Johtamista säästöjen keskellä

Politiikassa, kuten kaikessa muussakin hyvät johtajat erottuvat toisistaan. Hyvä johtaja erotuu aina edukseen. Menestyvän johtajan taustalla on usein hyvä joukkue, jossa roolit ja osaamisalueet täydentävät toinen toisiaan. Lahdesta uskallan nostaa esille Pelicansin uuden johtoryhmän, jota itse olin viime kesänä valitsemassa. Pelicans pystyy tällä kaudella parhaimmillaan suhteellisen pienellä budjetilla taistelemaan jopa mitaleista. Muualla rahaa on huomattavasti enemmän. Johto on onnistunut pelaajahankinnoissa. Tiimi joukkueen taustalla on ammattimainen ja vaativa.

Urheilujohtaminen on vielä helppoa verrattuna koko maan johtamiseen. Silti pääministeri Juha Sipilän ja koko hallituksen kompastelua ei välillä voi kuin ihmetellä. Hallitus on käyttänyt rajallisen energiansa ja resurssinsa lukuisiin hankkeisiin, jotka se on lopulta perunut. Kokonaisuus ei toimi. Ministereiden ja valtiosihteereiden määrää leikattiin populistisesti. Säästettiin aivan väärästä paikasta. Satojen tuhansien säästö tuo lopulta miljoonien kulut, kun lakihankkeet menevät kiville toisensa jälkeen. Samalla lakien valmistelu kriisiityi. Tähän on kiinnittänyt huomiota jo oikeuskansleri.

Tuovatko säästöt todella säästöjä?

Eduskunnassa säädetään lakeja ja niitä tulee noudattaa. Ihmisten peruspalveluista leikkaaminen on tullut jo äärirajoille. Lahdessakin seinä on tulossa vastaan jo muuallakin kuin hammashoidossa. Asiakkaiden lisäksi henkilökunta kärsii, kun laatu huononee ja muutokset ovat liian nopeita. Ensi maanantaina päätetään Päijät-Hämeen vuodeosastopaikoista Hyvinvointiyhtymän valtuustossa. Minne potilaat jatkossa viedään, kun paikkoja leikataan? Kaikki ikäihmiset eivät selviä kotona eikä jokaisella ole sukulaisia huolehtimassa. Potilaspaikat eivät meinaa riittää nytkään maakunnassa. Ikäihmisiä kuljetetaan maakunnan laidalta Lahteen Keskussairaalaan ja Jalmariin – ja edes takaisin. Iitti ja Padasjoki tästä hyvinä esimerkkeinä. Ensihoidon työntekijät ovat lopen uupuneita. Kuljettaminenkin maksaa paljon. Akuutissa tehdään uusia ennätyksiä potilasmäärässä. Lasku tästä tulee lopulta omistajille eli kunnille. Paljonko nyt tehtävät leikkaukset tuovat lopulta kunnille lisälaskua ? Siihen kukaan ei ole pystynyt vastaamaan.

Saadaanko leikkaamalla kasvua?

Suomesta löytyy hyviä esimerkkejä, joissa lisäinvestoinneilla on saatu säästöjä. Imatra päätti lisätä panostuksia lastensuojeluun ja ennaltaehkäisyyn. Uusi investointi toi säästöjä. Ongelma meillä on se, että maan hallituksen lisäksi myös kuntatasolla ajatellaan, että lisää leikkaamalla saadaan kasvua. Sitä kutsutaan taloustieteessä austerity – opiksi. Suomi ei ole tässä yksin. Mukana on paljon muitakin maita koko Euroopasta. Samaan aikaan muualla investoidaan ja luodaan kasvua mm. nostamalla palkkoja. Näin tehdään Japanissa, jossa pääministeri Abe luottaa nk. viiden nuolen ohjelmaansa.

Säästöjen keskellä johtaminen on kova laji. Sama haaste on edessä seuraavalla hallituksella koko maassa ja paikallisesti meillä Lahdessa. Hyivnvointiyhtymän onnistuminen tulee ratkaisemaan paljon. Siksi meidän pitää oppia selvittämään paremmin miten aiotut päätökset todella vaikuttavat kustannuksiin. Halvin vaihtoehto ei aina ole se paras.

Ville Skinnari

AJANKOHTAISTA -arkisto

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011