Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

naisen tekemiä virheitä kasvattajana. piiloon ei enää voi laittaa.koska määrä on niin valtava.eilenkin oli pakko julkaista.niitä tuloksia mitä nainen on saanut aikaan.opettaja päiväkoti sossu on naisten alaa.tuloksia voi katsella nyt. 19.06.2017 08:23
sale töpeksi sipilän kanssa,oli yhteinen juoni. 17.06.2017 19:57
100 vuotiaan suomen juhlissa unohtuu tarkoituksella.puna-armeijan ja palmen porukan osuus.miten nämä auttoi suomi poloista pysymään jaloillaan. 12.06.2017 08:16
Mitäköhän läheisen kaupan myynnissä olevat elektroniikka- ja muut tuotteet tykkäävät paalutuksen tärinäatä??? 10.06.2017 14:31
Suomi 24:ään ei pääse.Ilmoittaa bad gateway.Missähän vika? 06.06.2017 12:00

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit


Mitä ihimisekkin sanoo!

Kirjailija Orvokki Autio käsittele Pesärikko - trilogiassaan nuorten ihmisten aikuiseksi kasvamisen ongelmia ja mielenterveyden murtumista kapea- alaisessa maaseutukulttuurissa. Kirjailijan omalle murrealueella Pohjanmaan lakeuksilla elävistä ihmisistä rakentuu Lahden kaupunginteatterin Juhani- näyttämölle sovitettu näytelmä Pesärikko, punaisena lankana määräämisvalta, naapurien sanomisen pelko, häpeä ja välillä ironisen suorapuheinen huumori.

Näyttelijät ovat hyvässä vedossa pohjalaasen murteen kera. Sen ohjaus ja sovitus on teatterin omaan henkilökuntaan kuuluvan Eeva-Kirsti Komulaisen. Hänen roolihenkilövalintansa teatterin omista näyttelijöistä ei voi moittia. Pohjalaisten talojen tuvat ja kammarit huonekalujen ootrauksineen luo kuvaa suuresta ja laajasta ympäristöstä näyttämön taustalla näkyvin viljapeltomaisemineen.

Näytelmän sisin kertoo nuoresta avioliitosta, morsiamen lapsekkaasta uhmasta vanhempiaan kohtaan, nuoren aviomiehen sairaaloisesta mustasukkaisuudesta ja avioliiton kariutumisesta. Tragediastakin huolimatta katsomossa hiipii väkisinkin hymy suupieleen nasevien vuorosanoja kuunnellessa.

Pesärikko
Anna Pitkämäki ja Riitta Sorvali Pesärikko-näytelmän tunnelmissa

Nuori aviovaimo ja myöhemmin yksinhuoltaja Armi (Anna Pitkämäki), on jälleen monikasvoinen, avioliittoaan kokemattoman perhetytön jännityksellä odottava 19-vuotias. Toisen näytöksen yksinhuoltajuuden ja murrosikäisten lasten kasvatuksen kanssa kamppaileva, välillä harmaakasvoinen keski-ikää lähestyvä iältään vielä nuori nainen, huomaa, käsiohjelmaa lainaten; "Minä ittehän täs oon käsittänyt väärin. Orottanut sellaasta mitä ei oo olemassakaan."

Rakastettu, suuren talon poika ja taksiautoilija on Olavi (Mika Piispa), Larvan talon ainoa poika ja perillinen. Hän kantaa lapsuudessaan näkemäänsä isänsä tapaturmaiseksi sanottua kuolemaa painajaisunissaan. Salaisuus on myös Olavin nuoruuden hairahdus, mistä tietävät kaikki muut, paitsi ei nuori morsian. Piispan roolityö on hermostunutta, vähäisempikin vauhti olisi riittänyt, seestyneet hetket ovat tuokiot hänen metsään kyhätyssä lautamajassaan ja roolin valoisasta osasta.

Kun kylän asioista ei puhuta myöskään Armin perheessä, jää Aution , pohjanmaalaista kirjallisuutta tuntemattomalle, pitkäksi aikaa arvoitukseksi, miksi Isä (Jarmo Helminen) ja Äiti (Leena Kokko - Saukkonen), kaikessa lempeydessäänkin vastustavat tyttären seurusteluaikeita. Ja mitä sitten tapahtuu, nähdään näyttämöllä.
Näyttelijöitten työ on tasapainoista, monen yhteisen työvuoden tulosta. Saukko-Kokkosen toinen pieni rooli kätilönä synnytyksessä, on varsinainen silmänkääntötemppu. Yht´äkkiä sängystä suikertelevasta lakanasta sukeutuukin vastasyntynyt kapaloineen.

Talonväen menneistä asioista ei saa puhua, ne ovat häpeä. Näin on päättänyt miehensä nuorena menettänyt Laimi, Larvan emäntä (Ritva Sorvali). Kun Sorvali istuu avaran tuvan keinutuolissa, nousee katsojalle väkisinkin mieleen Niskavuori-näytelmien vanha emäntä. Ei niin, että hän olisi niistä plagiatio, vaan se on Sorvalin persoonallinen tapa hallita näyttämöä, vaikkapa ääneti istumalla. Talossa ei saisi tehdä mitään aikaisemmasta poiketen. Emäntä ja sairas sisar Ilmi (Mirja Räty), omassa sängyssään, muodostavat oivallisen parin vuoropuheluillaan siitä, mitä talossa ja ympäristössä on tapahtumassa. Rädyn komediallinen lahjakkuus ja persoonallinen ääni eivät kaipaa roolissa liikunnallisuutta, vaan hän hallitsee omalta osaltaan näyttämöä istumalla omassa sängyssään.

Toinen näytös on uudella tavalla perhekeskeinen. Äiti ja lapset elävät ehkä kaupunkimiljöössä Tampereella. Näytös on rauhallisempi kuin ensimmäinen osa, mistä ohjaaja on tehnyt katsojan kannalta liiankin vauhdikkaan tapahtumien aikajakson. Lapset Tiina (Liisa Loponen) ja Lasse, (Jari-Pekka Rautio) kaipaavat isää ja Larvaa. Loponen on kunnon murrosikäinen, joka kaipaa huomiota ja suojelee äidin hemmoittelemaa pikkuveljeä. Ahti (Jussi Puhakka), rehellinen mies, joka haluaisi päästä mukaan Armin elämään, mutta luovuttaa.

Hyvän karrikatyyrin tekee koulupsykologina Maija Rissanen. Toinen näytös korostaa Larvan emännän kautta edelleen naapureitten pelkoa, mitä ihimisetkin sanoo, kun Olavi sekosi ja nimitti itseään puutarhaneuvokseski, sairaalaan joutuminen oli pienempi ongelma.
Juhani-näyttämöllä esitetään hyvää pohjalaasta nykypäivänkin kansanteatteria.

Marja-Liisa Niuranen

 

 


Ajankohtaista -arkisto