Mediassa erilaiset muotisanat leviävät pikavauhtia. Niitä käytetään välillä niin estottomasti, että ilmaisu kääntyy välillä parodian puolelle. Nyt jo pienen inflaation kärsinyttä titteliä legenda käytettiin paljon esimerkiksi sellaisten olympia- tai MM-mitalistien kohdalla, jotka eivät löytäneet itselleen urheilu-uran jälkeen kummoisempaa ammattia.
Legendaarisen on korvannut adjektiivina eeppinen, joka on lainattu suoraan englannin kielen sanasta epic. Varsinkin amerikkalaiset käyttävät sitä mielellään, kun kyse on jostain mahtavasta tai elämää suuremmasta. Meillä Suomessa termiä ei ole juurikaan käytetty aikaisemmin kirjallisuudentutkimuksen ulkopuolella. Se on tarkoittanut yksinkertaisesti vain kertovaa, vaikka wikisanakirja tunteekin jo tulkinnat unohtumaton ja merkittävä.
Jos jatketaan adjektiivien puolella, toimituspäällikköjen ja -sihteerien kieliseulan läpi livahtaa ilmoille liian usein sana megalomaaninen, kun on haluttu kuvata jotain todella suurta, ja pelkkä etuliite mega ei ole enää riittänyt. Megalomaaninen tarkoittaa kuitenkin yksiselitteisesti suuruudenhullua. Se on toki käyttökelpoinen termi silloin, kun puhutaan vaikkapa hankkeista, jotka ovat menneet suuruuden tavoittelussaan yltiöpäisyyden puolelle.
Takavuosien muotiadjektiivin, hektinen, käyttö vaikuttaisi olevan vähenemään päin – ja siitä korkeammalle taholle kiitos! En ole koskaan ymmärtänyt, miten normaali kiireinen arki, muuttuu jotenkin hienommaksi tai vielä kiihkeämmäksi, jos sitä kuvaillaan sanalla hektinen.
Sinänsä asiallinen ja pitkään käytetty verbi, johon törmäsi lähinnä vain sotauutisissa, eli eskaloitua (kiihtyä, laajentua), on taas muodostunut varsinaiseksi maanvaivaksi. Se on levinnyt kulovalkean tavoin Lähi-idän kriisipesäkkeistä aina kotimaiseen ihmissuhde- ja juorukirjoitteluun, kun vaikkapa julkkisparin perheriita yökerhossa kiihtyy sellaisiin mittoihin, että paikalla tarvitaan virkavallan apua. Ja jos välienselvittely laajenee vielä yökerhon ulkopuolelle, on saatu käyttöön sanan toinenkin merkitys.
Television puolella varsinkin makasiiniohjelmissa viljellään huoletta sanaa insertti, joka on myös formulatoimittajien erityisessä suosiossa. Suurin osa katsojista tuskin osaa antaa suoralta kädeltä sanalle selkeää suomenkielistä käännöstä, mutta asiayhteydestä usein selviää, että sillä tarkoitetaan etukäteen nauhoitettua ohjelman osaa, esimerkiksi haastattelupätkää.
Painettua sanaa puolestaan arvostellaan aika ajoin lööppijournalismista. Puhekielessä lööpistä on tullut monelle jo synonyymi sanoma- tai aikakausjulkaisun kansilehdelle. Todellisuudessa lööppi (ruotsiksi löpsedel) tarkoittaa lehden mainos- tai otsikkojulistetta, joka kiinnitetään yleensä kaupan tai kioskin ikkunaan ja lehtien myyntitelineisiin. Varsinaista lööppijournalismia eivät siis harrasta juurikaan muut kuin molemmat iltapäivälehtemme, sensaatiojournalismiin sortuvat ikävä kyllä muutkin julkaisut säännöllisin väliajoin.
Tähän loppuun muistutettakoon, että sana media, josta lähdin alun perin liikkeelle, ja jota edesmennyt toimittajapersoona Timo T.A. Mikkonen kehui omaksi keksinnökseen, on yleistermi. Sitä käytetään ainoastaan yksikkömuodossa. Samaan tapaan kuin sanoja musiikki, urheilu ja sää. Medioista puhuminen iskee korvaan yhtä pahasti kuin jos toimittaja kertoisi käyttäneensä juttunsa lähteinä meedioita.
Ilkka Isosaari