Mikä on taidetta ja mikä on taiteen arvo ja funktio yhteiskunnassa?

Suomessa on meneillään uskomattoman paljon erilaisia oikeustapauksia, joissa on syytettynä lukuisia henkilöitä väärennettyjen taulujen kaupasta. Suomen taideytimessä todella tuulee kovaa.

Aitous on aina ollut taiteen historian suuri varjopuoli! Mutta mikä ja mitä aitous oikein sitten on?  Mestaritaiteilijoiden teoksia on aina kopioitu ja kopioidaan. Suurten mestareiden tiedetään vain signeeraavan oppilaittensa töitä. Näin toimi ainakin Rembrandt Alankomaissa ja Venäjällä merimaalari Aiwazovski teki samoin. Siis maalasivatko he signeeraamansa taulut itse ja nostattivat tahallaan niiden hintaa?

Taiteen arvon kehitys on aina manipuloitavissa ja röyhkeydellä ei tässä ole rajaa. Tunnetuimpia ja uskomattomimpia on italialaisen taiteilija Piero Manzonin tapaus. Vuonna 1960 hän taltioi omaa ulostetaan siis PASKAA 90 säilykepurkkiin. Jokaisen purkin kyljessä luki komeasti Merda d´artista eli taiteilijan paskaa. Manzoni hinnoitteli ne painon mukaan kullan hintaisiksi. Tällöin noin 30 gramman purkillisen hinta oli 37 dollaria, sillä sen verran kultaunssi maksoi vuonna 1961.

Viime vuonna yksi Manzonin säilykepurkeista myytiin milanolaisessa Il Ponte-taidekaupassa ennätyshintaan yksityiseen brittikokoelmaan 375 000 eurolla. Kullan hinta oli samaan aikaan 1250 dollaria unssilta, joten arvonnousu oli melkoinen. Valitettavasti taiteilija itse päässyt nauttimaan taiteensa eli paskansa arvonnoususta, sillä hän kuoli 29 vuotiaana vuonna 1963.

V niin kuin väärennös oli Orson Wellesin elokuva, joka kuvasi taideväärentäjä Elmyr de Horya. Se on upeaa katsottavaa ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille.  ”Taide on valhe, joka auttaa meitä ymmärtämään totuutta” Tämä Pablo Picasson lause ja väittämä oli elokuvan tärkein johtoajatus. De Horyn väitetään myyneen yli tuhat väärennöstä, jotka riippuvat nyt maailman taidegallerioissa. Taidekriitikot saavat kyytiä ja pilkkaa, mutta kylmä totuushan on, että kun väärennökset saavat riippua tarpeeksi kauan taidemuseoissa, ne muuttuvat itse taideteoksiksi.

Nyt Suomen pienillä taidemarkkinoilla käy kuhina, eikä taidekauppa juuri käy lainkaan, koska kukaan ei enää tiedä, mitkä ovat aitoja ja mitkä taulut väärennöksiä niin museoiden kuin yksityisilläkin seinillä. Suosittelen alasta kiinnostuneita lukemaan toimittaja Marko Erolan kirjan ”Vilpitön mieli”. Erolan kirjoittamassa kirjassa käsitellään taidekauppias Jouni Rannan tekemiä taidekauppoja.

Siis taidetta on arvioitu vilpittömin mielin, mutta asialla ovat olleet asiantuntemattomat amatöörit ja väärennökset ovat mennet kaupaksi kuin kuumille kiville. Suomessa on Hagelstam-Hörhammer mafia, joka myy kaikkea ”mitä maalataan” . Hagelstam on asiantuntija vailla mitään alan koulutusta todistamassa väärennösoikeudenkäynneissä. Paul Hörhammer teki itsemurhan, joten häntä ei saada enää syytteeseen.

Lahtelaiselta majuri-taidekauppiaalta ilmestyy kohta huikea kirja, josta paljastuu koko Suomen taidekaupan uskomattomat kuviot. Majurin saama tuomio oli täysin kohtuuton ja harkittu ylilyönti. Veli Seppä on maalannut ja tehtaillut suomalaisia klassikoita aina viime vuosiin saakka. Nyt juttu alkaa purkautua ja lika lentää.

Maailman kallein myyty taulu on Da Vincin ”Salvador Mundi”. Se myytiin 348 miljoonalla eurolla. Ostajaa ei tiedetä, mutta Malskin uusi taidemuseo pyörisi kyseisellä rahasummalla kepeästi 30 vuotta.

Juhani Melanen
toimittaja

Anttilanmäen historiateoksia lahjoitettiin kouluihin

– Padasjoen säästöpankkisäätiö on tukenut Anttilanmäki elää – Eläköön Anttilanmäki historiateoksen julkaisua. Sen vuoksi meillä oli ilo ja mahdollisuus luovuttaa kirjoja myös 10 eri koululle Lahdessa, Ulla Tuominen ja Jarkko Hellsten kertovat.

Anttilanmäki elää – Eläköön Anttilanmäki historiateos ilmestyi viime keväänä. Tämän viikon torstaina Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistyksen puheenjohtaja Ulla Tuominen ja historiateoksen työryhmän jäsen Jarkko Hellstenluovuttivat 10 kirjaa lahtelaisten koulujen käyttöön.

– Sanoisin, että tämä historiateos on taidokkaasti kirjoitettu. Kun ihminen kertoo tarinaa, niin kirjasta tulee silloin elämänmakuinen. Se kulkee koko Anttilanmäen historian halki, Tuominen kertoo.

Puheenjohtaja toivoo, että kirjasta moni koululainen saa tärkeää tietoa paikallisesta historiasta.
– Ilman historiaa ei ole tulevaisuutta. Se meidän täytyy aina muistaa.

Yli 1000 valokuvan kirja

– On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka paljon tälläkin alueella on tapahtunut 150 vuoden aikana erilaisia asioita. Anttilanmäki on ollut elinvoimainen aina ja sen välittömässä läheisyydessä on ollut monia merkittäviä yrityksiä, Hellsten viestittää.

Hellsten kuului työryhmään, joka keräsi ja kokosi materiaalia kirjaa varten.
– Rautatieyhteyden synty ja kantatilojen muodostuminen Lahden paljon jälkeen ovat olleet sellaisia asioita, jotka ovat minua erityisesti kiinnostaneet.

Vuodesta 1990 asti Anttilanmäellä asunut Hellsten toteaa, että historiateos on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja siihen sisältyy yli 1000 valokuvaa.
– Tämä kirja sopii kenen tahansa luettavaksi. Tietoisuus oman asuinalueen menneisyydestä on tärkeä asia niin nuorelle kuin jo hieman varttuneemmalle väestönosalle. Paikallinen kuuluisuus Jepulis Benjamin on myös päässyt tämän kirjan kansien väliin.

Petri Görman

Hyvät ja huonot uutiset

Urheiluselostaja Tapio Suominen meni samaan halpaan kuin monet muut alan miehet aikaisemmin. Ja nyt tarkoitan alalla aivan jotain muuta kuin urheilua. Jos vähänkin epäilee omaa ajokuntoaan, aamukankkusessa, ei kannata mennä auton rattiin puhumattakaan, että luottaisi omaan laskupäähänsä. Suominen oli viemässä autoaan aamulla huoltoon, kun poliisi pysäytti hänet rutiininomaisessa ratsiassa. Mies puhalsi vähän ennen yhdeksää alkometriin 0,27 milligramman lukemat, eli perinteisemmin ilmaistuna reilut 0,6 promillea, mikä on lievästi yli rattijuopumusrajan.

Suominen totta kai pahoitteli tekoaan, mutta selitti, ettei tuntenut aamulla oloaan mitenkään poikkeuksellisen huonoksi. Silti hän oli nauttinut ennen rattiin menoa puoli litraa olutta! Minkä ihmeen takia? Onko se urheilumiehen perinteinen aamupala vai puhutaanko niin sanotusta korjaussarjasta? Tätä ei somessa ahkerasti kirjoitteleva Suominen selvittänyt millään tavalla.

Suomisen vierestä nähneenä, hän ei vaikuta mitenkään jättikokoiselta hahmolta, joten häneen voi huoletta soveltaa Alkonkin julkaisemaa promilletaulukkoa, jonka mukaan alkoholi palaa 80 kiloa painavassa miehessä kaksi tuntia per ravintola-annos. Sanon tarkoituksella miehessä, koska naisilla viina poistuu verestä hitaammin, eikä se ole mikään tasa-arvokysymys, vaan liittyy sukupuolien välisiin fysiologisiin eroihin. Keskiolutpullollinen esimerkiksi vastaa yhtä ravintola-annosta, samoin 12 senttilitraa mietoa viiniä tai neljän sentin paukku.

Suominen kertoo nauttineensa illalla yhden vahvan oluen, lasillisen viiniä ja puoli pulloa viskiä. Karkeasti ottaen se tekee 8-10 ravintola-annosta, joiden palaminen kestäisi tilastohenkilöllämme vähintään 16 tuntia. Päästäkseen nollaan promilleen tai milligrammaan aamuyhdeksään mennessä, esimerkkihenkilömme olisi pitänyt aloittaa pämppääminen viimeistään viiden aikaan edellisenä iltapäivänä. Suominen ei ole kertonut tarkkaa kellonaikaa, koska hän on ensimmäisen kerran pullon korkannut, mutta hän puhuu ympäripyöreästi illasta. Emme voi myöskään tietää juomien tarkkoja määriä, koska Suominen on kaatanut ne olutta lukuun ottamatta luultavasti vapaalla kädellä, jos hän on juopotellut kotona. Miksi hän muuten puhuisi ympäripyöreästi puolesta pullollisesta viskiä?

Jos Suominen olisi ollut aamulla vesiselvä herätessään, puolen litran olutaamiaisen ei pitäisi heittää alkometriä vielä rangaistaviin lukemiin saakka. Krapula on pahimmillaan juuri nollaa lähestyttäessä, eli kun viimeisimmätkin höyryt ovat poistumassa, joten Suominen on pelannut nestemäistä aamiaista nauttiessaan koko ajan riskirajoilla. Aamuolut oli vihoviimeinen naula arkkuun ratsiaa ajatellen. Avainkysymys kuuluu edelleenkin, kuka törppö parantaa ajokuntoaan aamulla isolla oluella? Varsinkin, jos on tuntenut olonsa normaaliksi. Laulajatähti Jari Sillanpää kärähti jonkin aika sitten ratista huumepöllyssä ja puolusteli tekoaan sanomalla, että metamfetamiinia oli nautittu vain vähän. Jos Suominen saa rattijuopumustuomion, kyse ei ole vahingosta.

Mikäli mies on muistanut noinkin tarkkaan nauttimansa alkoholiannokset, hän olisi pienellä laskutoimituksella voinut päätellä, ettei ole ajokunnossa ja voinut yhdellä puhelinsoitolla siirtää autonsa huollon myöhäisempään ajankohtaan. Sen päälle hän olisi voinut nauttia hyvällä omallatunnolla vaikka toisenkin oluen ja painua pehkuihin. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Huterasta laskupäästä taas maine, entisten törttöilyjen lisäksi.

Mediaa on pitkään ja aiheellisesti arvosteltu siitä, että se nostaa negatiivisia uutisaiheita esille positiivisten kustannuksella. Tapio Suomisen rattikärykin oli sellainen. Viime viikon iloisin uutinen oli kuitenkin mahtunut jopa Yleisradion uutisten päälähetykseen: Cheek lopettaa!

Ilkka Isosaari

Julkiset ja yksityiset anteeksipyyntöperformanssit mediassa!

A-N-T-E-E-X-I hirveästi, jos loukkasin jotakin ja plääp- plääp-lää ja ralla-la-laa! Media ja monet yksityiset toimittajat leikkivät pyöveleitä lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Poliitikon tai julkkisen päätä vaaditaan välittömästi vadille, jos hän erehtyy vitsailemaan establishmentista poikkeavia lausuntoja twitterissä tai facebookissa. Tämä johtuu monesti siitä, että vastaanottajilla ei ole medialukutaitoa ja ironia ja iva koetaan tahalliseksi loukkaukseksi.

Viimeksi tällaisen mielettömän ajojahdin kohteeksi joutui Helsingin kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra, joka kirjoitti omalle facebook-sivulleen maalla asumisesta mielestäni erittäin osuvasti ja napakasti: ”Metsässä on ankeata, ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua”.  Tähän tarrasi kepun yhden miehen trollitehdas Mikko Kärnä ja jupakka oli valmis. Vihreät vetivät herneen nenäänsä ritari Touko Aalto kuittasi sen huumoriksi ja puoluesihteeri Kaisa Hernberg kiiruhti  julistamaan sen ”asiattomaksi, tuomittavaksi ja huonosti harkituksi” Mutta MIKSI?

Minä en ainakaan olisi pyytänyt. Tottahan tämä kaikki on, mutta mustaan huumoriin käärittynä. Kepu eli Keskustapuolue on Suomen historian korruptoiduin, häikäilemättömin ja ahnein oman edun tavoittelija puolue, joka jakaa maaseudulle tukijaisia miljardeja euroja joka ikinen vuosi Etelä- Suomen pussista.

Ja näitä anteeksi pyytäjiähän riittää! Suomen valtio pyysi anteeksi erittäin asiallisesti siitä, miten 40- ja 50-luvuilla Suomen koulukodeissa oppilaita kohdeltiin. Tämä oli asiallista julkista anteeksipyyntöä, mutta mihin jäi persujen natsikansanedustaja Janne Hirvisaaren eduskunta avustajan Helena Erosen anteeksipyyntö, kun hän ehdotti ”ulkomaisille hihamerkkejä”. Tällä hän kai yritti vitsailla poliisin harjoittamasta etnisestä profiloinnista. Nimittäin karu totuus Suomen raiskauksista on se, että maahanmuuttajien tilille niitä menee tilastollisesti muita enemmän kuin kantasuomalaisten.

Stubb erehtyi hallintarekisteri asiassa vain 90 prosenttia ja pyyteli nöyrästi anteeksi! Miksi? Nythän on Paratiisin papereista selvinnyt, että yli 300 suomalaista varakasta liikemiestä on piilotellut varojaan laittomasti Suomen veroja kiertääkseen. Kokoomus kannattaa veroparatiiseja! Mitä tästä anteeksi pyytelemään.

Erityisen herkkähipiäisiä ollaan silloin, kun liikutaan seksuaalialueilla. Aleksi Valavuori pyysi anteeksi lausuntoaan”Espoo Unitedissa ei homoja valita”. Miksi? Saahan seuralla linjansa olla!  Nalle Österman kulki pride kulkueessa kyltti ”Transujen tuska” kädessään ja sai sapiskaa heti.

Anteeksipyyntöjä valvotaan mediassa tarkasti. Twirrerissä elää uskomaton käsitys, että sanojalla on vastuu kaikkien mahdollisten kuulijoidensa tulkinnoista? Kuka vastaa Trumpista ja hänen möläytyksistään? Mikään ei naurata ihan tosissaan enemmän kuin se, että jonkun hörhön sanomisista aletaan johtaa rakenteellisia diskurssianalyysejä fasismista, orjuuden historiasta ja muukalaisvihasta. Intia intiaaneille!
Pärkkeleen pärkkele!

Jussi Melanen

Launeen kirjastossa muisteltiin: Asumme veden ja lähteiden päällä

Päivi Tikkanen, Ismo Larkkonen ja Pentti Oravala olivat muistelemassa Launeen kirjastolla menneitä tiistain muisteloillassa

– Saattaa olla niin, että monikaan ei tiedä, että tämän talon alkuperäinen nimi oli Launeen väliaikainen koulu. Tässä rakennuksessa päättyi koulutoiminta 1990-luvun alussa ja sen jälkeen siitä tuli kirjasto, puheenjohtaja Olavi Lehtinen kertoi muisteluillassa Launeen kirjastolla.

Useat iltaan osallistuneet ihmiset kertoivat, kuinka Launeenkadun varrella oli ollut muinoin vilkasta yritystoimintaa.
– Mustanmäenkadulla oli vielä 1960-luvun lopulla nakkikioski, jonka omistaja oli Pertti Suhonen, joka myöhemmin perusti Farmariteollisuuden, Pentti Oravala totesi.

Launeen terveysaseman kohdalla on ollut vielä sodan jälkeen lampi, jonka rannalla varsinkin pojat viihtyivät kivisotaa leikkimässä.
– Tielinja kaavoitettiin jo 1950-luvulla nykyiselle paikalle. Silloin myös lasten keskusteluissa puhuttiin, että lentokenttä rakennetaan Launeelle.

Kirjasto Säästöpankintalossa

Launeen kirjasto toimi aikaisemmin Säästöpankin talossa Launeenkadun varressa, kunnes se siirtyi nykyiselle paikalleen 1990-luvulla.
– Sielläkin lainaustoiminta oli vilkasta ja kirjasto oli kovassa käytössä, keskustelussa todettiin monen osallistujan suulla.

Nykyisen terveysaseman kohdalla on ollut lampi ja sitä ympäröivä alue on ollut suoperäistä.
– Se oli oikein upottava suoalue, Oravala muisteli.

Launeen vartiokonttori eli poliisilaitos sijaitsi vastapäätä Launeen pumppuasemaa. Siitä riittikin monta tarinaa illan aikana.
– Alesmaan-kauppa Pajusillankadulla oli myös paikka, jossa kaikki launeelaiset asioivat.

Martti Uuttu, sekä Hannu ja Irja Suuronen tutustuivat ennen tilaisuuden alkua Lähteen koulun koulukiviin.

Salomaan perheelle ensimmäinen väritelevisio

– Omalähiötä vieläkin kustantava Salomaan perhe asui 1970-luvun alussa Mäntsäläntien ja Korsitien risteyksessä. Heille hankittiin ensimmäinen väritelevisio Launeella, Lehtinen totesi.

Tarinan mukaan Munchenin Olympiakisoja ja Lasse Virenin juoksuja seurattiin Salomaan olohuoneessa niin tiivisti, että yhtään ylimääräistä ihmistä ei olisi sinne enää mahtunut.

– Nikkilässä ei ole enää niin sanottuja I-järviä, jotka löytyvät vielä vanhoista kartoista. Ne ovat kadonneet sieltä ajan saatossa, keskustelijat totesivat.

– Mineraalivesi Laune oli kuuluisa Mallasjuoman tuote ja sen myötä Etelä-Lahden helmi eli Laune sai paljon myös valtakunnallista huomiota, Lehtinen muistutti.

Petri Görman

Seksuaalinen häirintä ja me too -kampanjan keinot ja päämäärät

Nyt alkoi oikein maailmanlaajuinen ajojahti, jossa kuuluisien miesten päitä putoilee kuin Ranskan vallankumouksessa konsaan! Kaikki kateelliset naiset rientävät ilmiantamaan sellaisia miehiä, jotka ovat vähän hipaisseetkin naisen pyllyä flirttimielessä.

Tosiasiassa seksuaalisen häirinnän ja flirtin välinen raja on veteen piirretty viiva. Mitenkään törkeää ja ala-arvoista seksuaalista häirintää ei voi hyväksyä, vaan siihen on puututtava välittömästi ja kerta kaikkiaan heti. Se on röyhkeää ihmisarvon alentamista ja nöyryytystä, etenkin silloin, jos siitä vaaditaan vastapalvelua, josta etua tai filmiroolia tavoittelevan on lähes mahdoton kieltäytyä. Nyt saalistusretki on vauhdissa ja tahti vain kiihtyy! Matkalla tulee putoamaan lukuisia päitä ja siinä mukana onnettomia hölmöjä ja ajattelemattomia tunareita. Mikään ei voita naisten kostoa. Se on julmaa ja harkittu ristille naulausta!

Jokainen täysjärkinen kuitenkin tajuaa, että naiset ovat joko huoria tai hulluja! Paras esimerkki tästä näyteltiin pari vuosikymmentä sitten New Yorkissa. Eräs Wall Streetin raharuhtinas ehdotti erälle pirtsakalle tyttölapselle yhtä yötä viiden miljoonan korvausta vastaan. Jokainen voi siis tästä esimerkistä itse päätellä, kumpi nainen on tehdessään valinnan!

Seksuaalista häirintää on aina ollut myös Suomessa. Matti Ahde sai kenkää veikkauspomon pallilta ja ”viiksekkäät” ja punaista lihaa syövät mieskansanedustajat Lyly Rajalan johdolla saivat tylyn tuomion kansanedustuslaitoksemme nutturapäiltä ja tiukkapipoilta.

Kaikki alkoi, kun Alyssa Milano käynnisti twitterissä kampanjansa Me too puoli kuukautta sitten. Nyt tässä kampanjassa on mukana jo kaikki länsimaiset valtiot ja niiden naiset, jotka ovat kokeneet työelämässä seksuaalista häirintää. Tämä on oikeutettua, mutta kuten jokainen tietää pesuveden mukana voi mennä myös lapsi!

Kaikki purskahti ilmoille, kun törkeä ja todella äärettömän paskamainen filmimoguli Harvey Weinstein paljastui todellisesi asemansa väärinkäyttäjäksi ja seksipalveluita naisilta vaativaksi öykkäriksi.Rumba kiihtyy ja joka päivä mukaan tulee uusia yllättäviä nimiä. Erittäin pettynyt olin, kun eräs todellinen suosikkinäyttelijäni Kevin Spacey osoittautui täydelliseksi mulkuksi! Me too -kampanja somessa paljastaa ikiaikaisen ongelman toki keskiöön. Kovinta kohu on tällä hetkellä teatteri- ja filmialalla, joka reagoi esille tulleisiin tapauksiin varsin nopeasti.

Häirintään tulee tietysti puuttua, mutta sitten tulee se toinen puoli. Missä on selkeän flirtin ja ahdistelun raja? Kuinka moni mies uskaltaa kertoa naisten ahdistelusta avoimesti? Jouduin pari vuosikymmentä sitten itse todistamaan helsinkiläisessä yökerhossa parin ”puuma” naisen sanailua miehistä. Heidän retoriikkansa oli uskomatonta. He koskettelivat ohi kulkevien miesten perseitä ja etumuksia törkeästi, mutta kukaan ei puuttunut mitenkään menoon. Vanhempi ”vosu” tarttui erästä nuorta miestä munista ja sanoi:” Uskotko poju, että täti pystyy nussimaan sinulta tajun pihalle?”
Minä uskoin ja poistuin, koska vuosikerta oli liian vanhaa ja löystynyttä! Hirttäminen alkakoon!

Juhani Melanen

Jouni Lillman: Launeen lähteen vesi yhtä hyvää kuin aiemmin

– Lahdessa juodaan vain pohjavettä. En tiedä juodaanko missään päin maailmaa näin hyvää ja laadukasta vettä, tekninen johtaja Jouni Lillman sanoo.

– Launeen vedenottamo otettiin virallisesti käyttöön viime viikon keskiviikkona. Sieltä on pumpattu vettä reilun viikon verran ilman ongelmia, Lahti Aqua Oy:n tekninen johtaja Jouni Lillman kertoo.

Lähteestä lopetettiin vedenpumppaus vuonna 2001, kun pohjavedessä havaittiin kasvintorjunta-ainejäämiä.
– Nykyisellä tekniikalla on mahdollista poistaa pohjavedestä monia erilaisia jäämiä, mutta Launeen lähteen vedestä niitä ei ole enää juurikaan löydetty vuosia kestäneiden tarkkojen havaintojen mukaan.

Nyt sieltä pumpataan raikasta ja puhdasta vettä noin 4000 kuution verran lahtelaisten käyttöön.
– Emme tällä hetkellä kuitenkaan ole nostaneet vielä pumppaustehoja ylärajalle saakka.

Teknisen johtajan mukaan Launeella on mahdollisuus tuplata vedenotto esimerkiksi häiriötilanteissa.
– Lahdessa on tällä hetkellä seitsemän vedenottamoa toiminnassa. Osa lahtelaisten käyttövedestä tulee myös Hollolan puolelta.

Koekäytön yhteydessä vuosi sitten virtaussuunnat muuttuivat ja silloin mangaania ja rautaa irtosi putkista verkostoon ja vedenlaatu heikkeni hetkeksi.
– Emme ole havainneet mitään laatuongelmia syksyn aikana ja uskon, että selviämme ilman niitä, koska olemme uudistaneet prosessiamme niin paljon.
– Legendaarinen Launeen lähteen vesi on yhtä hyvää kuin aiemmin, Lillman lupaa

Kahden miljoonan investointi

– Olen iloinen siitä, että Launeen lähteen rakennus on taas siinä käytössä, mihin se on alun perin tarkoitettu. Lahtelainen vesihuolto on lähtenyt liikkeelle nimenomaan Launeelta yli 100 vuotta sitten.

Myös kaupungin omistaman vesiyrityksen näkökulmasta pumppaamon uudelleenkäynnistys oli iso asia.
– Lähde on hyvin tuottoisa ja se on keskellä kaupunkia. Putkisto on rakennettu aikoinaan palvelemaan koko Etelä-Lahtea. Nyt kaikki palaset ovat oivallisesti kohdillaan Launeella.

Vedenottamon käyttöönotto oli noin kahden miljoonan euron investointi.
– Myös toinen merkittävä investointi on valmistunut syksyn aikana Lahdessa, kun runkoputki on rakennettu Kärpäsen vedenottamolta pullotustehtaalle. Se projekti on meidän osalta siis valmis. Meille kuuluu tässä yhteydessä vain vedentuotanto.

Verkostopuolella Lahti Aquan tilanne on tällä hetkellä poikkeuksellisen hyvä, mutta saneeraustarpeita on kuitenkin paljon ja ne vain lisääntyvät tulevaisuudessa.
– Vesihuollon tulee toimia kivuttomasti myös tulevaisuudessa. Sen eteen teemme töitä joka päivä.

Petri Görman

Kohtuu kaikessa

Maailman terveysjärjestön, WHO:n mukaan japanilaiset ovat maailman pitkäikäisintä kansaa. Samalla listalla me suomalaiset olemme vasta sijaluvulla 21. Työtä tekevistä japanilaisista vain kolme prosenttia kärsii ylipainosta, kun Suomessa samaan ryhmään kuuluu lähes viidesosa kansalaisista.

Iltalehdessä äskettäin julkaistun artikkelin mukaan yksi keskeisimpiä syitä Japanissa elävien hyvään terveydentilaan ovat nimenomaan heidän ruokailutottumuksensa, ei pelkästään hyvin kasvispitoinen ravinto. Japanilainen ei syö itseään täyteen. Ruokailun jälkeinen ähky on täysin vieras käsite, kuten lounasbuffettikin. Seisova pöytä on skandinaavien keksintöä, ja sellaisena se saa japanilaisten mielestä pysyäkin.

Jos ylipainon syynä ei ole mikään fysiologinen sairaus, voitaisiin periaatteessa puhua jo addiktiosta. Viimeisten tutkimusten mukaan lihava ihminen syö joko liikaa suruunsa, on tottunut ylisuuriin annoksiin tai on yksinkertaisesti vain parantumaton herkkusuu. Usein riippuvuudesta irti päässyt löytää jonkun uuden addiktion, kuten monet esimerkiksi alkoholista irti pyristelleet tietävät. Kuivilla olevista alkoholisteista yllättävän moni alkaa polttaa tupakkaa tai hänestä tulee himoliikkuja. Tiedänpä erään, josta on tullut himoshoppailija.

Eräs työkaverini valitteli aikoinaan, että hänelle ei kalja maistu ja hän halusi ehdoin tahdoin oppia istumaan pubeissa tuopin ääressä. Hän oli kärsinyt aikoinaan sairaalloisesta pakkomielteestä harrastaa liikuntaa. Lenkille oli lähdettävä välillä keskellä yötä, vaikka elimistö huusi lepoa. Toinen kollegani taas ei ollut eläessään tupakoinut, mutta hän halusi maistaa nikotiinipurukumia – ja jäi siihen koukkuun.

Kultainen keskitie, kohtuus kaikessa, on kulunut klisee, mutta sopii edelleenkin todella hyvin ohjenuoraksi kaikille ylipainon kanssa kamppaileville. Ei tarvitse vaivata päätään viikoittain vaihtuvilla uutisilla, mikä ruoka-aine on elimistölle vaarallista, mikä taas ehkäisee mitäkin tautia. Ovatko otsikoissa tällä kertaa kahvi, kananmunat, maito vai viljatuotteet? Stressi, epätietoisuus ja potutus tappavat ihmisiä tehokkaammin kuin tupakka, viina tai muutama ylimääräinen kalori.

Suomalaiset hurahtavat aivan liian helposti kulloinkin vallassa oleviin muotidieetteihin – ja vieläpä täysin rinnoin. Tämän totesi joissakin piireissä gurun asemaan noussut erikoislääkäri ja kirjailija Antti Heikkilä, jonka omatkin dieettisuositukset ovat vetäneet massoja mukaansa kärpäspaperin tavoin. Erään suomalaisen onnellisuustutkijan – jonka nimen olen auttamattomasti jo unohtanut – neuvo pitkästä iästä haaveileville puolestaan kuului: pieni näläntunne koko ajan ja lasillinen hyvää punaviiniä päivässä.

Niin sanottu ranskalainen paradoksi, että viiniä ja juustoa rakastava kansa on poikkeuksellisen tervettä, ei johdu kuitenkaan pelkästään siitä punaviinilasillisesta. Ranskalaiset syövät japanilaisten tavoin pitkään ja hartaasti, ja heidän annoksensa ovat pieniä. He eivät nauti aterioiden välillä sokeripitoisia välipaloja. Ruoanlaittoon myös uhrataan aikaa, eikä kukaan syöpöttele suruunsa yksin, vaan pöytään kutsutaan kaverit ja sukulaiset. Pikaruoka on ranskalaiselle edelleenkin kauhistus. Kuka estää meitä ottamasta ruokailutavoissa mallia japanilaisista ja ranskalaisista?

Ilkka Isosaari

Natsit ja persut naimisissa – kestääkö kihlaus?

Kyllä kansa tietää, julisti Veikko Vennamo aikoinaan 1970-luvulla! Valitettavasti politiikan suurin ongelma onkin juuri siinä, että kansa ei aina tiedä, mitä se saa äänestäessään jotain perustuslaillisia tai sinistä vaihtoehtoa? Aina kuitenkin näiden populististen ääriliikkeiden kylkeen tarttuu mukaan natseja,
kiihkoisänmaallisia uskovaisia ja muita haihattelijoita.

Jytky voi tulla pari kertaa, mutta siihen se sitten tyssääkin, sillä usein näiden puolueiden ohjelmat on kirjoitettu niin, että sinne käytännössä mahtuvat kaikki Suomen kansalaiset yrittäjistä duunareihin ja irtopisteitä kalastaviin patamustiin porvareihin!

Muutamassa vuodessa kiihko laantuu ja totuus paljastuu! Kaikki onkin yksinkertaisesti vain ”oman” vallan tavoittelua ja muista viis! Reuhataan ja reuhataan pari vaalikautta ja vaivutaan sitten unohduksen armeliaaseen kohtuun. Onhan saatu ainakin pari kertaa huutaa kurkku suorana ”Suomi suomalaisille!” ja ”Vanhukset unohdettu pakolaistulvan vuoksi!”

Valtaan on helppo päästä sen osoittaa Englannin Brexit ja Yhdysvaltojen presidentin vaalien Trump-ilmiö, jossa koottiin kaikki punaniskat ja eliittiä vihaavat ainekset yhteen. Uskomattomilla ja täysin mahdottomilla vaalilupauksilla päästiin valtaan natsi-Saksassakin.  Mutta historiasta me iäkkäämmät muistamme lauseen:”Valta sokaisee aina ja ehdoton valta ehdottomasti”

Paras esimerkki meillä oli kenraalikuvernööri Kekkonen Neuvoliiton vakooja Simo, joka käytti häikäilemättömästi Neuvosto-korttia oman valta-asemansa vahvistamiseen ja lujittamiseen. Hän yritti tehdä itsestään korvaamattoman, mutta unohti, että hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia
ihmisiä. Suomettumisen aika oli Neuvostoliiton perseen nuolemisen kulta-aikaa ja Kekkosen suurta yksinvaltaista karnevalistista nöyristelyä! Kekkonen oli pitkävihainen tyranni, jolle tuleva historian kirjoitus näyttää vielä oikean paikan, vaikka Kekkosen Jumalhahmon luoja Juhani Suomi itkisi hänen haudallaan.

Suomessa oli aikoinaan natsipuolue, jota johti Pekka Siitoin. Nyt hänen uraansa jatkavat Suomen vastarintaliike ja Suomen Sisu. Nämä ” vekkulit” ovat perussuomalaisten käyttövoima. He ovat näkyvästi rasisteja ja ottavat iskut vastaan pääpuolueen puolesta. He ovat vaarallisia siksi, että heitä tukevat monet näkymättömät ja näkyvät liikemiehetkin. Tarkoitus pyhittää keinot, on heidän mottonsa!

Mediasta olemme saaneet lukea, että meillä Etelä- Lahdessakin löytyy näille pelleille tukea! Ruotsista oppinsa hakenut yrittäjä Juha Kärkkäinen rahoittaa ja tuntee sympatioita uusnatseja kohtaan. Monet eettisesti toimivat yritykset ovatkin lopettaneet yhteistoimintansa halpaketju Kärkkäisen kanssa ja monet harkitsevat vielä asiaa.

Oikeudessa on juuri meneillään oikeudenkäynti Suomen vastarintaliikettä vastaan ja se yritetään saada lakkautettua. He ovat kuitenkin marginaalia, sillä koko perussuomalainen puolue pitäisi voida lakkauttaa! Peruste: kiihottaminen kansan ryhmää kohtaan! Mitäpä siihen virkkaisi,” Karjala takaisin”- Koskinen?

Jussi Melanen

Louhimiehen Tuntematon sotilas on vaikuttava sotaelokuva

Vänrikki Kariluoto (Johannes Holopainen) ja alikersantti Rokka ( Eero Aho) vyöryttämässä juoksuhautaa Aki Louhimiehen upeassa Tuntemattoman sotilaan kolmannessa versiossa.

Tämän vuoden varmasti puhutuin ja katsotuin elokuva on ohjaaja Aku Louhimiehen uusi filmatisointi Väinö Linnan legendaarisesta Tuntematon sotilas-teoksesta. Aikaisemmin aiheeseen ovat tarttuneet Edvin Laine (1955) ja Rauli Mollberg (1985). Jotkut ovat kyseenalaistaneet kolmannen version tarpeellisuuden. Tarviiko samaa elokuva todellakin tehdä 30 vuoden välein? Asiasta voidaan varmasti olla montaa mieltä, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä elokuva on itsessään varsin onnistunut ja tarpeellinen. Jos tällä uudella versiolla saadaan nuoret kiinnostumaan maamme historian vaaran vuosista ja yleensäkin siitä mitä Suomen historia pitää sisällään, on elokuvan missio onnistunut. ”Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten”, kuten kenraali Adolf Ehnrooth aikanaan osuvasti asian linjasi.

Tuntematon sotilas on Louhimiehen ohjauksessa tuotu tähän päivään nykyajan elokuvallisin keinoin. Teksti on kuitenkin onneksi edelleen liki 100 prosenttisesti Väinö Linnaa ja liki kaikki tutut repliikit edellisistä elokuvaversioista kuullaan. Tosin ne hauskatkin repliikit saavat hieman erilaisen merkityksen, koska kyseessä ei todellakaan ole Edvin Laineen rillumarei-elokuva sodasta, jossa vuoroin vitsaillaan ja vuoroin tapetaan.

Erona edellisiin versioihin Louhimies esittelee Rokan perheen sekä Kariluodon kihlatun/vaimon. Näin ohjaaja on saanut tuotua mukaan myös sen, miltä elämä näytti kotirintamalla. Rokan raskaana ruista leikkaava Lyyti-vaimo (Paula Vesala) saadaan nyt ensimmäistä kertaa valkokankaalle. Perheet elivät jatkuvassa epätietoisuudessa ja kuolemanpelossa. Koskaan ei voinut tietää milloin suruviesti rintamalta saapuu.

Elokuvan vahvinta antia on eittämättä todella vaikutttava kuvaus, äänimaisema ja musiikki, jotka kaikki kolme ovat täysin kansainväliset mitat täyttävää. Yhtään heikommaksi ei jää kohtalaisen nimekäs näyttelijäkaartikaan. Etukäteen kyseenalaistettiin varsinkin Aku Hirviniemen ja Jussi Vatasen kaltaisten ”Putous-näyttelijöiden”ottaminen mukaan roolitukseen. Miehet ovat kuitenkin ammattitaitoisia näyttelijöitä ja he selviävätkin rooleistaan alikersantti Hietasena ja vänrikki Koskelana vakuuttavasti. Elokuvan kantava voima on kuitenkin Eero Ahon vakuuttavasti esittämä alikersantti Rokka. Sotaa peilataan vahvasti juuri Rokan kautta ja pikkuhiljaa sodan edetessä voimme huomata kuinka tuo iloinen velikultakin muuttuu synkemmäksi sitä mukaa, kun sota vain jatkuu ja jatkuu, tappion häämöttäessä jo horisontissa.

Louhimiehen Tuntematon sotilas tuo meille nähtäväksi sen, ettei sodassa ole voittajia. Sota pelottaa kaikkia, myös niitä ns. sankareita. Käsi vapisee niin Rokalla, Hietasella kuin Kariluodollakin. Sota saa esiin monissa raadollista ja epäinhimmilistä käyttäytymistä. Myös suomalaisissa sotilaissa. Esimerkiksi siinä missä Laineen Tuntemattomassa Rahikainen on iloinen kauppamies, varsinainen veitikka, on Louhimiehen Rahikainen (Andrei Alen) ronskisti ruumita ryöstelevä ja Petroskoissa tyttöjä parittava sutenööri. Uutta Louhimiehen versiossa on myös se, että siinä tuodaan hyvin selkeästi esille se, että Suomi taisteli jatkosodassa natsien rinnalla, mikä ei varmasti miellytä kaikkia tahoja. Mannerheimintiellä Helsingissä natsiliput liehuvat ja Hitlerkin käy Marskin syntymäpäivillä. Näinhän se oikeastikin meni.

Louhimies on tehnyt loistavan elokuvan, joka kolmen tunnin pituudestaan huolimatta jaksaa pitää ottessaan. Toteutukseltaan kyseessä on kansainväliset mitat täyttävä sotaelokuva, jonka toivoisi leviävän laajemmaltikin maailmalle. Parempaa ja osuvampaa elokuvaa tähän aikaan ei 100-vuotias Suomi voisi syntymäpäivälahjakseen saada. Se, onko tämän vuoden Jussi-palkinnot jo jaettu, on tietysti mielipidekysymys, mutta aika korkealle Louhimies joukkoineen riman muille elokuvien tekijöille nostaa. Elokuvan nähtyäni on sanottava, että jo entisestäänkin korkealla oleva arvostukseni sotaveteraaneja kohtaan nousi toiseen potenssiin. Ihan syystä.

Petri Salomaa

AJANKOHTAISTA -arkisto

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011