaan. Se mitä saadaan varmasti, on isommat menot. Ja löytyyhän Lahdesta niitä nousevia kykyjäkin mm. Juvonen, Hurri, Pietilä ja Pekkala.

Itse olen sitä mieltä, että joukkue on hyvin kasattu. Ainahan olisi upeata löytää uusi lasch tai hodgman, mutta kuinka realistista se oikeasti olisi? Ainakin viime kauden hankinnat menivät penkin alle ja kunnolla…
Aravirta on tunnettu siitä, että hän peluuttaa neljää ketjua tasaisesti ja totta tosiaan Pelicansilla riittää tasoa kaikkiin neljään ketjuun, jopa enemmän kuin monella muulla joukkueella.

On totta, että ihan kärkiosaaminen eli liigan tähtiaines puuttuu (No, Smolenak lienee lähellä tähtistatusta), mutta Pelsuilla onkin heittää kehiin neljä ketjua parhaimmillaan kakkosketjun tasoa olevia kundeja, kun monessa joukkueessa laatupelaajat loppuvat kahteen ensimmäiseen ketjuun.

Mihin se sitten riittää, jää nähtäväksi. Siitä olen varma, että Lahdessa nähdään ensi kaudella playoff-pelejä ja siitä eteenpäin onkin kaikki mahdollista.

Pete Salomaa

 

KOLUMNIT -arkisto

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011