Omalähiö – Etelä-Lahden pikkujättiläinen

Omalähiö ilmestyy nyt 40.vuottaan Ihmisläheinen uutisointi on tehnyt Omalähiöstä erittäin luetun ja informaatioarvoltaan tehokkaan. Se koetaan koko jakelualueen omaksi lehdeksi. Launeen seurakunta ja kaikki alueen yhdistykset hoitavat tiedotustoimintansa lehden välityksellä. Lehden jakeluverkosto peittää koko Etelä-Lahden ja se on tehokkaasti valvottu. Puolueista riippumaton Omalähiö-lehti on yleisesti tunnustettu aluetiedottamisen pioneeriksi, joka seuraa tarkasti sivuillaan Lahden kunnallispolitiikkaa, kulttuuria sekä urheilua.

PÄÄKIRJOITUS

Hyvää ylikulutuspäivää Suomi!

Tämän viikon keskiviikkona vietetiin Suomen ylikulutuspäivää. Mikään juhlan tai liputuksen aihe ylikulutuspäivä ei tietenkään ole, sillä tuona päivänä me suomalaiset olemme kuluttaneet loppuun...

LUE LISÄÄ

KILPAILU

Tunnista kuva!

Tunnista kasvot vanhasta valokuvasta-kilpailu. Vastausaika päättyy 25.4.2018 klo 15. Oikein vastanneiden kesken arvomme kilon kahvia. Viime viikon oikea vastaus oli Matti Varjo. Onnetar suosi tällä kertaa Eira Jortikkaa. Onnea!

Ihana tontti houkutteli Jokimaalle

Kuva: Arja-Leena Lammi ja Markus Partanen kertovat, että kehätien rakentaminen huolestuttaa myös Jokimaalla

ETELÄ-LAHDEN OMAKOTI- JA ASUKASYHDISTYKSET ESITTÄYTYVÄT

Etelä-Lahdessa toimii tällä hetkellä kymmenen omakoti- ja...

LUE LISÄÄ

Kullankukkulalla taisteltiin vain päivä

Kuva: Kullankukkulanmäki oli strategisesti merkittävä paikka, koska sieltä oli mahdollisuus tarkkailla liikennettä Lahden kaupunkiin ja puolustaa Hennalan varuskuntaa, Hennala-opas Seppo Toivonen toteaa.

– Punaiset kaivoivat ensimmäisenä juoksuhaudat ja poterot Kullankukkulalle huhtikuun puolivälissä vuonna 1918,...

LUE LISÄÄ

Bluesmies vihkiytyi kynäruiskutekniikan saloihin

Kuva: Etelälahtelaisen Kari Ruotsalaisen bluesaiheisia maalauksia on esillä Möysän musaklubilla lauantaista lähtien. Grand Blues -festivaalin yhteydessä on mahdollisuus tutustua nyt myös taiteeseen.

Etelä-Lahdessa asuva bluesmies Kari Ruotsalainen hallitsee kuvataiteen useita eri piirustustekniikoita....

LUE LISÄÄ

Anttilanmäellä, Marolassa ja Kullankukkulalla taisteltiin sisällissodassa – Jääkärit ja valkoiset eivät taistelleet Lahdessa

Kuva: Tutkimuspäällikkö Hannu Takalan mukaan Marolan alueella käytiin kiivaita taisteluja 19.4.1918. Radiomäellä saksalaisia sotilaita odottivat punakaartilaiset ja sen vuoksi he eivät päässeet rautatieasemaa pidemmälle etenemään.

Lahti toimi sisällissodan loppunäyttämönä Suomessa vuonna 1918. Etelä-Lahdessa Marolan,...

LUE LISÄÄ

Eija Lyttinen: Kiva talo houkutteli Renkomäkeen

Kuva: Omakotiyhdistyksen uusi puheenjohtaja Eija Lyttinen ja Satu Vähäkallio kertovat, että aiemmin yhdistys kokoontui usein Renkomäki -talolla. – Siellä tapahtui vesivahinko, eikä kukaan halua korjata sitä enää käyttökuntoon. Se on harmillista.

ETELÄ-LAHDEN OMAKOTI- JA ASUKASYHDISTYKSET ESITTÄYTYVÄT

LUE LISÄÄ

Asukastuvan aivotreeneissä on hyvä meininki

Liipolan asukastuvalla on mahdollista treenata henkilökohtaista hahmotuskykyä, keskittymiskykyä, kieltä, muistia ja päättelykykyä vielä neljän viikon ajan. Vapaaehtoistyöntekijä Leena Kivistö ohjaa siellä Ahaa -aivotreenejä. Menetelmä on kehitetty Päijät-Hämeen muistiyhdistyksessä.
– Suoristuspaineita ei kannata...

LUE LISÄÄ

Marjo Liukkonen: Jokaisessa ihmisessä asuu latentti Eichmann

Kuva: Väitöskirjallaan yhteiskuntatieteiden tohtori Marko Liukkonen haluaa kertoa sellaisen viestin Hennalasta, että tapahtumat eivät olleet kuitenkaan pelkkää sankaritarinaa, vaikka suomalainen historiankirjoitus on näin väittänyt tähän saakka. -Tälläkin hetkellä jossain päin maailmaa on samanlaisia leirejä, joissa...

LUE LISÄÄ
Alijuhakkalan omakotiyhdistys

Isot tontit ja väljä asuminen on parasta Ali-Juhakkalassa

Kuva: Lasse Latvatalo ja Onerva Vartiainen kehuvat Alijuhakkalan yhteisöllisyyttä

ETELÄ-LAHDEN OMAKOTI- JA ASUKASYHDISTYKSET ESITTÄYTYVÄT

Etelä-Lahdessa toimii tällä hetkellä kymmenen omakoti- ja asukasyhdistystä. Monet näistä yhdistyksistä on perustettu jo useita kymmeniä vuosia...

LUE LISÄÄ

Työt käynnistyvät koko Lahden uuden eteläisen kehätien linjalla

Kuva: Launeen parakkikoulu jää pahasti puristuksiin, kun kehätien rakentaminen starttaa alueella. Kuva Sokeritopalta kohti Liipolan tunnelin suuta, jossa kauhakuormaaja jo työskentelee

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen kehätieosuuden rakentaminen lähtee käyntiin lähiviikkojen kuluessa koko...

LUE LISÄÄ

Nikulan eritasoliittymä oli iloinen yllätys

Kuva: Timo Leppänen ja Mikko Uusikoski viihtyvät hyvin Metsä-Hennalassa

ETELÄ-LAHDEN OMAKOTI- JA ASUKASYHDISTYKSET ESITTÄYTYVÄT

Etelä-Lahdessa toimii tällä hetkellä kymmenen omakoti- ja asukasyhdistystä. Monet näistä yhdistyksistä on perustettu jo useita kymmeniä vuosia sitten. Ne ovat olleet...

LUE LISÄÄ

Launeelle suunnitellaan jalkapallostadionia

Kuva: Uusi Launeen jalkapallostadion sijoittuisi Launeen pellolle perhepuiston ja keilahallin väliin.

Monet lahtelaiset hieraisivat silmiään keskiviikkoaamuna, kun paikallinen maakuntalehti tiedotti sivuillaan Launeelle puuhattavan jalkapallostadionia. Kyseessä olisi 8000 hengen moderni katettava monitoimistadion, jolla...

LUE LISÄÄ

Anttilanmäellä kaikki tuntevat toisensa

Kuva: Jari Helminen ja Ulla Tuominen viihtyvät Anttilanmäellä

ETELÄ-LAHDEN OMAKOTI- JA ASUKASYHDISTYKSET ESITTÄYTYVÄT

Etelä-Lahdessa toimii tällä hetkellä kymmenen omakoti- ja asukasyhdistystä. Monet näistä yhdistyksistä on perustettu jo useita kymmeniä vuosia sitten. Ne ovat olleet omien...

LUE LISÄÄ

Ostoskadulle on saatava uutta elämää

Kuva: Sisko Kekkonen ja Jouni Ikonen Liipolan lähiöseurasta toivovat liipolalaisilta lisää aktiivisuutta

ETELÄ-LAHDEN OMAKOTI- JA ASUKASYHDISTYKSET ESITTÄYTYVÄT

Etelä-Lahdessa toimii tällä hetkellä kymmenen omakoti- ja asukasyhdistystä. Monet näistä yhdistyksistä on perustettu jo useita kymmeniä...

LUE LISÄÄ

Lapsiperheet tuovat elämää ja virtaa taas Nikkilään

kuva: Nikkilän asukas- ja omakotiyhdistyksen sihteeri Jani Oravala ja puheenjohtaja Anneli Peltokukka suosittelevat Nikkilää kaikille rauhallisesta elämästä kiinnostuneille ihmisille.

ETELÄ-LAHDEN OMAKOTI- JA ASUKASYHDISTYKSET ESITTÄYTYVÄT

...

LUE LISÄÄ

Saksala on viihtyisä ja sopivan kokoinen lähiö

ETELÄ-LAHDEN OMAKOTI- JA ASUKASYHDISTYKSET ESITTÄYTYVÄT

Etelä-Lahdessa toimii tällä hetkellä kymmenen omakoti- ja asukasyhdistystä. Monet näistä yhdistyksistä on perustettu jo useita kymmeniä vuosia sitten. Ne ovat olleet omien alueidensa tärkeitä puolestapuhujia sekä yhteisöllisyyden että asuinalueen identiteetin...

LUE LISÄÄ

Patoseudun talvirieha houkutteli porukkaa pulkkamäkeen

Patoseudun omakotiyhdistys, Patoseudun toimintakeskus ja Launeen seurakunta järjestivät viime sunnuntaina alueen lapsille hyvän mielen talvitapahtuman, jossa oli mahdollisuus laskea pulkkamäkeä, ratsastaa hevosella ja paistaa makkaraa.

Suomi -Ruotsi -jääkiekko-ottelusta huolimatta tapahtuma keräsi normaalimäärän patoseutulaisia...

LUE LISÄÄ

Päivi Granlund: Laune on vehreä kaupunginosa lähellä keskustaa

ETELÄ-LAHDEN OMAKOTI- JA ASUKASYHDISTYKSET ESITTÄYTYVÄT

Etelä-Lahdessa toimii tällä hetkellä kymmenen omakoti- ja asukasyhdistystä. Monet näistä yhdistyksistä on perustettu jo useita kymmeniä vuosia sitten. Ne ovat olleet omien alueidensa tärkeitä puolestapuhujia sekä yhteisöllisyyden että asuinalueen identiteetin...

LUE LISÄÄ

Elokolo on matalan kynnyksen kohtaamispaikka

–  Olen iloinen siitä, että kaksi kuukautta kestänyt saneerausprojekti on nyt maalissa. Uskon, että Elokolon Lahden yksikkö Vuorikadulla on esimerkkikohde muille kahdeksalle toimipisteelle, EHYT Ry:n Aikuiset -osaston päällikkö Antti Hytti kertoo.

Elokolo on matalan kynnyksen päihteetön kohtaamispaikka...

LUE LISÄÄ

Tapio Irri: Patoseutu on lintukoto keskellä kaikkea

ETELÄ-LAHDEN OMAKOTI- JA ASUKASYHDISTYKSET ESITTÄYTYVÄT

Etelä-Lahdessa toimii tällä hetkellä kymmenen omakoti- ja asukasyhdistystä. Monet näistä yhdistyksistä on perustettu jo useita kymmeniä vuosia sitten. Ne ovat olleet omien alueidensa tärkeitä puolestapuhujia sekä yhteisöllisyyden että asuinalueen identiteetin...

LUE LISÄÄ

Liipolan tunnelin louhintatyöt alkavat kesällä

– Tällä hetkellä kehätien suunnitteluun liittyviä laskuja on maksettu alle 10 prosenttia hankkeen kokonaissummasta, mutta urakkasopimuksia on tehty jo 100 miljoonalla eurolla, projektijohtaja Janne Wikström kertoo.

Etelälahtelaisille järjestettiin tämän vuoden ensimmäinen infotilaisuus kehätiestä Liipolan...