Pelicansin kausi vuoristorataa

Pelicans aloitti kautensa kehnosti. Kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen plakkarissa oli nolla pistettä ja nolla tehtyä maalia. Sitten alkoi tapahtumaan. Esiin nousi Pelicansin kolmoskentällinen Kangasniemi-Siikonen-Koivisto. Seuraavat yhdeksän ottelua olivat iloista ja hyvää pelaamista, vaikka sekaan muutama niukka tappiokin mahtui.

Kaikki näytti hyvältä. Sitten tuli lokakuinen ilta Hämeenlinnassa, jolloin kaikki meni pieleen. Juuri joukkueeseen hankittu Antti Tyrväinen esitti tappotaklauksen ja HPK:n Joonas Lehtivuori talutettiin vertavaluvana lasarettiin. Pelicansin valmennusjohto ei virhettä tilanteessa nähnyt ja tämä onkin ollut valmentajakaksikon johdonmukainen linja: Pelaajia ei heitetä bussin alle, vaan omia suojellaan ja puolustetaan.
Ehkäpä tässä tilanteessa olisi kannattanut myöntää se, että Tyrväinen tuli tilanteeseen aivan liian lujaa, täysin vastustajaa kunnioittamatta. Myös suurinta osaa Pelicansin faneista tällainen taklaus suoraan sanoen oksetti. Lahdessa tunnetusti tykätään kovista taklauksista, mutta kukaan ei pidä tämänlaatuisista järjettömistä päälleajoista.

Tästä eteenpäin nähtiin mm. todellinen kotikonttaus Kalpaa vastaan sekä saamaton nollanyhjäys Helsingissä. No, Tyrväistä ei tästä kai kuitenkaan voi syyttää, sillä samoihin aikoihin Pelicansin sairastupa alkoi täyttyä uhkaavasti. Ihme-Iikka sai Saipaa vastaan päähän kohdistuneen taklauksen ja jäi sairastuvalle. Vuorollaan tai samanaikaisesti Iikan kanssa ovat sen jälkeen olleet poissa mm. Siikonen, Koivisto, Sopanen, Poulsen, Heino ja Vartiainen sekä tietenkin pitkän pelikiellon saanut Antti Tyrväinen.
Lisäksi hyökkäyksestä myytiin Tapparaan viime kauden maalitykki Sebastian Repo, joka ei sitten lopulta tainnut oikein istua Matikaisen ja Nurmisen kovaan ja nöyryyttä korostavaan ”pelimies on työmies”-muottiin.

Puolustuksessa on myös ollut melkoinen kato, kun ylivoimapelin ykköstykki Juha Leimu on ollut viime kauden tapaan selkävaivainen ja uhkapeli miehen peluuttamisessa vain ylivoimilla uhkasi kostautua joka pelissä oman pään takaiskuina. Niinpä Leimu siirrettiin sairastuvalle tammikuuhun asti. Pitkään poissa on ollut vahvuudesta myös J-P Pietilä. Tähän kun lisätään vielä Lassenin ja Hovisen loukkaantumiset, on Pelicansilta poissa tällä hetkellä yhteensä kaksi kentällistä pelaajia.
Tämä ei voi olla näkymättä pelin laadussa, vaikka Sportilta ja Ilvekseltä pisteet kairattiinkin rimaa hipoen. mm. ylivoimapeli on tällä hetkellä uskomatonta kuraa. Tähän yksi vaikuttava tekijä on tietenkin viivapeloitteen puuttuminen Leimun muodossa.

Onneksi tähän saumaan tuli maajoukkuetauko, jonka aikana joukkue voi nuolla haavojaan. Positiivista on myös se, että tauon jälkeen Pelicans-nuttuun palaa muuan Justin Hodgman. Tosin hänkin on varmasti aluksi keskenkuntoinen, mutta taidot lienevät kuitenkin tallella.

Liiga on tänä vuonna niin tasainen, että junasta ei voi yksinkertaisesti pudota, ei vaikka kuinka joukkueessa olisi paljon loukkaantumisia. Onneksi Peliitta-lainat ovat täyttäneet hienosti ruutunsa poissaolojen paikkaajina. Esimerkiksi 3-4 ottelun tappio- tai voittoputki muuttaa joukkueen sijoitusta tällä hetkellä sarjassa radikaalisti joko ylös- tai alaspäin. Siitä kertoo se, että vaikka Pelicans on tällä hetkellä vasta sijalla 11, on kolmas sija vain vaivaisen viiden pisteen päässä.

Yksi neljäsosa siis kaudesta takana. Koska joulu lähestyy pikkuhiljaa tai ainakin pikkujoulukausi, voisin lähettää joulupukille ihan pienen toivelistan Pelicansiin liittyen:

1. Anna Antti Tyrväiselle lisää järkeä pelata kovaa, mutta oikein. Ei ole tarkoitus tappaa ketään, eihän? Mies osaa oikeasti pelatakin, kunhan vain ymmärtäisi jättää ne kaikkein järjettömimmät taklaukset pelistään pois.

2. Anna Justin Hodgmanin olla se Justin Hodgman joka täältä lähti keväällä 2012

3. Säästä Janne Juvonen loukkaantumiselta. Voutilainen on aivan liian katsomaton kortti liigapeleissä.

4. Säästä Iikka Kangasniemi loukkaantumiselta. Pitkästä aikaa nähdään viihdyttävä pelaaja turkoosinutussa.

5. Laita Juha Leimun selkä pelikuntoon, jotta ylivoimalla saataisiin jotain aikaan.

6. Anna Erkinjuntti-Tyrväinen-Sopanen-kolmikon löytää viimekeväinen hurmos

7. Anna Matikainen-Nurminen kaksikolle pitkämielisyyttä pitää lahtelaiset omat suurlupaukset joukkueessa, vaikkei peli aina niin hyvin kulkisikaan
(Vuoden sisään menetetty ”omat pojat”, nuorten maailmanmestarit Larmi, E.Sopanen ja Repo…)

-Pete Salomaa-

KOLUMNIT -arkisto

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011