Onko lasten hyvinvointi etusijalla?

Lahtelaiset perheet ja lastensuojelun ammattilaiset ovat olleet minuun yhteydessä pienten lasten hyvinvointiin liittyen. Heidän huolensa on koskenut erityisesti Pikkulastenkotia, joka on vastannut 0-6-vuotiaiden lasten kiireellisestä lastensuojelutarpeesta Lahdessa. Nyt on suunnitteilla uudistus, jonka myötä Pikkulastenkodin vastaanottotyö korvaantuisi lyhytaikaisilla perhehoitajilla ja kriisiperheillä. Pikkulastenkodissa on saamieni tietojen mukaan ollut noin 7-8 lasta kuukaudessa ja, että lyhytaikaisia perhehoitajia ja kriisiperheitä on tällä hetkellä vähän.

Viime vuonna uudistetussa perhehoitolaissa perhekodissa hoidettavien lasten enimmäismäärä nostettiin neljästä kuuteen. Hallitus halusi korvata kalliimman hoidon omais- ja perhehoidolla, jotta voitaisiin saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Arvioita muutoksen vaikutuksesta hoidettaviin, eli lapsiin ei mainittu. Lainsäädännön tulee mielestäni aina lähteä lasten edusta. Tein perhehoitolaista kirjallisen kysymyksen, jossa pyydän hallitusta kertomaan, miten lakimuutos on vaikuttanut lasten hyvinvointiin.

Lapsen ja nuoren sijoittaminen perhehoitoon on lastensuojelun erityisosaamista vaativa prosessi. Moniongelmaisuus näkyy lastensuojelussa koko ajan kasvavana teemana. Lyhytaikaisilla perhehoitajilla ja kriisiperheillä ei ole koulutuksen ja työkokemuksen tuomaa ammattitaitoa kohdata tai toimia arjessa haastavien ja oireilevien lasten kanssa. Alan ammattilaiset ovat huolissaan, että painopisteen voimakas siirtäminen omais- ja perhehoitoon heikentää lasten mahdollisuuksia saada tilanteessa tarvittavaa ammatillisen osaamisen kautta syntyvää tukea.

Olennaista on, että hoidettavien määrä on aina suhteutettu niin perhehoitajien lukumäärään kuin hoidettavien tarvitsemaan hoitoon ja kasvatukseen sekä toiminnan luonteeseen. Poliittisten päättäjien on seurattava tilannetta tarkasti ja muutoksissa sekä uudistuksissa tulee aina tehdä lapsivaikutusarviointi, jonka pohjalta lasten edun mukaisia päätöksiä voidaan tehdä.

Ville Skinnari,
kansanedustaja (sd.)

Suomen pyhä lehmä on huippu-urheilu – mutta millä hinnalla?

Härmän pojat yrittävät sinnitellä huippu-urheilussa maailman joukoissa hinnalla millä hyvänsä. Maanantain MOT:ssa arvosteltiin tätä toimintaa lähinnä kustannustehottomaksi, huonosti suunnitelluksi ja erittäin amatöörimäisesti johdetuksi puuhasteluksi, jota pyörittävät samat ”vekkulit” vuodesta toiseen.

Valtio syytää vuosittain 40 miljoona euroa tälle organisaatiolle, mutta tulostavoitteet ovat jääneet todellisuudessa onnettoman heikoiksi jääkiekkoa lukuun ottamatta. Suuri raha puhuu ja korruptio lisääntyy kaikissa urheilulajeissa ja kritiikille ja toisinajattelijiolle ei ole tässä ole tilaa.

Urheilujärjestöt ja median intressit tukevat toisiaan. Lajijärjestöt ja Suomen olympiakomitea pyrkii turvaamaan huippu-urheilun menestyksen ja media ylläpitää tätä uskoa ja kiinnostusta sairaalloisesti. Esimerkkejä löytyy runsaasti! Professori Kaarlo Hartiala hyllytettiin, koska hän kirjoitti oman tilityksensä ns. reilun pelin urheilusta ja sen johtajuudesta on karua luettavaa, jota suosittelen kaikille. ( Urheilun kahdet kasvot; Karprint 1997).

Huippu-urheilusta on sitä suojaavan konsensuksen ansiosta kehittynyt maailmanliike, joka laajalla yleisönsuosiollaan ja arvokisojen mahtavuudella torjuu kaiken kriittisen tarkastelun. Tällöin arvokas kritiikkikin menettää merkityksensä ja hampaansa, sillä Suomen urheilusta on tullut meille suokuokan perillisille pyhä lehmä, jota palvotaan uskomattomalla viattomuudella ja kaikki rikollinen toiminta vaiennetaan ja pyritään unohtamaan mahdollisimman nopeasti, jotta sama mylly voi pyöriä ja pyöriä.

Jääkiekko on meillä Suomessa täysin käsittämättömästi yliarvostettu laji ja yleisöviihde. Säännöllisesti Yleisradiomme kertoo , kuinka poikamme ”Rapakon takana” ovat antaneet niin monta ja niin monta syöttöpistettä, mutta ei kerro maailman suosituimmasta ja katsotuimmasta lajista jalkapallosta juurikaan mitään. Jalkapallo-fanin on Suomessa pakko katsella lajiaan rahakanavilta.

Päättymättömään kilpailuun sisältyy aina rappeutumisen siemen. Lahti elää nyt kiihkeää aikaa ja Lahden MM- kisat ovat joillekin elämää suurempi asia. Todellisuudessa nämä marginaalilajit eivät kiinnosta eurooppalaista ihmistä juurikaan, sillä siellä jokaiseen jalkapallomatsiin tulee enemmän katsojia kuin Lahden kisojen avajaisiin. Ylihinnoitteluilla lipuilla yritetään luoda kisailmettä, joka on utopistinen ja naurettava. Media yrittää luoda jonkinlaista ”omiin samaistumista” ja jossain mielessä saattaa siinä onnistuakin, mutta mitäs sitten, jos haukataan ”paskaa” ja omat poikamme ja tyttömme jäävätkin vain pistesijoille. Silloin alkaa ennennäkemätön itseruoskinta ja itsesäälissä rypeminen. Päitä vaaditaan vadille, mutta hetken päästä kaikki unohtuu kuitenkin.

Veikkaukseni on, että Suomi saavuttaa kaksi pistesijaa ja mäkihypyssä yksi hyppääjää pääsee loppukilpailuun. Olen muutenkin ihmetellyt sitä uskomatonta höyryämistä näiden MM maastohiihtojen ympärillä. Eihän kukaan täysin järkevä katsele ladun varrelta 50 kilometrin hiihtoa, sillä suoraan televisiosta näkee saman paremmin.

Oppilaissani ei 30 vuodessa juuri kukaan hiihtänyt eikä hypännyt mäkeä, koska se vaikutti tyhmältä. Fiksuimmat pelasivat jalkapalloa ja jääkiekkoa, koska siitä saattoi saada jopa ammatin. Silti oppilaistani vain Lydman ylsi maajoukkueeseen ja teki ” hilloa”, mutta hän oli muutenkin helvetin fiksu!

Juhani Melanen

Kuka vielä diggaa Dingoa?

Pari viikkoa sitten järjestettiin Helsingissä mystiseksi luonnehdittu tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin Dingo-yhtyeen paluusta – ja vielä sen myyvimmällä kokoonpanolla. Siinä basisti Eve oli korvattu Pepe Laaksosella, joten heavy-terminologiassa puhuttaisiin Dingo Mark II:sta. Viittaan tällä siihen, miten lempiyhtyeeni Deep Purplen eri kokoonpanoja on tapana kutsua. Purplen miehityksestä ylivoimaisesti paras oli juuri Mark II, jossa oli mukana bändin kovin poppoo: Ian Gillan, Ritchie Blackmore, Jon Lord, Ian Paice ja Roger Glover.

Deep Purplen Mark II:n paluu lavoille olisi kova sana. Siinäkin mielessä, että se edellyttäisi kosketinsoittaja Jon Lordin nousemista haudasta. Vielä hurjempi juttu musiikkihistoriallisesti olisi Beatles Mark II:n comeback. Eroa Mark I:een oli siinä, että rumpali Pete Best korvattiin Ringo Starrilla. Tämänkin jumalallisen kokoonpanon saaminen lavalle vaatisi kahden soittajan palauttamista henkiin: John Lennonin ja George Harrisonin.

Maailma on täynnä niin kovan luokan rock-kokoonpanoja, että niiden mahdollisen comebackin rinnalla Dingon paluu lavoille on lähinnä maakuntasarjan uutinen. Arto Nybergin haastattelussa yhtyeen rumpali, Juha Seittonen, taitelijanimeltään Keijo Q tai Quuppa kertoi, että oli käynyt pitkästä aikaa vanhassa kotikaupungissaan Porissa, jossa Dingo oli saanut alkunsa. Ankealta näytti, kuten aikaisemminkin, tai oikeastaan vieläkin ankeammalta, hän jotakuinkin puki tunnelmiaan sanoiksi. Työttömyyden kanssa kärvistelevän kaupungin tori oli tyhjä kuin autiotalo. Josko viisikon paluu antaisi siihenkin samanlaista virtaa kuin 1980-luvun alussa, jolloin Pori oli Suomen rock-musiikin pyhättö?

Samassa tiedotustilaisuudessa kerrottiin myös, että työn alla olisi kirja ja mahdollinen elokuva Dingosta. Varsinkin elokuvan, ja jopa ajan tasalle päivitetyn kirjankin vielä ymmärrän, mutta en comebackia. En ainakaan usko sellaisen kokoluokan paluuseen, josta kundit saisivat keikkailusta itselleen pysyvän rahapuun. Seittosen mukaan, ennen kuin juhannuksena tärähtää, pitää vielä treenata. Ja senkin jälkeen edelleen treenata, treenata ja treenata. Dingon jäsenistä Seittonen ja kosketinsoittaja Pete Nuotio olivatkin niitä, joilla oli suosion aikaan jalat tukevimmin maan pinnalla.

Ketkähän ensinnäkin olisivat keikkojen potentiaalia yleisöä? Entiset, nyt jo keski-ikään ehtineet Dingo-fanit? Heidän lapsensa, jotka ovat ihastuneet äitinsä lempimusiikkiin? Vai peräti lastenlapset? Kahdesta jälkimmäisestä ryhmästä saadaan tuskin halleja täyteen, ainakaan pitkässä juoksussa, ja epäilen, että äideillekin yksi yökerhokeikka per suurempi kaupunki taitaisi riittää.

Toinen avainkysymys kuuluu, missä mittakaavassa Dingo aikoo valloittaa Suomen uudelleen vai sortuuko se jälleen suuruudenhulluuteen kuten uransa loppuvaiheessa? Palaako manageriksi Lasse Norres vai onko tilalle mietittynä joku toinen henkilö? Norres paljasti muistelmissaan, Paavo Nurmen kirjoittamassa Kuunaama-teoksessa, menettäneensä päästään loputkin hiukset bändin vuoksi. Vai yrittävätkö jätkät setviä hommat omin päin? Siitäkään ei ole jäänyt muisteltavaksi hyviä kokemuksia.

Vastaukset saadaan viimeistään kesän jälkeen. Pahimmillaan voi käydä ainoastaan, kuten vanhaa parisuhdetta uudelleen lämmiteltäessä. Aluksi intohimoiselta tuntuvan kielarin jälkeen jää entistä pahempi maku suuhun.

Ilkka Isosaari

 Läppäri kainaloon ja askeleet kohti omaa kirjastoa

Pankkien verkkopalvelut ovat tuoneet Salme-rouvan tarkistamaan tietotekniikan käyttöä. Mediaohjaaja Sirpa toteaakin sen olevan eräs syy tulla kursseille hakemaan neuvoja.

Niin siinä on käynyt, että vastahakoinenkin ihminen ryhtyy harkitsemaan atk- eli nykyaikaisen tietotekniikka-taitojen opettelua. Läppäriksi kutsuttu kannettava tietokone on jo monella kotona, mutta sen käyttöön tarvittavat taidot on omistajalla vähän hataralla pohjalla. Pöytätietokone ja siihen tarvittava laatikkomainen palvelinkin on saattanut olla kotona, mutta sitä käyttivät jo sieltä muualle muuttaneet lapset. He auttoivat perheenjäseniä tai naapurin tädin asioissa, kun tarve vaati.

Nuoret ja kauniit pankkien rouvat ja herrat päättivät vähentää asiakkaitten pankissa käynnit ja keksivät atk-eksperttien kanssa kaiken maailman verkkopalvelut. Niitten välityksellä omalta pankkitililtä voi pappa ja mummo kotoa käsin maksaa tietokoneella laskuja ja siirtää rahaa sukulaislapsen merkkipäivänä tämän pankkitilille. Tosiasia on, että sähköinen asiointi on tullut ihmisten jokapäiväiseen elämään

Tietokoneen käytön taitoihin on meidän kirjastolaitoksemme lähtenyt mukaan kirjastolainsäädännön ”monilukutaito”-pykälän mukaisesti. Kirjastotoimenjohtaja Marja Malminen kertoi, että Lahdessa opinhaluisille tietotekniikan opiskelijoille, on pääkirjastossa järjestetty jo useita kursseja tietokoneen, tabletin ja älypuhelimen käyttöön. Erityisiä määrärahoja ei kirjastohenkilöstön tietokonetaitojen opettajille ole, mutta omia kursseja virkailijoille on järjestetty ja nuorilla taloon tulleilla ovat nämä taidot jo olemassa. Nyt haetaan vertaisryhmään kirjastojen asiakkaista ohjaajia.

Lahden pääkirjastossa on mediaohjaaja Sirpa Saarekkeen opastuksella järjestetty noin viikon mittaisia kursseja. Työkäytössä on kannettavan tietokone eli läppäri. Kurssit ovat järjestetty valtiovallan ”digiloikka-teeman” suuntaisesti. Kirjastoissa neuvotaan kaiken ikäisiä kuntalaisia tietokoneen, tabletin ja älypuhelintenkin peruskäytössä, mutta muutaman päivän pituisia kursseja on järjestetty ainoastaan pääkirjastossa. Muutamien kurssien kohderyhmänä ovat olleet seniori-ikäiset. Harvalla esimerkiksi yli 65-vuotiaalla on työelämässä ollut tietokoneet käytössä. Kurssilaisista Teuvo Häyrinen kertoi, että kotona on vaimon kanssa harjoiteltu tietokoneen käyttöä. Hän on tullut kurssille, kun tietokannassa olevat ohjelmat vaativat opiskelua. Samalla ohjaajalta saa tietoa painetuista tietokoneitten käyttöön liittyvistä oppikirjoista.

Pankkien verkkopalveluihin siirtyminen antoi sysäyksen viime viikolla kurssilla olleilla henkilöillä. Heillä kaikilla kannettava tietokone on ollut jo montakin vuotta kotona lähes käyttämättömänä, mutta sysäyksen kurssille tulolle olivat antaneet pankit, mistä erikseen mainittiin Nordea. Laskujen maksu on asiakkaalle pankin konttorissa käydessä ylettömän kallista verrattuna laskujen maksuun kotikoneella.

Vaikka tietokoneen käyttö tuntuu näppäimistön ja hiiren kera monimutkaiselta ensin alkuun, on siitä opiskelijalle myös se ilo, että salapoliisihahmo Hercule Poiroitin lausahdusta mukaellen; ”harmaat aivosolut saavat työtä!”, ja virkistyvät. Vastaavat kirjastonhoitajat Jenni Laine Launeelta ja Johanna Nurminen Renkomäeltä kertovat, että kirjastoissa opastetaan asiakkaita heidän omien laitteittensa käytössä yksilöllisesti. Renkomäen kirjastossa on käynyt oppia saamassa myös perhepäivähoitaja-ryhmä.

Peruskäytön lisäksi mediaohjaaja Marita Nuto Liipolan kirjastosta pitää tärkeänä opastaa tietoa haluavaa asiakasta myös tulostuslaitteen, internetin ja sähköpostin käytössä sekä sähköisten kirjojen lukutaitoa. Kevyempi vaihtoehto sähköisistä välineistä ovat tabletit, jos henkilöllä ei ole tarvetta kirjoittaa pitkiä kirjeitä tai esimerkiksi opinnäytteitä. Nuto toteaakin, että nykyisin radio- ja televisio-ohjelmiakin voi katsella ja kuunnella näillä välineillä. Nämä sähköiset jo nykyisin jokaisen saatavilla olevat kojeet auttavat kirjaston asiakastakin löytämään tietolähteet tietokannoista.

Marja-Liisa Niuranen

Kovaa ja korkealta!

Tämän viikon pyhäpäivänä vietetään laskiaissunnuntaita. Toiselle laskiaisesta tulee mieleen rasvainen hernekeitto, kun taas toinen pyörittelee mielessään jo pullaa kermavaahtotäytteellä. Jos omakohtainen mäenlasku vielä mietityttää, niin tänä vuonna siihen löytyy ainutkertainen ratkaisu. Oman kaupungin MM-kisat tarjoavat mahdollisuuden seurata, miten huippu-urheilijat mäenlaskun hoitavat. Hyppyristä tullaan kovaa ja korkealta!

Luterilaisille paastoperinne ei ole kovin vahva, vaikka paastonaika kirkkovuoteen olennaisesti kuuluukin. Joka vuosi pyörittelen mielessäni mihin paasto minua tänä vuonna kutsuu. Onko aika keventää ruokavaliota ja tehdä lisää reikiä vyöhön? Vai onko pinnan alla jotakin tärkeämpää, mikä on kuluneen vuoden aikana päässyt unohtumaan?

Pelkkä ryhtiliike, siis lupaus tehdä kaikki tehokkaammin ja paremmin, ei mielestäni palvele minun paastoani. Epäilen myös hahmotelmiani siitä, että sisäinen orjapiiskurini vaatisi minua syömään 40 päivää terveellisemmin ja remmillä motivoisi minua liikkumaan enemmän. Tällaiset pohdinnat kuulostavat aivan nurkkaan heitetyiltä uudenvuodenlupauksilta, enkä halua paastota epäonnistumisen pelossa, saati sitten syyllisyyden vallassa. Viimeiseksi, eikä varmaankaan huonoimmaksi vaihtoehdoksi jää kuoren alle kurkistaminen.

Haikeus ja kaiho ovat sanoja, joita nykyään käytetään hyvin harvoin. Niitä on hankala määritellä. Emme aina pysty osoittamaan sormella mitä on kaiho tai haikeus. Voisiko näihin sanoihin liittyvät mielikuvat auttaa, samalla kun etsit oman paastosi sisältöä. Molemmat, sekä kaiho, että haikeus muistuttavat jostakin sellaisesta, joka on ollut merkityksellistä mutta joka on jäänyt jostakin syystä taakse. Jättäen kuitenkin kauniit muistot. Kyse voi olla myös jostakin hyvästä asiasta, jonka arasti toivoisi toteutuvan.

Tuleeko mieleesi haikeus jostakin pyhästä kokemuksesta tai pohditko haikeudella vuosia, jolloin olit aktiivisesti seurakunnan toiminnassa? Onko olemassa rauhan ja levon paikka, jonka vain kaihoinen mieli tavoittaa? Laskiaisriehan jälkeen tuhkakeskiviikkona voit lähteä löytöretkelle. Lähde tutkimaan niitä asioita, joita kaihon ja haikeuden tunteet sinulle osoittavat. Vietä tämä paasto näiden asioiden keskellä. Paaston jälkeen arvosta löytöjäsi. Saattaahan olla, että samasta aihepiiristä löytyy vielä lisää ammennettavaa. Ehkä tämän vuoden paasto voi antaa sinulle kauniin kokemuksen, jota sitten tulevissa paastoissa voit kaiholla muistella. Muista silloin hymyillä leveästi.

 

Siunattua paastonaikaa,
Ville Hakulinen

Työtätekevät perheet ovat kovilla

Elinkeinoelämän keskusliiton keskiviikkoinen ilmoitus yli 20 keskusjärjestösopimuksen irtisanomisesta oli odotettu, mutta valitettava päätös. Keskusjärjestösopimuksissa turvataan muun muassa luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen asemaa. Suomen työmarkkinoiden vakaus ja ennustettavuus on pohjautunut sopimiseen jo vuosikymmeniä. Nyt sopimusyhteiskunta halutaan purkaa. Sipilän hallitus synnyttää omalla toiminnallaan työmarkkinoille epäluottamusta. Se luo työmarkkinoille väkisin jännitteitä, jotka tulevat purkautumaan tavalla tai toisella.

Kilpailukykysopimuksessa (Kiky) tehtiin paljon vaikeita kompromisseja – työntekijäpuoli tuli vastaan monessa asiassa. Työajan pidennys oli yksi niistä. Tähän liittyy ongelmia, mitkä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Pienten lasten vanhemmille Kikyn vaikutukset ovat tulleet yllätyksenä. Monet huolestuneet vanhemmat ovat olleet minuun yhteydessä osittaiseen hoitorahaan liittyen.

Tässä eräs esimerkkitapaus: Toimihenkilön viikkotyöaika oli ennen kikyä 37.5 tuntia. Tästä laskettuna osittaisen hoitovapaan työaika on 0.8 x 37.5 = 30. Kikyn myötä vuosittaista työaikaa pidennettiin 24 tunnilla. Tällöin viikkotyöaika nousee yli 30 tunnin. Työnantaja kylläkin tarjosi vaihtoehtoisen järjestelyn, joka on seuraava: helatorstai on työpäivä, ja sen lisäksi 16 tunnin palkkaa vastaava määrä vähennetään lomarahoista. Tätä vaihtoehtoa suositeltiin niille, jotka ovat osittaisella hoitovapaalla. Muilla siis oli vapaus valita, mutta osittaisella hoitovapaalla olijan oli suostuttava palkan alennukseen varmistaakseen Kelan osittaisen hoitotuen saaminen.

Ministeri vastasi kirjalliseen kysymykseeni aiheesta. Kysyin, mitä hallitus aikoo tehdä varmistaakseen, etteivät monet vanhemmat menetä kilpailukykysopimuksen työajanpidennyksen myötä osittaista hoitorahaa. Ministeri toteaa vastauksessa, että ongelmaa ilmenee joissakin tapauksissa, mutta ratkaisuja asiaan hän ei valitettavasti esittänyt. Kilpailukykysopimuksessa ei ole huomioitu tämän ihmisryhmän tilannetta. Vaihtoehtoina heillä on hoitorahan menetys tai palkan menetys.

Työtätekevät lapsiperheet ovat muutenkin jo tarpeeksi kovilla päivähoitomaksujen ja jatkuvasti nousevien asumis- ja elinkustannusten keskellä. Siksi osittaiseen hoitorahaan liittyvät ongelmat tulee korjata. SDP:n esittämä maksuton varhaiskasvatus on saanut tukea jo hallituspuolueilta. Hyvä niin. Päivähoidon maksullisuus on nykyisin yksi usein kuultu syy kieltäytyä työpaikasta. Lapsen edun lisäksi kyse on samalla työllisyyden kehittymisestä.

Ville Skinnari
kansanedustaja (sd.)

Ketkä ovat itsenäisyyden ja hyvivointivaltion sankareita

Lueskelin viime syksynä facebookissa ja mediassa levinnyttä En olisi tässä” -kampanjaa, jonka ideana oli osoittaa aitoa rakkautta valtioita kohtaan kertomalla tuesta, jota valtio ja yhteiskunta on tarjonnut meille suomalaisille näin 100-vuotisjuhlien kunniaksi.

Valtio nähdään helposti kaiken huolenpidon ja hyvinvoinnin ehtymättömänä lähteenä, jota on kieli ruskeana pakko kehua ja ylistää. Kuitenkin valtion yhteiskuntarauha ja rahoitus on sidottu ainaiseen talouskasvuun, joka osaltaan kuluttaa ja kuumentaa ilmakehää, hävittää eliölajeja, pilaa ympäristöämme. Kuluta, kuluta tai muuten et ole mitään.

Suomen ja muiden pohjoismaisten ns. hyvinvointivaltioiden vauraus perustuu siihen, että kaikki työkykyiset elävät tehokkaiden palkkamarkkinoiden ehdoilla. Järjestelmän ehtona selvä kaksinjako, jossa työkykyiset vapautetaan (tai pakotetaan) irti niistä, jotka ovat vähemmän työkykyisiä ja tarvitsevat paljon apua. Kaiken ideana on kontrolli, jota valvoo poliisi, armeija, koululaitos ja erilaiset virastot. Erityisen kontrollin pauloissa ovat työttömät, sairaat, vangit ja huostaan otetut.

Me maksamme veroja täällä varsin paljon ja terveydenhoitomme on erittäin hyvin järjestetty. Todellisia hyvinvointiyhteiskuntamme sankareita ovat sotaveteraanit, jotka meille tämän maan lunastivat ja pelastivat demokratian. Yhteisvastuu syntyy koettelemuksista ja solidaarisuudesta. Ja tämä on juuri se hyvinvointivaltio- Suomen suuri tarina, joka tahtoo unohtua. Moraalinen vastuu toisistamme ja usko siihen, että me suomalaiset kykenemme huolehtimaan myös heikommin toimeentulevista kanssaveljistämme.

Liian suuri nationalismi on aina huolestuttavaa, sillä se tuijottaa liiaksi omaan napaansa ja muuttuu helposti rasistiseksi ja leimaavaksi. Tämä kansa on vahva keitos erilaisista ihmisistä, jotka sadan vuoden aikana on lunastanut paikkansa kansakuntien joukossa lakkoilemalla, marssimalla, äänestämällä , kapinoimalla, sotimalla ja lakeja säätämällä. Samalla on uskallettu puolustaa demokratiaa sellaisina aikoina, jolloin sitä uhkasivat niin lapuanliike kuin kommunismikin. Talvisodassa myös vasemmisto onnistuttiin sitomaan kansallisvaltioon, jossa oikeisto sosiaalidemokraatit Tannerin johdolla pelastivat demokratian Suomeen. Ilman järjestäytynyttä työväenliikettä monet tärkeät uudistukset yhteiskunnasamme olisivat jääneet  tekemättä.

Tilanne tänään on totaalisesti toinen kuin sata vuotta sitten. Digitalisaatio ja robotit vievät nyt työpaikat ja jäljelle jäävät prekariaattien töitä ja siivousta. Työväen puolueet ovat jähmettyneet koloihinsa eivätkä ymmärrä joustavien työmarkkinoiden ideaa. Työt vain karkaavat halvan työkustannusten maihin. Päivän nimi on populismi! Euroopan populistiset puolueet yrittävät nousta valtaan. Tämä on yritettävä estää demokraattisilla keinoilla ja valistettava myös suomalaisia siihen, että vaikeisiin kysymyksiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja tai vastauksia.

Juhani Melanen

Demarinuoret ajavat maahan yleisturvaa

Demarinuorten puheenjohtaja, insinööriopiskelija Mikkel Näkkäläjärvi on kotoisin Inarijärven rannalta. Hän edustaa nuorisoliittoa kuin saamelaisnuoria eri kansainvälisissäkin luottamustehtävissä.

Työllistymis- ja koulutusongelmat ovat nuorten arkipäiväistä elämää. Koulutuksesta on valtionhallinnon toimesta leikattu määrärahoja niin yliopistoilta kuin keskiasteen opinahjoista. Lahdessa kokoontuivat sosialidemokraatit puoluekokoukseensa pari viikkoa sitten. Perinteiseen tapaan kokoukselle olivat eri puoluejärjestöt valmistelleet aloitteita, jotka antavat puolueen päättäville elimille ja eduskuntaryhmälle järkeviä viitteitä siitä, mitä kansalaiset haluavat yhteiskuntamme rakentuvan jo lähitulevaisuudessa.

Demarinuoret eli Sosialidemokraattinen nuorisojärjestö halusi panostaa aloitteissaan yhteiskunnan sosiaaliturvan parantamiseen vähemmällä byrokratialla ja ottamalla käyttöön modernia tietotekniikkaa. Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi Inarijärven rannalta on 26 vuotias insinööriopiskelija Rovaniemen ammattikorkeakoulusta. Mikkel puhuu pohjoissaamea kotikielenä suomen lisäksi, peruskoulussa ja lukiossa inarilaisissa kouluissa puhutaan myös eteläsaamea.

Eteläisten ihmisten kuvittelemille kieliriitakysymyksille hän hymähtää, kun jutun kirjoittaja tavoitti hänet keskiviikkoaamuna Brysselistä. Siellä Näkkäläjärvi ja parikymmentä muuta suomalaista poliittisten nuorisojärjestöjen edustajaa ovat tällä viikolla kuulemassa talous- ja energia- asioita, tietoja vapaakaupasta ja turvallisuuspolitiikasta Eu-komission kutsumana.

Näkkäläjärvi on huolestunut syrjäisissä kyläkunnissa asuvista ikäisistään miehistä, nuorista tytöistä ja pojista. Hän on itse porotaloudesta paljon tietävä nuori mies, mutta se antaa toimeentulon vain pienelle osalle lappilaisia. Nuorilla ei ole työpaikasta tietoa ja monet heistä ovat jääneet kotikulmille työttömyyspäivärahan ja sosiaalituen turvin. Heillä on peruskoulu takanaan ja mahdollisesti toisen asteen opinnot suoritetut.

Teollisuusalan työpaikkoja on Oulun seudulla, Merilapissa ja Rovaniemen alueella, mutta lisää niitä Pohjois-Suomessa tarvitaan. Työttömille tai pätkätöitä tekeville monet työttömyys ja sosiaaliturvaan liittyvä ohjepykälistö on vaikeaselkoinen. Heiltä rahallisen turvan hakeminen jää.

Tämän viikon Kulttuuri- ja opetusministeriön tietojen mukaan on 17 % alle 25 vuotiasta nuorta aikuista ilman vakituista työtä tai ammattiin johtavaa koulutusta. Oma maakuntamme Päijät-Hämeen työnantajilla ei myöskään ole aihetta ylvästellä työllistämisasteella ja pätkätyöllisyys antaa heikon turvan elämään. Myös rintamailla, kaupungeissa ja tehtaansa menettäneissä kunnissa elää demarinuorten tutkimusten mukaan yli 100 000 aikuisiässä olevaa ihmistä, joitten tulot eivät riitä vähimmäiskulutukseen. Vähimmäisturva pitäisi olla noin 700-800 euroa/kk:ssa asumismenojen jälkeen.

Yleisturva on Nuorisodemarit ry:n vaade saada turvattua ihmisten taloudellinen asema. Sen ideana on yksinkertaistaa nykyisen sosiaaliturvajärjestelmä. Puoluekokouksen päätöslauselman mukaan sen toteutumissuunnitelmassa on oltava selkeä rahoituslaskelma. Pääpaino on aina työllistymisellä, jos se on henkilön iän ja terveyden mukaan mahdollista. Yleisturvan henkilö koskevat ratkaisut ovat syyperusteisia, tarveharkintaisia ja että sen tulisi kattaa vähimmäistoimeentulon myös työllistymisen ensivaiheessa. Sen on parannettava pieni- ja keskituloisten asemaa ja työnteon kannustavuutta.

Opintotukijärjestelmä, perhevapaiden ja isyyslomien uudistaminen on nuorisopoliitikkojen tulevaisuuden suunnitelmissa nuorten työllistämisen ohella. Saksan oppisopimusmallista olisi Suomessa syytä ottaa mallia. Täällä mallia ovat työnantajat karsastaneet sen vaatiman ohjaavan panostuksen takia, joka vaatii myös rahaa. Saksassa sillä on pitkät perinteet, siinä on saksalaisten työllistymisen yksi kivijalka.

Marja-Liisa Niuranen 

Vanhemmuudesta

nsi sunnuntain psalmissa sanotaan: ”Jumala, me olemme omin korvin kuulleet, isämme ovat meille kertoneet, minkä teon sinä teit heidän päivinään.” Hyvin samanlaisia kohtia on Raamattu pullollaan. Erityisesti Vanhasta testamentista välittyy se, kuinka viestiä Jumalan suurista teoista välitetään sukupolvesta toiseen ja kuinka se sanoma ja uutinen Jumalasta on juuri sitä perintöä, jota halutaan jättää lapsille ja tuleville polville.

Siirrämmekö me tätä omaa henkistä pääomaamme omaa arvopohjaamme lapsillemme? Kerrommeko me heille Jumalan hyvyyksiä, joita hän on meille tehnyt? Luulen, etten ole ainoa, joka kokee tässä vaikeutta. Yhtäältä koemme Jumalasta kertomisen vaikeaksi. Annamme sen helposti pappien tehtäväksi rippikoulussa tai uskonnon opettajan tehtäväksi koulussa. Toisaalta moni meistä haluaisi välittää myös tätä viestiä lapsilleen.

Tänä päivänä moni ajattelee myös sitä, että päättäköön lapsi sitten aikuisena, mihin uskoo ja miten uskoo. Tällainen yltiöindividualismi jättää kuitenkin lapsen vaille sitä turvaa ja perustaa, johon hän on oikeutettu. Tasapainoisen kasvun aineksia ovat niin rakkaus kuin rajat. Sitä ovat hyvät ohjeet, sitä on se arvopohja, jolla maailmaa katsotaan ja arvioidaan. Kristillinen elämänkatsomus voi auttaa siinä, kun opetellaan omien siipien kantamista. Sillä ei ole olemassa neutraalia maailmantulkintaa ja elämäntapaa, vaan jokainen ponnistaa joltakin pohjalta.

Me kirkkona ja seurakuntana haluamme olla tässä asiassa perheiden tukena ja rinnalla. Siksi perhekerhot, pyhäkoulut ja päiväkerhot välittävät kristillistä viestiä. Kastetuille annetaan tänä vuonna lahjaksi rukouspussi, jossa on erilaisia iltarukouksia. Ehkäpä sekin voi olla auttamassa siinä, että iltarukouksesta tulee totuttu asia ennen nukkumaanmenoa. Neljä vuotiaille seurakunnasta tuodaan oma lastenraamattu. Sieltä välittyy viesti Jeesuksesta, lasten ystävästä.

Hyvä Jumala siunatkoon perheitämme ja antakoon hän teille vanhemmille viisautta ja rakkautta kasvatustyöhön!

Heikki Pelkonen
khra, Laune

Ratkaisuja laatikon ulkopuolelta

Eduskunta kuunteli keskiviikkona täysistunnossa pääministeri Juha Sipilän puhetta tarkalla korvalla. Pääministerin kertoi eduskunnalle hallituksen näkemyksen ja tilannekuvan, miten Suomella menee kotona ja kansainvälisesti. Kansainvälinen toimintaympäristö on harvinaisen vaikea ennustettavuudeltaan, mutta Suomen asema on kansainvälisesti vakaa. Pääministeri sanoi aivan oikein ja painokkaasti, että ystävien kanssa voimme keskustella hankalistakin asioista. Tällä hän viittasi meille suomalaisille aina tärkeään Venäjä – suhteeseen. Taloudessa hän näki käänteen jo tapahtuneen positiiviseen suuntaan. Sitä me kaikki toivomme. SDP:n puheenvuorossa korostimme huoltamme eriarvoistumisen kehityksestä

Sen sijaan pääministerin väite pitkäaikaistyöttömyyden laskusta ei pidä paikkaansa. Se on itse asiassa kasvanut 3800 työttömällä edellisestä vuodesta työ – ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen ongelma, jonka korjaamiseen tarvitaan kaikki mahdolliset keinot. Sipilän hallituksen päätös tukityöllistämisestä leikkaamisesta jopa 50 prosentilla ei ainakaan paranna tilannetta. Päinvastoin. Liian moni lahtelainen jää jatkossa ilman työpaikkaa, kun rahoitusta tukityöllistämiseen ei ole. Jokainen pitkäaikaistyötön rasittaa samalla kuntien taloutta. Kunnat joutuvat maksamaan työttömistä sakkomaksuja valtiolle. Lopputuloksena kunnissa leikataan muun muassa terveydenhoidosta, peruspalveluista ja koulutuksesta.

Aiemmin tällä viikolla pääministeri totesi, että talouden elpymisen merkeistä huolimatta työllisyystavoitteen saavuttaminen vaatii uusia ratkaisuja perinteisen laatikon ulkopuolelta. Mielenkiintoinen lause saa pohtimaan mitä nämä ratkaisut voisivat olla. Tämän viikon olemme oppositiossa pohtineet, mitä pääministeri tällä lausunnolla todella tarkoitti. Tarkoittiko hän kotihoidon tuen uudistamista, ansiosidonnaisen porrastamista tai jotain muuta uutta avausta? Itse toivon, että pienyrittäjyyden edistäminen ja sen esteiden helpottaminen olisi nyt keskiössä. Työttömän mahdollisuus aloittaa yritystoiminta menettämättä työttömyyskorvausta tai ansiosidonnaista tietyin ehdoin vaikuttaisi uskallukseen aloittaa yritystoiminta. Pitkäaikaistyöttömien eläköitymisen avuksi tehty ”Lex Taipale” alkaa sekin toivottavasti vihdoin toimia ja näkyä tilastoissa. Nuorisotakuuta pitää kehittää ja siihen pitää löytyä rahoitusta. Ruotsissa on SDP:n johdolla on tehty konkreettinen lupaus: Jokainen nuori saa työpaikan, opiskelupaikan tai harjoittelupaikan 90 päivän kuluessa eli kolmen kuukauden sisällä. Samanlaista ajattelua haluan myös Suomeen ja seuraavan hallituksen ohjelmaan.

Hallitusohjelmassa tavoitteet ja sisältö on pikälle lyöty lukkoon aina seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Se ei aina muuttuvassa maailmassa ole oikea tapa. Politiikkaa on tehtävä ajassa, mutta samalla pidemmälle tulevaisuuteen. 12 vuotta on lyhyt aika esimerkiksi liikenteen ratkaisujen suunnittelussa. Siksi suurista linjoista pitää olla yhteinen näkemys eduskunnassa kaikkien puolueiden kesken. Sitä kutsumme parlamentaarikseksi valmisteluksi. Laatikon ulkopuolellle meidän pitäisi uskaltaa katsoa enemmän. Liian usein todetaan, että näin tehdään, kun on aina tehty. Se karsii luovuutta löytää uusia ratkaisuja ja karkoittaa uutta ajattelua valmistelusta ja päätöksenteosta. Kunnallisvaaleissa huhtikuussa nähdään, miten rohkeita päättäjiä valitaan Lahden valtuustoon.

Lopuksi vielä nöyrä kiitos viime viikonloppuna minut SDP:n puoluejohtoon Lahdessa äänestäneille puoluekokousedustajille. Kansalaisten vaaleissa antaman valtakirjan jälkeen oman puolueen vahva tuki lisää luottamusta. Rakentavaa otetta oman puolueen lisäksi tarvitaan myös yhteistyötä muiden puolueiden kanssa. Kaikki lähtee luottamuksesta. Se pitää aina ansaita.

Ville Skinnari

AJANKOHTAISTA -arkisto

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011