Louhimiehen Tuntematon sotilas on vaikuttava sotaelokuva

Vänrikki Kariluoto (Johannes Holopainen) ja alikersantti Rokka ( Eero Aho) vyöryttämässä juoksuhautaa Aki Louhimiehen upeassa Tuntemattoman sotilaan kolmannessa versiossa.

Tämän vuoden varmasti puhutuin ja katsotuin elokuva on ohjaaja Aku Louhimiehen uusi filmatisointi Väinö Linnan legendaarisesta Tuntematon sotilas-teoksesta. Aikaisemmin aiheeseen ovat tarttuneet Edvin Laine (1955) ja Rauli Mollberg (1985). Jotkut ovat kyseenalaistaneet kolmannen version tarpeellisuuden. Tarviiko samaa elokuva todellakin tehdä 30 vuoden välein? Asiasta voidaan varmasti olla montaa mieltä, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä elokuva on itsessään varsin onnistunut ja tarpeellinen. Jos tällä uudella versiolla saadaan nuoret kiinnostumaan maamme historian vaaran vuosista ja yleensäkin siitä mitä Suomen historia pitää sisällään, on elokuvan missio onnistunut. ”Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten”, kuten kenraali Adolf Ehnrooth aikanaan osuvasti asian linjasi.

Tuntematon sotilas on Louhimiehen ohjauksessa tuotu tähän päivään nykyajan elokuvallisin keinoin. Teksti on kuitenkin onneksi edelleen liki 100 prosenttisesti Väinö Linnaa ja liki kaikki tutut repliikit edellisistä elokuvaversioista kuullaan. Tosin ne hauskatkin repliikit saavat hieman erilaisen merkityksen, koska kyseessä ei todellakaan ole Edvin Laineen rillumarei-elokuva sodasta, jossa vuoroin vitsaillaan ja vuoroin tapetaan.

Erona edellisiin versioihin Louhimies esittelee Rokan perheen sekä Kariluodon kihlatun/vaimon. Näin ohjaaja on saanut tuotua mukaan myös sen, miltä elämä näytti kotirintamalla. Rokan raskaana ruista leikkaava Lyyti-vaimo (Paula Vesala) saadaan nyt ensimmäistä kertaa valkokankaalle. Perheet elivät jatkuvassa epätietoisuudessa ja kuolemanpelossa. Koskaan ei voinut tietää milloin suruviesti rintamalta saapuu.

Elokuvan vahvinta antia on eittämättä todella vaikutttava kuvaus, äänimaisema ja musiikki, jotka kaikki kolme ovat täysin kansainväliset mitat täyttävää. Yhtään heikommaksi ei jää kohtalaisen nimekäs näyttelijäkaartikaan. Etukäteen kyseenalaistettiin varsinkin Aku Hirviniemen ja Jussi Vatasen kaltaisten ”Putous-näyttelijöiden”ottaminen mukaan roolitukseen. Miehet ovat kuitenkin ammattitaitoisia näyttelijöitä ja he selviävätkin rooleistaan alikersantti Hietasena ja vänrikki Koskelana vakuuttavasti. Elokuvan kantava voima on kuitenkin Eero Ahon vakuuttavasti esittämä alikersantti Rokka. Sotaa peilataan vahvasti juuri Rokan kautta ja pikkuhiljaa sodan edetessä voimme huomata kuinka tuo iloinen velikultakin muuttuu synkemmäksi sitä mukaa, kun sota vain jatkuu ja jatkuu, tappion häämöttäessä jo horisontissa.

Louhimiehen Tuntematon sotilas tuo meille nähtäväksi sen, ettei sodassa ole voittajia. Sota pelottaa kaikkia, myös niitä ns. sankareita. Käsi vapisee niin Rokalla, Hietasella kuin Kariluodollakin. Sota saa esiin monissa raadollista ja epäinhimmilistä käyttäytymistä. Myös suomalaisissa sotilaissa. Esimerkiksi siinä missä Laineen Tuntemattomassa Rahikainen on iloinen kauppamies, varsinainen veitikka, on Louhimiehen Rahikainen (Andrei Alen) ronskisti ruumita ryöstelevä ja Petroskoissa tyttöjä parittava sutenööri. Uutta Louhimiehen versiossa on myös se, että siinä tuodaan hyvin selkeästi esille se, että Suomi taisteli jatkosodassa natsien rinnalla, mikä ei varmasti miellytä kaikkia tahoja. Mannerheimintiellä Helsingissä natsiliput liehuvat ja Hitlerkin käy Marskin syntymäpäivillä. Näinhän se oikeastikin meni.

Louhimies on tehnyt loistavan elokuvan, joka kolmen tunnin pituudestaan huolimatta jaksaa pitää ottessaan. Toteutukseltaan kyseessä on kansainväliset mitat täyttävä sotaelokuva, jonka toivoisi leviävän laajemmaltikin maailmalle. Parempaa ja osuvampaa elokuvaa tähän aikaan ei 100-vuotias Suomi voisi syntymäpäivälahjakseen saada. Se, onko tämän vuoden Jussi-palkinnot jo jaettu, on tietysti mielipidekysymys, mutta aika korkealle Louhimies joukkoineen riman muille elokuvien tekijöille nostaa. Elokuvan nähtyäni on sanottava, että jo entisestäänkin korkealla oleva arvostukseni sotaveteraaneja kohtaan nousi toiseen potenssiin. Ihan syystä.

Petri Salomaa

AJANKOHTAISTA -arkisto

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011