Ilen Hajatelmat

Teoria ja käytäntö

Näin vaalien alla monelle äänestäjälle on jäänyt epäselväksi, miten rajatut valtaoikeudet Suomen presidentillä loppujen lopuksi on. Asia selvitetään aika hyvin jokaisen äänioikeutetun kotiin tulleessa kirjeessä, mutta perin harva tulee lukeneeksi tätä erillistä tiedonantoa.

”Suomen ylin valtioelin on eduskunta. Se käyttää lainsäädäntövaltaa ja päättää myös valtiontaloudesta”, tiedotteessa selvitetään. Siinä myös korostetaan, että presidentin tehtävät liittyvät ennen muuta ulkopolitiikkaan, jota hän johtaa yhteistyössä valtioneuvoston, eli käytännössä hallituksen, kanssa. Sekä presidentin, että valtioneuvoston tulee nauttia eduskunnan luottamusta.

”Presidentti tekee päätöksensä lähtökohtaisesti valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta. Hän nimittää eduskunnan valitseman pääministerin sekä muut hallituksen ministerit ehdotuksen mukaisesti. Presidentti vahvistaa eduskunnan hyväksymät lait.” Kansankielellä joku koiranleuka voisi todeta, että presidentillä on tässä kaksi vaihtoehtoa. Joko allekirjoittaa hyväksynnät tai itkeä ja allekirjoittaa.

Presidentti myös nimittää tuomarit ja muutamat valtion korkeimmat virkamiehet ja hän voi armahtaa tuomioistuimen määräämän rangaistuksen osittain tai kokonaan. Hän on lisäksi puolustusvoimien ylipäällikkö, joka päättää sodasta ja rauhasta eduskunnan suostumuksella.

Presidentti ei siis noin vain voi kumota työttömien pään menoksi laadittua aktiivimallia, vaikka jotkut ehdokkaat ovat vähän siihen suuntaan vihjanneetkin. Myöskään joidenkin Huhtasaaren heikkoon asiantuntemukseen pettyneiden persujen uho valita Paavo presidentiksi, jotta saadaan Suomen asiat kerralla kuntoon, ei sinänsä hyvänä aikomuksena riitä, sillä mahdollisena presidenttinäkään Väyrysellä ei olisi siihen tarpeeksi työkaluja. Eikä porvarihallituksen ajoittaista sekoilua voi laittaa suoraan Niinistön piikkiin. Valtaan noustuaan presidentti luopuu edustamansa puolueen jäsenkirjasta, jos hänellä sellainen on ollut.

Näin siis teoriassa. Tästä huolimatta presidentti voi käytännössä esiintyä arvojohtajana. Niinistö olisi voinut esimerkiksi huudella aktiivimallin lainvoimaisuuden perään, kuten vihreiden Pekka Haavisto olisi sanojen mukaan tehnyt. Ehdokkaista myös ainakin Haatainen ja Kyllönen ovat vahvasti kyseenalaistaneet aktiivimallin, vaikkakin kaikki kolme ovat syyllistyneet samassa yhteydessä jälkiviisauteen. Jotkut ovat käyttäneet tästä myöhäisestä heräämisestä rumempaa termiä populismi.

Joka tapauksessa istuvan presidentin päätös antaa hiljainen hyväksyntänsä aktiivimallille ajoi minut jo heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä uurnille. Toivottavasti vaalit menevät toiselle kierrokselle, ja työväen presidenttinä itseään vielä 12 vuotta sitten mainostanut ehdokas saa vastaansa vakavasti otettavan haastajan. Teoria ja käytäntö eivät aina ole sama asia. Siksi tätä kaikkea kutsutaan elämäksi.

Ilkka Isosaari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari