Hennalan sotilaskappelissa pakolaisia jo vuonna 1920

Hennalan sotilaskappelin suojeluyhdistyksen järjestämässä ortodoksisia sotilaskirkkorakennuksia käsittelevässä tilaisuudessa Hennala klubilla oli runsas joukko autonomian ajasta kiinnostuneita kuulijoita

Hennalan entisten sotilaskasarmien tiloihin on majoitettu Syyriasta ja muualta sisällissotien runtelemilta alueilta Länsi-Eurooppaan tulleita pakolaisia. Lahden Hennalassa he eivät ole ensimmäiset majoitettavat pakolaiset. Hennalan ortodoksiseen sotilaskappeliin oli hätämajoitettu Suomeen paenneita venäläisiä Venäjän vallankumouksen jälkeen 1917-21. Heitä majoitettiin historioitsijoitten tietojen mukaan myös tähän, nykyisin kaupungin varastona olevaan pieneen punatiiliseen rakennukseen, joka on Kenttätien ja Ulaninkadun risteyksessä, metsikössä.

Sotilaskappeli kuului osana Lahden Hennalan keisarilliseen varuskuntaan ja sen ortodoksiseen sotilaskirkkoon. Hennalaa käsitteli lyhyesti tutkija Timo Lehtonen, joka luennoi ortodoksista sotilaskirkoista Venäjän vallan aikana Suomessa, Hennala klubilla viime perjantaina. Luento oli mielenkiintoinen niin historian harrastajille kuin ortodoksisista kirkkorakennuksista kiinnostuneille. Tilaisuuden oli Lahteen järjestänyt Hennalan sotilaskappelin suojeluyhdistys ry ja tilaisuudessa puhetta johti yhdistyksen puheenjohtaja Nikita B. Sopotsko Lahdesta.

Tutkivana kirjoittajana Lehtonen on tehnyt uraa uurtavan työn kartoittamalla juuri ilmestyneessä teoksessaan Vaienneet kellot, autonomian ajan sotilaskirkot 1805-1917, aina Torniosta etelärannikolle ja Ahvenanmaalle. Tuusulainen tutkija on sokea, joten hänen työnsä on vaatinut aikaa ja kärsivällisyyttä. Lehtonen on tutkinut vuosikymmenen aikana kirkkojen sijainnit, niidenkin, jotka ovat tuhoutuneet maamme itsenäisyyden aikana. Kirjassa on pohjapiirrokset kirkoista ja asemakaavat niiden sijainnista. Esineistö ja kirkkojen kalustus on myös kuvattu. Kirkot tai sotilaskappelit perustettiin paikkakunnille, missä sotilaskasarmit olivat. Kaikkiaan autonomian aikana Suomessa oli runsas 3000-6000 sotilasta sekä muu varusväki ja perheet. Kirjassa on myös henkilöhakemisto kirkon työntekijöistä.

Ortodoksiset sotilaskappelit olivat niin Lahdessa kuin muuallakin rakennettu kaatuneitten sotilaitten siunaamista varten. Siellä saatettiin pitää myös tilapäisiä kenttähartauksia. Sotilaspappi saattoi olla kiertävä ja tilaisuuksia järjestettiin tämän paikkakunnalle saapumisen mukaan. Kuten tässä lehdessä on aiemminkin kirjoitettu Hennalan alueesta, uskotaan sotilaskappelin ympäristössä olleen venäläisten sotilaiden hautausmaan. Kappelin takana on säilynyt ainoastaan yksi hautapaasi, missä on kaiverrus: Nikolai Grigorjevich Pushakarev 1914 touko- tai kesäkuun 19.

Sotilaskappelin suojeluyhdistys tahtoisi kaupungin rauhoittavan punatiilisen rakennuksen ja sen ympäristön. Suojeluyhdistyksen toiveena on saada rakennus haltuunsa ja pystyttää sinne ainakin ortodoksinen tunnus, matkamiehen risti.

Marja-Liisa Niuranen

UIT:n musiikki-iloittelu naurattaa: Soitellen Soteen

Viime lauantaina sai ensi-iltansa UIT:n uusi musiikkirevyy ”Soitellen Soteen” perinteisesti Linnanmäen Peacock-teatterissa. UIT on vaalinut musiikkirevyyn vaativia perinteitä Suomessa jo vuodesta 1978, joten kovaa näyttöä osaamisesta on jo useamman vuosikymmenten ajalta. Soitellen Soteen-musikaalin pääarkkitehti on totutustiSeppo Ahti ja hyvä niin, sillä Ahti on edelleen maamme johtavia satiirikkoja. Ahdin teksti on ollut aina, vuodesta toiseen, mukavan soljuvaa ja hyvin maaliinsa osuvaa. Osansa musiikki-iloittelussa saavakin perinteisesti niin maamme kärkipoliitikot kuin facebook- ja twitter-kansakin. Parasta Ahtia nähdään sketsissä, jossa Suomen historian merkkihenkilöt lähettävät toisilleen sähkeitä nykyajan some-hengessä. Mitähän asiaa esim. kirjailija Aleksis Kivellä olisi ollut Eugen Schaumanille? Sitä vain jäin hieman miettimään, aukeaako sketsi niille, jotka eivät historiamme merkkihenkilöitä ja heidän vaiheitaan niin hyvin tunne? No, se olkoon heidän oma häpeänsä.

Perinteisesti UIT:n lavalla on nähty maamme kirkkaimpia näyttelijöitä, tanssijoita ja muusikoita, niin tänäkin vuonna. Pääosan vastuusta näyttämöllä kantavat todelliset ammattilaiset eli Jussi Lampi sekä loistavat ja ihanat naiset Riitta Havukainen ja Sari Siikander. Hyvää taustatukea näille antaa nuori Paavo Kinnunen, jolle voi huoletta povata hyvää tulevaisuutta, niin näyttämöllä kuin valkokankaallakin. Kinnusta katsellessa ei voi välttyä ajatukselta, ettei omena todellakaan kauas puusta putoa. Nuori mies nimittäin muistuttaa erehdyttävästi isäänsä Heikkiä, niin ilmeiltään, ääneltään kuin maneereiltaankin. Myös toinen nuori lahjakkuus, Anna Victoria Erikssonvakuutti laajalla osaamisellaan. Jos Sanni Grahn-Laasonen tarvitsee joskus stunttia, kannattaa soittaa Erikssonille.

UIT marssittaa vakiokaartinsa lisäksi vuosittain lavalle hieman ns. oudompiakin valintoja, joista tämän vuoden esityksestä mainittakoon paljon esityksen mainoksissa esillä ollut luistelija Kiira Korpi, joka suoriutui ensimmäisestä musikaaliroolistaan puhtain paperein. Tanssia ja luistellahan tunnetusti Korpi osaa ja ne muutamat vuorosanatkin onnistuivat mukavasti. Lahtelaisille tuttu Mikael ”euroviisu” Saari oli omassa elementissään lavalla. Varsinkin Saaren hieman erikoinen tulkinta Tiktakin hitistä ”Heilutaan” oli Mikael Saarta omimmillaan. Revyyn musiikista vastaa bilebändi Jean S Timo Kärkkäisen johdolla onnistuneesti. Yhtyeen osaaminen ei jää pelkän soittamisen varaan, sillä yksi illan kohokohdista on bändin upea voimistelunäytös silkkinauhoineen päivineen. Kiitokset tästä on syytä osoittaa myös koreografi Reija Wäreelle, joka lienee joutunut muutaman tunnin yhtyeen poikien kanssa hikoilemaan esityksen eteen.

Soitellen Soteen kestää puolitoista tuntia, mutta kyseessä on sen verran viihdyttävä ja hauska puolitoistatuntinen, että kertaakaan ei kelloa tarvinut vilkuilla. Linnanmäen henkeen sopivasti sketsit seuraavat toisiaan liki hengästyttävällä tahdilla saaden hymyn huulille ja täytyy kyllä nostaa hattua näyttelijöille siitä, kuinka nopeasti he hyppäävät mukaan uuteen sketsiin, edellisen tuskin loputtua. Ensi-illasta huolimatta mitään ylimääräistä tärinää en esiintyjissä huomannut, vaan esitys kulki vaivattomasti alusta loppuun asti. Jos jotain miinusta pitää antaa, niin annetaan sitä sitten vaikkapa äänentoistosta, sillä joissain kohtaa laulujen sanat eivät erottuneet kyllin hyvin musiikin seasta ja luultavasti muutama herkullinen letkautus saattoikin mennä ohi korvien.

Pete Salomaa

Jouko Skinnari saatettiin Mustankallion hautausmaan multaan

Valtiopäiväneuvos Jouko Skinnari laskettiin haudan lepoon perheen saattamana Mustankallion hautausmaalle perhehautaan.

”Tuiki tuiki tähtönen” lauloivat pienet Jouko-papan tytöt Emma ja Elina Lahden lyseolla valtiopäiväneuvos Jouko Skinnarin muistotilaisuudessa. Suuri ystävien ja yhteistyökumppanien joukko saattoi pitkäaikaisen yhteiskunnallisen vaikuttajan viimeiselle matkalle viime lauantaina yhdessä perheen kanssa.

Kenttäpiispa Pekka Särkiö siunasi Joukon Ristinkirkossa. Omaiset saattoivat vainajan Mustankallion hautausmaalle perhehautaan. Muistotilaisuus pidettiin Joukon omalla koululla Lahden lyseolla. Siellä ja kirkossa musiikkia esittivät muusikot Seija, Klaus ja Päivi Järvinen sekä urkuri Miikka Kallio.

Joukon arkun äärellä kävivät viimeisen tervehdyksen tuomassa perheen ohella SDP:n puheenjohtaja Antti Rinneja ryhmän muut kansanedustajat Eero Heinäluoma, Mika Kari, Antti Lindtman ja Sirpa Paatero sekä Lahden sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö.

Häntä muistivat useat yhdistykset, ammatilliset järjestöt, joitten kanssa Jouko Skinnari oli tehnyt vuosia yhteistyötä ja monet ystävät. Joukon oman perusyhdistyksen Etelä-Lahden sosialidemokraatit jättivät jäähyväiset kunniapuheenjohtajalle varapuheenjohtaja Alettin Basbogan johdolla. Pitkäaikaisista työtovereista tervehdyksensä toi tohtori Pentti Arajärvi omasta ja puolisonsa presidentti Halosen puolesta, joka ei päässyt tilaisuuteen ulkomaanmatkansa takia.

Muistotilaisuudessa Lahden lyseolla Joukon kanssa yhteistyötä tehneet muistelivat hänen monitahoista, yli kotimaan rajoja ylittänyttä toimintaansa. Lahden Runomaratonin pääsihteeri Sanna Virta kertoi Joukon perustaman yhdistyksen kirjatuotannosta ja puheenjohtajan omista runoista. Niistä siunaustilaisuuden ohjelmaan oli painettu Joukon 1990 kirjoittama viisisäkeinen Päijänne-runo.

Lahden lyseosta Joukon kanssa samalta luokalta ylioppilaaksi pääsi ja valmistui juristiksi Jorma Ratia ja naapurista Lahden yhteiskoulusta Kari Salmi, jotka tekivät vuosikymmenien aikana yhteistyötä valtiopäiväneuvoksen kanssa. Idearikkaudesta ja Lahden etuja aina ajatellutta entistä kaupunginvaltuutettua ja kansanedustajaa kiitti myös kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta.

Kotimaan ulkopuolisista yhteisöistä Suomi-Venäjä -Seura oli sen entiselle varapuheenjohtaja Jouko Skinnarille tärkeä. Muistotilaisuuteen toivat tervehdykset suurlähettiläs Heikki Talvitie, sekä Venäjän suurlähetystöstä lähetystöneuvos V. Avtsinov ja esittelijäsihteeri Gleb Kondratoviche. Ystävyyssuhteet Skinnari oli solminut myös Japaniin, jota muistotilaisuudessa edustivat suurlähettiläs Jota Yamamoto, 1.lähetystösihteeri Ayako Hashida ja ministerineuvos Yoshiaki Miwa.

Sanallinen kulttuuri oli Joukolle tärkeä. Tästä häntä muisteli yliopiston arabiankielen lehtori Faruk Abu-Chacra, Al Babtain Founda Tionin runosäätiöstä Kuwaitista. Hän kertoi myös Joukon halusta toimittaa Päijänteen vettä Arabimaihin.

Perhettään Jouko oli viimeisinä elinpäivinään muistuttanut siitä, että elämää pitää ajatella valoisasti. Työssään hänelle oli tärkeää löytää ratkaisuja vähäosaisten ihmisten ongelmiin sekä löytää ratkaisuja heidän sosiaalistaloudellisiin ongelmiin muitten yhteiskunnallisten kehitysnäkymien ohella.

Marja-Liisa Niuranen

Kuuden kuvataiteilijan toukokuinen näyttely

Toukokuisen Taiteen poluilla-taidenäyttelyn tekijät ovat vas. Kati Jalli, Sinikka Jokelainen, Leila Kaltiainen, Kaija Mauno, Pirjo Karppinen ja Pirjo Lehtinen. Kokeneiden taiteilijoiden työt ovat akvarelleja, grafiikkaa ja tussitöitä. Näyttely on toukokuun ajan Galleria Aila Seppälän entisissä tiloissa.

Kuvaamataidon opettajat ja maalaustaiteeseen vuosien ajan perehtyneet kuusi taiteilijaa päättivät pitää oman kevätnäyttelynsä Taiteen poluilla 4.5.- 29.5. Lahdessa. Heistä jokainen on joko opettanut tai käynyt usean vuoden Wellamo-opiston taidemaalauskursseilla. Kauppakadun gallerian tiloissa on yhteensä 60 työtä taiteilijoilta Kati Jalli, Pirjo Karppinen, Sinikka Jokelainen, Leila Kaltiainen, Pirjo Lehtinen ja Kaija Mauno.

Kauppakadulla entisessä Galleria Aila Seppälän tiloissa on näytteillä sekä myynnissä akvarelleja, grafiikkaa ja tussitöitä. Kati Jallilta on näyttelyssä akvarellien lisäksi tussipesutekniikalla toteutettuja ruoka-aiheisia maalauksia. Sinikka Jokelaisen kerrotaan olevan koukussa akvarellitekniikkaan. Hän saa aiheensa ihmisistä ja luonnosta.

Leila Kaltiainen kuvaa akvarellitekniikan haastavuutta. Vesiväreillä maalaamisen tuo jokaisen kuvan syntyyn jännityksen. Vesi, sivellin ja värit sekä kunnollinen paksu paperi ovat haastavia työvälineitä, mistä esimerkkinä Puhuri teos rehevyydessään kertoo. Työskentely vaatii käden ja siveltimen yhteistyötä. Teoksia katselevan kävijän mielestä veden ja värin suhde siveltimessä tulee vain pitkän harjoittelun tuloksena.

Luonnosta ja ihmisistä ottaa myös Pirjo Karppinen abstrakteihinkin töihinsä aiheet. Hän kertoo saavansa ideat metsistä ja rannoilta. Lintujen kuvaaminen on hänelle erittäin rakas aihe. Pirjo Lehtinen asuu metsäkumpareen vieressä, kotipihassa luontoaiheita löytyy lähietäisyydeltä. Grafiikka tai tusssipesutekniikka antavat hänelle haasteita teosta tehdessä. Hän on lapsuudesta saakka piirtänyt ja maalannut, leikkien värien kanssa.

Kaija Mauno on juuri siirtynyt kuvaamataidon opettajan työstä eläkkeelle rakkaan harrastuksensa akvarellimaalauksen pariin. Hän pitää tällä tekniikalla maalaamista, kulloisenkin työn valojen ja varjojen ja värien kuultavuutta aina yhtä haasteellisina. Lopputulo näkyy vasta työn kuivuttua. Vesiväreillä maalatessa valmista työtä ei voi enää korjailla kuten öljyväreillä työskennellessä, jotka antavat mahdollisuuden työn korjaukseen jälkikäteenkin.

Galleriassa keskiviikkona valvomassa olleet kuvaamataidon opettajat Leila Kaltiainen ja Kaija Mauno kertoivat Wellamon taideryhmien olevan kysyttyjä joka vuosi. Ensi syksyn kurssiaikataulut ovat juuri painoon menossa.

Marja-Liisa Niuranen

Krakova tarjoaa paljon nähtävää

 

Puola ja Krakova yllättää positiivisesti satunnaisen matkailijan. Todellisuus entisestä itäblokin maasta on aivan jotain muuta kuin allekirjoittaneen mielikuvat maasta etukäteen olivat. Odotin maatuskoja, hevoskärryjä ja Neuvostoajan arkkitehtuuria, mutta toisin kävi. Puolan nopea länsimaistuminen nimittäin näkyy heti lentokentälle laskeuduttaessa ja ajettaessa kohti Krakovan keskustaa. Samalla kun maata on uudistettu ja nykyaikaistettu, on se silti kyennyt säilyttämään vanhat perinteensä ja osaa tuoda pitkää historiaansa upeasti esille.

Maan entinen pääkaupunki, Etelä-Puolassa sijaitseva Krakova, on erinomainen kaupunkikohde, sillä sen viehättävä vanha kaupunki on kooltaan varsin kompakti ja minnekään ei ole liian pitkä matka kävellä, vaikka kaupungissa kaiken kaikkiaan asuukin noin 800 000 asukasta. Yleensä sää näin huhti-toukokuun aikaan on varsin lämmin ja keväinen, mutta tällä kertaa meitä ei sään puolesta onnistanut. Lämpötila pysyi vain hieman plussan puolella ja aurinkokin näyttäytyi meille vasta kolmantena matkapäivänä. Silti kaupungin kauneus ja mukava, rento ilmapiiri tekivät vaikutuksen.

Ehdottomia must-juttuja kaupungissa ovat mm. Wawelin kukkula, jossa sijaitsee kuninkaanlinna, sekä yksi Euroopan suurimmista aukioista, Rynek Główny, jolla sijaitsee Pyhän Marian kirkko sekä renessanssin ajalta peräisin oleva Verkahalli. Myös Kazimierzin juutalaiskaupunginosa on katsastamisen arvoinen paikka. Siellä kannattaa käydä vaikkapa juomassa virvoitusjuomat Propaganda-nimisessä kuppilassa, jonka sisustus on vähintäänkin ravintolan nimen veroinen.

Monille tärkein juttu Krakovassa on se, että ruoan ja juoman hinta on Suomeen verrattuna todella edullinen. Parhaimmillaan hinnat taisivat olla noin kolmanneksen Suomen hinnoista. Sen vuoksi Krakova onkin monille loistava shoppailu- ja ravintolakaupunki. Ravintoloissa ja kaupoissa pärjää mainiosti englannin kielellä. Kannattaa muuten muistaa, että Puola on säilyttänyt oman rahansa, vaikka kuuluukin EU:hun ja yksi zloty on euroissa noin 24 senttiä.

Wieliczkan suolakaivokset

Myös Krakovan ulkopuolelta löytyy mielenkiintoisia kohteita. Vain parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevat Wieliczkan suolakaivokset ovat upea kokemus. Kaivoksiin pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla. Vierailijat pääsevät näkemään vain noin prosentin koko kaivoksen pinta-alasta, mutta tuokin pieni osuus tekee kyllä vaikutuksen. Yli sadan metrin syvyydestä löytyy kaikkea mielenkiintoista, mitä ei uskoisi kaivoksesta löytyvän. mm. hieno sali suolasta tehtyine kristallikruuneineen sekä kappeli ja juhlasali häitä ja juhlia varten, puhumattakaan maanalaisesta järvestä. Kaiken kaikkiaan uskomaton paikka.

 

Järkyttävä Auschwitz

Krakovan tärkein nähtävyys ei kuitenkaan sijaitse itse Krakovan kaupungissa, vaan noin 50 kilometrin päässä sijaitsevassa Oświęcimissä. Sieltä löytyy nimittäin pahamaineiset Auschwitzin keskitysleirit. Vaikka yleensä en suosi ryhmäretkiä, kannattaa Auschwitziin tutustua nimenomaan oppaan avulla. Näin alueesta saa irti paljon enemmän, kuin yksin alueeseen tutustuen. Matkan saa varattua kätevästi paikallisilta matkatoimistoilta, jotka mainostavat retkiä joka kadunkulmassa. Matkan hintaan (n. 25€/henkilö) sisältyi bussimatkat, opas ja pääsyliput ja kaiken kaikkiaan reissuun kului 7 tuntia.
Leireihin tutustuminen sai miettimään monenlaisia ajatuksia ihmismielen pimeimmistä puolista. Oppaan johdolla kävi selväksi kuinka järjestelmällistä natsien toiminta leireissä oli. Kaikki vankien omaisuus, hiuksia ja kultahampaita myöten kierrätettiin. Järkyttävää oli nähdä lahdattujen ihmisten matkalaukut, kenkäröykkiöt sekä etenkin leikatut hiukset, joita yksi huone oli täynnä lattiasta kattoon.. Saksalaiset kun tekivät murhattujen vankien hiuksista kangasta. Auschwitzissä tapettiin kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa ihmistä. Leirit koskettavat etenkin puolalaisia, sillä peräti 20% maan väestöstä kuoli toisessa maailmansodassa. Järkyttävä, mutta erittäin opettavainen kierros.

Krakova yllätti siis allekirjoittaneen positiivisesti. Upea vanhakaupunki, mielenkiintoisia retkiä lähialueille ja rentoa meininkiä halvoin hinnoin. Ainoa miinus reissussa oli kylmä ja sateinen sää, mutta sehän ei tietenkään ole Krakovan tai puolalaisten vika. Kolmen Krakova-päivän jälkeen lensimme vielä loppulomaksi Itämeren rannalle Gdanskiin, mutta siitä lisää ensi viikolla.

Teksti: Petri Salomaa
Kuvat: Päivi Salomaa, Petri Salomaa

 

AJANKOHTAISTA -arkisto

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011