Pääkirjoitus 23.3.2018

Louhimiehen metodit syynissä

Tällä viikolla on taitettu peistä oikein kunnolla palkitun ohjaajan Aki Louhimiehen metodeista ohjata näyttelijöitä elokuvissaan. Useat nimekkäät naisnäyttelijät ovat kertoneet varsin karmeita tarinoita Louhimiehen henkisestä ja fyysisestä kiusaamisesta sekä nöyryyttämisestä. Onpa miestä ehditty joissain keskusteluissa epäillä jopa sadistiseksi pervoksi. Siinä missä ohjaajan tulisi luoda kuvauspaikalle turvallisuuden ja hyvän yhteishengen ilmapiiri, on Louhimies kenties oman kunnianhimonsa riivaamana halunnut viedä kuvaustilanteita äärirajoille ja tämä on aiheuttanut yhteentörmäyksiä. Louhimies ei tunnu luottavan siihen, että näyttelijä olisi tarpeeksi pätevä näyttelemään erilaisia tunteita. Louhimiehen teesi tuntuu olevan se, että tunteet on aiheutettava näyttelijälle oikeasti, jolloin filmille tarttuu oikeanlainen reaktio. Tällainen metodi olisi täysin hyväksyttävä, jos siihen olisi molempien osapuolien hyväksyntä. Nyt näin ei ilmeisesti ole ollut.

Erityisesti tästä Louhimiehen ohjausmetodista ovat kärsineet naisnäyttelijät. Myös muutamat miesnäyttelijät ovat Louhimiehen metodeja kyseenalaistaneet, mutta vaikuttaa hieman siltä, että mediassa ja somessa asiasta on tehty naiset vastaan miehet väittely, mitä se ei missään nimessä saisi olla. Sellaista kohtelua mitä Louhimies on näyttelijöilleen tarjonnut, ei saisi olla tarjolla kenellekään, oli sitten mies tai nainen.

Ei Louhimies ensimmäinen ohjaaja ole, jota on näyttelijöiden taholta syyllistetty kiusaamisesta, ahdistelusta ym. Muun muassa maailmankuulut ohjaajat kuten Alfred Hitchcock ja Lars von Trier ovat olleet monestikin esillä negatiivisessa sävyssä mm. naisten ahdistelusta, puhumattakaan Woody Allenista. Kukaan ei varmasti kiistä näidenkään mestariohjaajien elokuvallisia ansioita, mutta samat säännöt, lait ja käytöskoodit pätevät aivan varmasti niin mestariohjaajiin kuin meihin tavallisiin kaduntallaajiinkin.

On ihmetelty myös, miksi asia nostetaan esille vasta nyt, kun jotkut kokemukset ovat jo yli kymmenen vuoden takaa. Ymmärrän kyllä hyvin naisia, jotka ovat tähän asti vaienneet. Se on ollut alan sanaton käytäntö. Suomessa elokuva-ala on todella pieni ja jos heti urasi alussa profiloidut ns. vaikeaksi tapaukseksi, joka kyseenalaistaa ohjaajan työtä, on jatkossa työmahdollisuudet todella rajalliset. Alalle on paljon tunkua, mutta portinvartijoita eli ohjaajia ja tuottajia vähän. Käytännössä välirikko ohjaajan kanssa voi tarkoittaa sitä, että jatkossa elanto on löydettävä muualta kuin elokuva-alalta. Silloin varmasti helpommin hyväksyy huononkin kohtelun, kun toisessa vaakakupissa on elanto.

Jotkut ovat sättineet asian esille ottaneita naisnäyttelijöitä hysteeriseksi metoo-akkalaumaksi, jotka hyökkäävät armottomasti hyeenan lailla mestariohjaajan kimpuun silkasta kateudesta. Metoo-kampanja tuntuukin ärsyttävän ja pelottavan monia miehiä. Kampanja on joissain piireissä leimattu vain feministiseksi vallankumoukseksi, jossa miehet pyritään totaalisesti kuohitsemaan. Siitä ei kuitenkaan ole kyse, sillä naisten seksuaalinen ahdistelu on edelleen valitettavasti osa tätä päivää ja siihen pitää puuttua.

Parasta olisi tietenkin ollut, jos tämä tapaus olisi voitu käsitellä yhteisön sisällä, mutta se ei jostain syystä onnistunut, joten asia pulpahti pintaan rajusti mediassa. Ei tästäkään tapauksesta ketään tarvitse silti julkisuudessa ristiinnaulita tai estää jonkun työntekemistä jatkossa. Louhimies osannee jatkossa sopia näyttelijöidensä kanssa käytettävät metodit etukäteen ja näyttelijät viheltää pelin poikki, jos asiat eivät suju sovitusti.

Omasta mielestäni ihmeellisintä tässä koko tapauksessa on se, että vielä vuonna 2018 meidän pitää sivistyneessä maassa keskustella siitä, miten ihmisiä saa kohdella. Ja tiedoksi kaikille oman elämänsä luolamiehille, myös naiset ovat ihmisiä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kansanedustajaehdokas Juha Tapiola: Inhimillisyys on tuotava kaikkeen päätöksentekoon
Jani Oravala: Nikkilä on yhä edelleen julkisen liikenteen motissa
Rehtori Esko Taipale: Monitoimitalo on suunniteltu huolella, jotta virheitä ei tulisi
Kirjailija Timo Sandberg: Tarinat löytävät tien luokseni
Kansanedustajaehdokas Juha Ulmanen: Eläkekatolla olisi mahdollisuus säästää miljardi euroa suomalaisen yhteiskunnan varoja
Kansanedustajaehdokas Jouko Vuorenniemi: Suomessa on huutava pula turvallisista aikuisista, jotka jaksavat kuunnella lapsen ja nuoren ääntä
Urologi ja ylilääkäri Mika Matikainen: Eturauhassyövän hoitomuodot ovat ottaneet isoja harppauksia eteenpäin
Rehtiliikkeen Seppo Korhonen: Kannatuksemme kumpuaa tyytymättömästä ja muutosta haluavasta kansasta
Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Jukka Mölsä: Toimivat peruspalvelut ovat osa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa
Kaupungin ilmanlaatututkimus kummastuttaa Launeella: Opastakaa meitä, kuinka puut poltetaan oikein
Kansanedustajaehdokas Maarit Tuomi: Hyvä kansanedustaja ei ole yhdenkään etujärjestön sätkynukke
Kansanedustajaehdokas Francis McCarron: Politiikassa ei voi pelätä, vaan pitää uskaltaa mennä eteenpäin
Kansanedustajaehdokas Marju Markkanen: Hyvä kansanedustaja perehtyy asioihin, kuuntelee asiantuntijoita ja kansalaisia
Aarre Salmensuo: Takataskusta lähtee aina iloisin mielin pois
Pin up Petrolsin Mari Riikonen: Veteraanit olivat minulle hyväntekeväisyyskohteena sydämen asia
Antti Reponen: Etelärinteen poikien tarina alkoi oman kadun syysjuhlista Anttilanmäellä
Ajonopeudet puhuttavat Alijuhakkalassa
Pääesiintyjät palaa lavoille ja levylle
Marjo Pirilä ja Taavi Salmivaara: Radio on aidoin viestintäväline
Valtiopäiväneuvos Jouko Skinnari sai muistoreliefin rautatieasemalle
ARKISTO