Melastelua

Lahden valtuuston puheenjohtajisto rikkoo kuntalakia puuttuessaan tarkastuslautakunnan toimintaan

Olen kuullut luotettavasta lähteestä, että Lahden tarkastuslautakunnan toimintaan aiotaan puuttua vaikeuttamalla sen toimintaa. Kuntalain 121 &:n mukaan kunnallisen tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat tavoitteet toteutuneet ja onko tämä toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi lautakunnan tulee arvioida talouden tasapainotuksen toteuttamista ja voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä. Lautakunnalla on myös oikeus saada tietoja salassa pidettävistä asioista, mikäli se katsoo ne tarpeelliseksi tehtävässään. Voiko tämän selvemmin sanoa?

Nyt tähän tarkastuslautakunnan tärkeään työhön on puututtu, jopa ”hyökätty” lautakuntaa vastaan, kun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Milla Bruneau käytti siihen tähtäävän puheenvuoron tilintarkastuskertomusta käsitelleen valtuuston kokouksen yhteydessä. Valtuusto ei kuitenkaan tehnyt tästä mitään päätöstä, vaan Bruneau ilmoitti valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajatoimikunnan paneutuvan asiaan.

Menettelytapa on erittäin kyseenalainen ja rikkoo selvästi kuntalakia siksi, että valtuusto ei tehnyt asiasta mitään päätöstä, vaan puheenjohtaja kylmästi ilmoitti asiasta henkilökohtaisesti. Puheenjohtajisto on täysin epävirallinen elin. Se ei voi tehdä valtuustoa ja tarkastuslautakuntaa sitovia päätöksiä. Puheenjohtajisto on siis lähtenyt ja asettunut kuntalakia selvästi loukkaavalle linjalle, kun se yrittää lähteä ohjeistamaan itsenäisessä asemassa toimivaa tarkastuslautakuntaa.

Jos tämä on puheenjohtaja Milla Bruneaun yksityistä vaalitaktiikkaa, se ammutaan demokraatian ja vapaan lehdistön nimessä alas, kuin räkättirastas. Tämä on ulkoparlamentaarista toimintaa ja vehkeilyä koko valtuustoa kohtaan. Lahden valtuustossa on toki niin yksinkertaisia edustajia, että tämänlaatuinen sekoilu saattaisi onnistuakin, mutta onneksi valtuuston toimintaa seurataan toki lehdistössä tarkasti.

Tämä puheenjohtajiston toiminta herättää kuitenkin kysymyksiä! Miksi tälle tielle on lähdetty? Jorma Ratia on yksi niistä, jotka haluaisivat lopettaa koko tarkastuslautakunnan toiminnan ja tehdä koko Lahden valtuustosta osakeyhtiön. Nyt hänen kelkkaansa ovat hypänneet muutkin julkisen tiedon salailijat ja kähmijät. Taustalla on selvästi pelkoa, että rakenteellinen korruptio Lahdessa paljastuu ja kaupungin noin 30 konsernin asioista kerrotaan niiden oikeilla nimillä. Pelätään, että paljastetaan suojatyöpaikat, sisäinen kähmintä, laittomat kilpailuhankeet ja virkamiesten suoranainen osaamattomuus.

Lahden tarkastuslautakunta on tehnyt ansiokasta työtä vuosien varella ja palkittu kahdesti vuoden parhaana ketomuksena. Nyt valtuuston olisi oltava tarkkana, ettei sen yli kävellä. Lahdessa vallan aikoo anastaa pieni sisäpiiri, joka luulee olevansa demokratian yläpuolella ja lain ulottumattomissa.
Luulo on kuitenkin väärä! Voin vakuuttaa sen!

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kansanedustajaehdokas Maarit Tuomi: Hyvä kansanedustaja ei ole yhdenkään etujärjestön sätkynukke
Kansanedustajaehdokas Francis McCarron: Politiikassa ei voi pelätä, vaan pitää uskaltaa mennä eteenpäin
Kansanedustajaehdokas Marju Markkanen: Hyvä kansanedustaja perehtyy asioihin, kuuntelee asiantuntijoita ja kansalaisia
Aarre Salmensuo: Takataskusta lähtee aina iloisin mielin pois
Pin up Petrolsin Mari Riikonen: Veteraanit olivat minulle hyväntekeväisyyskohteena sydämen asia
Antti Reponen: Etelärinteen poikien tarina alkoi oman kadun syysjuhlista Anttilanmäellä
Ajonopeudet puhuttavat Alijuhakkalassa
Pääesiintyjät palaa lavoille ja levylle
Marjo Pirilä ja Taavi Salmivaara: Radio on aidoin viestintäväline
Valtiopäiväneuvos Jouko Skinnari sai muistoreliefin rautatieasemalle
Seppo Pohjoisaho: Sotilaan tulee olla palveluksessa särmä, mutta sotilasmuusikko heittäytyy mielellään lavalla
Lahti Ringetten Tomi Kettunen: Naisvalmentajia olisi hyvä saada lisää
Äänimäärä yllätti seurakuntavaalien ensikertalaisen positiivisesti
Tarja Lappalainen: Kirjoittaminen on intohimoni
Martti Talja: Kaksi nelivuotiskautta eduskunnassa on edelleen tavoitteena
Suosittu nuorten kirjasarja Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka pääsee valkokankaalle
Liikenne siirtyy kehätien ylittävälle sillalle Prisman kohdalla
Bohemian Rhapsody: The Queen on elokuvansa ansainnut
Marraskuun alkupuolella pääsee ajamaan uutta tietä pitkin Prismalta Aukeankadulle
Petri Görman: Henkinen kotini on Liipolassa
ARKISTO