Omenasato kypsyy kaksi viikkoa aikaisemmin kuin yleensä

Kuva: Hannu Murtoniemen puutarha tuottaa aina runsaan omenasadon. –Mehu riittää aina seuraavaan kesään asti. Syön paljon omenia, mutta niiden mehustaminen on minun intohimoni.


– Kuivuus ei ole vaikuttanut omenasatoon ainakaan negatiivisesti. Omenasato on todella runsas tänä syksynä, Hannu Murtoniemi kertoo.

Murtoniemen pihassa kasvaa seitsemän erilaista omenapuulajiketta. Sieltä löytyy talvi- ja kesälajikkeita sekä harvinainen rautatieomenapuu.
– Kaneliomenapuussa kasvavat maukkaimmat omenat.

Murtoniemen perheessä mies mehustaa omenat ja vaimo leipoo niistä piirakkaa.
– Ei meillä mehu koskaan kesken talven lopu. Yhdestä kottikärryllisestä omenia saa 15 lirtaa mehua.

Omena-asiantuntija Murtoniemen mukaan lähes jokaisessa omakotitalon puutarhassa Ali-Juhakkalassa kasvaa omenapuita.
– Sen vuoksi omakotiyhdistys osti keväällä omenamurskaimen ja mehupuristimen, joita se vuokraa alueen asukkailla pientä korvausta vastaan. Omakotiyhdistys käyttää kertyneet varat alueen lapsien iloksi muun muassa juhannus- ja uudenvuodenjuhliin.

Nyt on oikea aika mehustaa

– Omenan tulee olla hieman raaka, kun sen mehustaa. Silloin mehusta tulee kirkkaampaa ja sitä saa enemmän.

Murtoniemi kertoo, että ylikypsä ja jauhoinen omena ei ole paras mahdollinen mehustusomena.
– Omenasato kypsyy nyt kaksi viikkoa normaalia aiemmin. Nyt on oikea aika mehustaa kotipihan omenasato.
Mehustamisen jälkeen nesteestä siivilöidään kuohu pois, jonka jälkeen se keitetään 80 asteeseen.
– Sen jälkeen on mahdollista nauttia terveellisestä ja raikkaasta omenamehusta.

Helppohoitoinen omenapuu

– Kaikki vesioksat, jotka nousevat ylöspäin puuta, on leikattava pois, ettei puu pääse kasvamaan liian isoksi.

Murtoniemi tekee omille omenapuille hoitotoimenpiteet aina joka syksy ennen ensimmäisiä pakkasia.
– Muutoin pakkanen iskee omenapuihin ja ne vaurioituvat.

Toinen vaihtoehto omenapuiden oksien leikkaamiseen on kevät.
– Silloin leikkaustoimenpiteet on tehtävä ennen kasvukauden alkua ennen kuin silmut puhkeavat niihin. Omenapuu tuottaa hyvin, kun sitä hoitaa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Veirto sai arvostetun Laivakello-palkinnon
Jokimaalla asuva Vesa Ijäs: Biokaasulaitos on hyvä asia, mutta sijoituspaikka on täysin väärä
Länsiharjun koulun Rehtori Timo Helle: On palkitsevaa nähdä, kuinka oppilaat nauttivat uusista opetustiloista
Kansanedustaja Ville Skinnari ilmastopaneelissa: Ilmastomuutos ei tunne kaupunkien, maakuntien tai valtioiden rajoja
Eduskuntavaaliehdokas Elisa Lientola: Työelämän täytyy joustaa perheen tarpeiden mukaan
Eduskuntavaaliehdokas Salla Palmi-Felin: Hyvä kansanedustaja ei ole yksittäisten eturyhmien ohjailtavissa
Kansanedustajaehdokas Juha Tapiola: Inhimillisyys on tuotava kaikkeen päätöksentekoon
Jani Oravala: Nikkilä on yhä edelleen julkisen liikenteen motissa
Rehtori Esko Taipale: Monitoimitalo on suunniteltu huolella, jotta virheitä ei tulisi
Kirjailija Timo Sandberg: Tarinat löytävät tien luokseni
Kansanedustajaehdokas Juha Ulmanen: Eläkekatolla olisi mahdollisuus säästää miljardi euroa suomalaisen yhteiskunnan varoja
Kansanedustajaehdokas Jouko Vuorenniemi: Suomessa on huutava pula turvallisista aikuisista, jotka jaksavat kuunnella lapsen ja nuoren ääntä
Urologi ja ylilääkäri Mika Matikainen: Eturauhassyövän hoitomuodot ovat ottaneet isoja harppauksia eteenpäin
Rehtiliikkeen Seppo Korhonen: Kannatuksemme kumpuaa tyytymättömästä ja muutosta haluavasta kansasta
Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Jukka Mölsä: Toimivat peruspalvelut ovat osa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa
Kaupungin ilmanlaatututkimus kummastuttaa Launeella: Opastakaa meitä, kuinka puut poltetaan oikein
Kansanedustajaehdokas Maarit Tuomi: Hyvä kansanedustaja ei ole yhdenkään etujärjestön sätkynukke
Kansanedustajaehdokas Francis McCarron: Politiikassa ei voi pelätä, vaan pitää uskaltaa mennä eteenpäin
Kansanedustajaehdokas Marju Markkanen: Hyvä kansanedustaja perehtyy asioihin, kuuntelee asiantuntijoita ja kansalaisia
Aarre Salmensuo: Takataskusta lähtee aina iloisin mielin pois
ARKISTO