Melastelua

Sisällissota – kapina – kansalaissota – vapaussota

Sata vuottahan sitä on nyt jo kulunut, kun Suomessa sodittiin tämä verinen taisto, joka jätti jälkensä kaikkiin suomalaisiin tavalla tai toisella. Isoisämme sotivat, kuka valkoisten, kuka punaisten puolella. Uudessa rauhatutkimuksessa käytettyjen mallien mukaan sota on lopullisesti ohi vasta kun viholliskuvat on lopullisesti purettu. Erityisesti Lahdessa on peistä taitettu naisvankien kohtaloista ja teloituksista.

Paljon kritiikkiä on heitetty tohtoritutkija Marjo Liukkosen niskaan, kun hän on uskaltanut tarkastella tutkimuksessaan 289 naisvangin murhia, joissa teloitettiin jopa 14 – vuotiaita tyttöjä Hennalassa. Erityistä julmuutta näissä teloituksissa osoitti Suomen pesäpallon isä Tahko Pihkala, jota ei elinaikanaan juurikaan kritisoitu toimistaan. Nyt heitettiin lokaa silmille oikein kunnolla: eikä syyttä! Joutuu pakostakin kysymään, miksi näihin julmuuksiin syyllistyttiin puolin ja toisin? Jokainen tietää, että ihminen on ihmiselle susi.

Tänä vuonna on poikkeuksellisen paljon kaivettu esiin perhealbumeita ja suvuissa on mietitty isoisien tekoja ja niiden mielekkyyttä ja oikeutuksia. Näitä asioita olen miettinyt minäkin, mutta sordiinolla. Äitini puolella oltiin suuressa puolueettomassa seuraajien joukoissa, mutta isän puolella valkoisten. Ihmiselämässä yksilö kiinnittyy monin säikein ja tavoin juuriinsa, perheeseensä, sukuunsa, yhteisöönsä ja kasvuympäristöönsä. Irti voi yrittää pyristellä, mutta silti ne seuraavat taakkana mukana; halusipa tai ei. Nämä ovat ne lähtökohdat, jonka pohjalta yksilö usein tarkastelee menneitä tapahtumia.

Meillä on kaikilla näkemyksiä tästä tuskaisesta vuoden 1918 tapahtumista, mutta olen pannut merkille, että eräs ikoni painaa muita enemmän ja se on tämä Linnan “Pohjantähteläisyys” ja siitä luotu kuva tosiasioista. “Pohjantähden alla” trilogiasta on tullut työväelle raamattu, katekismus ja vuorisaarna Tuntuukin, että jopa yliopistokoulutuksen saaneilta puuttuu älyllinen uteliaisuus arvioida tuota aikaa miltään muulta pohjalta.

Tätä Linnan ja suomalaisten kirjasta muovaavaa kuvaa on syytä tarkastella historian valossa hivenen tarkemmin ja kriittisemmin. Ensinäkin Pohjantähdessä ei ollut oikeastaan yhtään edes siedettävää ja asiallista kuvaa porvarillisista tyypeistä. Pohjantähdessä painottui torpparikysymys eniten, mutta se ei ollut sodan kannalta merkittävä. Rintamalla kaatuneista punaisista yksi sadasta oli torppari. Tosiasia oli, että valkoisten puolella tappeli jokseenkin sama määrä torppareita. Yhtään tapausta, joissa pappila olisi palauttanut maita itselleen ei löydy. Porvarillinen senaatti oli antanut jopa lakiesityksen torppareiden vapauttamisesta ennen kapinan syntymistä.

Omasta mielestään Linna ei kirjoittanut fiktiota, vaan historiaa. Tosiasiassa hän kirjoitti kuitenkin täyttä fiktiota ja yritti haastaa ja kaapata itselleen koko historian virallisen tulkinnan. Olenkin ihmetellyt monesti vapaussodasta keskustellessani, että monilla on tukenaan ainoastaan Linnan tulkinta tästä sodasta! Linna itsekin ihastui roolinsa vuoden 197-18 kuvaajana siinä määrin, että haastoi valkoiset professorit fiktiollaan keskusteluun sodan syistä. Tämä upposi, koska valkoiselle tarinalle ei ollut tilausta!

Meidän on kyettävä tarkastelemaan vuotta 1918 nykyajan ihmisoikeuskäsitysten ja sotarikossäädösten pohjalta. Tässä totuudessa on nähtävä sodan molemmat puolet. Punaisen osapuolen tarina on lähes aina vain uhrin tarina. Harva pohtii miettimään sitä sodan lopputulosta, jossa punaiset olisivat voittaneet. Olisiko osamme ollut sosialistinen kurjala Neuvostoliiton malliin vai nykyinen demokraattinen sivistysvaltio? Niinpä!

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Kolumnistin muut kolumnit:

    KOLUMNISTIT

    Ilen Hajatelmat

    Melastelua

    Mika Kari

    Papin Palsta

    Sporttinurkka

    Ville Skinnari