Lekkeripeliä

Alkoholilain uudistus meni eduskunnassa juomatermejä käyttäen lekkeripeliksi. Viimeksi samanlaista naurettavaa sompailua saatiin kokea, kun keskeisimmäksi kysymykseksi Suomessa nousi, saako kaupoissa myydä keskiolutta aamuseitsemän ja -yhdeksän välillä. Keski-Euroopassa luultavasti ihmetellään, eikö meillä ole kipeämpiä ongelmia ratkaistavanamme.

Episodi osoitti myös jälleen kerran, että nykyhallitus sählää ensin saman verran kuin saa lopulta aikaiseksi. Jos hallitus olisi pitkäaikaistyötön, joka lähtisi tekemään hänelle määrättyä työkokeilua ja saisi aikaan samanlaista jälkeä, häntä ei varmaankaan pitkään katseltaisi työpaikalla.

Osa suomalaisista päättäjistä suhtautuu alkoholijuomien myynnin rajoitusten purkamiseen edelleen jotenkin inhorealistisella tavalla. Ikään kuin Suomi-poika tai -neito ei koskaan oppisi kohtuukäyttöä tai sivistynyttä juomakulttuuria. Kuvitellaan, että niin kauan kuin viinaa on saatavilla, missä muodossa ja missä tahansa, on pakko hakeutua paikan päälle ja vetää perseet, taju kankaalle.

Totta kai vapautukset nostavat hetkellisesti alkoholinkulutusta, mutta suomalaista luonnetta ovat kaikenlaiset rajoitukset innoittaneet juomaan aivan yhtä lailla. Aikanaan pelättiin keskioluen tuhoavan maamme tulevaisuuden toivot, nyt pelätään limuviinojen tekevän saman.

Jotkut vanhemmat lukijat muistavat varmastikin, kun ensimmäiset itsepalveluperiaatteella toimivat Alkot tulivat Suomeen. Se oli siihen mennessä ärtyisään ja jäykkään palveluun viinakaupoissa tottuneille härmäläisille jotain käsittämätöntä. Esimerkiksi niin sanotun uuden Heimolan talon toimipistettä Helsingin Kluuvissa tultiin katselemaan peräti turistimatkakohteena. Jotkut ääriuskonnolliset tahot pelkäsivät suorastaan myymälävarkauksien aaltojen vyöryä.

Debatti sallivammasta alkoholipolitiikasta on tavallaan kuin käänteinen keskustelu armomurhasta. Unohdetaan aina välillä, kenellä on lopullinen vastuu. Eutanasiassa päätös on aina ja viime kädessä yksilöllä itsellään, alkoholin ostamisessa näin ei ole. Alkon tai kaupan kassa kuitenkin ratkaisee, kenelle myydään ja kenelle ei. Jos asiakas ei täytä ostajalta vaadittavia ominaisuuksia, eli on liian päissään, liian nuori tai asioi ilman tarvittavaa rahasummaa, hänelle ei yksinkertaisesti myydä edes yhtä limuviinapulloa.

Toisaalta kauppiaat tai poliitikot eivät voi estää ketään juomasta itseään hengiltä tai aivojaan pihalle. Se kyllä on jokaisen henkilökohtainen, ja aika pitkänkin tähtäimen, päätös. Tällaisia yksilöitä löytyy ikävä kyllä juomakulttuuriin katsomatta.

Ilkka Isosaari

AJANKOHTAISTA -arkisto

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011