Outo hakuprosessi ja ristivetoa kokoomuksessa

Kuukausi sitten annoin pääkirjoituksessani 95% varmuuden sille, että Milla Bruneau valitaan vetämään Lahden Green Capital-projektia, vaikka haku jouduttiin julkiseksi painostuksen alla laittamaankin. Viisi prosenttia jätin sen varaan, että löytyisi joku niin ylivoimainen hakija, että Bruneau olisi pakko sivuuttaa. No ei sellaista sitten löytynyt ja Milla Bruneau valittiin projektin johtoon. Yllättyikö kukaan? Kyllähän hakijoiden joukossa oli korkeakoulutettua väkeä hyvällä CV:llä varustettuna, mutta hieman ”yllättäen” tähän tehtävään ei tarvittukaan korkeakoulututkintoa, niin kuin yleensä kaupungin johtaviin tehtäviin vaaditaan. Tällä kertaa medianomin tutkinto riitti, kunhan vain henkilö oli oikea. Lisäksi muutama hakija on kertonut julkisuudessa työhaastattelun olleen kovin ylimalkainen, ikään kuin ”voittaja” olisi jo etukäteen valittu. Tehtävä oli kuin olikin räätälöitu juuri Bruneaulle ja tästä näkökannastaan Lahden johto ei ollut valmis peruuttamaan. Toivotaan, että hän onnistuu tehtävässään, mutta auta armias, jos projekti jollain tapaa ajaa karikolle tai tulokset eivät ole riittäviä. ”Kivittäjät” ovat jo varmuudella valmiudessa.

Valinnallaan Lahden kaupunginjohto asetti Bruneaulle riman korkealle ja paineet onnistua tehtävässä tulevatkin olemaan todella kovat. Lahdessa tullaan seuraamaan nyt silmä kovana sitä, miten hän selviää tehtävästään. Olen aika varma siitä, että Bruneau kyllä selviää tehtävästään hyvin, mutta millä mittareilla onnistuminen voidaan mitata? Tällaisen vatuloinnin ja kähminnän jälkeen voidaan olla varmoja siitä, että monelle kaupunkilaiselle ei riitä työn hoitaminen kunnialla. Ei, Bruneaun pitää nostaa Lahti valtakunnan ykkösmedioihin näkyvästi Euroopan ympäristöpääkaupunkina ja esimerkkinä kaikille muille kaupungeille. Kaupungin pitää hyödyntää titteli 100 prosenttisesti ja netota sillä sievoinen tili, samalla kun Lahden positiivinen maine kasvaa maailmalla. Tilannetta ei helpota se, että monet kaupunkilaiset pitävät ympäristökaupunkiasiaa suorastaan hömppänä ja turhana rahan tuhlaamisena.

Jupakka on aiheuttanut suurta eripuraa Lahden kokoomuksen sisällä. Jorma Ratia erosi kokoomuksen valtuustoryhmästä tällä viikolla. Syynä eroon Ratia kertoi olevan tiettyjen henkilöiden oman edun tavoittelu, joka on ylittänyt sellaiset rajat, joita ei voi hyväksyä. Myös Francis McCarron on arvostellut kovin sanoin prosessia, jolla Bruneau valittiin. Ei Ratiallakaan ihan puhtaat jauhot pussissaan ole. Kaikki muistanevat, että mies poistettiin Lahti Energian hallituksen johdosta viime kesäkuussa, kun ilmeni, että mies oli junaillut toimitusjohtaja Seesvaaralle palkankorotuksia ilman kaupungin hyväksyntää. Kokoomuksessa näyttääkin olevan nyt käynnissä kova valtataistelu, jossa ei keinoja kaihdeta. Kaveria puukotetaan selkään surutta. Lahtelaista kansanedustajaa ei kokoomuksesta ole löytynyt Tuija Nurmen ja Ilkka Viljasen jälkeen 8 vuoteen ja sekös puolueessa kismittää. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei sellaista löydy ihan lähitulevaisuudessakaan. Ei ennen kuin puolueessa on päätetty, kuka on se kukko tunkiolla, se joka karavaania Lahdessa ohjaa. Valtataistelu on käynnissä, vaan kuka siitä selviää voittajana?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Lentorata

Liikenneministeri Sanna Marin esitteli tällä viikolla valtion suuria ratahankkeita. Ratasuunnitelmia on väijytty kaupungintalolla tiukasti, sillä varsinkin ns. Lentorata toisi toteutuessaan Lahdelle paljon etuja. Lentorata mahdollistaa suoran yhteyden Lahdesta lentoasemalle Keravan kautta ja edelleen Helsinkiin. Noin 30 kilometrin pituinen, pääasiassa kaukoliikenteelle suunniteltu Lentorata kulkisi Pasilasta Keravalle kokonaan tunnelissa ja pysähtyisi vain Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Suora, vaihdoton yhteys nopeuttaisi matkaa lentoasemalle sekä pohjoisen että etelän suunnista. Voidaan siis sanoa, että Lahden kaupungin tulevaisuudelle Lentorata tietäisi pelkkää hyvää ja se sopisi kuin nakutettu kaupungin omiin tulevaisuuden visioihin, joissa Lahti on paikka, josta käydään pääkaupunkiseudulla töissä. Tähän tähtää oikeastaan kaikki isot rakennushankkeet, jotka ovat radanvarteen suunnitteilla.

Ratasuunnitelmissa piilee myös pieni peikko nimeltään Itärata. Mitä kautta Itärata tulevaisuudessa kulkee? Vaihtoehtoja on kolme. Halvin ja Lahden kannalta paras vaihtoehto olisi nykyinen Lahden kautta kulkeva ratayhteys, jota parannettaisiin ja nopeutettaisiin. Kouvolassa taas tuuletettaisiin kovasti, jos vaihtoehto kaksi eli Keravalta suoraan Kouvolaan kulkeva ratayhteys rakennettaisiin. Kolmas vaihtoehto on ns. rantarata, joka kulkisi Kotkan kautta Venäjälle.

Lahden onkin nyt syytä panostaa kunnon lobbaukseen, jotta Itärata saadaan jatkossakin kulkemaan Lahden kautta. Itäradan menettäminen Kouvolalle tai Kotkalle olisi paha takaisku. Jostain pitäisi kaivaa paukkuja myös Lentorata-hankkeeseen, vaikka kaupungin taloustilanne huono tällä hetkellä onkin. Kyse on siitä, kuinka elinvoimaisena Lahti voidaan tulevaisuudessa pitää vai karkaako kehitys ja elinvoima muualle parempiin olosuhteisiin?

Parhaimmillaan uudet ratayhteydet voisivat olla valmiina vasta 2030-luvun loppupuolella, mutta tulevaisuus tehdään nyt ja tässä.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Postin alasajo

Vuonna 1984 menin elämäni ensimmäistä kertaa kesätöihin. Työpaikaksi oli valikoitunut silloinen Posti- ja telelaitos. Tarkemmin sanottuna työpaikka löytyi Launeen postista ns. kesähessuna, konttorin silloin vielä sijaitessa Mustamäenkadulla. Jakelureitti löytyi Launeen ytimestä. Launeen postin ryhmävastaavana toimi silloin Väinö Siro. Kovin arvokkaan oloinen vanhahko mies, päällään Postin sininen univormu. Kyllä luit oikein, univormu! Silloin postinjakajan vaatetukseen kuuluivat erottomattomasti kauluspaita, kravatti ja univormu. Päässä oli postin kenttälakki.

Postinkantaja oli arvostettu työssään ja häntä oltiin monesti jo portilla vastassa. Oma postimies tunnettiin nimeltä ja usein hänet pyydettiin myös kahville. Tosin silloin posti jaettiin vielä oveen asti omakotitaloissakin. Jotain postinkantajan arvostuksesta kertoi se, että jouluisin alueen postimiehelle kerättiin joululahjarahaa lähikulman osuuskaupassa ja sitä saattoikin kertyä monta sataa markkaa. Jopa me nuoremmat postinjakajat saimme piiriltä jouluisin kymmeniä suklaarasioita.

Postinjakajat olivat ylpeitä työstään, olihan kyseessä kuitenkin valtion virka. Myös työn laadusta oltiin erittäin tarkkoja ja jos jostain syystä kävi niin, että jakoi vahingossa väärin, kummitteli se mielessä monta yötä. Piiri tunnettiin läpikotaisin ja muistan, että olisin itse pystynyt luettelemaan reittini 300 luukkua ulkoa osoitteineen ja nimineen. Silloin ei tullut mieleenkään, että kokonainen piiri voisi jäädä jakamatta, ammattiylpeys oli niin kova, että homma hoidettiin aina maaliin porukalla ylitöinä.

Leikkaus tähän päivään, 35 vuotta myöhemmin: Postin pääjohtaja vetää miljoonapalkkaa samalla, kun pakettilajittelijoiden palkkaa yritetään alentaa 30-50% vaihtamalla työntekijät törkeästi edullisempaan liittoon, lähetyksiä häviää toistuvasti, postia jaetaan vain neljä kertaa viikossa, ensi vuonna luultavasti vain kolme päivää viikossa, isoja irtisanomisia, posteja jää päivittäin jakamatta, työntekijät vaihtuvat tiuhaan, kirjemaksut nousevat vuodesta toiseen, postimiehet leikkaavat nurmikkoja jne…Kaiken kaikkiaan postityön arvostus on suomalaisten silmissä lähellä nollaa, eikä kuulemani mukaan työntekijätkään enää pidä työtään minkään arvoisena.

Miten tähän on tultu? Yksi perustavaa laatua oleva virhe tapahtui vuonna 1994, jolloin Postista tuli osakeyhtiö. Tällöin olisi postinjakelu pitänyt erottaa omaksi toiminnakseen ja pitää tiukasti erossa bisneksen tekemisestä. Kirjeiden ja lehtien jakelu ei Suomessa ole koskaan ollut kannattavaa muuta kuin isoissa kaupungeissa. Harvaan asutulla maaseudulla jakelun kustannukset karkaavat helposti käsistä. Yhtiön keskeiseksi johtotähdeksi tuli tuloksen tekeminen tavalla tai toisella. Yritettiin olla aallonharjalla IT-puolella, vaikkei osaamista siltä puolelta oikein ollutkaan. Vaihdettiin jopa yhtiön nimi Itellaksi, joka myöhemmin myönnettiin kalliiksi virheeksi ja palattiin tuttuun Posti-nimeen. Ikävä kyllä uskottavuus oli jo kansalaisten silmissä menetetty.

Sen jälkeen kun Postista tuli osakeyhtiö, alkoivat jatkuvat organisaation muutokset ja moninaiset säästötoimenpiteet. Työmenetelmiä muutettiin niin usein, ettei perässä meinannut pysyä. Nurkan takana lymyili aina se seuraava työmenetelmä, jolla voitaisiin säästää. Yhtiön johdon toiminta on ollut puokkoilevaa jo 90-luvun puolivälistä lähtien kaikkine Itella-seikkailuineen ja samalla yhtiön vahva ydinosaaminen eli lähetysten jakelu unohtui suuruudenhullujen visioiden alle.

Sääli, sillä työntekijät ovat aina tehneet parhaansa vallitsevista olosuhteista huolimatta, joten heitä ei ole missään nimessä syyttäminen tästä tilanteesta. Jossain vaiheessa vain jaksaminen loppuu, kun työtä jota teet, ei arvosteta. Postin johdon toimet ovat jo vuosia osoittaneet, että postinjakaja on vain haitallinen kuluerä firmalle, josta pitää päästä eroon.

Alussa kertomani kuvaus Postista 80-luvulla ei enää palaa, se on selvä, mutta voisiko Postin johto edes teeskennellä arvostavansa omia työntekijöitään kyselee postilainen Salomaa 1984 – 2009

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Laune menettää terveysasemansa?

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä ilmoitti tuloksensa painuvan vaivaiset 40 miljoonaa euroa pakkasen puolelle. Vielä kesäkuussa arveltiin tappion olevan 34 miljoonaa euroa, joten hyvinvointiyhtymä ei ole onnistunut katkaisemaan tappiokierretään, pikemmminkin päinvastoin. Näillä tuloksilla hyvinvointiyhtymästä on kehkeytynyt Lahden kaupungille ja muille mukana oleville kunnille varsinainen pahoinvointiyhtymä. Mediassa on nähty kaikenkarvaista selittäjää tappioille ja yhtymänkin johdossa on käynyt melkoinen puhuri viime vuosien aikana, mutta mikään ei tunnu kääntävän tämän ison laivan kurssia. Tappiot kasaantuvat hurjiin mittoihin vuodesta toiseen.

Yhtymä aloitti aiemmin elokuussa yt-neuvottelut, joiden seurauksena se tavoittelee 15 miljoonan euron säästöjä tälle ja ensi vuodelle. Konsulttiyhtiö tekee parhaillaan palveluverkkoselvitystä hyvinvointiyhtymälle, johon liittyen Lahden kaupungin sote-kiinteistöistä tehdään selvitys. Kukaan Etelä-Lahdessa tuskin yllättyy, että poistettavien terveysasemien listalta ykkösenä löytyy Launeen terveysasema. Kiinteistö on jo 30 vuotta vanha ja siihen on suunniteltu tehtävän 4 miljoonan euron peruskorjaus vuonna 2024. Näillä näkymin maksumiehenä ei olisi ainakaan hyvinvointiyhtymä, sillä säästötoimenpiteenä Launeen terveysaseman palvelut halutaan siirtää juuri isolla rahalla remontoituun kaupunginsairaalaan. Täältä Etelä-Lahdesta kun on kuulemma niin helppoa kävellä tai mennä bussilla sinne.

Mitä sitten, kun terveyspalvelut on saatu pois Launeelta? Lahden kaupungille jää käsiinsä monta sataa neliötä remontoitavaa tilaa, jonka kustannusarvio on siis 4 miljoonaa euroa. Yhtenä vaihtoehtona on väläytelty kirjaston siirtymistä tiloihin. Tarkoittaako se silloin sitä, että sinne siirtyisivät, niin Launeen, Liipolan kuin Renkomäenkin kirjastot? Hyvin todennäköinen kuvio, sillä nämä pienet sivukirjastot ovat olleet koko ajan liipasimella ja niiden säilymisen puolesta on Etelä-Lahdessa taisteltu jo vuosikaudet. Tässä on nyt kaupungilla hyvä syy yhdistää nämä kolme sivukirjastoa.

Nyt, jos koskaan kannattaa Etelä-Lahdessa olla aktiivinen ja seurata Lahden kaupungin ja hyvinvointiyhtymän suunnitelmia suurennuslasin kanssa. Muuten voi käydä niin, että etelähtelaisille jää käteen se pelätty Musta Pekka eli menetämme niin terveysaseman kuin pari sivukirjastoakin.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Green Capital kompastellen käyntiin

Lahden kaupunki käynnisti Green Capital taipaleensa yskähdellen. Kaupunginjohtaja Timonen on nähtävästi päässyt jo hyvin jyvälle siitä, miten Lahdessa päätöksiä tehdään. Pienessä porukassa ja päätöksestä tiedottaminen valtuutetuille jätetään maakuntalehden tehtäväksi. Kyseessä on siis Timosen tekemä ns. valintaprosessi, jossa etsittiin johtajaa Green Capital-projektille. Julkista hakua tähän tehtävään ei ollut, vaan Timonen päätyi yksin valitsemaan tehtävään valtuuston puheenjohtaja Milla Bruneaun sekä lisäksi kaupungin ympäristöjohtajan Saara Vauramon hankkeen ohjelmajohtajaksi.

Kuten arvata saattoi, nousi Bruneaun valinnasta poliittinen kohu. Osa lahtelaisista poliitikoista kritisoi erityisesti valintaprosessia, ei niinkään Bruneaun valintaa. Monien mielestä julkisen haun puuttuminen oli huonoin mahdollinen startti ympäristökaupunkiprojektille. En tiedä mitä Timosen päässä on liikkunut hänen tehdessään ratkaisun ikäänkuin ”salassa”, ilman julkista hakua. Ehkä ajatuksena on ollut saada nopeasti toiminta käyntiin, sillä tekemistä ja suunnittelemista ympäristöpääkaupungin vuodessa kyllä riittää.

Vaikka ympäristökaupungin kruunu häämöttää vasta vuoden 2021 alussa, on kaikki saatava valmiiksi hyvissä ajoin sitä ennen, joten hihat on käärittävä nyt, eikä huomenna. Ensin pitää pystyttää organisaatio henkilökuntineen ja toimistotiloineen. Toiseksi markkinointiin ja viestintään pitää satsata todella paljon, sillä tällä hetkellä tittelistä ei tiedetä kunnolla edes Lahdessa.
Lisäksi Euroopan ympäristöpääkaupungin ohjelmaan kuuluvat mm. avajaiset sekä lukuisat kongressit, joten tapahtumajärjestämisen osaamista kaivataan kipeästi. Mistään nippelikaupasta ei ympäristöpääkaupungin projektijohtajan työssä ole kyse, sillä Lahti on esittänyt projektille noin 9 miljoonan euron budjettia. Kulut jaetaan siten, että Lahti ja alueen muut kunnat maksaisivat kolmasosan, valtio kolmasosan sekä yritykset, säätiöt ja Euroopan unioni kolmasosan.

Kaiken kaikkiaan on kyse Lahdelle elintärkeästä asiasta ja silloin, jos koskaan, luulisi, että maamme parhaille tekijöille olisi annettu jo alussa mahdollisuus hakea projektijohtajan paikkaa julkisessa haussa. Eikä avoimmuus ole koskaan pahaksi, sen ehkä kaupunginjohtajammekin tästä prosessista oppi? Bruneau lahtelaisena on varmasti yksi pätevä vaihtoehto johtamaan projektia, mutta odotan, että paikasta saataisiin kilpailua aikaiseksi nyt, kun Timonen laittoi painostuksen jälkeen paikan julkiseen hakuun. Haku kestää kaksi viikkoa, joten jännityksellä jäämme odottamaan minkälaisia vonkaleita katiskaan ui. Väitän kuitenkin, että 95% varmuudella projektijohtajaksi valitaan juurikin Bruneau, sillä jos valinta osuisi johonkin toiseen henkilöön, saattaisi se näyttää kaupunginjohtaja Timosen hieman oudossa valossa. Sitä paitsi luulen, ettei näin lyhyellä varoitusajalla Bruneauta parempaa vaihtoehtoa löydy. Ja vaikka yli 8000 euron palkka tuntuukin tavallisen kaduntallaajan mielestä hurjalta palkalta, ei se oikeasti houkuttele sellaisia alan rautaisia ammattilaisia, joita Lahdessa nyt tarvittaisiin.

Jotta jokainen ymmärtäisi sen, kuinka vaikeaa on saada Lahdelle mainetta Euroopan ympäristöpääkaupunkina, voi miettiä vaikka sitä, minkä kaupungin hallussa titteli on tänä vuonna? Tiedätkö sinä ilman kurkkaamista Googlesta?

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Hienoa Anttilanmäki!

Lauantaina kävin pyörähtämässä Anttilanmäen ensimmäisillä kyläjuhlilla. Anttilanmäkeläiset olivat kutsuneet paikalle koko kaupungin ja hyvin olivat lahtelaiset kutsua noudattaneetkin, sillä kävijöitä kyläjuhlissa oli arvioiden mukaan noin 3000. Kävijämäärä yllätti myös järjestäjät, sillä odotuksissa oli noin puolet toteutuneesta. Juhla oli polkaistu pystyyn täysin talkoovoimin ja mukana oli moni perhe. Siitäpä hieman mallia myös muille asuinalueille, jotka jonkinmoisia elojuhlia suunnittelevat.

Yhteisvoimin kaikki on helpompaa ja ennen kaikkea mukavampaa. Anttilanmäellä asukasyhdistys näyttää olevan voimissaan, samaan aikaan kun muissa asukasyhdistyksissä tuskaillaan innokkaiden vetäjien ja talkoolaisten perään. Jotkut olivat myymässä tavaraa Vilhonkadun kirpputorilla, toiset olivat pystyttäneet pop-up kahviloita ja ravintoloita pihoihinsa, jossa tarjolla oli itse leivottuja herkkuja. Osa porukasta toimi järjestysmiehinä ja osa oli paikalla esiintymässä. Itsekin Anttilanmäellä asuneena tiedän, että siellä ollaan erityisen yhteisöllisiä. Johtuneeko se sitten siitä, että alueen vanhat puutalot ja niiden remontoiminen yhdistää vai onko kyse siitä, että alue on paljon kompaktimpi kapeine kujineen kuin moni muu modernimpi asuinalue? Anttilanmäki on kuin pieni idyllinen kylä kaukana urbaanista metelistä ja harmaasta betonista. Anttilanmäellä voi kuvitella kulkevansa vanhassa 30-luvun maisemassa.

Kaiken kruunasi sää, joka oli todellakin kohdillaan, sillä lauantaina nautittiin pitkästä aikaa liki helteisestä kelistä. Juhlan järjestelyt ja talkooväen ponnistelut tekivät allekirjoittaneeseen ja varmasti moneen muuhunkin suuren vaikutuksen. Ilmeisesti juhlan organisointi oli ammattimaisissa käsissä, sillä kaikki oli mietitty viimeisen päälle valmiiksi. Nähtävästi pääorganisoija ei ollut ensimmäistä kertaa ns. pappia kyydissä tai sitten mallia oli haettu Helsingistä, jossa Kumpulan kyläjuhlat on jo käsite. Suurta vaivaa oli nähty tekemällä kyläjuhlille oma kartta, josta kaikki kyläjuhlan tapahtumat ja aikataulut oli helppo bongata. Nykyvaatimuksien mukaan samat tiedot löytyivät tietenkin myös netistä. Tiedotus mediaan oli myös varsin onnistunut, sillä iso maakuntalehti hehkutti kyläjuhlaa niin etu- kuin jälkikäteen. Tätä asiaa helpotti tietenkin pääorganisaattorin hyvät suhteet kyseiseen aviisiin. Mäen päällä oleva pelikenttä oli valjastettu anniskelualueeksi ja esiintymislavakin oli liki festaritasoa. Harmi, etten ehtinyt olemaan paikalla kuin tunnin verran ja mm. teatteri ja musiikkiesitykset jäivät kokematta.

Kiitos Anttilanmäen ihmiset! Järjestitte todella hienot kyläjuhlat ja samalla tulitte nostaneeksi riman korkealle tulevien kyläjuhlien suhteen. Jäämme vesi kielellä odottamaan koska seuraavat kyläjuhlat Anttilanmäellä juhlitaan. Näinköhän talkooporukkaa jaksaa ponnistella joka vuosi? Ovatkohan muut omakoti- ja asukasyhdistykset jo ottaneet kopin Anttilanmäen heitosta? Koskahan pääsemme kyläjuhliin vaikkapa Venetsiaan tai Patomäkeen? Lupaan, että Omalähiö saapuu seuraaviin kyläjuhliin, on ne sitten missä päin Etelä-Lahtea tahansa, oman teltan kera tarjoilemaan kahvia ja pullaa.

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Suomen Chicago Euroopan vihrein

Rakas Lahti-kaupunkimme on vakaasti päättänyt muuttaa yleiset käsitykset kaupungistamme. Vaikka pakolla. Lahdesta tehdään nyt niin kovaa vauhtia vihreää, että heikompaa hirvittää. Yksi tärkeä virstanpylväs saavutettiin juhannusviikolla, kun Lahti kolmannella yrittämällä valittiin vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi. Hieno ja haluttu titteli, ainakin asiaan paneutuneiden mielestä. Tavallinen tuulipukukansa ei moisesta tiedä mitään. Sinänsä kaupungintalon suuntaan voi lähettää pari innokasta taputusliikettä pienillä karvaisilla käsillään, sillä sinnikkäitä on asian suhteen ainakin oltu. Tässä asiassa ei ole annettu periksi. Lahdessa on otettu selkeästi yksi suunta ja se on vihreämpi tulevaisuus. Eikä ympäristöasioiden ottaminen kaupungin pääteemaksi tyhmää ole, onhan ilmastonmuutokseen liittyvät uhkakuvat nostaneet vihreän aatteen korkealle keskustelun ytimeen.

Lahden muuttuminen Suomen Chicagosta vihreäksi ympäristöpääkaupungiksi ei tule olemaan helppoa ja mutkatonta. Ihmisten luutuneita käsityksiä on vaikea muuttaa. Lahti ON Suomen Chicago. Täällä syödään lihamukia ja hypätään mäkeä. Piste. Onhan siitä tehty laulukin.
”Tule Lahteen, Suomen Chicagoon” lauloi 70-luvulla lahtelainen Amulet. Kappaleen sanoissa Lahti mainitaan paikaksi josta saa yhtä helposti peppua kuin turpaansakin. Muutenkin täällä on todella rouhea meininki, sillä rosvot kulkevat vapaana ja viinaa saa mannemarketista. Kaupungin isät eivät ole koskaan olleet erityisen innostuneita kyseisestä kappaleesta, mutta Amulet esitti asian hienoinen ylpeys äänessään, meille ei v..tuilla – asenteella.

Lahtea on yritetty sen jälkeen markkinoida isolla rahalla muun muassa Business Citynä, kiekkokaupunkina, urheilukaupunkina sekä nykyään siis Green Citynä. Ja arvatkaapa mitä? Kyllä, Lahti tunnetaan Suomessa edelleenkin vain ja ainoastaan Suomen Chicagona ja mikä nolointa, tämä lempinimi ei ole syntynyt yhdenkään konsultin tai markkinamiehen aivoissa, vaan nimenomaan kansan keskuudessa. Sen vuoksi sitä onkin lähes mahdotonta poistaa ihmisten mielistä. Lahti on ikuisesti Suomen Chicago.

Helsingin Sanomat otsikoi Lahden voitosta komeasti: Hiihdosta ja huumeista tunnettu Lahti rakentaa uutta imagoa, Suomen Chicagosta tuli vihreä ympäristökaupunki. Raflaava otsikko, mutta kertoo kyllä täydellisesti mistä on kyse. Yllätyksestä. Onko Lahti muka vihreä? Pikemminkin Lahti näyttäytyy suomalaisten kaupunkien joukossa enemmän persvakoperussuomalaisjunttina kuin ituja popsivana hipsterivihreänä. Nytkö lihamukista tulee vegemuki?

Jään mielenkiinnolla odottelemaan vuotta 2021, jolloin Lahti kruununsa saa. Tähän mennessä ei tittelistä ole isoja otsikoita revitty, mutta jos Lahdessa ollaan fiksuja, niin tuo rouhea Suomen Chicago-maine kannattaa pitää hengissä ja tuoda sitä esiin samassa yhteydessä. Lahti voi olla hyvä esimerkki siitä, että tällainen rouhea junttikaupunkikin voi olla vihreä. Jos ilmastonmuutokselle oikeasti halutaan jotain tehdä, tarkoittaa se sitä, että ympäristöasiat eivät saa enää olla vain ”vihreiden ituhippien” yksityisomaisuutta. Persvakoäijäkin voi kierrättää ja tehdä hyviä ympäristötekoja, jos kerta Suomen Chicagokin on Euroopan vihreä ympäristökaupunki

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Vielä on kesää jäljellä

Toimituksemme kuukauden mittainen kesäloma on nyt lusittu, niin kuin tapana on sanoa. Sinänsä jännä sanonta, kun yleensä lusiminen yhdistetään vahvasti vankilaan. Harva meistä kuitenkaan pitää lomaa vankilana? Oma lomani meni vahvasti kesämökkeilyn merkeissä, jota joku ehkä voisi pitääkin eräänlaisena vankilana tai jopa työleirinä. Ilmat suosivat ja toisaalta eivät suosineet, sillä kaikkea mahdollista säätä heinäkuussa päästiin aistimaan, lämpöasteiden ollessa kaikkea mahdollista kymmenen ja kolmenkymmenen välillä. Välillä järvivesi oli lämpimämpää kuin ilma ja hiki oli otettava puusavotasta, joten tuli sillä tavalla saatua vähän maistiaisia siitä ”työleirissä” lusimisestakin.

Iän myötä olen kuitenkin oppinut arvostamaan lomaa nimenomaan akkujen lataamisen kannalta. Aikaisemmin sää oli se tärkein tekijä, joka määritteli loman onnistumisen. Loma oli miltei pilalla, jos satoi ja oli kylmää. Totta kai lomailu on mukavampaa, jos sää on edes jollain muotoa siedettävä. Toisaalta sää on aina pukeutumiskysymys. Nykyään osaan jo arvostaa huomattavasti enemmän pelkästään sitä, että pääsee irti normaalista päivä- ja työrytmistä. Puhelin ei soi, eikä sähköpostejaan tarvitse tarkistaa joka hetki. Deadlinet loistavat poissaolollaan ja kiire ei ole minnekään. Pelkkä aamiainen mökin terassilla lintujen laulua kuunnellen saa jo hyvälle mielelle. Kävipä sellainenkin ihme, että monen vuoden tauon jälkeen sain kuin sainkin kokonaisen kirjan luettua lomani aikana. Entinen himolukija kun ei ole enää aikoihin ehtinyt nauttia kirjoista, kun ei ole muka ollut aikaa. Nyt oli.

Outoa miten mieli tekee tepposet loman jälkeen. Tuntuu siltä, että heti kun istahdin takaisin toimiston tuoliin, alkoi syksy. Kuin taikaiskusta myös sää muuttui syksyisemmäksi. Pakko etsiä komeron nurkasta farkut ja pitkähihaiset paidat. Tosiasia kuitenkin on, että joillain onnellisilla kesäloma vasta alkoi tai se odottaa vielä kulman takana. Minä paahdan pääkirjoitusta kasaan pää hiessä, sillä deadline ahdistaa. Toimituksen radiossa kansantaiteilija Tero Vaara hoilaa radiossa ”Vielä on kesää jäljellä” -hittiään. Kyllä Tero tietää, syksy saa odottaa!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Sommaren är kort

Tomas Ledinin kesähitti vuodelta 1982 pitää edelleen kutinsa. Kesä on lyhyt ja pian sekin on poissa ja syksyn sateet ja talven tuuli liehuttelevat orastavan kaljun päällä killuvia harvoja haivenia.
Niinpä monen mielestä siitä kesästä pitää nauttia kaksin käsin ja siitä johtuen monelle kesäloma onkin vain ja ainoastaan stressin paikka. Loma pitää sisällään niin suuren määrän erinäisiä odotuksia, että moni pakahtuu jo alkuunsa niiden alle. Kesäloman pitäisi olla aina ikimuistoinen ja sellainen, että sitä olisi sitten talven pimeinä iltoina kiva muistella. Jotain jolla keulia sitten syksyllä työpaikalla. Melkoinen guru saa olla, että saa kaikki perheen lomatoiveet toteutettua neljässä viikossa ja luulenpa ettei sitä kannata edes yrittää.

Monella lomaan liittyvät suorituspaineet ovat maksimissaan ja stressi korkealla, vaikka loman vaikutus pitäisi olla juuri päinvastainen. Esimerkiksi avioerotilastoissa on elo-syyskuussa piikki, sillä eniten erotaan juuri kesälomien jälkeen. Suurin syy ei ehkä kuitenkaan ole epäonnistuneessa lomassa, vaan siinä, että lomalla pariskunnilla on kerrankin aikaa keskustella/riidellä ne kaikki riidat kunnolla läpi, jotka työ- ja arkikiireiden takia on sysätty syrjään läpi vuoden. Tai sitten, kun kerrankin on yhteistä aikaa, huomataankin, ettei meillä ole enää mitään yhteistä.

Suomen kesä on pullollaan kivoja kesätapahtumia, isoja ja pieniä, jotka keräävät paljon ihmisiä. Jonkun arvion mukaan kaikissa kesän tapahtumissa käy jopa noin kaksi miljoonaa ihmistä. Se mikä lämmittää allekirjoittaneen mieltä eniten, on se, että useimmat tapahtumat, varsinkin ne hieman pienemmät, kasataan pitkälti talkoovoimin, verta, hikeä ja kyyneliä vuodattaen. Useimmiten kyseessä onkin enemmän ”rakkaudesta lajiin” -tyylinen elämys kuin ”rahat pois”-riisto.

Pidät käsissäsi Omalähiön kesälehteä, johon olemme keränneet teille ison kasan kesälomavinkkejä. On kesäteatteria, musiikkifestivaaleja, pienempiä ja isompia yleisötilaisuuksia, mukavaa ajanviettoa niin paisteessa kuin sateessakin. Toivottavasti jokainen löytää niistä itselleen mieluisan kesätapahtuman, jonne suunnistaa. Myös me täällä toimituksessa pakkaamme laukkumme ja suuntaamme lataamaan akkuja Suomen suveen neljäksi viikoksi. Tapaamme jälleen elokuun ensimmäisenä perjantaina, kun Omalähiö seuraavan kerran tipahtaa postiluukustasi.

Hyvää kesää!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

Juhannussimaa

Perjantaina se taas koittaa, nimittäin juhannus ja kaikki siihen liittyvät tuhannet erilaiset traditiot. Koska kaikkien niiden listaaminen olisi tyhmää ja aikaa vievää puuhaa, päätin omahyväisesti juhannuksen kunniaksi listata vain omat juhannustraditioni, ikään kuin itselleni to-do -listaksi, jotta muistaisin varmasti ottaa kaiken irti juhannuksesta perisuomalaiseen tapaan. Listaa saa käyttää, mutta ei ole pakko.

1. Mene mökille. Aito suomalainen viettää juhannuksen vain ja ainoastaan mökillä, satoi tai paistoi. Jotkut epäkelvot suomalaiset väittävät, että myös kaupungissa voi viettää juhannusta. Ei voi. Kyllä jonottaminen kilometrien mittaisessa juhannusruuhkassa on paras tapa startata juhannuksenvietto. Ehdottomasti. Ainahan voi yrittää lähteä aikaisemmin matkaan, mutta jostain syystä se ei vaan koskaan onnistu.
2. Tee vihta ja sauno. Saunominen on iso osa juhannusperinnettä. Sauna pitää olla kuumana koko juhannuksen. Uimassa kannattaa käydä porukalla, niin ne enemmän juhannussimaa nauttineet eivät pääse hukkumaan. Lisäksi muista väitellä siitä, onko kyseessä vihta vai vasta. Vihtahan se muuten on…
3. Grillaa & savusta. Mökillä ainoa oikea ruoanlaittotapa on joko grillaus tai savustaminen. Ainoastaan juntti tekee juhannusruokansa uunissa tai hellalla. Niin ja makkarat tietenkin valmistuvat saunan kiukaalla, missäpä muuallakaan? No, toinen varteenotettava vaihtoehto on paistaa ne juhannuskokossa.
4. Nauti alkoholia kohtuudella. Tämä on ehdottomasti se juhannuksen vaikein tehtävä, sillä juhannusperinteeseen kuuluu kohtuullisen alkoholin nauttimisen lisäksi myös runsas alkoholin nauttiminen. Kyseessähän on kuin veteen piirretty viiva. Missä menee kohtuullisen ja runsaan juomisen raja? Kuka sen rajan määrittelee? Hieman sama kuin yrittäisi piereskellä ripulin aikana tai kisata siitä kuka kuiskaa kovempaa. Erittäin vaikea laji ja jotkut onnistuvat siinä paremmin kuin toiset.
5. Pelaa mölkkyä tai korttia. Vanha kunnon seurapeli virkistää, kun ei jaksa enää syödä. Juominen kyllä onnistuu mainiosti seurapeliäkin pelatessa. Tosin pistelasku tai pelin seuraaminen vaikeutuu sitä mukaa, kun simajuomat hupenenevat. Sitä paitsi mölkky tai korttipeli on oikeasti miljoona kertaa sosiaalisempaa ja mukavampaa toimintaa kuin somessa kivojen juhannuskuvien jakaminen.
6. Tee juhannuskokko. Pääset kätevästi samalla eroon mökin tontilla lojuvista risuista, jotka vaimo pyysi keräämään jo viime syksynä. Älä käytä bensaa sytyttämiseen, siinä voi nimittäin kulmakarvat kärähtää ja tunnelma syttyä liekkeihin ihan eri tavalla kuin etukäteen ajattelit.
7. Juhannustaiat. Kun kuitenkin jossain vaiheessa iltaa ja humalaa olet alasti makailemassa viljapellossa tai saunan takana, niin samaan syssyyn voi tehdä jonkun kivan juhannustaian. Mitään iloa tai hyötyä siitä ei ole, mutta saathan hyvän tekosyyn siihen, miksi makaat ojassa alasti.
8. Muista levätä. Mikään ei ole sen makeampaa, kuin löhöillä riippumatossa tai puutarhakeinussa Suomen suvessa. Pitkän kaavan mukaan juhlittu juhannus vaatii veronsa ja on syytä myös levätä hyvin, ennen kuin hyppää sunnuntaina auton rattiin ja syöksyy paluuruuhkan sekaan. Oma promillemittari kuuluu tässä kohtaa jokaisen autoilijan perusvarusteisiin.

Näillä prinsiipeillä kohti juhannusta, niin kyllä lähtee!

Päätoimittaja
Petri Salomaa
petri.salomaa@omalahio.fi

PÄÄKIRJOITUKSET -arkisto

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011