Ville Skinnari

Puurakentaminen on ilmastoteko

Viime lauantaina osallistuin Lahdessa Maailman Saattohoitopäivän tilaisuuteen, jonka järjesti Päijät-Hämeen Saattohoidon Tukiyhdistys ry. Samalla vietettiin yhdistyksen 10 – vuotisjuhlia. Suomalaisen saattohoidon pioneeri, saattohoitolääkäri Juha Hänninen on tehnyt työtä koko saattohoidon eteen Suomessa. Pitkälle hänen ja muiden alan pitkäaikaisten vaikuttajien ansiosta koko aihealue on noussut omaksi kokonaisuudekseen. Päijät-Häme on myös ollut edelläkävijä, mutta nyt kaiken SOTE – murroksen keskellä meidän on erittäin huolellisesti seurata, että hyvä kehitys jatkuu, ja että muilla toiminnan muutoksilla ei aiheuteta saattohoidossa laadun heikennyksiä.

Lahti on energia-alan edelläkävijä hiilettömyydessä

Ilmastopaneelin linjaukset ilmastonmuutoksen tilasta ja tulevaisuudesta olivat hälyttäviä. Eduskunnan talousvaliokunta järjestää aiheesta julkisen kuulemisen marraskuussa tavoitteena tuoda esille myös konkreettisen polun ratkaisuiksi päästöjen vähentämiseksi. Lahti on pian hiiletön lämmön ja sähkön tuotannossa ja siitä pitää osata olla myös ylpeä. Määrätietoinen päästöjen vähentäminen on mahdollista, mutta se edellyttää konkreettisia toimenpiteitä kaikilla sektoreilla ja ymmärrystä siitä, mitä kiertotalouden mahdollisuuksilla todella tarkoitetaan. Biotalouden sijaan seuraavan hallituksen tulee puhua biokäännöksestä, jossa sitoudutaan fossiilisten raaka-aineiden käytön vähentämiseen ja kasvatetaan uusiutuvien ja kierrätettävien materiaalien käyttöä kaikilla teollisuuden aloilla.
On selvää, että kaikesta raaka-aineesta, kuten esimerkiksi biomassasta, tulee saada mahdollisimman suuri jalostusarvo. Samoin aineettomat oikeudet, eli esimerkiksi patentit, tulee pitää mahdollisimman pitkälle kotimaisessa omistuksessa, koska ne luovat liiketoiminnan todellisen arvon.

Puurakentaminen on ilmastoteko

Korkean jalostusarvon lopputuotteena puurakentamisen kehittäminen kotimaassa ja kansainvälisesti sekä tekstiiliteollisuuden uudet raaka-aineratkaisut, joilla korvataan ilmastoa kuormittavaa puuvillatuotantoa asteittain.
Biomassaan perustuvat pitkäaikaiset tuotteet, kuten puutalot, muodostavat hiilivarastoja. Suomella olisi kaikki edellytykset olla maailman johtava puurakentamisen osaaja.  Nyt alan suurimmat kansainväliset projektit ja patentit ovat muiden käsissä. Lahti voi olla tässä suunnannäyttäjänä, koska meillä on puuseppien kaupunkina edelleen paljon osaamista puutuotealalla, puurakentamisessa ja huonekalualalla. Olemme kartoittaneet Lahden alueelta noin 60 yritystä, jotka voivat olla mukana laajemmassa puurakentamisen kokonaisuudessa. Valtion suhtautuminen rahoitukseen on ollut nihkeää, mutta ei luovuteta, vaan tehdään tästä seuraavalla hallituskaudella yhteinen vastuullisen rakentamisen ohjelma koko Suomelle. Samalla saamme kaivattuja työ- ja koulutuspaikkoja.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Toimitusjohtaja Jukka Anttonen: Uudenpellonkadun kevyenliikenteenväylästä on tehty jo suunnitelma
Seppo Raiski: Laune oli koululaiselle paras kasvuympäristö Lahdessa 1970 -luvulla
Rauno Alenius: Olen seurannut kehätien rakentamista tarkasti
Asukasaktiivi Aila Harmaala: Haluamme vain esteettömän mahdollisuuden liikkua
Launeen lähiklinikka kriittisessä tarkastelussa
Nikkilän asukas- ja omakotiyhdistyksen Jani Oravala : Tasaiselle kumirouhealustalle olisi käyttöä
Isännöitsijä Eero Vesanen: Elementeistä osa vaihdetaan uusiin Luhtikadulla
Asukasyhdistyksen puheenjohtaja Silja Kostia: Kyläjuhla houkutteli kaupunkilaiset Anttilanmäelle
Isä Roi Huhtikangas: Perhepuistossa riittää lapselle tekemistä ja ihmeteltävää
Asukasaktiivi Tuula Koskela: Enemmän yhteisöllisyyttä kerrostaloasumiseen
Lähikuvassa Kortteliliigan primus motor Jake Ropponen
Marjatta Vauhkonen: Hyvät liikuntalaitteet houkuttelevat ja motivoivat ihmiset liikkeelle
Emäntä Vuokko Nieminen Vapaaehtoistyö houkuttelee yleensä juuri eläkkeelle jääneitä ihmisiä
Taiteilija Kari Ruotsalainen: Art Taarasti -näyttelyssä on esillä monipuolinen kattaus taidettani
Omakotiyhdistyksen uusi puheenjohtaja Liinu Sundelin: Laune on lämminhenkinen ja yhteisöllinen kaupunginosa
Projektipäällikkö Janne Tikkamäki: Patomäen betonitunnelista on jo puolet rakennettu
Miestenpiiri päätti kevätkautensa Siikaniemessä
Länsiharjun koulun rehtori Timo Helle: Opin sauna, autuas aina -näytelmä oli koko kevään projekti
Liipolan kallion uumenissa vietettiin perinteisiä tervajaisia
Asukkaat tyytymättömiä Launeen harvennushakkuisiin
ARKISTO