Ilen Hajatelmat

Kaikista ei tule uusia Litmasia ja Selänteitä

Egotrippi-yhtyeen Mikki Kauste vuodatti julkisesti kyyneleitä, kun hänen 12-vuotias poikansa pudotettiin espoolaisen jalkapallon junioriseuran edustusjoukkueesta harrasteryhmään. Miehen ulostulo kertoo tavallaan hyvin surullisella tavalla, millaiseen kurimukseen nuorison liikuntaharrastuksen kanssa on ajauduttu Suomessa.

Sitä mukaa, kun pakollisia liikuntatunteja on vähennetty ja koulu päästetty luistamaan liikuntakasvatuksesta, vastuuta on yritetty sälyttää vanhempien harteille. Liikunnasta on tullut enemmänkin rikkaiden perheiden erioikeus, ja sitä harrastavat tähtäävät entistä vakavammin huippu-urheilijoiksi. Kaikista lahjakkuuksista ei kuitenkaan saada minkäänlaisella supervalmennuksellakaan uusia Jari Litmasia tai Teemu Selänteitä.

Niin marginaalia urheilulajia ei taida nykypäivänä enää ollakaan, etteikö se vaatisi taloudellisia uhrauksia. Viimeistään huippuluokan varusteet maksavat pienen omaisuuden. Jääkiekosta tulee helposti harrastelaji vain varakkaiden perheiden lapsille, jollet ole suoraan jälkipolvessa sukua jollekin maajoukkuetason virtuoosille. Jopa yleisurheilua harrastavien nuorien vanhemmilta vaaditaan panostuksia, jos he haluavat jälkikasvunsa pääsevän yhtään pitemmälle.

Omassa nuoruudessani harva koululainen kuului urheiluseuraan. Silti liikunta oli olennainen osa vapaa-aikaa. Seuran jäsenetkin harjoittelivat oma- ja vapaaehtoisesti. Perjantaina oppituntien jälkeen saatoimme mennä kaverini kanssa hakkaamaan ensin tunniksi tennistä Kisapuistoon, sen jälkeen juoksimme kevyen viiden kilometrin lenkin, kävimme uimassa ja ehkä nostelemassa puntteja, ja välimatkat kuljettiin polkupyörällä. Silti ehdittiin vielä hyvin elokuvateatteri Kinemaan, myöhäisillan näytökseen, katsomaan Clint Eastwoodin tai Charles Bronsonin uusinta toimintapätkää. Uni tuli myöhäisen iltapalan jälkeen kuin itsestään. Talvella talsittiin luistimet kaulassa tai lätkämailan varressa lähiökaukalon äärelle norkoilemaan, josko saataisiin peli aikaiseksi sekalaisella porukalla. Se oli sen ajan ”kaikki pelaa” -ideologiaa käytännössä.

Nyt tuntuu, että seuran jäsenyys on elinehto liikkumiselle. Ne nuoret, jotka eivät tähtää huipulle ja maksa seurojen jäsenmaksuja lihottavat pakaroitaan tietokoneen ääressä. Toisaalta tiedän, että on myös vanhempia, jotka ovat jopa tyytyväisiä, että kakarat istuvat himassa hengittämässä sisäilmaa, eivätkä ”harhaile kartsalla perehtymässä huumeiden käyttöön” tai saamassa muita vääriä vaikutteita, kuten ottamassa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Jostain kumman syystä vanhoilla päivillään liikuntavihamieliseksi tulleen isäni mukaan Lahden Hiihtoseurassakin opittiin kunnolla ainoastaan tupakanpolton alkeet.

Vielä lukiossa joukkuelajeissa liikunnanopettaja jakoi meidät A- ja B-ryhmiin, jotta saisimme tasaväkisemmät ja vauhdikkaammat pelit aikaiseksi. Tuskinpa kukaan alempaan ryhmään joutunut sai siitä mitään pysyviä traumoja itselleen. Päinvastoin putoaminen B:n sakkiin tiesi entistä suurempaa yritystä ja harjoittelua vapaa-ajalla.

Olen seurannut itsekin isänä uima-altaan, futiskentän ja jääkiekkokaukalon laidalla, miten ylivaativat vanhemmat yrittivät paikata jälkikasvunsa suorituksilla omia lapsuutensa pettymyksiään urheilussa. Välillä lapsi ei ole ollut tippaakaan kiinnostunut lajista, jonka jompikumpi vanhemmista on hänelle valinnut. Olen nähnyt vierestä, miten liian aikaisin uimaseuraan pakotettu lapsi on saanut todistuksen uimataidosta, vaikka ei ole uskaltanut edes hypätä veteen altaan matalassa päässä. Ja jalkapalloseuran harjoituspelin, jossa jatkuvasti painostaneen joukkueen turhautunut maalivahti ja saman porukan libero mieluummin nahistelivat keskenään kuin keskittyivät pelitapahtumiin.

Pahinta on ollut kuitenkin joidenkin vanhempien ylimitoitettu ja raivokas kiihko, jolla lapseen kohdistuneet odotukset ovat purkautuneet. Miten tutuiksi ovatkaan tulleet junioria innokkaammin pelitapahtumiin eläytyneen isän tai äidin homottelut vastapuolen pelaajille tai ”Tapa se” -kannustushuudot. Eikö urheilun pitänyt olla alun perin iloista leikkiä?

Ilkka Isosaari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Veirto sai arvostetun Laivakello-palkinnon
Jokimaalla asuva Vesa Ijäs: Biokaasulaitos on hyvä asia, mutta sijoituspaikka on täysin väärä
Länsiharjun koulun Rehtori Timo Helle: On palkitsevaa nähdä, kuinka oppilaat nauttivat uusista opetustiloista
Kansanedustaja Ville Skinnari ilmastopaneelissa: Ilmastomuutos ei tunne kaupunkien, maakuntien tai valtioiden rajoja
Eduskuntavaaliehdokas Elisa Lientola: Työelämän täytyy joustaa perheen tarpeiden mukaan
Eduskuntavaaliehdokas Salla Palmi-Felin: Hyvä kansanedustaja ei ole yksittäisten eturyhmien ohjailtavissa
Kansanedustajaehdokas Juha Tapiola: Inhimillisyys on tuotava kaikkeen päätöksentekoon
Jani Oravala: Nikkilä on yhä edelleen julkisen liikenteen motissa
Rehtori Esko Taipale: Monitoimitalo on suunniteltu huolella, jotta virheitä ei tulisi
Kirjailija Timo Sandberg: Tarinat löytävät tien luokseni
Kansanedustajaehdokas Juha Ulmanen: Eläkekatolla olisi mahdollisuus säästää miljardi euroa suomalaisen yhteiskunnan varoja
Kansanedustajaehdokas Jouko Vuorenniemi: Suomessa on huutava pula turvallisista aikuisista, jotka jaksavat kuunnella lapsen ja nuoren ääntä
Urologi ja ylilääkäri Mika Matikainen: Eturauhassyövän hoitomuodot ovat ottaneet isoja harppauksia eteenpäin
Rehtiliikkeen Seppo Korhonen: Kannatuksemme kumpuaa tyytymättömästä ja muutosta haluavasta kansasta
Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Jukka Mölsä: Toimivat peruspalvelut ovat osa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa
Kaupungin ilmanlaatututkimus kummastuttaa Launeella: Opastakaa meitä, kuinka puut poltetaan oikein
Kansanedustajaehdokas Maarit Tuomi: Hyvä kansanedustaja ei ole yhdenkään etujärjestön sätkynukke
Kansanedustajaehdokas Francis McCarron: Politiikassa ei voi pelätä, vaan pitää uskaltaa mennä eteenpäin
Kansanedustajaehdokas Marju Markkanen: Hyvä kansanedustaja perehtyy asioihin, kuuntelee asiantuntijoita ja kansalaisia
Aarre Salmensuo: Takataskusta lähtee aina iloisin mielin pois
ARKISTO