FC Lahti ei suostu häviämään

 

FC Lahti venytti yllättäen tappiottomien peliensä sarjaa keskiviikkona Maarianhaminassa jo viiteen peräkkäiseen, pelaamalla paikallisen IFK:n kanssa tasapelin. Vähemmän yllättävää sen sijaan oli, että maalintekijöinä kunnostautuivat Tuco ja Hauhia. Harmi, että Tuco kiukutteli itselleen punaisen kortin ja mies puuttuu rivistä ensi maanantaina, kun Lahti kohtaa hiihtiksellä jopa mestaruudesta taistelevan TPS:n.


Mikko Hauhiasta on kehkeytymässä tällä menolla huima maalitykki

Kierroksia on jäljellä viisi ja mitaliin matkaa yhdeksän pistettä, joten nyt voitaneen sanoa, ettei tänä vuonna mitaleille ylletä, vaikka vielä viime viikolla asiasta kohkasinkin.Käytännössä se olisi vaatinut lopuista peleistä pelkkiä voittoja ja muiden edelläolevien kompurointeja, mutta sellaista ei ole enää näköpiirissä. Seuraava tavoite voisi olla pysyminen kuuden sakissa, sillä taattaisiin ensi kaudelle yksi kotipeli enemmän.

Ensi kauden valmistelut ovat toimistolla jo käynnissä. Siitä oli merkki Tommi Karille tehty jatkosopimus. Toivotaan, että Tommi saa jalkansa kuntoon pahan loukkaantumisen jälkeen. Kunnossa ollessaan mies on kuitenkin selkeä vahvistus joukkueelle. Ensi kauden joukkue hahmottuu varmasti enemmän, kunhan selviää paljonko tappiota seura tältä kaudelta tekee, voittoa on nimittäin turha odotella. Toivotaan, että tappiot pysyvät edes jotenkin järjellisissä luvuissa.

Viime viikon ilouutinen oli tieto siitä, että Lahden parhaat A- ja B-junnut yhdistetään FC Lahden nimen alle. Vihdoinkin, voisi sanoa! Kyseessä on askel kohti oikeaa jalkapalloseuraa, seuraa, jolla on omat junnut ja yhteinen lahtelainen pelitapa. Tähän mennessähän FC Lahti on ollut vain yksi edustusjoukkue ja sellainen on aina helppo tuomita muoviseuraksi. Lisäksi kakkosessa pelaava Kuusysi muutetaan nimeltään FC Lahti Akatemiaksi. Toivottavasti nyt voitaisiin Lahdessa jättää Reipas vastaan Kyykkä- vääntö ja keskittyä olelliseen eli FC Lahteen.

Pelicans – koska lähtee kulkemaan?

Pelsujen alkukausi ei naurata. Ei ainakaan niitä, jotka odottivat turkoosipaitojen lentävän tälläkin kaudella voitosta voittoon. Plakkarissa 4 pistettä viidestä pelistä (ennen torstain Tappara-matsia) ja peli edelleen kohtuullisen sekaisin. Pelicans on noin kuukauden jäljessä harjoittelussaan viime kautta, joten jos Suikkasen harjoitteet purevat samalla aikataululla kuin viime vuonna, niin kohta pitäisi alkaa kulkemaan.

No, oikeasti kysehän on enemmänkin pelaajamateriaalista tai sen erilaisuudesta verrattuna viime vuoteen. Tämän vuoden jengi on selkeästi kooltaan isompi ja raskasjalkaisempi kuin viime vuotinen ryhmä. Lisäksi kokoonpanosta puuttuu tällä hetkellä kolme tärkeää hyökkääjää (Goren, Immonen ja Sopanen). Kun joukkueesta puuttuu vielä selkeä ykkösvahti ja puolustuksen kolmosparissa luutii miehiä, jotka eivät välttämättä kuulu liigatasolle, on nykyinen soppa valmis.

Luotto on kuitenkin Suikkaseen niin kova, että tiedän Pelicansin nousevan sijoille 6-10 kauden mittaan ja sen jälkeen play offeissa kaikki onkin taas mahdollista.

NHL-työsulun takia liigaan on tullut todella kovia pelimiehiä. Jussi Jokinen, Valtteri Filppula, Lennart Petrell, Erik Karlsson, Frans Nielsen, Sean Bergenheim, Rich Peverley, Jesse Joensuu…


Pelicansin NHL- ap…eikun pelkkä apu vain: Pekka Saarenheimo

Tälläisessä tilanteessa itseäni hieman hämmästyttää se, että Pelicans ei hommannut keikkatyöläiseksi ja loukkaantuneiden tuuraajaksi NHL-apua, vaan otti kuukaudeksi Pekka Saarenheimon. Ken tietää, ehkä Pelicans onkin se, joka viimeiseksi nauraa, kun NHL-avut häipyvät kuukauden päästä takaisin taalakaukaloihin ja Saarenheimo nakuttelee pisteitä vielä playoffeissakin.

Itse kyllä näkisin mielelläni vaikkapa Antti Niemen Pelicans-maalilla, toisaalta hyvinhän se SaiPakin porskuttaa liigan kärjessä, vaikka ennakkokaavailuissa joukkueen katsottiin koostuvan pelkistä mestismiehistä…

Pete Salomaa

KOLUMNIT -arkisto

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011