Pääkirjoitus 28.3.2018

1918

Sisällissota, vapaussota, punakapina, kansalaissota, luokkasota. Vuoden 1918 tapahtumia on kutsuttu monella eri nimellä. Käyttää itse sitten mitä nimeä tahansa tuosta ikävästä ajanjaksosta historiassamme, niin viime viikkoina ei ole voinut välttyä törmäämästä aiheeseen. Onhan sodasta kulunut nyt tasan sata vuotta. Sotahistoria kirjoitetaan yleensä aina voittajan näkökulmasta eli häviäjät ovat kovin usein syypäitä koko sotaan ja mitään ihmisarvoa loukkaavaa ei tietenkään tapahtunut, ainakaan voittajan taholta. Sankarit löytyvät aina voittajien puolelta, konnat häviäjien leiristä. Jokainen tietänee, ettei näin aina ole, sillä varsinkaan sodassa asiat eivät ole koskaan aivan mustavalkoisia.

Nyt näin ”juhlavuonna” on ilmestynyt paljon uutta tai piilossa ollutta materiaalia sodan vaiheista ja sen jälkiseuraamuksista. Jokohan olisi aika perata tapahtumat läpi ilman suuria tunteita, vai riittääkö edes sata vuotta poistamaan kaikkea sitä katkeruutta, mitä sisällissota herätti molemminpuolin? Ja saako valkoisten suuria sankareita arvostella vankien huonosta kohtelusta ja mielivaltaisista teloituksista? Vai pyhittääkö sota keinot?

Tutustuttuani aiheeseen mm. etelälahtelaisen Marjo Liukkosen hienon Hennalan naismurhat 1918 kirjan sekä erinäisten TV-ohjelmien kautta, olen oikeastaan ihmetellyt sitä, miksi kaikki tämä on lakaistu maton alle näinkin pitkän ajan. Tarinat ovat todella hurjia ja monia ihmisiä, mukana lapsia ja naisia, on lahdattu oikein kunnolla, ilman sen kummempaa syytä. Joissain kohtaa on mieleeni tullut sana puhdistus eli maa pyrittiin sisällissodan jälkimainingeissa puhdistamaan kaikesta vähänkin punaiseen viittaavasta. Onpa puhuttu jopa rotuhygieniasta, joka tuolloin nosti maailmalla päätään. Sodan jälkeinen vankien käsittely muistutti pitkälti keskitysleiritoimintaa toistuvine ja mielivaltaisine teloituksineen sekä vankien nälkiinnyttämisineen. Pidän suoranaisena ihmeenä, että sisällissodan pyörteiden jälkeen, vain kaksikymmentä vuotta myöhemmin, meillä oli olemassa vahva ja ennen kaikkea yhtenäinen kansa, joka kykeni yhtenä kansana taistelemaan talvi- ja jatkosodassa Neuvostoliittoa vastaan.

Näen hyvänä, että asiat nyt tutkittaisiin perinpohjin ja pääsisimme kansana matkaamaan yhdessä eteenpäin. Tunnustetaan tosiasiat ja tehdyt virheet. Sota tuo monissa ihmisissä esiin sellaisia ikäviä luonteenpiirteitä, kuten sadistisuus tai kostonhimo, joita emme normaalissa elämässä edes tiedosta meissä asustavan. Aseiden tuoma valta kun vaikuttaa joihinkin meistä oudolla, eikä kovinkaan kunniakkaalla tavalla. Eivät suomalaiset silti ole sen kummempia kuin muutkaan ihmiset maailmassa. Tämän kaltaista ihmismielen pimeää puolta nähdään ikävä kyllä joka puolella maailmaa, missä vain sotaa käydään.
Siksi olenkin aika varma siitä, että jos sodan tulos olisikin ollut toisin päin, oltaisiin Suomessa joka tapauksessa nähty ns. puhdistus. Tässä tapauksessa kyseessä olisi ollut punainen puhdistus. Näin ne asiat yleensä sodan jälkeen aina etenevät. Voittaja puhdistaa maan vastustajistaan ja vain yksi totuus sodasta jää elämään.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pääkirjoitukset

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kansanedustajaehdokas Juha Tapiola: Inhimillisyys on tuotava kaikkeen päätöksentekoon
Jani Oravala: Nikkilä on yhä edelleen julkisen liikenteen motissa
Rehtori Esko Taipale: Monitoimitalo on suunniteltu huolella, jotta virheitä ei tulisi
Kirjailija Timo Sandberg: Tarinat löytävät tien luokseni
Kansanedustajaehdokas Juha Ulmanen: Eläkekatolla olisi mahdollisuus säästää miljardi euroa suomalaisen yhteiskunnan varoja
Kansanedustajaehdokas Jouko Vuorenniemi: Suomessa on huutava pula turvallisista aikuisista, jotka jaksavat kuunnella lapsen ja nuoren ääntä
Urologi ja ylilääkäri Mika Matikainen: Eturauhassyövän hoitomuodot ovat ottaneet isoja harppauksia eteenpäin
Rehtiliikkeen Seppo Korhonen: Kannatuksemme kumpuaa tyytymättömästä ja muutosta haluavasta kansasta
Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Jukka Mölsä: Toimivat peruspalvelut ovat osa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa
Kaupungin ilmanlaatututkimus kummastuttaa Launeella: Opastakaa meitä, kuinka puut poltetaan oikein
Kansanedustajaehdokas Maarit Tuomi: Hyvä kansanedustaja ei ole yhdenkään etujärjestön sätkynukke
Kansanedustajaehdokas Francis McCarron: Politiikassa ei voi pelätä, vaan pitää uskaltaa mennä eteenpäin
Kansanedustajaehdokas Marju Markkanen: Hyvä kansanedustaja perehtyy asioihin, kuuntelee asiantuntijoita ja kansalaisia
Aarre Salmensuo: Takataskusta lähtee aina iloisin mielin pois
Pin up Petrolsin Mari Riikonen: Veteraanit olivat minulle hyväntekeväisyyskohteena sydämen asia
Antti Reponen: Etelärinteen poikien tarina alkoi oman kadun syysjuhlista Anttilanmäellä
Ajonopeudet puhuttavat Alijuhakkalassa
Pääesiintyjät palaa lavoille ja levylle
Marjo Pirilä ja Taavi Salmivaara: Radio on aidoin viestintäväline
Valtiopäiväneuvos Jouko Skinnari sai muistoreliefin rautatieasemalle
ARKISTO