Ilen Hajatelmat

Dopingin loputon kirous

Doping-aineet ovat nykyään Ruotsin toiseksi yleisin huume, heti alkoholin jälkeen. En tiedä tarkalleen, mikä tilanne on Suomessa, mutta uskoisin, että meillä on menossa sama kehityssuuntaus. Tämänkaltaiset tilastotiedot, jotka laahaavat aina reaaliaikaa jäljessä, kertovat kuitenkin, millainen uusi aikapommi dopingin piirissä on muhimassa.

Doping ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkästään huippu-urheiluun rajoittuva vitsaus. Se ei kuki ainoastaan olympia- tai MM-areenoilla, vaan rehottaa valtoimenaan tavallisten kuntoilijoiden olohuoneissa, eli kuntosaleilla. Eivätkä lihaksia kasvata kepulikonstein pelkästään amatööribodarit. Monet epävarmat nuoret turvautuvat laittomiin lisäaineisiin saadakseen kropalleen ympäristön ja vastakkaisen sukupuolen hyväksynnän. Lisäksi anaboliset steroidit ja muut hormonivalmisteet ovat tulleet lähtemättömäksi osaksi väkivaltaista jengikulttuuria.

Tämä oli pitkään vain epätodennäköinen visio, jota täydellistä dopingin vapauttamista vaativat tahot – näitä henkilöitä löytyy paljon myös urheilujournalistien piiristä – eivät koskaan tulleet ajatelleeksi. Lisäksi ei alun alkaenkaan ymmärretty, että doping tulee maailmanlaajuiseksi ongelmaksi kasvaessaan liittymään keskeiseksi osaksi järjestäytynyttä rikollisuutta. Sen valvonta sitoo entistä enemmän poliisin voimavaroja.

Kaikesta huolimatta suomalaisetkin ovat niin urheiluhullua kansaa, että suuren joukon mielestä dopingin valvominen pitäisi kerta kaikkiaan lopettaa ja sallia kaikille ja kaikkiin kisoihin osallistuville urheilijoille piristeiden ja lisäaineiden rajaton käyttö. Nähtäisiin kerrankin, mitä ihmisestä voi saada todellisuudessa loppuun rääkättynä irti. Kuka on oikeasti ykkönen! Kansa saisi sirkushuvia tarpeekseen ja unohtaisi siinä sivussa leivänkin syönnin. Nöösipojat ja -tytöt voisivat halutessaan perustaa keskuudessaan omat sarjansa.

Tällaisella ratkaisulla emme kuitenkaan testaisi enää ihmiskehon, vaan ennen muuta ja pelkästään kemian ja lääketieteen rajoja. Siitä lienee jo epäilemättä tarpeeksi järkyttäviä kokemuksia entuudestaan. Kaikki urheilua tarkemmin seuranneet tietävät, millaisia ihmishirviöitä ja -raunioita entisen Itä-Saksan urheiluteollisuus onnistui tuottamaan. Epähumaaneilla ihmislaboratorioilla oli vahva maaperä, jo toiseen maailmansotaan ulottuvat juurensa.

Jos edellä esitettyä sairasta ajatusleikkiä jatkettaisiin, kuka takaisi sitten niin sanotuissa puhtaissa sarjoissa kilpailevien urheilijoiden rikkeettömyyden? Todennäköisesti nykyisenkaltainen huijaus ja peittely jatkuisivat sielläkin. Siirrettäisiinkö dopingista kiinni jäänyt kisaaja vain kylmänrauhallisesti ”mestaruussarjaan”, jossa käyttö on sallittua? Ja missä vaiheessa moraalinen vastuu nuoresta urheilijasta siirtyisi vanhemmilta valmentajalle? Elämme jo aikaa, jossa edes urheilija itse ei voi mennä takuuseen omasta puhtaudestaan.

Doping on yhä uudelleen päätään nostava rikkaruoho, jota ei saada kuriin kertaheitolla tai sopeutumalla urheiluentusiastien vaatimuksiin. Ongelman kitkeminen loppuun vaatii edelleenkin pitkäjänteistä tutkimustyötä ja tarkkaa valvontaa, minkä ovat Pyeongchangin olympiakisatkin osoittaneet.

Ilkka Isosaari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari