Näin maailma muuttuu

Poliittinen maailmanhistoria heittää välillä häränpyllyä vauhdilla, johon eivät ulkopolitiikan asiantuntijat aina ole valmistautuneet. Muistan elävästi, kuinka pohdimme 1980-luvun loppupuolella Seura-lehdessä päätoimittaja Heikki Parkkosen ja silloisen itäblokkiin erikoistuneen toimittaja Hannu Toivosen kanssa, mikä olisi radikaaleinta, mitä maailmassa voisi lähivuosina tapahtua. ”Mitä luulette pojat, mikä on seuraavien vuosien suurin ulkopoliittinen uutinen”, Parkkonen heitti kysymyksen ilmaan. Toivonen oli ollut seuraamassa ruohonjuuritasolla Puolan itsenäisyyspyrkimyksiä ja Lech Walesan kansansuosion nousua lähietäisyydeltä. Samalla hän oli raportoinut paikan päältä, miten Baltian maat ja muut satelliittivaltiot pyristelivät irti neuvostonyrkin ikeen alta.

Jäin Parkkosen kanssa pohtimaan, josko se Neuvostoliitto lopulta hajoaisi. Itä-Saksasta juuri palannut Toivonen pani kuitenkin paremmaksi ja sanoi, että sitä ennen saattaa Berliinin muuri murtua, ja Itä- ja Länsi-Saksa yhdistyvät. Pudistelimme Parkkosen kanssa epäuskoisena päätämme, mutta Toivonen heitti lisää vettä kiukaalle: ”Se voi tapahtua aikaisemmin kuin arvaammekaan.” Hän osoitti visionäärin kykynsä, sillä Neuvostoliitto hajosi virallsesti 1991, mutta Berliinin muuri mureni jo kaksi vuotta aiemmin.

Jo Kekkosen ajoista lähtien, lähes näihin päiviin asti, olemme olleet ryssän pelossa varovaisia ennustamaan, mitä ulkomaailmassa tapahtuu – tietyllä tapaa jopa sokeita. Vielä 1980-luvun alussa, opiskellessani Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta, varsinkin humanistisessa ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa vaikutti vahva, niin sanottu stalinistikommunistien äärisiipi. Se uskoi yhä, että aseellinen vallankumous Suomessa on mahdollista, ja että on vain ajan kysymys, koska se pannaan toimeen. Vanhempiensa omistamassa yksiössä eräskin suositun kongressihotellin omistajan tytär suunnitteli punaviinipäissään ampuvansa ensimmäiseksi kapitalistivanhempansa, kun väki astuu barrikadeille. Kun ehdotin toisen viinilasin jälkeen turvautumaan demokraattisempiin keinoihin, lensin opiskelijabileistä ulos fasistiksi ja vennamolaiseksi leimattuna.

Samaan aikaan esitin vakavasti näkemyksen, että oikeisto – vasemmisto -janan sijaan voisimme piirtää poliittisen kentän ympyräksi. Tässä mallissa äärioikeisto ja äärivasemmisto eivät sijaitsisikaan äärimmäisen etäällä toisistaan, vaan ympyrän ulkokehällä, samassa pisteessä. Sen vastakkaiselta puolelta löytyisivät vapaan demokratian kannattajat. Eivätkö natsit ja taistolaiset, äärioikeisto ja äärivasemmisto nimenomaan edusta samaa totalitaarista, yksilönvapauksia tuhoavaa poliittista suuntausta? Poliittinen jargon saattaa olla hieman erisävytteistä siansaksaa, mutta lopulliset pyrkimykset ovat samoja. Stalinistitoverit osakunnassa pyörittelivät päätään ja pitivät minua hulluna. Varmaan olivat diagnoosissaan siltä osin oikeassa, mutta tällä hetkellä hekin odottelevat kauhulla, mitä Trump ja Putin voivat saada yksissä tuumin aikaan.

Moni varmasti myös yllättyi Trumpin virkaanastumisen jälkeen, miten paljon Donaldin toimilla oli yhteistä SSS-ryhmästä SOS-jengiksi muuttuneen Sipilän hallituksen kanssa. Molemmat ovat panneet vauhtia päätöksentekoon, mutta toiselle ennemmin, toiselle myöhemmin on näytetty oikeusoppineiden taholta Stop-merkkiä. Maata on yritetty johtaa kuin liikeyritystä tai Diili-kisan joukkuetta.

Ja koska Lahden MM-kisat lähestyvät siirrytään vielä samoissa tunnelmissa urheilun puolelle. Yhtä lailla kukaan ei olisi jokin aika sitten uskonut, että suomalaiset jännittävät mäkihypyssä, pääseekö veteraani Janne Ahonen parhaana suomalaisena 20 joukkoon. Surkean hiihtomenestyksen myötä meiltä lahtelaisilta unohtui tyystin jopa kisamaskotin kehittely.

Luojan kiitos, Launeelta ehdittiin apuun. Launeenkulman kioskin eteen nousi yllättäen lumesta veistetty muumi, jonka ”kioskin täti” Kikka tuunasi kuntoon kisahenkisellä rekvisiitalla. Veistos on mitä sympaattisin ilmestys etelälahtelaisessa katukuvassa ja kertoo, että jos tässä kaupungissa päättäjät eivät saa mitään aikaiseksi, kannattaa tempaista itse. Muumi on sitäpaitsi symbolisuudessaan mitä oivallisin tunnus hiihtokisoihin. Sen luonut kirjailija ja taitelija, Tove Jansson unohti satuhahmoa piirtäessään tyystin, miten se antaa doping-näytteen.

Ilkka Isosaari

AJANKOHTAISTA -arkisto

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011