Aito valinnanvapaus tulee huhtikuussa

Mikä on urheilun merkitys Suomelle ja suomalaisille? Iivo Niskasen maailmanmestaruus näytti sen puolen, mikä meiltä välillä tuntuu unohtuvan tai se on meille muuten vaikeaa. Onnistumisen ilon. Tunteet olivat pinnassa, vaikka Lahden torilla keskiviikkoiltana satoi märkää ja kovaa. Seisoin torilla 7-vuotias tytär hartioilla. Iivoa huudettiin eri muodoissa ihanaksi, parhaaksi ja mahtavaksi. Lasten vilpitön ilo tarttui meihin hitaampiinkin hämäläisiin. Ehkä lasten viesti meille aikuisille oli myös se, että pitää osata iloita arjen pienistäkin onnistumisista ja positiivisista asioista.

Torstaina aamupäivällä kävimme samaa asiaa läpi virallisemmassa muodossa valtion liikuntaneuvoston kokouksessa. Mikä on urheilun yhteiskunnallinen merkitys? Onko urheiluun investoimisesta hyötyä? Valtion kokonaisrahoitus urheiluun ja liikuntaan on opetus – ja kulttuuriministeriön alalla noin 150 miljoonaa euroa. Tähän kuuluu mukaan myös liikuntapaikkojen rakentamiseen annettava tuki. Minusta meidän on vihdoin aika erottaa huippu-urheilu ja liikunta toisistaan. Nyt ne menevät sopivasti sekaisin myös rahoituksessa. Siksi tuloksia ja vaikuttavuutta esimerkiksi sairauksien ehkäisemiseen tai lasten liikunnan hyödyistä on vaikea mitata. Rahaa on valtiolta annettu lisää kouluille liikunnan lisäämiseen. Myös Lahti on hakenut uutta rahaa ja hyvä niin.

Miten sitten ne MM-kisojen hyödyt suhteessa panostuksiin? Lahdessa selvitetään nyt konkreettisesti MM-kisojen hyötyjä eri näkökulmasta Lahden alueelle ja sen taloudelle. On tärkeää, että saamme faktoja tulevaisuuteen päätöksenteon tueksi.

Valinnanvapaus toteutuu huhtikuussa

Eduskunnassa viikon teema on kansalaisten valinnanvapaus SOTE – uudistuksessa. Kokoomus sai SOTE – uudistuksessa valinnanvapauden, joka käytännössä tarkoittaa julkisesti tuottettujen palveluiden siirtämistä yksityisille. Keskusta taas maakuntamallin. Lahdessa yksityinen sektori tuottaa jo nyt 70 prosenttia perusterveydenhuollon palveluista, julkinen vastaavasti 30 prosenttia. Jos valinnanvapauslainsäädäntö toteutuisi nykymuodossaan, julkisen sektorin osuus ei tulisi kasvamaan. Se johtuu siitä, että julkinen sektori ei ole hallituksen asettamassa aikataulussa valmis tuottamaan palveluita yhtiömuodossa ja sitä kautta kilpailemaan yksityisen kanssa. Tai mistä Lahteen saataisiin noin 30 uutta lääkäriä julkiseen terveyskeskukseen, kun samaan aikaan yksityinen rekrytoi kovaa vauhtia osaajia itselleen lisää?

Erikoissairaanhoitoa odottaa samaan aikaan pilkkominen ja pirstoutuminen. Julkiselle jää kyllä päivystykselliset toiminnot, kuten meillä Akuutti 24 – toiminta ja ensihoito. Yksityinen ei niitä halua, koska niistä ei voi tehdä rahaa. Ei-päivystykselliset toiminnot halutaan tuottaa yksityisellä sektorilla. Yksityiset sairaalat tulevat jo nyt kovaa vauhtia kohti Päijät-Hämettä. Miten käy Päijät-Hämeen keskussairaalan työpaikkojen? Kolminumeroinen luku työpaikkoja voi siirtyä pääkaupunkiseudulle ja pahimmillaan PHKS on jatkossa HUS:n satelliitti maakunnassa. Siksi SOTE-palveluiden järjestämisellä ja tuottamisella on väliä.

Kunnallisvaalit järjestetään huhtikuussa. Vaikka kyseessä ovat paikalliset vaalit, ratkaistaan samalla Suomen suunta. Suomi äänestää samalla pääministeri Juha Sipilän johtaman hallituksen politiikasta. Sipilän hallituksen toimenpiteet ja lainsäädäntöhankkeet ovat muuttamassa pysyvästi Suomen suuntaa ja tapaa toimia. Nyt ihmisillä on valinnanvapaus valita, mihin suuntaan esimerkisi sosiaali – terveyspalveluita halutaan vielä. Halutaanko valita Sipilän Suomi, jossa yksityiset ja kansainvälisesesti omistetut terveysjätit tulevat tuottamaan suuren osan suomalaisista terveyspalveluista? Halutaanko jatkaa markkinaehtoisen Suomen rakentamista, jossa julkisen sektorin palvelutuontanto ajetaan astettain yksityisille?

Säästöjä SOTE-uudistus ei ole nykyisellä uudistusmallilla tuomassa, koska kysessä on julkisesti rahoitettujen palveluiden tarjonnan laajentamisesta yksityiselle sektorille. Se on päinvastoin arvioitu tuovan noin yhden miljardin euron lisäkulut. Suomalaisten nykyisin itse maksamien viiden miljoonan lääkärikäynnin ja kolmen miljoonan hammaslääkärikäynnin arvo on laboratorio – ja röntgenpalveluineen yli miljardi euroa.

Päijät-Hämeessä vuodeosastojen lakkauttaminen tuo haasteita, kun akuutti hoito keskittyy. Arviointikeskusten rooli on edelleen kehityksen alla. Samaan aikaan hyvin toiminut Akkuna lopetettiin Päijät-Hämeen Keskussairalasta. Miten tasapaino löytyy, kun akuuttia hoitoa tarvitsevia on paljon ja kotihoidosta on leikattu liikaa? Lahdessa vajaus on ainakin 30 kotihoitajaa ja Oivan alueella vähintään 20. Rahassa tämä 50 kotihoitajaa tarkoittaa 2,5 miljoonaa euroa.

Huhtikuussa lahtelaisilla on vapaus valita millä linjalla halutaan mennä seuraavat neljä vuotta.

Ville Skinnari

AJANKOHTAISTA -arkisto

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011