Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Jukka Mölsä: Toimivat peruspalvelut ovat osa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa

Omalähiön Eduskuntavaalit 2019 -osiossa tutustumme lahtelaisiin kansanedustajehdokkaisiin yli puoluerajojen. Neljäntenä esittelyssä Keskustan Jukka Mölsä.


Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Jukka Mölsä näytti mallia kenttäväelle ja lähti mukaan kevään eduskuntavaaleihin. Nuori, mutta kokenut orimattilaispoliitikko uskoo, että puolueella on menestysmahdollisuudet Hämeen piirin alueella.
– Olen aina pyrkinyt seuraamaan asioita myös laajemmasta perspektiivistä katsoen ja koko ajan oppimaan uutta. Nyt oli oikea hetki asettua ehdokkaaksi.

Kuntatasolla toimimisen lisäksi Mölsälle on nyt tarjoutunut tilaisuus päästä hakemaan nyt luottamusta hämäläisiltä ihmisiltä ja yrittää hakea kansanedustajanpaikkaa Eduskunnasta.
– Tähän tilaisuuteen ilman muuta tartuin, koska koen yhteiskunnalliset ja merkittävät asiat tärkeiksi ja haluan olla yhtenä osana vaikuttamassa siihen, mihin suuntaan Suomea viedään.

Kansanedustajaehdokas Mölsän poliittinen ura alkoi vuoden 2012 kuntavaaleissa.
– Olen siis toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Orimattilassa. Tie on jatkunut sieltä myös maakuntahallitukseen ja Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtajaksi ja sitä kautta myös puoluehallitukseen.

Halu rakentaa hyvinvoivaa Suomea

– Eri näkökulmien yhteensovittamisen vaikeus on näkynyt monissa tämän hallituskauden asioissa ja näen valtaisan kiehtovana haasteena päästä rakentamaan sellaista Suomea, jossa mahdollisimman moni voi hyvin.

Politiikan ydintehtävä on Mölsän mielestä hoitaa yhteisiä asioitamme.
– Länsimainen demokratia on rakentunut edustuksellisen demokratian mallin ympärille, jossa vaaleilla valitaan edustajat edustamaan kansaa niin kunta- kuin valtakunnan tasolla.

Valtioneuvos Johannes Virolainen oli edistyksellinen uudistaja ja vahva valtiomies, joka muistetaan parhaiten ehkäpä peruskoulutuksen uudistajana ja yliopistoverkoston rakentamisesta koko Suomeen.
– Minulla on hänestä myös omakohtainen muisto. Kerran koulupoikana kaupasta kotiin tullessa juoksin sisälle ja pelästyin, kun keittiön pöydän ääressä istui itse Johannes Virolainen isovanhempieni seurassa. Kylällä oli jokin vaalitilaisuus sinä iltana ja hän oli tullut pistäytymään meille ennen tilaisuutta syömään. Hieno oli mies!

Yhteistyökykyinen kansanedustaja saa tuloksia aikaan

– Hyvä kansanedustaja on yhteistyökykyinen ja osaa ottaa muitakin näkökulmia huomioon kuin vain omansa.
Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtajan mukaan kansanedustaja edustaa kuitenkin aina omaa puoluettaan sekä omaa aatettaan.
– Arvomaailmaansa perustuen kansanedustajan on kyettävä näitä taustoja vasten perustelemaan mielipiteitään muille edustajille sekä kansalle ja tietenkin myös itselleen.

Parlamentaarikolla täytyy myös olla kykyä asettua toisen ihmisen asemaan kyetäkseen ymmärtämään ja tekemään oikeita päätöksiä.
– Työllisyyden edistäminen, perheiden hyvinvointi sekä hyvä vanhuus ovat korkealla omalla agendallani.

Maaseudun elinvoima on myös oikeus meille kaikille.
– Suomalainen, turvallinen sekä puhdas elintarviketuotanto ja -teollisuus on pidettävä myös elinvoimaisena.

Pienimpiin eläkkeisiin korotuksia

– Pienimpiin eläkkeisiin on saatava edelleen korotuksia. Takuueläkkeitä on jo tällä kaudella korotettu, mutta siellä on edelleen korottamisen tarvetta.

Eläkeläisten verotus voisi olla Mölsän mukaan myös muuta väestöä kevyempää.
– Tällä hetkellä moni eläkeläinen maksaa suhteessa korkeampaa veroa kuin työssäkäyvät, koska heillä ei ole mahdollisuutta käyttää esimerkiksi työtulovähennyksiä.

Lipposen aikaiseen taitettuun indeksiin olisi myös kyettävä kajoamaan.
– Sitä on vaikeaa kerralla korjata, mutta esimerkiksi asteittain indeksin laskentatapaa muuttamalla voidaan eläkkeisiin saada parannuksia.

Hädänalaisia autettava

– Hädänalaisia on autettava ja se on selvä asia, mutta hallitsematon maahanmuutto, joka meitä ja koko Eurooppaa vuonna 2015 kohtasi, pitää saada hallintaan.

Mölsä korostaa, että Euroopan ulkorajat pitää saada pitämään ja EU:n sisäiset toimintamallit kuntoon.
– Olen valmis ottamaan maahan kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta pakolaisia, jotka on jo lähtömaassa tunnistettu pakolaisiksi. Turvapaikanhakuprosesseja on nopeutettava huomattavasti ja kotouttamiseen on varattava enemmän resursseja.

Vastaavasti kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautus puhumattakaan rikoksiin syyllistyneet turvapaikan saaneet on välittömästi kyettävä palauttamaan lähtömaahansa takaisin.
– Suomessa on ehdottomasti noudatettava maan tapoja!

Valtiontalouteen kiinnitettävä suuri huomio

– Kestävällä pohjalla oleva valtiontalous on varmin tae sille, että yhteiskuntaa voidaan rakentaa ja kehittää oikeudenmukaisemmin ja myös alueellisesti tasapuolisemmin. Siksi työllisyystilanteen parantaminen edelleen on erittäin tärkeää.

Mölsä muistuttaa, että hyvällä työllisyysasteella valtion kassa antaa paremmin mahdollisuuksia kohdentaa tulonsiirtoja niitä eniten tarvitseville.
– Pienituloiset ihmiset, olivat he sitten lapsiperheitä tai eläkeläisiä tai muista syistä työelämän ulkopuolella, kaikkien toimeentulo on turvattava.

Perustulo on tähän yksi lääke.
– Toki myös muita keinoja tarvitaan. Kaikilla on oltava mahdollisuus toteuttaa unelmiaan. Jokaisella on oltava mahdollisuus harrastaa tai opiskella.

Toimivat peruspalvelut koko Suomessa ovat myös olennainen osa oikeudenmukaista ja parempaa yhteiskuntaa.
– Tähän liittyy vahvasti tiestö, sähköverkot, tietoliikenne, julkiset palvelut kuten joukkoliikenne, varhaiskasvatus, koulutus, terveydenhoidon palvelut ja myös viime aikoina paljon huomiota osakseen saanut vanhustenhoito.

Petri Görman

Kaupungin ilmanlaatututkimus kummastuttaa Launeella: Opastakaa meitä, kuinka puut poltetaan oikein

Entinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Matti Kauppila on asunut Launeella jo neljän vuosikymmenen ajan omakotitalossa. Hän lämmittää omakotitaloaan kuivilla koivupuilla erityisesti talvella.
– Tässä talossa on hella ja kaksi muuria, joilla saamme tämän omakotitalon talvella mukavan lämpimäksi. Sen lisäksi minulla on sähkölämmitys, Kauppila toteaa.

Kauppila ihmettelee suunnattomasti viikko sitten julkaistua tutkimusta, kuinka virkamiesten tekemien tulkintojen mukaan omakotitalojen puulämmitys pilaa eniten ilmaa Launeella.
– Parhaillaan rakennetaan kehätietä keskelle kahta omakotialuetta Etelä-Lahdessa. Halutaanko omakotitalon omistajat syyllistää ilmansaastuttajiksi autojen pakokaasupäästöjen sijaan?

Kaavoitusasioista perillä oleva Kauppila myös pohtii, että haluaako kaupunki rakentaa Launeelle tulevina vuosikymmeninä lisää uusia kerros- ja rivitaloja.
– Sillä tavalla olisi helppo uusia Launeen jo hieman vanhentuvaa rakennuskantaa. Saattaa olla, että virkamiehet ovat meitä paremmin perillä näistä tulevaisuudensuunnitelmista.

Launeella paljon vuokratontteja

– Lahden kaupunki on nostanut paljon tonttien vuokria Launeella. Uudet tonttien vuokrahinnat ovat olleet joillekin ihmisille liian korkeita.

Kauppila ihmettelee, kuinka launeelaisten puunpoltosta saatiin valtakunnallinen uutinen.
– Tiedän, että mittaustuloksia tämän asian tiimoilta on vielä vähän Suomessa. Haluan, että kaupungin virkamiehet kertovat nyt meille, kuinka voimme tehdä asiat paremmin tulevaisuudessa.

Kehätie avataan liikenteelle kahden vuoden päästä ja sen jälkeen sieltä kulkeutuvat ilmansaasteet ja pakokaasut läheisille omakotialueille.
– Haluan ehdottomasti tarkemmat selvitykset tuloksista.

Julkinen liikenne parantaisi ilmaa

– On totta, että ilma seisoo varsinkin keväällä ja kesällä Launeen yllä ja silloin sieltä on mahdollista mitata suuriakin hiukkaspitoisuuksia.

Kauppila toivoo, että joukkoliikenteen avulla Launeen alueen ilmanlaatua voitaisiin parantaa.
– Etelä- Lahden alueella liikkuu päivittäin tuhansia autoja ja sieltä ne suurimmat saastepäästöt myös tulevat.

Parhaillaan lahtelaiset virkamiehet pohtivat linja-autoliikenteen uusia runkolinjoja.
– Kaavoituksellisesti ja joukkoliikenteen näkökulmasta lahtelaiset virkamiehet ovat olleet aina kaksinaamaisia. Haluamme olla kunniahimoinen ympäristökaupunki, mutta konkreettiset teot eivät oikein puhu sen asian puolesta.

Kehätien myötä ilmansaasteet leviävät läheisille omakotialueilla.
– Pohjavesien pintoja on myös manipuloitu Launeella ja emme tiedä, kuinka uusi kehätie vaikuttaa niiden elämään.



Lahden kaupungin mittausinsinööri Kaarina Kähäri:

Puun pienpolttoa tutkittu vähän

Lahden kaupungin mittausinsinööri Kaarina Kähärin mukaan Suomessa ei ole kovin laajasti mitattu vielä puun pienpolton aiheuttamia PAH-pitoisuuksia ulkoilmassa. Launeen alueella toteutettu mittaus oli ensimmäinen Lahden seudulla.
– Suomessakaan ei ole kovin laajasti mitattu vielä puun pienpolton aiheuttamia PAH-pitoisuuksia ulkoilmassa.

Pääkaupunkiseudulla on tehty eniten mittauksia
Nyt Lahdessa mitatut pitoisuudet olivat Kähärin tietojen mukaan korkeampia kuin pääkaupunkiseudulle samaan aikaan mitatut tulokset.
– Kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kuitenkaan näin lyhyestä mittausjaksosta voi vetää ja siksi mittauksia jatketaankin tänä vuonna ja ensi vuonna. Lisäksi pyrimme jatkamaan tulevina vuosina mittauksia myös muilla Lahden seudun omakotitaloalueilla.

Liikennehaittoja ja puunpolttoa ei saa sekoittaa

Tällä tutkimuksella ei haluta Kähärin mielestä viedä huomiota pois liikenteen aiheuttamista haitoista ilmanlaatuun.
– Liikenteen päästöjen aiheuttamia vaikutuksia ilmanlaatuun olemme mitanneet useilla mittausasemilla jopa vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi Launeelle perustettiin jatkuvatoiminen mittausasema vuonna 2000, missä mitataan typen oksidien pitoisuuksia ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia Uudenmaan kadun varrella.

Vuosi sitten toteutettu PAH-mittaus sisältyi ilmanlaadun yhteistarkkailusopimukseen Lahden ja Hollolan kanssa.
– Sopimuksen mukaisesti seuraamme ilmanlaatua yhdessä Lahden kaupungin, Hollolan kunnan ja sellaisten yritysten kanssa, joiden toiminnasta aiheuttaa päästöjä ilmaan. Miksi tulitte ulos juuri nyt tämän asian kanssa?

Ei vain launeelaisten ongelma

Tämä mittaus tehtiin Launeella, koska se on aika laaja omakotitaloalue, jossa oletettiin olevan intensiivistä pienpolttoa.
Kähärin mukaan voi olettaa, että samanlaisia alueita löytyy Suomesta lukuisia muitakin.
– Mittauksia on vaan tehty niin vähän, ettei alueita voi verrata toisiinsa. Kaikkien tulisijojen käyttäjien pitäisi polttaa puuta mahdollisimman puhtaasti ja hyvällä hyötysuhteella.

Mittaus tehtiin viime talvena ja keväänä. Sen jälkeen virkamiehet pohtivat Lahdessa, kuinka mittausdataa kannattaisi analysoida.
– Tarjosimme dataa kahdelle alueen oppilaitokselle opinnäytetyön tekemiseen. Helsingin yliopistosta löytyi opiskelija Janne Auranen, joka teki kandidaattityönsä mittausaineistosta.

Lisäksi päätimme tehdä raportin tuloksista, jota voivat kaikki asiasta kiinnostuneet käyttää.
– Tämä prosessi vei sen verran aikaa, että viime lämmityskausi oli jo loppunut. Halusimme tiedot julki lämmityskauden aikana, jotta ihmisillä on tuoreessa muistissa tulisijojen käyttö. Koska tulokset olivat noin korkeita, meillä on lakisääteinen velvoite julkaista nämä tulokset.

Mittaukset jatkuvat

– Hankimme nyt mittauskalustoa Lahden kaupungin rakennus- ja ympäristövalvonnan käyttöön. Edellinen mittaushan teetettiin kilpailutuksen jälkeen Ilmatieteen laitoksella.

Tämän vuoden aikana on tarkoitus pystyttää pysyvämpi mittausasema suunnilleen samalle paikalle, jossa ensimmäinen mittauskin tehtiin.
– Mittaamme koko ensi vuoden, jolloin saamme tavoitearvoon verrannollisen vuosikeskiarvon. Kun nähdään tuloksia, tehdään suunnitelma, kuinka siitä eteenpäin toimitaan.

Laune on maastonmuodoiltaan inversioherkkää aluetta.
– Siellä saattaa olla varinkin talvisaikaan sellaisia tilanteita, että ilman epäpuhtaudet eivät pääse laimenemaan. Alueella saattaa olla tyyntä ja maanpinnan lähellä ilman lämpötila on matalampi kuin sen yläpuolella olevan ilmamassan.

Lahden seudulla on tällaisia alueita sen vuoksi, että kaupunki sijoittuu Salpausselän harjujen maastoon.
– Lahden keskusta on esimerkiksi toinen tällainen inversioherkkä alue.


Muurari Heikki Hauhia:
Koivu on paras puu omakotitalon lämmitykseen

Muurari Heikki Hauhia on rakentanut kymmeniä takkoja. Hän muistuttaa, että lämpöarvoltaan paras puu lämmitykseen on koivu.
– Koivu on tiukkasyinen puu ja se palaa myös pitkään. Haapa ja leppä ovat höttöpuita, jotka eivät lämmitä yhtä hyvin kuin koivupuut.

Launeella on paljon omakotitaloja, joissa on vielä vanhoja pönttö- ja leivinuuneja.
– Vajaa pesällinen puita on hyvä määrä lämmitykseen yhdellä kertaa. Omakotitaloa ei kannata lämmittää puilla kahta kertaa enempää edes kovien pakkasten aikana.

Muurari Hauhia muistuttaa, että tulisija ei välttämättä kestä tolkutonta lämmittämistä.
– Sytyttäminen kannattaa tehdä aina tuohella. Maitotölkit ja muuta muovipintaiset tavarat eivät kuulu takkaan tai muuhun tulisijaan.

Suomalaiset osaavat polttaa puita järkevästi

Launeella lapsuutensa viettänyt Hauhia tietää, että Etelä-Lahdessa on talvella kovemmat pakkaset kuin muualla kaupungissa.
– Launeella ilma seisoo myös ajoittain.

Muurari sanoo suoraan, että yksikään naapuri ei kuole hiukkaspäästöihin, jos omakotitalon takassa poltetaan kuivaa puuta.
– En ymmärrä, miksi virkamiehet ja media hyökkäävät launeelaisia omakotitalon omistajia vastaan pienhiukkaspäästömittauksillaan.

Uunit ja takat eivät ole roskanpolttolaitoksia.
– Sinne kuuluvat vain kuivat suomalaiset puut. Jos piipusta tulee ulos valkoista savua, niin kaikki asiat ovat silloin onnistuneet omakotitalon lämmityksessä hyvin.

Launeella ja Patomäessä on vielä jonkin verran pönttöuuneja käytössä.
– Kovilla pakkasilla pönttöuuni pitää myös ison talon lämpimänä, jos se lämmitetään kahdesti päivän aikana. Useammin sitä ei saa lämmittää.


-Petri Görman-

Kansanedustajaehdokas Maarit Tuomi: Hyvä kansanedustaja ei ole yhdenkään etujärjestön sätkynukke

Omalähiön Eduskuntavaalit 2019 -osiossa tutustumme lahtelaisiin kansanedustajehdokkaisiin yli puoluerajojen. Kolmantena esittelyssä Perussuomalaisten Maarit Tuomi.


Lahtelainen Maarit Tuomi lähti ensimmäistä kertaa mukaan politiikaan vuoden 2013 kuntavaaleissa. Perussuomalaiset olivat silloin hyvässä nosteessa ja hänet valittiin ensimmäisellä yrityksellä kaupunginvaltuutetuksi.
– Ihmisiltä tullut palaute sekä kannustus on ollut yksi syy siihen, että olen nyt pyrkimässä eduskuntaan.

Eduskunta-avustaja työskentelevä Tuomi kertoo, että hän haluaa olla päättämässä suomalaisille tärkeistä asioista.
– Henkilökohtaisesti haluan vaikuttaa siihen, mihin suuntaan Suomi-laivaa viedään.

Tuomella ei ole varsinaisesti yhtään idolia politiikassa, mutta hän liittyi perussuomalaisiin aikoinaan Jussi Halla-Ahon innoittamana.
– Hyvä kansanedustaja on sellainen, joka ei ole minkään etujärjestöjen tai yhteisöjen ”sätkynukke”, vaan hän ajaa Suomen ja suomalaisten etua. Hän on rehellinen, oikeudenmukainen ja luotettava.

Hyvä kansanedustaja kuuntelee Tuomen mukaan ihmisiä, eikä ole vieraantunut ihmisten arkielämästä.
– Hän on läsnä ja helposti lähestyttävä ja hän ottaa asioista selvää sekä puuttuu epäkohtiin niitä havaitessaan. Lisäksi hän kiertää ahkerasti kenttää ja tapaa ihmisiä.

Velanotto seis, työllisyysasiat kuntoon

– Minulla ei ole mitään yhtä agendaa, vaan on monia asioita, joihin haluaisin puuttua. Asiat tulee laittaa tärkeysjärjestykseen.
– Esimerkiksi velanotto pitää saada kuriin ja työllisyysaste nousemaan. Myös vanhustenhoito, nuorten ja perheiden hyvinvointi sekä koulutus vaativat lisäpanostuksia.

Myöskin teollisuutemme kilpailukyvystä, jolla hyvinvointivaltiotamme rahoitetaan, tulee huolehtia eikä sitä saa ajaa liian ahtaalle epärealistisilla päästövaatimuksilla.
– Toki myös maahanmuuttoon liittyvät asiat ovat minulle tärkeitä.

Eläkeläisten asioihin huomio

Eläkeläisten asiat vaativat Tuomen mukaan korjausliikkeitä tulevalla vaalikaudella.
– Vaikka osalla eläkeläisistä menee taloudellisesti ihan hyvin, on kuitenkin huomattava joukko eläkeläisiä, joilla on taloudellisia vaikeuksia.

Perussuomalaiset ovat esittäneet niin sanotun puoliväli-indeksi asteittaista palauttamista, jotta eläkkeet seuraisivat palkkakehitystä paremmin.
– Myös eläketulon verotukseen pitää tehdä muutoksia. Se pitäisi asettaa samalle tasolle palkkaverotuksen kanssa. Pienituloisimpien eläkeläisten asemaa parantaisi myös esimerkiksi muutokset lääkekorvausten omavastuuosuuteen.

Maahanmuutto on yleiskäsite, jolla kuvataan kaikkia maahan muuttaneita henkilöitä.
– Se käsittää myös työperäisen maahanmuuton, joka voi sinänsä olla Suomelle ihan hyväkin asia, mikäli tänne muuttaa koulutettua, osaavaa väkeä, jotka eivät tarvitse tulonsiirtoja.
Todellisuudessa kuitenkin vain harvan maahanmuuttajaryhmän edustajat maksavat keskimäärin enemmän veroja kuin saavat tulonsiirtoja ja käyttävät julkisia palveluja.

Haittamaahanmuutolle stoppi

– Perussuomalaiset haluavatkin lopettaa tällaisen haittamaahanmuuton kokonaan, sillä se luo suuria taloudellisia, sosiaalisia ja turvallisuuteen liittyviä ongelmia. Tehokkainta olisikin, etteivät tällaiset ei-toivotut muuttajat edes pyrkisi Suomeen.

Suomen suhteellista houkuttelevuutta tulisikin vähentää.
– Suomi voisi esimerkiksi lyhentää EU-lain puitteissa sekä turvapaikan että toissijaisen suojeluaseman neljästä vuodesta kolmeen vuoteen ja yhteen vuoteen.

Suojeluntarvetta voitaisiin Tuomen mielestä tarkastella myös uudelleen, kun määräaikaista oleskelulupaa ollaan jatkamassa.
– Suojeluasema voitaisiin lakkauttaa, jos suojeluntarvetta ei enää ole. Tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan koskaan käytetä. Myös tulkkipalvelujen tarjoaminen vuosia maassa oleskelleille pitäisi lopettaa. Se ei edesauta kielitaidon kehittymistä ja kotoutumista.

Kansalaisuus pitäisi olla peruutettavissa esimerkiksi vakavan rikoksen, kuten raiskauksen vuoksi.
– Myöskään saatavuusharkinnasta ei tule luopua, sillä siinä kyse on työmarkkinoiden avaamisesta koko maailmalle, ilman että työnantajilla olisi ensin velvoite etsiä tarvittavaa työvoimaa kotimaasta. Häviäjänä olisi suomalainen duunari ja veronmaksaja, voittajana lähinnä halpatyövoimaa himoitseva elinkeinoelämä.

Suomessa tulee saada elää turvallisesti

– Suomalaisten tulee voida luottaa omaan tulevaisuuteensa. Täällä on turvallista elää, käydä työssä, kasvattaa lapsiaan sekä opiskella ja vanheta.

Suomalaisten veroeurot tulee käyttää ensisijaisesti suomalaisten hyväksi ja resurssit tulee kohdentaa suomalaisiin vähäosaisiin, vanhuksiin, lapsiperheisiin, sairaisiin ja vammaisiin.
– Ei ole oikein, että maahamme muuttanut, sosiaaliturvalla elävä henkilö saa saman verran tai jopa joissain tapauksissa enemmän sosiaalitukia ja palveluita kuin ikänsä töitä tehnyt, lapsensa täällä kasvattanut suomalainen. Suomalaisen tulee mennä maahanmuuttajan edelle, eikä päinvastoin.

Petri Görman

Kansanedustajaehdokas Francis McCarron: Politiikassa ei voi pelätä, vaan pitää uskaltaa mennä eteenpäin

Omalähiön Eduskuntavaalit 2019 -osiossa tutustumme lahtelaisiin kansanedustajehdokkaisiin yli puoluerajojen. Toisena esittelyssä kokoomuksen Francis McCarron.

Kuva: Kansanedustajaehdokas Francis McCarron (kok.) mielestä viimeaikaiset kohut vanhustenhoidon laadusta on otettava vakavasti, koska meillä jokaisella on oikeus turvalliseen ja ihmisarvoiseen vanhuuteen. Meidän on pidettävä huolta toisistamme ja ennen muuta lähimmäisistämme.


Lahtelaisen Francis McCarronin (kok.) mielestä kansanedustajat ovat ennen muuta lainsäätäjiä. Hyvällä kansanedustajalla on hänen mukaan laadukas koulutus, kokemusta työelämästä, yrittäjyydestä ja laajaa ymmärrystä yhteiskunnasta sekä siihen vaikuttavista yhteyksistä.
– Hyvä kansanedustaja rakentaa yhteistyötä ja verkostoja yli puoluerajojen. Politiikassa kukaan ei pärjää yksin. Eduskunnassa on nykyään aivan likaa puolueiden kasvattamia broilereita, vailla ymmärrystä kansalaisten arjesta tai heidän huolistaan.

Politiikkaan McCarronia on houkutellut halu parantaa asioita.
– Jos joku juttu on epäkunnossa, niin se pitää korjata. Suomi on hieno maa, mutta meillä on myös paljon petrattavaakin.

Aktiivisen vaikuttamisen yhteiskunnallisiin asioihin kokenut kaupunginvaltuutettu aloitti vuonna 2003 Helsingin yliopiston opiskelijapolitiikassa.
– Jo silloin olin Kokoomuksen riveissä ja vapauden puolesta.

McCarron pitää erityisesti siitä, kun hän saa viedä asioita eteenpäin.
– Vanhojen ja toimimattomien rakenteiden murtaminen ja uusien mahdollisuuksien luominen ihmisille ovat sydäntäni lähellä. Vaikka poliittinen eliitti ei aina pidä suorapuheisuudestani ja pelottomuudestani, en anna sen estää itseäni painamasta päälle tärkeissä asioissa.
– Politiikassa ei voi pelätä, pitää uskaltaa mennä eteenpäin ja haastaa luutuneet näkemykset.

Päättäjissä liikaa pelkureita ja nahjuksia

– Kun äänestää minua, niin samalla äänestää kevyemmän verotuksen puolesta. Alemmat verot tarkoittavat lisääntyvää taloudellista toimeliaisuutta, työpaikkoja, lisääntyvää vapautta ja lisää hyvinvointia ihmisille.
Maahanmuutto ja siihen liittyvä rikollisuus tulee laittaa McCarronin mukaan kuriin.
– Turvapaikkaturismi pitää ehdottomasti lopettaa. Minulle on itsestään selvää, että lapsillemme kuuluu turvalliset ja puhtaat koulut, joissa kiusaamista ei hyväksytä. Koen valtavan tärkeäksi sen, että luotamme suomalaisiin perheisiin.

Suomalaisilla ei ole varaa vasemmistopuolueiden eläkepopulismiin, koska eläkejärjestelmämme ei sitä kestä.
– Sen sijaan lähtisin keventämään eläkkeensaajien ja muiden pienituloisten verotusta. Tällä tavalla helpottaisin heidän arjessa pärjäämistä. Harmaantuvassa Suomessa eläkkeensaajat ovat myös valtava mahdollisuus ja heidät pitää nähdä mahdollisuutena sekä yhteiskunnan aktiivisina toimijoina.
Viimeaikaiset kohut vanhustenhoidon laadusta on otettava vakavasti, koska meillä jokaisella on oikeus turvalliseen ja ihmisarvoiseen vanhuuteen.

– Meidän on pidettävä huolta toisistamme ja ennen muuta lähimmäisistämme. Kaikille suomalaisille on itsestään selvää, että aidosti hädässä olevia autetaan. Yhtä lailla meille on selvää, että rikoksista seuraa rangaistus, joka tuntuu. Laitonta maahanmuuttoa ja siihen liittyvää rikollisuutta tai vihaa ei tarvitse hyväksyä missään olosuhteissa.

Oikeudenmukaisuuden puolesta aina

– Suomi on jo nyt hyvä maa ja globaalissa vertailussa erittäin oikeudenmukainen kansalaisilleen. Itse haluan antaa ihmisille ja yrityksille enemmän vapautta toteuttaa itseään ja luoda omat menestysreseptinsä. Annetaan ihmisten päättää omista asioistaan ja mahdollistetaan heille enemmän taloudellista hyvinvointia keventämällä erityisesti työnteon ja riskinottamisen verotusta.

McCarronin mielestä kovasta työnteosta, lisääntyvästä vapaudesta ja rohkeasta yrittäjyydestä syntyy meidän kaikkien yhteinen ja hyvinvoiva Suomi.
– Ketään ei saa jättää, mutta tekijöiden pitää saada tehdä.

Suomen tulee luoda malli, jossa ihmisiä autetaan akuutissa hädässä ja palkitaan työstä, yrittämisestä ja sopeutumisesta yhteiskuntaamme.
– Vastaavasti meidän pitää olla valmiita rankaisemaan rikollisia oikeudenmukaisesti ja nopeasti.

Kansainvälisistä poliitikoista olen aina ollut kiinnostunut Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin pelottomuudesta taantumuksellisten voimien edessä.
– He todellakin laittoivat kaiken likoon ja voittivat. Kotimaisista vaikuttajista lähimpänä sydäntäni ovat Marsalkka Mannerheim ja jollain erikoisella tavalla presidentti Kekkonen. Kaikkia näitä yhdistää rohkeus, isänmaallisuus ja kyky saada asioita aikaan. Heillä kaikilla oli myös silmää draamalle ja show:lle ja se on myös tärkeä taito politiikan tekemisessä. Nykyään politiikassa on liikaa värittömiä pelkureita ja nahjuksia.


Mika Airinen:
Yli 75 prosentin työllisyys pelastaa suomalainen hyvinvointivaltion

Kokoomuksen Hämeen piirin toiminnanjohtaja Mika Airisen mukaan puolue aikoo tehdä Suomesta paremman Saavuttamalla vähintään 75 prosentin työllisyysasteen, jolla voidaan turvata hyvinvointiyhteiskunta jatkossakin. Seuraavalla hallituskaudella puolueen pyrkimyksenä on myös tehdä sosiaaliturvauudistus, joka ei passivoi vaan auttaa eteenpäin.
– Verotukseen on tehtävä korjausliike alentamalla ansiotulon ja yrittämisen verotusta sekä uudistamalla työelämää joustavammaksi.

Kokenut toiminnanjohtaja uskoo, että vaalikampanjan aikana seuraavat teemat korostuvat muita enemmän.
– Työ, perheet, seniorit, turvallisuus, ilmasto ja ympäristö on teemoja, joista ehdokkaat keskustelevat vaalitilaisuuksissa ihmisten kanssa.

Tärkein asia Airisen mukaan on, että vuoden 2015 kaltainen maahanmuuttajien vyöry ei enää pääse Eurooppaa eikä Suomea yllättämään.
– Tehdään yhdessä muiden Euroopan maiden kanssa yhteiset selkeät säännöt ja rajavalvonta. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan jatkossakin. Laillisesti maassa olevat on saatava kouluun ja töihin, laittomasti oleskelevat pois maasta mm. palautussopimuksia edistämällä.

Takuueläkkeellä vähennetään eläkeläisköyhyyttä

Suomen omat päästöt eivät ilmaston lämpötilaa ratkaise, mutta edelläkävijöinä voimme esimerkiksi myydä Kiinan ja Intian tapaisille markkinoille ratkaisuja ja teknologiaa, jotka vähentävät päästöjä moninkertaisesti Suomen omiin päästöihin verrattuna.
– Tähtäämme siihen, että 2040-luvun aikana Suomen metsät ja metsämaa sitovat enemmän hiiltä kuin vapautamme Suomen päästöinä taivaalle. Energiantuotannossa lopetetaan kivihiilen käyttö ja puolitetaan fossiilisen öljyn käyttö 2020-luvun aikana. Lentämisestä aiheutuvia päästöjä hillitään paremmin päästökaupalla kuin lentoverolla.

Uusien autojen verotus siirretään auton hankinnan verotuksesta autoilun päästöjen verotukseen.
– Tavoitteena on, että sähköä tai biokaasua käyttävä ajoneuvo on fossiilista polttoainetta käyttävää autoa kilpailukykyisempi vaihtoehto viimeistään 2030-luvulla.

Airisen mukaan Suomessa on paljon eläkeläisiä, jotka elävät erittäin pienellä toimeentulolla.
– Löysillä lupauksilla ei voi eläkeläisten asioita hoitaa. Tärkeintä on huolehtia eläkejärjestelmän kestävyydestä hyvällä taloudenpidolla ja luoda sitä kautta mahdollisuus eläkkeiden korottamiseen ja eläkeläisten ostovoiman kasvuun.

Eläkeläisköyhyyden vähentämisessä erityisesti takuueläke on avainasemassa.
– Kun työn verotusta kevennetään, on kevennettävä myös eläketulon verotusta. Hoivapalveluissa kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoivan määrä on mitoitettava aina todellista tarvetta vastaavaksi.

Petri Görman

Kansanedustajaehdokas Marju Markkanen: Hyvä kansanedustaja perehtyy asioihin, kuuntelee asiantuntijoita ja kansalaisia

Omalähiön Eduskuntavaalit 2019 -osiossa tutustumme lahtelaisiin kansanedustajehdokkaisiin yli puoluerajojen.
Ensimmäisenä esittelyssä SDP:n Marju Markkanen. 


Kansanedustajaehdokas Marju Markkanen (sdp.) haluaa olla mukana vaikuttamassa yhteisiin asioihin. Hän on asunut eri puolella Suomea sekä ulkomailla. Markkanen on työskennellyt pitkään opetusalalla varhaiskasvatuksesta yliopistotasolle nähden jatkuvan oppimisen merkityksen sekä yksilölle että yhteiskunnalle.
– Haluan tuoda kokemukseni ja osaamiseni koko yhteiskunnan hyödyksi. Näen, että Lahden seudulla on mahdollista kasvaa ja kehittyä nykyistä enemmän, kun teemme oikeita päätöksiä myös valtakunnan tasolla.

Markkanen on kaupunginvaltuutettu ja liikunta- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja.
– Olen seurannut politiikkaa koko aikuisikäni. Liityin SDP:n jäseneksi, kun paluumuuttajana tulin takaisin kotiseudulleni Lahteen. Ruuhkavuodet ovat jo hieman hellittäneet ja isovanhempien iso tuki perheelleni ovat mahdollistaneet minulle aktiivisen mahdollisuuden osallistua paikallispolitiikkaan.

Ahkera ja tarmokas nainen sanoo suoraan, että politiikassa on oltava mukana ja hakeuduttava sellaisiin tehtäviin, että pääsee päättämään.
– Suomessa kaikki yhteiskunnalliset asiat ovat poliittisia päätöksiä. Kun on mukana politiikassa, tutustuu mielenkiintoisiin ihmisiin ja oppii uutta joka päivä.

Ahtisaari on yksi esikuva

– Ihailen suomalaista demokratiaa ja miten se on Suomen kansan historian eri vaiheissa pystynyt viemään Suomea eteenpäin ja rakentamaan maastamme hyvinvointivaltion.

Markkanen arvostaa Martti Ahtisaarta todella paljon.
– Presidenttimme oli pitkään YK:n rauhanvälittäjä ja hän toimi tässä työssä tuloksellisesti ja hän pystyi sitä kautta vaikuttamaan myös Suomen asemaan maailmanpolitiikassa.

Hyvä kansanedustaja edistää Markkasen mukaan kansan hyvinvointia ja Suomen menestystä.
– Hän perehtyy asioihin, kuuntelee asiantuntijoita ja kansalaisia. Hyvä kansanedustaja osallistuu aktiivisesti keskusteluun ja tiedolla johtamiseen, jonka pohjalta hän muodostaa kokonaisuuksia ja tekee päätösehdotuksia. Kansanedustajan tulee pystyä ja haluta yhteistyöhön erilaisten ihmisten kanssa.

Koulutusasioilla iso rooli agendalla

– Olen jäsentänyt agendani sydänteoiksi, joiden kautta esitän tärkeitä kokonaisuuksia. Koulutus on avain menestykseen. Oppimista ja kehittymistä on tuettava läpi elämän. Laadukas varhaiskasvatus on tässä keskiössä, sillä varhaiset vuodet ovat tärkeimmät oppimisen, arvojen ja itsetunnon kehittymiselle.

Myös toisen asteen koulutuksen on oltava suomalaisessa yhteiskunnassa maksuton.
– Se vahvistaa eväät elinikäiselle oppimiselle, yhteiskunnan kehitykselle ja Suomen menestykselle.

Kaikkien suomalaisten asioista, myös eläkeläisten asioista tulee pitää huolta.
– Oikeanlaisilla päätöksillä varmistetaan ikäihmisille hyvä vanhuus. Keskeistä on ratkaista ikäihmisten palvelut ja asumisjärjestelyt niin, että huomioidaan ikäihmisten hyvinvointi.

Suomi tarvitsee Markkasen mielestä työperäistä maahanmuuttoa lähivuosina kipeästi.
– Meiltä loppuu ammattitaitoiset työntekijät. Suomi on myös sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin turvapaikan hakijoiden vastaanotossa. Suomen tulee kehittää kotoutus- ja koulutuskäytänteitään, jotta maahanmuuttajat oppivat kielen ja kulttuurin.

Suomen tulee olla myös aktiivinen vaikuttaja kansainvälisissä asioissa.
– Silloin olemme vaikuttamassa globaaleihin asioihin, kuten maapallon luonnonvarojen kestävyyteen, ilmastolämpenemisen ratkaisuihin, pakolaispolitiikkaan, kansainvälisen kaupan pelisääntöihin ja turvallisuuspolitiikkaan.



Pirjo Alijärvi:
Pientä eläkettä saavien aseman parantaminen on sosiaalisesti oikeudenmukaista

Hämeen sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Pirjo Alijärven mukaan suomalaisilla on oikeus odottaa, että huomenna on paremmin kuin tänään. Tämä on SDP:n tärkein tavoite eduskuntavaaleissa. Sosialidemokraatit ovat valmiina vastaamaan lähivuosikymmenen suurimpiin haasteisiin, joita ovat muiden muassa työn murros, alueellinen rakennemuutos, ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen sekä globaali eriarvoisuus.

– Uskon, että vaalikeskusteluissa nousevat vain muutamat asiat keskiöön. Niitä ovat
turvallinen vanhuus, koulutusleikkaukset, ilmastonmuutos ja sote-uudistus.

Pientä eläkettä saavien aseman parantaminen on sosiaalisesti oikeudenmukaista.

– Joukossa on paljon sellaisia ihmisiä, joiden työuran ansiot ovat jääneet pieniksi joko matalan palkan, katkonaisen tai lyhyen työuran, tai kaikkien näiden vuoksi.

Liian usein naiset ovat kantaneet suuremman vastuun perheestä, mikä näkyy myös pienempänä eläkekertymänä.

– Nyt tarvitaan rohkeita tekoja eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi. SDP:n yhtenä tavoitteena on nostaa pienituloisten, alle 1400 euroa kuukaudessa eläkettä saavien tuloja pidemmällä aikavälillä sadalla eurolla.

Pakolaisuuden juurisyihin on puututtava

Globaalin pakolaistilanteen kestävä ratkaiseminen on mahdollista vain, jos kiinnitetään huomiota ilmiöön kokonaisuutena.

– Pakolaisuuden juurisyihin on puututtava ja parannettava sen pakolaisten suuren enemmistön asemaa, joka on sisäisinä pakolaisina kriisimaissa tai paennut kriisialueen lähimaihin. Ihmisten olosuhteiden parantaminen paikan päällä vähentää myös tarvetta Eurooppaan suuntautuvalle pakolaisuudelle.

Alijärven mielestä myös kielteisiä turvapaikkapäätöksiä tulee voida antaa ja tarvittaessa panna toimeen.
– Turvapaikkajärjestelmä on tarkoitettu hätää pakeneville, eikä sen käyttöä muun maahanmuuton väylänä tule edistää eikä tukea. Suomen tulee toimia sen eteen, ettei tänne syntyisi laajaa paperittomien joukkoa.

Euroopan komission valmistelema tiekartta ilmastopolitiikasta vuoteen 2050 on keskeinen vaikuttamisen paikka
– Tavoittelemme sitä, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 ja selvästi hiilinegatiivinen yhteiskunta vuosisadan puoleenväliin mennessä.

Petri Görman

AJANKOHTAISTA -arkisto

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011