Finaali!

Nyt päästään Lahdessakin vihdoin ja viimein maistelemaan lätkän finaaleja, kun Pelicans niittasi Bluesin sivuun voitoin 4-1. Viimeinen peli oli todella kypsää pelaamista turkoosipaidoilta, eikä Blues pienistä lukemista huolimatta ollut lähelläkään voittoa, kunhan yritti roikkua pelissä mukana.

Vastaan tulee Jyp, joka on myös pelottavan kovassa kevätkunnossa. Jyväskyläläisten peli perustuu Pelicansia enemmän pelaamiseen puolustuksen kautta. Yleensä Jypin peleissä ei maaleilla mässäillä suuntaan eikä toiseen. Vanha sanonta ”Runkosarja voitetaan hyökkäämällä, mestaruudet puolustamalla” sopii erityisen hyvin juuri Jypin pelitapaan.
Pelicansin vahvuus on taas nimenomaan hyökkäyspelissä, sekä loistavassa riistopelissä. Jypillä on monta isoa ja kankeaa puolustajaa (Viitanen, Malmivaara, Koskinen), joihin Pelsuhyökkääjien olisi iskettävä ajoissa kiinni ja aiheutettava kiekonmenetyksiä, aivan kuten Pelicans on tehnytkin näissä pudotuspeleissä.

Yksi merkittävä kysymys on tietenkin maalivahtikysymys. Kumpi pelaa, Hovinen vai Kuusela? Kuusela on näyttänyt, että hän pystyy olemaan voittava maalivahti, toisaalta Pelicansin pelaaminen näyttää rauhallisemmalta Hovisen ollessa maalissa. Toisaalta, jos Hovinen ei ole kunnossa, pilataanko tässä Papin tulevaa NHL-uraa peluuttamalla lonkkavikaista miestä?


Mikä on Niko Hovisen loukkaantumisen aste? Sen taitaa tietää vain Pappi itse…

Jypin ja Pelsujen runkosarjamatsit olivat tiukkoja, joten vaikea sanoa kumpi joukkueista on ennakkosuosikki finaalisarjassa. Molempien voitot haettiin aina vieraskaukalosta ja kaksi kertaa jouduttiin jatkoajallekin. Viimeisessä kohtaamisessa (3.3.) Pelicans nousi kolmannessa erässä 2-4 tappiosta 6-4 voittoon, joten lahtelaisilla on tuoreessa muistissa, miten Jyp kaadetaan.

Toivon mukaan loistavan kevään pelannut Jan Latvala nähdään kaukalossa, sillä olisi sääli, jos Lade joutuisi jättämään finaalit väliin kasvattajaseuraansa vastaan. Varsinkin, kun Jypin riveistä löytyy mm. Kalle Koskinen, Laden ikätoveri ja monivuotinen pakkipari.

Yksi monia kismittävä seikka on ollut pudotuspelien lipunmyynti. Lippujen tullessa myyntiin, on Lippupalvelusta myyty ei oota, mutta loppujen lopuksi ottelut eivät ole olleetkaan loppuunmyytyjä? Tämähän johtuu siitä, että tietyille tahoille on varattu tietty lippukiintiö (SM-liiga, vastustajan fanit jne). Ottelupäivän aikana näitä ennakkoon varattuja lippuja sitten palautuu myyntiin yksitellen.

Suoraan sanoen paska systeemi ja näistä kiintiöistä pitäisikin päästä eroon. Jatkossa liput tulisi myydä sitä mukaa kun niitä on. Tällöin pelit olisivat varmasti loppuunmyytyjä.

Joka tapauksessa tiedossa on uskomaton kiekkospektaakkeli meille lahtelaisille kiekkojännäreille, jotka olemme odottaneet menestystä niin monta vuotta, ettemme edes muista kuinka monta…

 

Veikkausliiga starttaa

Pelicansin taistellessa mestaruudesta FC Lahti aloittaa oman kautensa sunnuntaina 15.4. Hakaa vastaan.
Mikähän ihmeen kiire on taas aloittaa kausi hankien keskellä? Ja viimeinen matsi pelataan sitten lokakuun lopussa…

Onko ihan mahdotonta pelata sarjaa yhtään nopeammassa tempossa? Esim. kaksi peliä per viikko ei pitäisi olla paha, pelataanhan SM-liigaakin kolme ottelua viikossa tahtiin. Näin voitaisiin kausi pelata pääsääntöisesti hyvissä olosuhteissa ja se toisi varmasti myös katsojia enemmän katsomoihin.

Ilmassa on paljon kysymysmerkkejä, sillä otteet harjoitusotteluissa eivät ole vakuuttaneet ainakaan meikäläistä. Viimeisimpänä nolo tappio Jipolle Suomen Cupissa.

Ihan viime tinkaan joukkue vahvisti vielä rivejään Mika Mäkitalolla, Ville Taulolla ja Jaakko Rantasella, joten ainakin määrällisesti Lahdella on pelaajia tarpeeksi ( 27 kpl) viedä läpi rankka Veikkausliigakausi.


Jonne Kemppinen edustaa FC Lahden kokeneinta osastoa

Joukkueen ongelma ainakin näin etukäteen on siinä, ettei tasaisia, varmoja suorittajia joukkueesta tunnu löytyvän kuin muutama. Sen sijaan potentiaalisia läpilyöjiä ja yllättäjiä löytyy pilvin pimein, mutta kuinka moni heistä lopulta lyö itsensä läpi onkin sitten eri kysymys.

Kautonen on linjannut kuudennen sijan olevan joukkueen mestaruus. Vähimmäistavoite on kuitenkin sarjapaikan uusiminen ja siihen kyllä uskon. Parempaankin on saumat, kunhan joukkue saisi hyvän lähdön kauteen.

Tästä se taas lähtee vuoden tauon jälkeen – Veikkausliiga Lahessa!

-Petri Salomaa-

KOLUMNIT -arkisto

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011