Lomapaineita?

Seuraavien neljän viikon kohdalla kalenterissani lukee isolla sana ”LOMA”. Kiva juttu, mutta mitä ihmettä sitä sitten lomallaan tekisi? Pitäisikö varata äkkilähtö etelään vai kiertää vain kotimaata? Riippuu tietenkin säästä. Toisaalta, johan tässä toukokuussa sai nauttia lämmöstä. Menisikö mökille vai vuokraisiko asuntoauton? Käydäänkö sukulaisissa vai vietetäänkö loma vain perheen kesken? Mitäs jo oltaisiinkin kaupungissa koko loma vai pitäisikö sittenkin kiertää festareita ja erinäisiä kesätapahtumia? Suunnatakko Ruisrockiin vai Savonlinnan oopperajuhlille?

Loma pitää sisällään niin suuren määrän erinäisiä odotuksia, että moni pakahtuu jo alkuunsa niiden alle. Monien mielestä kesäloman pitäisi olla aina ikimuistoinen ja sellainen, että sitä olisi sitten talven pimeinä iltoina kiva muistella. Jotain jolla keulia sitten syksyllä työpaikalla. Melkoinen guru saa olla, että saa koko perheen lomatoiveet toteutettua neljässä viikossa ja luulenpa ettei sitä kannata edes yrittää. Monella lomaan liittyvät suorituspaineet ovat maksimissaan ja stressi korkealla, vaikka loman vaikutus pitäisi olla juuri päinvastainen. Esimerkiksi avioerotilastoissa on elo-syyskuussa piikki, sillä eniten erotaan juuri kesälomien jälkeen. Suurin syy ei ehkä kuitenkaan ole epäonnistuneessa lomassa, vaan siinä, että lomalla pariskunnilla on kerrankin aikaa keskustella/riidellä ne kaikki riidat kunnolla läpi, jotka työ- ja arkikiireiden takia on sysätty syrjään läpi vuoden. Tai sitten, kun kerrankin on yhteistä aikaa, huomataankin, ettei meillä ole enää mitään yhteistä.

No synkistä vesistä niihin iloisempiin. Suomen kesä on pullollaan kivoja kesätapahtumia, isoja ja pieniä, jotka keräävät paljon ihmisiä. Jonkun arvion mukaan kaikissa kesän tapahtumissa käy jopa noin kaksi miljoonaa ihmistä. Se lämmittää suuresti mieltäni, sillä useimmat tapahtumat, varsinkin ne pienemmät, kasataan pitkälti talkoovoimin, verta, hikeä ja kyyneliä vuodattaen. Useimmiten kyseessä on enemmän ”rakkaudesta lajiin”- tyylinen elämys kuin ”rahat pois tyhmiltä kuluttajilta”- riisto. Tukemalla paikallista tekemistä pidät samalla oman asuinalueesi vireänä ja elinvoimaisena. Support your local- hokema on siis hyvä pitää mielessä tänäkin kesänä, kun miettii lomasuunnitelmiaan. Ei aina tarvitse lähteä kauas löytääkseen upeita elämyksiä ja kivoja tapahtumia.

Pidät käsissäsi Omalähiön isoa kesälehteä, johon olemme keränneet teille kasan kesälomavinkkejä. On lukuisia kesäteattereita, musiikkifestivaaleja, kyläjuhlia jne. Kaiken kaikkiaan tarjolla on paljon mukavaa ajanviettoa niin paisteessa kuin sateessakin juuri teille arvon lomalaiset. Ja ihan tässä lähellä.

Myös me täällä toimituksessa pakkaamme laukkumme ja suuntaamme lataamaan akkuja Suomen suveen neljäksi viikoksi. Tapaamme jälleen elokuun ensimmäisenä perjantaina, kun Omalähiö seuraavan kerran tipahtaa postiluukustasi.

Hyvää kesää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Mökkihöperö

Elämämme kaupungissa on usein yltiökiireistä, täynnä kaikenlaista hälyä,melua ja meininkiä. Urbaanissa elinympäristössämme usein haikailemmekin simppelimmän ja rauhallisemman elämän perään. Tiedättehän, sen elämän perään, jossa ei ole mihinkään kiire, ei ihmistungosta, ei älylaitteita. Vain pelkkää puhdasta luonnonrauhaa, linnunlaulua ja veden liplatusta. Monet suomalaiset hakevat sitä usein juuri kesämökiltä. Niinpä olinkin jopa aavistuksen verran innoissani, kun taloyhtiömme ilmoitti tulevasta putkiremontista. Sehän tarkoitti sitä, että meidän piti kerätä kimpsumme ja kampsumme ja muuttaa 7 viikoksi mökille asumaan, pois remontin tieltä. Samalla hieman arvelutti sään puolesta, kuinka siellä mökillä pärjätään, sillä muutto oli huhtikuun lopussa ja me kaikkihan tiedämme, että yleensä Suomen kevät on kohtuu kolea, mutta onneksi sentään vähäluminen. Lisäksi mökiltä puuttuu mm. astianpesukone ja juokseva vesi. Elämä on siis hieman alkukantaista, mutta mikäs sen mukavampaa, kun saa tiskata käsin, siis kuten joskus muinoin tehtiin. Ja jos kylmä yllättää, niin ainahan voi lämmittää takan. Ihanan retroa siis.

Tänä keväänä olikin kaikki onneksi sään puolesta toisin, sillä varsin lämmin ja kesäinen sää helli meitä toukokuun ja kesäkuun alun. Ja kyllä, nautin suunnattomasti saunomisesta, uimisesta, luonnonäänistä, hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä. Mikäs sen parempaa kuin saunan jälkeen istut kuistilla katsellen auringonlaskua, toisessa kädessä kylmä olut ja toisessa kuuma saunamakkara. Aallot liplattavat hiljaa rantaan ja linnut laulavat. Elämä on yhtä aikaa sekä ihanaa että leppoisaa. Ah auvoa!

Mutta arvatkaapa mitä? Koitappas harrastaa tuota sitten 7 viikkoa putkeen. Kyllä siitäkin pikkuhiljaa alkaa hohto häviämään, kun se on jokapäiväistä toimintaa. Alkaa pikku hiljaa ahdistamaan se pieni mökki ilman astianpesukonetta ja juoksevaa vettä. Tiskiä välttääksesi käytätkin kertakäyttöastioita. Alkukesästä ne niin mahtavat joutsenten töräytykset alkavat ärsyttämään ja ne hyttyset…niitä on oikeasti miljoona ja ne kaikki haluavat imeä juuri sinun vertasi. Keskivartalokin alkaa näyttämään siltä, että olut ja makkara on maistunut pari kuukautta.

Alat pikku hiljaa kyselemään remonttifirmasta, että mikäs siinä hommassa oikein maksaa, eikö sinne kotiin jo pääse muuttamaan. Sitä paitsi, kun koti on 30 kilometrin päästä työpaikasta, tarkoittaa se alituista stressiä siitä, onko kaikki tarvittava mukana, edestakaisin kun ei oikein viitsisi ajella. Sitten kun remontin alusta on mennyt 9 viikkoa eli pari viikkoa yliaikaa luvatusta, alkaa pännimään. Tahdon kotiin. Tahdon kaupunkiin. Haluan katsoa jalkapallo-matsit isosta televisiosta kotisohvallani. Loppujen lopuksi käy niin, että muutamme liki väkipakolla takaisin puoliremontoituun asuntoomme. Seuraavan viikon haluan olla kotona, urbaanissa elinympäristössä kaikkine hälyineen ja mölyineen. Sitten alkaakin kuukauden kesäloma. Hmm…. Pitäisiköhän mennä mökille?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Futista koko kuukausi

Neljän vuoden odotus on ohi. Kyllä, jalkapallon MM-kisat hyrähtivät käyntiin torstaina ja se taas tarkoittaa sitä, että allekirjoittanut viettää television ääressä seuraavan kuukauden. No, onneksi nykypäivänä pelejä voi katsoa vaikkapa tabletilta tai puhelimesta, joten voin hyvän sään osuessa kohdalle siirtyä pihalle katsomaan pelejä auringonpaisteeseen. Onneksi meillä kotona myös ”hallitus” ymmärtää hyvän jalkapalloilun päälle, joten voi olla, että suuremmilta konflikteilta vältytään kisojen aikana, kun toinen ei ole vaatimassa kesken matsia minua pesemään ikkunoita tai hakkamaan klapeja saunaan.

Jalkapalloilun MM-kisojen arvo ei ole kärsinyt inflaatiota, sillä huolimatta kaikista Fifan sekoiluista ja korruptiosyytöksistä, se on edelleen yksi maailman seuratuimmista urheilutapahtumista. Syyhän on selvä. Toisin kuin esimerkiksi jääkiekossa, jalkapallossa ei ratkota maailmanmestaruutta joka vuosi, vaan mahdollisuus tulee mestaruuteen vain joka neljäs vuosi. Se taas tarkoittaa sitä, että kentällä nähdään varmuudella maailman parhaat pelaajat, sillä kaikki pelaajat maailmassa haluavat pelata nimenomaan MM-kisoissa. Näistä kisoista ei kukaan kieltäydy, vaikka olisikin jotain pientä vammaa. Jääkiekon MM-kisoistahan kieltäydytään nykyään joko serkun kummin kaiman häihin tai saunavuoroon vedoten. Onpa joskus tainnut jollain olla kanakin juuri uunissa lätkän MM-kisojen aikaan.

Siinä vaiheessa kun erotuomarin pilli puhaltaa pelin alkaneeksi unohtuu nopeasti se tosiseikka, että Putin käytännössä osti kisat Venäjälle syvästi korruptoituneelta Fifalta. Samalla saattavat unohtua myös Krimin valtaukset ynnä muut Venäjän ihmisoikeus- ja sananvapausrikkomukset. Tähän Putin tietenkin on tähdännytkin ostaessaan ensin Sotshin olympialaiset ja nyt MM-jalkapallon. Venäjän kilpeä pitää puhdistaa ja näyttää muskelia muulle maailmalle, että Venäjällä on kyllä varaa järjestää näyttävät kisat. Jotain kertoo jalkapallon voimasta se, että kisoja voidaan käyttää suurmaiden välisen politikoinnin välineenä.

Onneksi kaiken politikoinnin ja korruptiojuttujen vastineeksi saamme aivan varmasti katseltavaksi maailman parhaiden jalkapalloilijoiden taidonnäytteitä. Kisoissa sympatiapisteet näin etukäteen lähtevät Salomaan pojan kotisohvalta tietenkin Islannille ja Tanskalle. Pieni on kaunista jalkapalloilussakin ja omalla esimerkillään nämä kaksi Pohjolan maata näyttävät tietä myös Suomen maajoukkueelle. Aina ei menestys ole kiinni resursseista ja olosuhteista. Epäilen kuitenkin, että maailmanmestari löytyy niistä suurimmista ennakkosuosikeista, joita ovat perinteisesti Brasilia, Argentiina, Saksa, Ranska ja Espanja. Saas nähdä käykö nytkin niin, että ensin pelataan kuukausi jalkapalloa ja lopuksi Saksa voittaa? Entä kuka voittaa maalikuninkuuden? Toivotaan kuitenkin ennen kaikkea värikkäitä otteluita, suuria tunteita ja paljon upeita maaleja, niistähän ne upeimmat ja mieliin painuvimmat urheilutapahtumat rakentuvat. Pallo peliin!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Kehätie realisoituu

Viime päivien aikana ovat niin etelälahtelaiset kuin Etelä-Lahdessa kulkevat ihmisetkin saattaneet huomata, että täällähän rakennetaan jotain. Kyllä, kehätien rakentaminen on käynnissä täydellä höyryllä keskellä kauneinta ja tiiviimmin asuttua Launetta. Rakentaminen aiheuttaa kaikenlaista häiriötä etelälahtelaisten elämään ja kulkemiseen. Varsinkin työmaan vieresssä asuville on tiedossa varsin mielenkiintoiset pari vuotta, puhumattakaan sitten siitä, kun tie on valmis.

Monille kehätie oli pitkään vain joku viiva kartassa vuosikymmenten ajan. Monet uskoivat, ettei kehätietä rakenneta koskaan, ei ainakaan keskelle Launetta. Eihän sellainen ole järkevää, eihän? Useimmat eivät ymmärtäneet tai jaksaneet paneutua kehätien linjaukseen edes viimeisten parin vuoden aikana, jolloin sitä esiteltiin monissa erinäisissä tilaisuuksissa, niin kaupungin kuin Liikenneviraston toimesta. Nyt asia realisoituu monille kovalla kädellä. Jo metsän raivaaminen kehätien linjalta sai puhelimet soimaan toimituksessamme. ”Tästäkö se menee, ihan vierestä” kauhisteltiin monissa yhteydenotoissa. ”Luonto on raiskattu ja meteli sekä jyske on kauheaa” valittivat toiset, kun paalutukset ja kuorma-autoliikenne alkoi. Odottelen pelonsekaisin tuntein sitä, mitä tapahtuu, kunhan Liipolan tunnelin räjäytykset alkavat toden teolla.

Niinpä niin, tällainen rakennustyömaa meille sitten tilattiin ja kaiken kukkuraksi tätä 13 kilometrin tiepätkää maksetaan vielä vuosikaudet eteenpäin. Lahti kun suostui maksamaan tiestä 70 miljoonaa euroa. Muutenkin kyseessä lienee Suomen kallein tienpätkä. Puolet halvemmallakin oltaisiin päästy, jos tie olisi linjattu kulkevaksi Renkomäen kautta. Silloin kaikki kalleimmat tunneliratkaisut olisi voitu välttää. Myös tien haitat olisivat vähintään puolittuneet. Renkomäen linjausta ei oikeasti edes haluttu viedä Lahdessa eteenpäin, vaikka se valtuustossa äänestettiin kolme kertaa toteutettavaksi linjaukseksi. Käytännössä asiassa äänestettiin niin monta kertaa, kunnes saatiin oikea tulos eli Laune. Olen yrittänyt kymmenisen vuotta ottaa selvää, kuka tien loppujen lopuksi nimenomaan Launeelle halusi. Ei ole onnistunut. Kukaan ei ole vastuussa linjauksesta, ainoastaan se osataan kertoa, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Lahdessa päättäjät ovat kertoneet, ettei mikään muu linjaus kelvannut ELY-keskukselle, ELY-keskus vastaavasti ilmoitti, että Lahti itse päättää omilla maillaan kulkevan tien linjauksen. Aika tuttua nykyaikaa. Kukaan ei ota vastuuta. Nähtävästi Launeen linjaus tuli Lahdelle kuin Manulle illallinen tai Jäättenmäelle faksi. Pyytämättä ja tilaamatta. Maksamatta emme sitä voi kuitenkaan jättää.

Kehätie tulee, sille emme voi mitään, mutta rakentamisen aikaiseen turvallisuuteen voimme vaikuttaa. Kaikki mahdolliset vaaran paikat tulee ensi sijassa ilmoittaa Liikennevirastolle tai suoraan rakennuttajafirmoille. Lisäksi meidän on pidettävä huolta siitä, että meluvallit tai -esteet ovat riittävät. Pakokaasuja eivät tien rakentajat pysty kahlitsemaan, joten ne voidaan jo etukäteen listata tien huonoihin puoliin. Launeen ilma tulee huononemaan merkittävästi, se on fakta.

Kaikkein kovimmassa paikassa ovat Launeen parakkikoululaiset, jotka joutuvat opiskelemaan kahden suuren työmaan välissä, kun samaan aikaan on aloitettu Launeen uuden suurkoulun perustustyöt. Olisiko ollut järkevintä siirtää parakit jonnekin kauemmas töiden ajaksi?
Toisaalta, oppivatpahan olemaan metelissä ja pakokaasuissa, sillä ei se uusi koulu valmistuttuaan kovinkaan paljon kauempana kehätiestä ole.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Paha muovi

Vuoteen 2050 mennessä maailman merissä on enemmän muovia kuin kalaa. Tähän kohtalaisen järkyttävään toteamukseen törmäsin netissä eräänä päivänä. Silloin en ehtinyt jostain syystä aiheeseen sen tarkemmin syventyä, mutta syvennytäänpä nyt sitten. Mistä on oikein kysymys? Mistä kaikki muovi sinne mereen joutuu?
Meriin kertyy muovijätettä vuosittain jopa 12 miljoonaa tonnia. Suurimpana syinä ovat muovin liika käyttö ja luvattoman heikko jätehuolto monessa maassa. Suurimpia merten roskaajia ovat Kiina, Indonesia, Filippiinit, Vietnam ja Thaimaa. Näistä viidestä maasta tulee 60 prosenttia merten muoviroskasta. Jos kuvittelet, että kyseessä on muiden maiden ongelma, niin väärin meni, sillä Suomenkin rannikoilta löytyvästä roskasta noin 75 prosenttia on muovia.

Mitä tästä sitten seuraa? Mitä haittaa muovista on? No, ensinnäkin kalat, linnut ja muut merieliöt luulevat muovia ruoaksi. Muovi voi tukkia elimistön tai eläimet kuolevat sotkeutuessan muovijätteeseen. Kuten useimmat meistä tietävät, muovi ei häviä luonnosta koskaan, se vain jauhautuu pikku hiljaa pienemmiksi muruiksi ja kuiduksi eli mikromuoviksi.

Kun mietimme tätä muovijäteongelmaa, saattaa monilla meistä olla silmissään kuva vedessä lojuvasta muovipussista. Ongelma on ikävä kyllä huomattavasti laajempi. Mikromuovi on paljon salakavalampi vaara, sillä sitä ei silmällä näe. Pieniä muovisia mikrohelmiä käytetään monissa kosmetiikka- ja hygieniatuotteissa esimerkiksi kuorimaan ihoa. Yhdessä kosmetiikkatuotteessa voi olla satojatuhansia muovihelmiä. Helmet eivät jää vedenpuhdistamoiden suodattimiin, vaan kulkeutuvat pesuveden mukana vesistöihin. Niitä on käytännössä mahdoton saada pois vesistöistä, kun ne sinne ovat joutuneet. Näitä muovihelmiä käytetään kosmetiikan lisäksi myös mm. pesuaineissa, maaleissa, lannoitteissa ja öljyissä Koska mikromuovien käyttöä ei ole mitenkään säännelty, emme voi varmuudella tietää mihin kaikkiin tuotteisiin mikromuovia on lisätty. Luonnossa olevat mikromuovit keräävät itseensä ympäristömyrkkyjä ja ne kulkeutuvat pikku hiljaa askel askeleelta ravintoketjussa ylöspäin, päätyen loppujen lopuksi lautaselle asti. Ruoan seassa olevan mikromuovin syöminen on vakava terveysriski meille kaikille ympäristömyrkkyjen vuoksi.

Mitä sitten pitäisi tehdä ongleman ratkaisemiseksi? Varmin keino on tietenkin lopettaa muovin käyttö, mikä on ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Kaikkihan tuntuu tänä päivänä olevan käärittynä muoviin. Muovia siellä ja muovia täällä. Itse asiassa luulen, että monet kuluttajat olisivat vain tyytyväisiä, jos tuotteita ei pakattaisi moninkertaisiin muovipakkauksiin. Itseani ainakin moinen ärsyttää suuresti. Kaupoissa on jo alettu vähentämään muovipussien käyttöä, mikä ohjaa kulutusta oikeaan suuntaan. Lainsäädännöllä voitaisiin ainakin kieltää salakavalan mikromuovin lisääminen tuotteisiin ja mikseipä voitaisi säätää vaikkapa jonkinlaista muoviveroa?

Helpoin tapa päästä eroon muovista on korvaavien materiaalien kehittäminen, jossa Suomi on kehityksen kärjessä. Muovin korvaaminen selluloosalla ja bio-materiaaleilla kiinnostaakin tänä päivänä yhtä useampaa yritystä. Uskon, että kun hyvä, korvaava materiaali löytyy ja kustannustaso on edes lähellä muovia, käännös parempaan tapahtuu nopeasti. Jokainen meistä voi kuitenkin jo nyt vaikuttaa muovijätteen vähenemiseen luonnossa. Käytetään kaupassa käydessämme kestokasseja tai biohajoavia pusseja ja pidetään ennen kaikkea huoli siitä, että se en ole minä, joka heittää muovia luontoon. Kierrätys kunniaan.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Huumepääkaupunki Lahti

Rakas kotikaupunkimme Lahti on ollut esillä viime päivinä valtakunnan mediassa näkyvästi:
Helsingin Sanomat: ”Lahti on huumesatama, Tilannetta kuvataan katastrofaaliseksi.”
Iltalehti: ”Synkkä totuus Suomen amfetamiinipääkaupungista – huumeita olisi saanut ostettua ensimmäiseltä vastaantulijalta: Jengi rakastaa päihteitä”

Ei varmaankaan ihan sitä, mitä kaupungin imago-osasto haluaisi Lahdesta kirjoitettavan?
Kaupunginvaltuutettu Kalle Aaltonen nosti huumeasian esille, tekemällä aloitteen Lahden julistamisesta Suomen amfetamiinipääkaupungiksi. Kieltämättä kohtalaisen raflaava aloite, mutta se ajoi asiansa, sillä se herätti myös median kiinnostuksen ja silloin kun valtakunnan media kirjoittaa Lahdesta, kiinnostaa se myös lahtelaisia päättäjiä.

Kaupungin, poliisin ja hyvinvointiyhtymän viestintäihmiset kokoontuvat ensi viikolla pohtimaan, kuinka tilanteeseen reagoidaan. Ensimmäiset reagoinnit menivätkin aika lailla puihin, sillä viransijaiskaupunginjohtajamme Mika Mäkinen selitteli Lahden karuja lukuja sillä, että Lahden poliisi on yksinkertaisesti vain niin tehokas selvittämään huumerikoksia ja ettei itse ole nähnyt huumeita myytävän, joten huumepääkaupungin titteli on hänen mielestään harhaanjohtava.
Lahden poliisi onkin sitten paljon tehokkaampi kuin virkaveljensä muualla Suomessa, sillä poliisin tilastoimat epäillyt huumerikokset ovat lisääntyneet Lahdessa 71% vuodesta 2010 vuoteen 2017. Valtakunnallisesti kasvu on kuitenkin vain 29%…
Kaupungin viestintäosaston mielestä taas koko kohu on kohtuuttoman suuri todellisuuteen nähden, Lahti kun on huumeidenkäytössä ihan samalla tasolla kuin pääkaupunkiseutu, ei siis edes reilusti kärjessä. Sittenkö vasta voidaan huolestua kun ollaan kiistatta kärjessä? Eli nähtävästi Lahden kaupungille imagotappio on paljon suurempi huoli kuin itse huumeongelma?

Tosiasiassa on aivan sama onko Lahti tilastoissa kärjessä vai vitosena, kun sen ei pitäisi olla siellä lainkaan. Kärkipaikoilla killuminen näissä tilastoissa ei ole hyvää mainosta kaupungille. Huumeiden myyntiin tulisi puuttua kovalla kädellä, mutta mitä tekee Lahden kaupunki asialle? Käytännössä ei mitään. Sekopää-narkkarit saavat rauhassa mellestää kaupunginkirjaston puistossa, Radiomäellä tai mikä uskomattominta, Lanun aukiolla tai Trion tiloissa aivan Lahden keskustassa, ilman että poliisi millään tavalla puuttuu tähän. Mikä pahinta, niin huumeita myydään myös alaikäisille koululaisille. Poliisi on törmännyt Lahdessa jopa 13-vuotiaisiin huumeidenkäyttäjiin, jotka ovat vähätelleet huumeiden käyttöään, koska eivät omien sanojensa mukaan piikitä suonensisäisiä. Napin muodossa vedettyä huumetta ei nähtävästi nykyään edes ymmärretä huumeeksi.

Lahtelaisilla päättäjillä ja poliisilla on edessään iso savotta. Toivottavasti kaupungintalolla ymmärretään, että tärkeintä on aloittaa huumeidenvastainen työ isosti viimeistään nyt. Kaupungin maine ja imago paranevat kyllä sitten itsestään, jos taistelu huumeita vastaan onnistuu. Tämän viikkoiset vähättelevät lausunnot kaupungintalolta keskittyivät lähinnä imagon parantamiseen, jatkossa päättäjien on tunnustettava itse ongelma ja sen haittavaikutukset kaupunkilaisten elämään ja tehtävä konkreettisia päätöksiä ja tekoja. Kukaan meistä ei halua asua Suomen huumepääkaupungissa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Meillä kaikillahan on rajoitteita

Kokoomuslainen kansanedustaja Susanna Koski päätti sitten vauhdittaa puolueensa alamäkeä osoittamalla A-Studion Kuplat-sarjassa mitkä ovat hänen arvonsa tämän päivän yhteiskunnassa. Sen sijaan, että Koski olisi osoittanut edes auttavasti empatiaa pitkäaikaistyötöntä kohtaan, onnistui hän sen sijaan osoittamaan vain oman ylimielisyytensä ja kylmyytensä. Monet suomalaiset ovatkin olleet totaalisen pöyristyneitä Kosken ylimielisestä käytöksestä. Itse en ole pöyristynyt, lähinnä vain surullinen, sillä tämä osoittaa sen, että jotkut päättäjämme ovat totaalisen irrallaan siitä, mitä yhteiskunnassamme tänä päivänä tapahtuu.

Niille jotka ihmettelevät nyt, mistä oikein on kysymys, niin tässä lyhyt kertaus tapahtuneesta: Pitkäaikaistyötön Anna-Maija Tikkanen ja kansanedustaja Susanna Koski (kok.) tapasivat viime syksynä A-Studion Kuplat-sarjassa. Silloin kansanedustaja Susanna Koski liikuttui, kun hän kuuli köyhän työttömän Anna-Maija Tikkasen tarinan. Toukokuussa he tapasivat uudestaan ja tällä kertaa oli toinen ääni Kosken kellossa. Koski oli omien sanojensa mukaan saanut paljon palautetta ohjelman jälkeen kansalaisilta, että toimeentulotuella pärjääkin itse asiassa vallan mainiosti. 491 euroa kuussa onkin siis vallan riittävä summa, varsinkin silloin kun ei tee yhteiskunnan eteen mitään. Elää siis Kosken ajatusmaailman mukaan loisena.

Pitkäaikaistyötön Tikkanen sairastaa nivelkipuja aiheuttavaa reumasairautta fibromyalgiaa sekä keuhkoahtaumatautia ja diabetestä. Lisäksi hän kärsii lukuisista allergioista. Huono toimeentulo estää mm. tietokoneen hankinnan ja filosofian maisteriksi lukenut Tikkanen totesikin, että maailma on mahdollisuuksia täynnä, mutta kun hänellä on näitä terveydellisiä, rajoitteita. ”Meillä kaikillahan on rajoitteita”, Koski totesi tähän kylmästi ja ehdotti, että Tikkasen tulisi tehdä etätöitä ja miettiä tarkemmin, miten vähät rahansa käyttäisi.

Se, että kansanedustaja, jonka kuukausipalkka on 6510 euroa ( ilman kulukorvauksia), ei ymmärrä työttömän arkea, on tietyllä tavalla ymmärrettävää, mutta kyllä tavallisen ihmisten arjen kohtaaminen tekisi hyvää kansanedustajallekin. Mielestäni se kuuluu osana kansanedustajan tehtävään, että osaa samastua erilaisissa tilanteissa elävien ihmisten elämään. Sieltä oman kuplan sisältä tulisi edes joskus pyrkiä ulos, katsomaan miltä se maailma näyttää toisten silmien läpi katsottuna. Mitäpä jos minä olisinkin tuossa tilanteessa? Toisaalta, jos on eduskunnassa edustamassa hyvin toimeentulevia, kylmiä empatiavajakkeja, niin silloin sieltä kuplasta ei kannatakaan astua ulos.

Jos minä olisin Petteri Orpo, lähettäisin kansanedustaja Kosken pikaisesti johonkin mediaesiintymiskurssille, jossa hänelle voitaisiin opettaa mitä on empatia ja toisen ihmisen kuunteleminen. Jos se ei onnistu, niin edes puolueen maineen vuoksi, olisi Kosken opeteltava edes näyttelemään empaattista. Nyt Koski on kuin norsu politiikan posliinikaupassa ja oppositio kiittää. Tiettävästi oppositiopuolueissa harkitaankin jo kunniamerkin ojentamista Koskelle hyvin tehdystä myyräntyöstä opposition hyväksi.

Vahvasti epäilen, ettei Koskella riitä kykyä asettua kenenkään muun kenkiin kuin omiinsa, joten Tikkanen ja Koski tulevat elämään jatkossakin omissa kuplissaan. Sääli. Toivottavasti eduskunnastamme ei löydy näitä susannakoskia tämän enempää.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Reilu meininki in Lahti City

Lahden tarkastuslautakunta antaa vuosittain arviointikertomuksen, jossa arvioidaan valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumista sekä hallinnon toiminnan tarkoituksenmukaisuutta. Tällä viikolla saimme luettavaksemme lautakunnan arvion kaupungin toimista vuodelta 2017 ja täytyy sanoa, että sen mukaan Lahdessa on todella reilu meininki. Tosin ei asukkaita kohtaan, joita rangaistaan isojen kaupunkien suurimmalla veroäyrillä, mutta virkamiesten ja päättäjien kesken sitä reiluutta ja amatöörimäistä hälläväliä- meininkiä tuntuu löytyvän sitten senkin edestä.

Käydäänpä lyhyesti läpi tämä aika synkkä lista, josta ilmenee, miten Lahdessa toimitaan. Toimitilayhtiö Spatiumin toimitusjohtaja sai tänä keväänä vajaan 31 000 euron bonuksen. Aika kiva bonus, vai mitä? Tosin Lahden kaupungin konserniohjeiden mukaan yhtiön hallituksen on pyydettävä kaupunginjohtajalta lausunto ennen kuin se päättää toimitusjohtajalleen maksettavien etujen määristä, silloin kun se ylittää määrältään kahden kuukauden palkan. Näin ei tehty. Tämä voidaan siten tulkinta jopa Lahti-konsernin sisäiseksi eli rakenteelliseksi korruptioksi. Ei hyvä. Lisäksi Spatiumin osallistumista Vuohelan Herkun toimitilarakentamiseen olisi lautakunnan mukaan pitänyt käsitellä kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaostossa. Näin ei tehty. Ei hyvä tämäkään.

Sitten se rahallisesti suurin moka. Lahden kaupunki menetti yli 600 000 euron suuruisen investointiavustuksen, koska maksatushakemus jäi tekemättä. Asumisen ja rahoituksen kehittämiskeskuksen Aran myöntämä avustus oli myönnetty Liipolan monitoimitalon rakentamiseen. Ei vain löytynyt ketään kuka olisi vastannut hakemuksen täyttämisestä ja lähettämisestä eteenpäin. Uskomatonta ja todella amatöörimäistä toimintaa.

Siirrytäänpä sitten kilpailutukseen tai lähinnä sen puutteeseen. Helsinkiläiseltä Ääni Company -yritykseltä ostettiin palveluja yhteensä 36 000 euron arvosta. Tätä ei kuitenkaan muistettu kilpailuttaa. Viime vuonna etsittiin myös konsulttitoimistoja, jotka voisivat tehdä suunnitelman kaupungin edunvalvonnan tehostamiseksi. Valinta kohdistui helsinkiläiseen Ellun Kanat -viestintätoimistoon. Ja kas vain, tätäkään ei muistettu kilpailuttaa. Konsulttiyrityksen johtohenkilöiden poliittiset taustat huomioiden hankinta näyttää myös moraalisesti arveluttavalta ja muistuttaa ikävällä tavalla ”hyvä veli” -järjestelmästä, sillä Ellun Kanat-yhtiön toimitusjohtaja on kokoomuksen entinen puoluesihteeri Taru Tujunen ja hallituksen puheenjohtaja entinen kokoomuspoliitikko Kirsi Piha.

Ja lisää piisaa. Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta teki syyskuussa viranhaltijapäätöksen 20:n PHP Holdingin osakkeen myynnistä 30 000 eurolla. Osakkeiden markkinahinta oli selvästi tätä korkeampi. Kelle osakkeet myytiin ja miksi ihmeessä alihintaan?

Arviointikertomus on tärkeä työkalu kaupungin toimintoja kehitettäessä ja näyttää siltä, että Lahdessa sitä kehitettävää on…ja paljon. Hyvä että tarkastuslautakunta nostaa virheet nyt rohkeasti esille, sillä näin ei voi jatkua. Rahaa palaa sinne sun tänne, avustuksia ei osata hakea ja päätöksiä tehdään jopa lakien vastaisesti. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole vastuussa. Sattuuhan näitä, selitellään. Nähtävästi kaupungin vähillä rahoilla on kiva kikkailla, varsinkin silloin kun ne eivät ole omia. Kai niitä voisi fiksumminkin käyttää, vai mitä?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Liike Nyt…tai ei koskaan?

Hjallis Harkimo järkytti poliittista kenttää pari viikkoa siten eroamalla kokoomuksesta ja synnyttämällä yhdessä mm. Mikael Jungnerin ja Tuomas Enbusken kanssa Liike Nyt -liikkeen. Mistä on oikein kysymys?

Harkimo on ollut mukana varsinaisessa poliittisessa päätöksenteossa vasta kolmisen vuotta, mutta on jo nopeasti huomannut, että monet ihmiset ovat kyllästyneitä politiikkaan. Suoraan sanoen monista tuntuu, etteivät he voi vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Poliitikot kun eivät oikein tunnu pitävän lupauksiaan. Lisäksi Harkimon mukaan keskustelu on sekavaa ja päätöksenteko vaikeaa. Suomea pyörittää pieni eliitti ja asioiden politisointi monesti estää uudistusten tehokkaan eteenpäin viemisen. Hyvänä esimerkkinä Sote-uudistus, joka on ollut poliittisen väännön kohteena jo aivan liian kauan, mutta valmista ei vaan tunnu tulevan. Eduskunnassa tuntuu olevan käynnissä oma hiekkalaatikkoleikkinsä, jossa kulloinkin oppositiossa istuvat aina muistavat vastustaa hallituksen esityksiä, vaikka olisivat itse asiaa olleet viemässä eteenpäin edellisessä hallituksessa. Mutta vastustaa pitää, kun se kuuluu poliittiseen kuvioon. Tiedättehän, hallitus vastaan oppositio. Pitää olla eri mieltä.

Tuntuuko tutulta? Kyllä, tätä mantraahan kaikki hokevat kahvipöydissä ja toriparlamenteissa. Poliitikot ovat syvältä, niihin ei voi luottaa ja kansan kusettaminen jatkuu huolimatta siitä, mikä puolue hallitusta vetää. Politiikka on rikki, on monissa vaalilauseissa mainittu jo vuosia sitten, joten kyllä tämä meidän kaikkien tiedossa on ollut, kukaan ei ennen Harkimoa ole vain tajunnut tehdä tästä kansanliikettä.

Jos katsotaan tämän uuden liikkeen ns. asialistaa, niin luulenpa, että me kaikki voisimme allekirjoittaa nämä Liike Nyt -nettisivulta löytyvät lauseet. ”Puhutaan asioista suoraan ja selkeästi. Rakennetaan alusta vuorovaikutukselle, jotta kaikki voivat osallistua ja tulla kuulluiksi. Etsitään ratkaisuja ja tehdään päätöksiä, jotka perustuvat enemmän asiantuntemukseen ja Suomen etuun. Vähemmän aatteisiin ja vanhanaikaisiin rakenteisiin.”
Kyllä minä ainakin voisin lähteä noilla linjauksilla tekemään Suomelle tulevaisuutta. Olen itse aina kyseenalaistanut tämän vanhoihin aatteisiin nojaavan päätöksenteon, joka oikeasti vain hidastaa järkevää päätöksentekoa. Kun pitää olla aatteellisista syistä jotain mieltä, vaikka järki sanoisi, että asiat pitäisi hoitaa toisin. Miksei hyvä idea, tulee se sitten oikealta tai vasemmalta laidalta, voi olla hyvä kaikkien mielestä? Eikä voi olla niin, että kun päätöksiä on Suomessa tehty tällä sapluunalla 100 vuotta, on niitä tehtävä näin myös seuraavat sata vuotta.

Vaikka agenda kunnossa olisikin, niin se, mihin Liike Nyt voi kompastua, on johtavat henkilöt. Julkkishahmot Harkimo, Jungner ja Enbuske kun ovat kansan riveissä kovasti kiisteltyjä persoonia, eivätkä todellakaan ole mitään vaatimattomia ”taunotasalakkeja”, joissa olisi paljon samastumispintaa tavalliselle tuulipukukansalle. Monia saattaa jopa ärsyttää tämä hieman arrogantti kolmikko.

Mielenkiinnolla odotankin, miten Liike Nyt kehittyy lähikuukausina. Onko tässä jonkun suuremman alku vai muistellaanko tätäkin joskus 10 vuoden päästä yhtenä poliittisena epäonnistumisena? Ketkä lähtevät mukaan ja ketkä taas pitävät tätä vain Harkimon uutena julkisuustemppuna? Monet puolueet ovat tyrmänneet puheissaan Harkimon ja kumppanit. Ymmärrettävää, sillä tässä kyseenalaistetaan koko poliittinen toimintakulttuuri. Juuri poliitikkojen tulisi nyt kuitenkin herätä ja poksauttaa rikki oma kuplansa, sillä politiikka tarvitsee juuri tämänkaltaista ravistelua tänä päivänä. Kansan pitää tuntea olevansa osa päätöksentekoa. Siitähän demokratiassa on pohjimmiltaan kyse.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen Chicago

”Tule Lahteen, Suomen Chicagoon” lauloi 70-luvulla lahtelainen Amulet. Kyseessä on yksi maailman erikoisimmista rakkauslauluista, onhan kyse rakkaudesta omaa kotikaupunkiaan kohtaan. Kappaleen sanoissa Lahti mainitaan paikaksi josta saa yhtä helposti peppua kuin turpaansakin. Muutenkin täällä on kuulemma todella rouhea meininki, sillä rosvot kulkevat vapaana ja viinaakin saa mannemarketista. Kaupungin isät eivät ole koskaan olleet erityisen innostuneita kyseisestä kappaleesta, mutta Amulet esitti asian hienoinen ylpeys äänessään, meille ei v…tuilla – asenteella. Taisivatpa muusikot esiintyä nuorisolehden sivuillakin puettuina gangstereiksi konekivääreineen.

Lahtea on yritetty sen jälkeen markkinoida isolla rahalla muun muassa Business Citynä, kiekkokaupunkina, urheilukaupunkina sekä nykyään Green Citynä. Ja arvatkaapa mitä? Kyllä, Lahti tunnetaan Suomessa edelleenkin vain ja ainoastaan Suomen Chicagona. Yritäppä keskustella ulkopaikkakuntalaisen kanssa Lahdesta, niin ettei Chicagoa mainita. Ei muuten onnistu. Okei myönnetään sen verran, että lahtelaiset ex-urheilijat kuten Litmanen ja Ahonen kyllä tunnetaan ulkomaita myöten sekä Pelicans tietenkin niissä piireissä, jotka jääkiekkoa seuraavat. FC Lahti ei seurana vielä omaa Pelikaanin tunnettavuutta, paremmin muualla muistetaan vielä ikiaikaiset Reipas ja Kuusysi. Tosin lahtelaiset futisfanit kyllä tunnetaan niissäkin piireissä, jotka eivät jalkapalloa edes seuraa. Ja se lahtelaisfanien maine on kyllä erehdyttävän lähellä tuota Amuletin laulun sanomaa…

Jotkut jopa muistavat Lahdessa olevan jotain mäkihyppykisoja silloin tällöin, mutta eniten keskustelua herättää aina se, onko Lahti oikeasti niin kova paikka, kuin Amulet laulussaan kertoi jo liki 50 vuotta sitten. Jos keskustelujani ulkopaikkakuntalaisten kanssa kiteyttäisi, niin Lahti näyttäytyy monille tarunhohtoisen kovana, sisäänlämpiävänä sekä hieman junttimaisena paikkana, joka yrittää olla hienompi kuin oikeasti onkaan. Lahtelaiset ruoskivat omaa kaupunkiaan aina säälimättä, mutta annas olla, jos joku ulkopaikkakuntalainen erehtyy haukkumaan Lahtea. Silloin lahtelainen nousee takajaloilleen ja puolustaa Lahtea viimeiseen asti, vaikka nyrkein, jos ei muu auta.

Kaupungin visionäärien ja mainosmiesten kannattaisi nyt viimeinkin tunnustaa tämä tosiseikka. Suomen Chicagon leima ei lähde Lahdesta kulumallakaan, joten otetaan se nyt vain reilusti mukaan markkinointiin. Ace Cornerin Riku Routo on jo asian hienosti oivaltanutkin ja järjestänyt kiertoajeluja kaupungille, joissa oppaana ovat toimineet Lahti-legendat Joni Heinonen ja Mato Valtonen. Ja näissä kiertoajeluissa ei kierretä hyppyrimäkiä ja Sibeliustaloa, vaan niitä kaupungin rosoisempia paikkoja, eli nakkareita ja baarin kulmia, paikkoja joissa on tarttumapintaa ja kiinnostavia tarinoita. Myös netissä toimiva Lahti Blogi kasvattaa omanlaistansa kuvaa ja mainetta Lahdesta. Yleensä melko siistin kuvan itsestään antanut Cheek innostui myös kertomaan siitä, millaista oli käydä Launeen yläastetta, kun koulussa piti olla mukana metalliputki turvallisuuden varalta. On se Lahti hurja! Yhtä hurjaa oli myös Salinkalliolla 80-luvulla, jolloin allekirjoittanut nuori rockabilly-poika juoksi monta kertaa kotiin koulusta sukkasillaan läskärikengät kädessä, perässään iso joukko pitkätukkaisia hämyjä pesäpallomailat kädessä. Nippa nappa selvisin kuitenkin nuoruuteni Lahdesta hengissä. Ties kuka näitäkään juttuja nyt kirjoittaisi, jos en olisi silloin karkuun päässyt.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

PÄÄKIRJOITUKSET -arkisto

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011