Monimuotoista elämään ja työhön opiskelua

Koulutuskeskus Salpauksesta lyhyellä työharjoittelujaksolla Aaltosen Puutarhassa thaimaalainen Songserm Rerai, vas. ja puutarhuri Eeva Liisa Aaltonen kevätkukkien taimia istuttamassa.

Koulussa passiivinen istuminen ja teorian opiskelu ei kiinnosta kaikkia ihmisiä. Oppisopimuksella ammatin hankkiminen on mahdollista, ja monissa ammattiin liittyvissä opinnoissa ovat työharjoittelut joko pakollisia tai ainakin suotavia.

Porvoonjoentiellä Aaltosen Puutarha Oy:n tiloissa oli maaliskuussa työelämän käytäntöön tutustumassa aikuisopiskelijoita sormet mullassa.
Koulutuskeskus Salpauksen maahanmuuttaja- opetussektorilta istutti Songserm Rerai hymyillen kasvihuoneella kevätkukkien taimia ruukkuihin. Hän on avioitunut ja muuttanut vuosi sitten lahtelaisen puolisonsa kanssa Suomeen. Rerai haluaa opiskella puutarha-alaa täällä. Hänen sisarellaan on kotimaakunnassa Thaimaan Nagonragchsimassa vihannespuutarha, joten ala on hänelle tuttu. Rerai on parhaillaan Koulutuskeskus Salpauksen maahanmuuttajakoulutuksen opiskelija ja hän haluaa tutustua suomalaiseen kauppapuutarhan toimintoihin.

Suomea Songserm Rerai osaa jo kiitettävästi, vaikka on ollut täällä vain vuoden. Englantia hän puhuu sujuvasti, ja haastattelussa hänellä oli tulkkina puutarhuri Eeva Liisa Aaltonen. Harjoittelijalla ja opettajalla tuntui olevan keskinäistä sielujen sympatiaa. Opiskelija harmittelee turhan lyhyttä, parin viikon harjoittelujaksoa puutarhalla.

Rerai oli jo viime kesänä auttamassa lahtelaisen ruokaosuuskunta Rokissa Aaltoselta vuokratulla pellolla ja kasvihuoneella. Hänellä on suunnitelmissa asua Suomessa seitsemän kuukautta vuodessa ja viisi kotimaassa, missä asuvat hänen kaksi aikuista lastaan. Ammattioppiin kuten vihannes- ja muuhun viheralan ammattiin valmistuminen edellyttää käytännön harjoittelua puutarhoilla. Maahanmuuttaja-rouvan ammattisuunnitelmalla pitää nostaa hattua. Ala on jo fyysisesti raskas hennolle naiselle ja kilpailu on kovaa ulkolaisten tuotteiden ja kotimaisuuden kesken Suomessa.

Toinen ryhmä, joka harjoittelee oman elämän käytäntöjä varten myös Aaltosen puutarhalla, ovat kehitysvammaiset nuoret aikuiset. Heidän asemapaikkansa on Päijät-Hämeen hyvinvointikeskuksen Niemen toimintakeskus, joka oli vielä helmikuun loppuun Lahden kaupungin hallinnassa. Puutarhalla ryhmä harjoitteli kodin kukkien hoitoa ohjaaja Anu Uusikosken opastuksella.

Nuorten aikuisten ryhmä harjoittelee ohjaajansa johdolla myös kodinhoitoon varatussa omakotitalossa. Nuoria naisia ryhmässä on viisi ja toistaiseksi mukana tyttöjen vauhdissa on pysynyt yksi nuorukainen. Harjoitustalossa ryhmäläiset leipovat, tekevät ateriat ja hoitavat siivouksen ja vaatehuollon. Ryhmän päämäärä on päästä asumaan itsenäisesti ja oppia hoitamaan itsellisesti omia asioita.

Haaveena on myös oppia ammatti ja saada työssäkäynnistä palkka. Saimaankadulla on muutamille mediapaja alihankintatyöpisteenä sekä kaupungin eri toimipisteissä. Ryhmä on vieraillut eri työaloilla kuten tallikäynnit Jokimaan raviradalla ja Vääksyssä.

Kehitysvammaisten ihmisten elämänpolulla on viime vuosikymmeninä tapahtunut huomattavaa kehitystä. Heillä on mahdollisuus omaan itselliseen asumiseen tuettuna. Koulutuskeskus Salpaus tarjoaa käytännön opintolinjoja ammattiin valmistumiseen. Ikään kuin suojavarjona on esimerkiksi Niemen toimintakeskus sadalle lahtelaiselle, mistä lähdetään tutustumaan tämän pienen ryhmän tavoin eri toimialoille.

Marja-Liisa Niuranen

 

AJANKOHTAISTA -arkisto

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011