Ilen Hajatelmat

Moi, moikka, terve!

Monille ulkopaikkakuntalaisille on edelleenkin suuri ihmetyksen aihe, että Lahden seudulla niin bussikuskit kuin matkustajatkin tervehtivät toisiaan. Pois lähtiessä on myös tapana kiittää tai heilauttaa kättä hyvästiksi. Poikkeuksiakin toki on. Ainakin se kaikkien asikkalalaisten tuntema himokuntoilija, joka ei suin surmin moikkaa edes naapuriaan. Kun joku kavereista aikoinaan kysyi häneltä syytä moiseen käytökseen, mies vastasi, että muuta Kiinaan: ”Siellä riittää ihmisiä, joita voit tervehtiä sydämesi kyllyydestä!”

Väitetään, että sosiaalisesti ulospäin suuntautuneet ihmiset eläisivät pitempään. En tiedä, paljonko tieteellisestä todistusvoimaa huomio on saanut, mutta ainakin hyvän mielen levittäminen lähiympäristössä helpottaa elämää hetkellisesti ja vähentää stressiä.

Yleisradio on kerännyt verkkosivujensa kautta kommentteja suomalaisesta tervehtimiskulttuurista. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että parantamisen varaa olisi vielä paljonkin. Toista äärilaita edusti näkemys: ”En tervehdi bussikuskia, enhän tervehdi aamulla kahvinkeitintäkään.”

Moni miettii puolitutun tullessa vastaan, moikatako vai ei. Sama ongelma ilmeni Ylen kyselyssä. Itse kuulun ehkäpä liiankin innokkaiden tervehtijöiden joukkoon, mutta suositukseni on – monien aihetta tutkineiden asiantuntijoiden tavoin – että epävarmoissa tilanteissa voi aina huoletta tervehtiä.

Useimpien kyselyyn osallistuneiden tavoin minuakin ärsyttää eniten se, että omaan tervehdykseen ei vastata. Käytösmalli on hyvin yleinen kerrostaloissa – eikä suinkaan katso ikärajoja tai sukupuolta. Jotenkuten tajuan, jos murrosikäinen ja epävarma nuori livahtaa hissistä vauhdilla ulko-ovelle sanaakaan sanomatta ja ilman katsekontaktia, mutta samaa tekevät myös vanhemmat mielensäpahoittajat.

Mitä sitten tulee edellä mainittuihin bussikuskeihin, mielestäni hyvät käytöstavat ovat luonteva osa asiakaspalvelua, ja asiakkaiden tulisi vastata samalla mitalla. Mieleenikään ei tulisi jättää tervehtimättä ja kiittämättä kaupan tai ravintolan henkilökuntaa. Se on pieni, mutta tärkeä merkki siitä, että heidän työtään arvostetaan. Eräästä entisestä työpaikastani lähtiessäni työpöytäni säännöllisesti siivonnut nainen tuli kiittämään minua henkilökohtaisesti, koska olin ollut koko lehtitalossa ainoa, joka oli tervehtinyt häntä ylitöihin jäädessään. Muille siivooja oli ollut pelkkää ilmaa.

Nykyään palvelualojen henkilökuntaa koulutetaan jo tietoisesti kohteliaaseen käytökseen. Se pätee paitsi kaupan kassoihin, myös niitä aloihin, joissa ei asiakaspalvelusta ollut suuren yleisön mielestä ennen tietoakaan. Loistavaa palvelua saa nykypäivänä yhtä lailla niin verovirastossa kuin katsastuskonttorissa. Molemmat olivat aikaisemmin suomalaisille painajaismaisia paikkoja. Kelan soittopyyntöpalvelukin toimii jouhevasti, ja myös poliisia koulutetaan olevan provosoimatta ja provosoitumatta.

Kuka kouluttaisi myös umpimielistä juroa suomalaista palvelujen kuluttajaa, jos hyviä tapoja ei ole opetettu koulussa tai saatu verenperintönä vanhemmilta? En osaa tähän suoralta kädeltä vastata, mutta neuvoisin rohkeasti kokeilemaan ja rikkomaan omia rajoja.

Ensi kerralla bussilla matkatessasi voisit sisään tullessa ainakin nyökätä tai heittää hymyntapaisen. Pois lähtiessä voisit vaikkapa rennosti heilauttaa kättäsi ennen kuin syöksyt uusiin seikkailuihin. ”Nykyään turkulaisetkin bussikuskit toivottavat huomenet ja hyvät päivät, menneinä vuosina semmoista ei kannattanut odottaa”, eräs Ylen kyselyyn osallistunut kirjoittaa.

Ilkka Isosaari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari