Vaikka olen elämässäni kokeillut urheilulajeja laidasta laitaan, ainoa arvokisamitalini on SM-pronssi petankissa 80-luvun loppupuolella. Sen rinnalla kalpenevat saavutukset uimarina ja vesipalloilijana Lahden Uimaseurassa, pari uhkarohkeaa kautta nopeuslaskijana sekä jalkapallo-ottelut Yhtyneitten Kuvalehtien (nykyinen Otavamedia) kärkihyökkääjänä eduskuntaa ja A-lehtiä vastaan. Futisinnostus laantui, kun jälkimmäistä firmaa edustanut, mainoshoitajaksi aktiiviuransa jälkeen opiskellut Aulis Rytkönen pyöritteli meitä mennen tullen. Nuoremmille sukupolville voi paljastaa sen verran, että Rytkönen oli ensimmäinen suomalainen, joka pelasi ulkomailla ammatikseen jalkapalloa.
Petankkihuuma kantoi sen verran, että pronssijoukkueemme pääsi samana vuonna Kööpenhaminaan, PM-kisoihin asti, mutta menestystä ei tullut. Suomen valtio jopa maksoi reissun. Tosin matkakorvausten tulo tilille kesti jonkin aikaa, sillä maksajapuolella ei päästy selvyyteen, momentoidaanko kulut urheilun vai kulttuurin puolelle.
Ikimuistoisimmat kokemukseni urheilusta niin sanotulla virallisella sarjatasolla ovat kuitenkin koripallon puolelta. Seura-lehteä ja Ilta-Sanomia avustanut värikäs, nyt jo edesmennyt toimittaja Hannu ”Möttö” Miettinen sai päähänsä kerätä entisistä huippu-urheilijoista ja silloisista urheilua harrastavista toimittajista koripallojoukkueen, ettei vapaa-aika menisi pelkästään kapakoissa istuessa. Möttö oli myös edelleenkin pyörivän, urheilutähtien oman tennisturnauksen, Bermudan Kannun isä.
Korisjoukkueemme kantoi samaa nimeä: Bermudan Kannu. Nimi tuli yhden selityksen mukaan siitä, että jokainen pelaajistamme asui vaarallisuudessaan lähestulkoon Bermudan kolmioon verrattavalla alueella. Eli lähellä sijaitsi vähintään kolme juottolaa, joihin oli suuri riski hukkua iltaisin. Maksoimme lisenssit ja aloitimme nousun huipulle kaikkein alimmalta sarjatasolta. En muista sen tarkkaa nimeä, mutta me pelaajat kutsuimme sitä mutasarjaksi, mitä se rehellisyyden nimissä meidän osaltamme olikin.
Harjoitukset pidettiin erään helsinkiläisen koulun urheilusalilla joka lauantaiaamu kello yhdeksän, minkä piti hillitä pelaajien perjantai-illan rientoja. Hyvä tarkoitus ei kuitenkaan aina toteutunut, sillä useimmiten jumppasalin puulattia oli liukas lonkeronhajuisista hikilammikoista. Joukkueen aloituskokoonpano rakennettiin puhtaasti pituuden mukaan, jonka vuoksi pelasin 184-senttisenä, eli porukan toiseksi lyhyimpänä, heittävänä takamiehenä. Vielä lyhyempi Pasi Rautiainen lähti rinnallani hyökkäyksiin pelintekijänä. Vaikka Pasi tunnetaankin meriiteistään jalkapallon puolelta, olimme kolmen ensimmäisen ottelumme jälkeen jumittuneet lohkomme viimeiseksi. Piste-eromme oli 99 – miinuspuolella.
Me köyhän miehen koripalloevankelistat olimme tuolloin vielä autuaan tietämättömiä, mitä Susijengi ja Lauri Markkanen tulisivat samaan aikaan. Siihen aikaan tunnettiin korkeintaan Kari Liimo ja Anssi Rauramo – ja hänetkin lähinnä kansanedustajana. Omana tavoitteenamme oli ainoastaan, ettei sadan miinuspisteen raja menisi rikki. Niinpä otimme käyttöömme salaisen aseen nimeltä Jouko Jokinen. Lähes kaksimetrinen Helsingin Sanomien urheilutoimittaja sijoitettiin sentteriksi, pysyvästi vastapuolen korirenkaan alle. Tarkoitus oli, että hän napsisi muita pidempänä suvereenisti pisteitä.
Taktiikka ei toiminut kuitenkaan odotetulla tavalla, sillä vielä tuolloin Jokisella oli pallosilmä hieman hakusessa. Valmentaja Miettisellä oli enää yksi valttikortti takataskussaan. Hän kehotti Jokista katsomaan elokuvan Yksi lensi yli käenpesän ja käski tätä ottamaan oppia sen koripallokohtauksesta, jossa Jack Nicholson jakeli syöttöjä jättimäisen intiaanipäällikön rooliin valitulle Will Sampsonille. ”Sä olet meidän jengin inkkari”, kuului ohjeistus.
Kuten olettaa saattaa, Bermudan Kannu ei tehnyt korishistoriaa. Oli kuitenkin hienoa lukea Suomen Kuvalehdestä Jouko Jokisen haastattelu. Lähdettyään Hesarista toimituspäälliköksi ylennetty Jokinen on jatkanut Satakunnan Kansan, Aamulehden ja nyt Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajana. Tähän päivään asti hän on kulkenut entisen joukkueemme viitoittamalla tiellä. Ylipainoa vastaan taisteleva Jokinen nimittäin mainitsee laajassa artikkelissa harrastavansa vapaa-aikanaan yhä kori- ja lentopalloa. Se tieto lämmitti mieltä kuin kolmen pisteen heitto silloin aikoinaan.
Ilkka Isosaari