Huolimatta keskiviikkoisesta tappiostaan HJK:lle FC Lahti jatkaa edelleen mitalivauhdissa, sillä myös muut lähinnä pronssikamppailussa mukana olevat joukkueet hävisivät omat ottelunsa. Viime viikolla ihmettelin Rafaelin vaisuja otteita. Mies vastasi heti toimittaja-urpolle tekemällä Rovaniemellä kuukauden maalin. Upea suoritus, joka vielä ratkaisi Lahdelle kolme tärkeää pistettä aivan ottelun loppuhetkillä. Hienoa!
Sunnuntaina on vastassa sarjajumbo VPS, joka on kuitenkin viime viikkoina nostanut pelinsä tasoa merkittävästi. Vaasalaiset eivät tule myymään nahkaansa halvalla, joten Kisapuistossa on odotettavissa jälleen kerran kunnon kapina pisteistä. Lahdella on ollut tällä kaudella yllättävän paljon vaikeuksia juuri sarjataulukossa alapuolella olevien joukkueiden kanssa. Nyt siihen ei ole varaa, jotta mitalivauhdissa ja -vouhotuksessa pysyttäisiin mukana.
HJK-pelin opetus oli selkeästi se, ettei peleihin voi lähteä liian varovasti, pitkälti vain puolustukseen nojaten. Lahden tulee jatkaa heinäkuussa nähtyä rohkeaa hyökkäyspeliä, jossa nopeita laitoja käytetään hyväksi. Peliä on käännettävä nopeasti ylöspäin, kun siihen paikka on. Klubia vastaan tälläinen Lahti nähtiin onneksi toisella puoliajalla ja vain helsinkiläisten hyvä tuuri esti tasapelin syntymisen.
Erityismaininnan Rafaelin lisäksi ansaitsee ikipörrääjä Drilon Shala, joka on nousemassa ryminällä takaisin liigan vaarallisimpien laitureiden joukkoon. Itseluottamuksen noustessa kohisten kauden aikana Shala haluaa ja myös pystyy haastamaan 1 vastaan 1 tilanteissa, välillä jopa yksin kahta vastaan- tilanteissa. Siten mies luo joka pelissä tukun vaarallisia maalipaikkoja.
Pelicansilla positiivinen suunta
Pelicans avasi kautensa Rauman Pitsiturnauksessa ja varsin monelle, myös minulle jäi joukkueesta positiivinen kuva. Ex-pelikaanivalmentaja Kai Suikkanen ainakin nosti Pelsut turnauksen kovimmaksi yllätykseksi. Joukkue oli matkalla kovin nuorella ryhmällä, mutta se ei tahtia haitannut. Joukkueesta olivat poissa ainakin Latvala, Leimu, Sopanen, Jaatinen, Pöyhönen ja Da Costa. Lisäksi Eetu Sopanen, Sebastian Repo ja Miska Siikonen olivat nuorten maajoukkueen matkassa jenkkilässä sekä Vartiainen ja Tuhkanen loukkaantuneina.
Nimet pelaajien selässä olivat kaikkea muuta kuin tuttuja, mutta jos tämä on Matikaisen ja Nurmisen panos peli-ilmeeseen, niin olen todella tyytyväinen. Periksi ei annettu, eikä taka-askeleita otettu. Niinpä Pelicans pelaajat joutuivat kolmeen eri kertaan otteluissa nyrkkihippasillekin. Nurminen kiteytti valmennuskaksikon filosofiaa Radio Voiman haastattelussa: ”Meidän tapa tulee olemaan, että jos meitä kohdellaan kaltoin, ei me välttämättä sitä katsella ollenkaan. Emme me usko, että voitamme, jos karkuun juostaan”.
Ilmeen lisäksi parasta antia oli nähdä ”pariskunnan” Potulny-Erkinjuntti peliä, jossa kiekko kulki kuin ajatus ja tehotkin olivat kohdallaan. Varsinkin ”Juntti” näytti nauttivan suuresta roolistaan. Myös Hakulinen vaikutti olevan iskussa. Toivotaan miehelle nyt ehjää kautta, sillä viime kausi meni täysin pipariksi loukkaantumisten vuoksi. Jos mies pelaa ehjänä koko kauden, voi Pelicansilla olla käsissään liigan mittapuulla melkoinen timantti ja yllätyskortti.
Muutenkin tuntuu nyt Pelicansissa puhaltavan uudet, raikkaat tuulet. Lahden Pelicans nimittäin tarjoaa kaikille alle 16-vuotiaille mahdollisuuden tulla seuraamaan liigajoukkueen otteita Isku Areenalle ilmaiseksi. Tarjous on voimassa harjoituskauden kaikissa kotiotteluissa.
– Meillä on uusiutunut ja mielenkiintoinen joukkue, jonka haluamme esitellä lahtelaisille. Hyvän tahdon eleenä haluamme tarjota nuorille nämä harjoituskauden ottelut ilmaiseksi ja keventää samalla heidän kouluun paluuta, Pelicansin markkinointijohtaja Tomi-Pekka Kolu perustelee.
Ottelut joita tarjous koskee ovat:
14.8 Pelicans – JYP,
21.8 Pelicans – HPK
22.8 Pelicans – KooKoo
-Pete Salomaa-