Ilen Hajatelmat

Mies – uskallatko katso peiliin?

Me miehet ajattelemme edelleen ylimaskuliinisesti. Kun kuulemme sanan feministi, pistoolin varmistin poistetaan päältä ja siirrytään hyökkäysasemiin. Me olemme muka saaneet kärsiä jo tarpeeksi ja joutuneet alakynteen. Ne tulee ja jyrää meitin! Kuka pitää enää huolta lihaa syövästä, omalla autolla ajavasta ylipainoisesta heterosta tosimiehestä, joka ei voi sietää maahanmuuttajia eikä korkeakulttuuria?

Onneksi edellä mainittu stereotyyppi on jo kuolemaantuomittu laji myös meillä Suomessa. Siitä huolimatta vähän aikaa sitten käydyssä presidentinvaalikamppailussa harva miesehdokas – enemmistön mukana myös yksi nainen – edes ymmärsi, mitä läntisen naapurimaamme lanseeraama feministinen ulkopolitiikka tarkoittaa. Vanhoillisimmat jäärät käsittivät sen merkitsevän samaa kuin feminismi – ja nimenomaan sanan vääristyneimmässä muodossa.

Kun miespuolinen elokuvaohjaaja paljastuu kyseenalaisia työtapoja noudattavaksi alistajaksi, siihen asti lähinnä vain penkkiurheilua harrastaneista kaljamahoista tulee yllättäen suuria kulttuurin ystäviä. Vajaa vuosi takaperin keskusteltiin kiihkeästi, kuka tarvitsee enää Tuntemattoman sotilaan kolmatta elokuvaversiota. Nyt samat tyypit vannovat yhtä äänekkäästi Aku Louhimiehen taiteellisten ansioiden nimeen.

Louhimiehen, Törhösen ja kumppanien puolustajien on turha vähätellä, että naisnäyttelijät tuovat esiin kymmenen vuoden takaisia tai sitä vanhempia tapahtumia. Tai että löytyyhän elokuvamaailmasta muitakin arvostettuja nimiä, aina Hitchcockista, Kubrickista, Polanskista ja Allenista lähtien, jotka ovat kohdelleet naisnäyttelijöitä kuin karjaa. Se, että näistä asioista uskalletaan puhua vasta nyt, kertoo, miten kipeitä ne ovat tapahtumahetkellä olleet.

Suomen elokuvahistoria tuntee ainakin kaksi arvostettua ohjaajaa, teatterielämä vähintään yhden äärimmäisyyksiin menneen gurun ja tv-viihdekin yhden kaupallisen suurnimen, joiden sovinistinen örvellys vaatisi kunnollisen selvityksen, vaikka he ovat kaikki kuolleet. Mitä todennäköisimmin näitä nimiä löytyy vielä enemmänkin.

Länsimaisessakin oikeuskäsityksessä on rikoksia, joiden vanhentumisesta voi olla montaa mieltä. Murha ei Suomessa vanhene koskaan. Natsi-Saksan rikollisia jahdanneet olivat sitä mieltä, että julmurit eivät tule koskaan välttymään rangaistukselta, eivät edes vanhoilla päivillään. En itsekään näe massamurhaajan tai seksuaalisen hyväksikäyttäjän korkeaa ikää syyksi mahdolliselle armahdukselle.

Kun tarkastellaan uhrin ja hyväksikäyttäjän asemaa, järjestään kaikki asettuvat uhrin puolella. Mutta kun aletaan puhua miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta, vielä tänä päivänä maskuliinisimmat uroot nousevat takajaloilleen. Naiset ovat yhä selvästi heikompi sukupuoli. He saavat kärsiä ja jäävät miesten varjoon jopa niin kutsutuissa hyvinvointivaltioissa. Ainoastaan, kun taistellaan jälkikasvun huoltajuudesta, naiset ovat vahvoilla. Yhä useampi lapsi kasvaa aikuiseksi yksinhuoltajaäidin helmoissa.

Miksi sitten tällä tavoin varttuneesta pojasta tulee edelleen isänsä kaltainen sovinisti? Onko siihen syypäänä äiti, jonka alistetun ja ankean arjen tämä on varmasti nähnyt vai isä, joka ei ole antanut kunnollista miehen mallia ja opettanut kantamaan vastuuta? Sukupuolten väliseen tasa-arvoon on vielä pitkä matka, ja sen taistelun etunenässä tulisi jatkossa kaikkien olla mukana. Moniko meistä miehistä uskaltaa katsoa peiliin? Louhimies on sinne jo ainakin vilkaissut.

Ilkka Isosaari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Rehtori Esko Taipale: Monitoimitalo on suunniteltu huolella, jotta virheitä ei tulisi
Kirjailija Timo Sandberg: Tarinat löytävät tien luokseni
Kansanedustajaehdokas Juha Ulmanen: Eläkekatolla olisi mahdollisuus säästää miljardi euroa suomalaisen yhteiskunnan varoja
Kansanedustajaehdokas Jouko Vuorenniemi: Suomessa on huutava pula turvallisista aikuisista, jotka jaksavat kuunnella lapsen ja nuoren ääntä
Urologi ja ylilääkäri Mika Matikainen: Eturauhassyövän hoitomuodot ovat ottaneet isoja harppauksia eteenpäin
Rehtiliikkeen Seppo Korhonen: Kannatuksemme kumpuaa tyytymättömästä ja muutosta haluavasta kansasta
Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Jukka Mölsä: Toimivat peruspalvelut ovat osa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa
Kaupungin ilmanlaatututkimus kummastuttaa Launeella: Opastakaa meitä, kuinka puut poltetaan oikein
Kansanedustajaehdokas Maarit Tuomi: Hyvä kansanedustaja ei ole yhdenkään etujärjestön sätkynukke
Kansanedustajaehdokas Francis McCarron: Politiikassa ei voi pelätä, vaan pitää uskaltaa mennä eteenpäin
Kansanedustajaehdokas Marju Markkanen: Hyvä kansanedustaja perehtyy asioihin, kuuntelee asiantuntijoita ja kansalaisia
Aarre Salmensuo: Takataskusta lähtee aina iloisin mielin pois
Pin up Petrolsin Mari Riikonen: Veteraanit olivat minulle hyväntekeväisyyskohteena sydämen asia
Antti Reponen: Etelärinteen poikien tarina alkoi oman kadun syysjuhlista Anttilanmäellä
Ajonopeudet puhuttavat Alijuhakkalassa
Pääesiintyjät palaa lavoille ja levylle
Marjo Pirilä ja Taavi Salmivaara: Radio on aidoin viestintäväline
Valtiopäiväneuvos Jouko Skinnari sai muistoreliefin rautatieasemalle
Seppo Pohjoisaho: Sotilaan tulee olla palveluksessa särmä, mutta sotilasmuusikko heittäytyy mielellään lavalla
Lahti Ringetten Tomi Kettunen: Naisvalmentajia olisi hyvä saada lisää
ARKISTO