Liipolalaisten olohuone Villiruusu 40 vuotta – eikä suotta

Yliskäypä ja ravintolan vastaava Johanna loisti kukkien edessä kuin joulukuusi ja oli tyytyväinen iltaan.

Viime lauantaina eli 28.11 kokoontui Liipolan ” Raittius ja hevosystäväin seura” eli paikalliset hyvän oluen ja viinin ystävien joukko juhlimaan lähiöravintolansa 40-vuotiskekkereitä notkuvan herkkupöydän antimien ja karaoken ääreen muistelemaan menneitä ja palkitsemaan entisiä työntekijöitä.

Paikalle oli saapuneet kaikki ”mustan” kutsun saaneet ammattilaiset Ja muutkin amatöörit juhlimaan naimaiän ylittänyttä juottolaansa ja meidän monien olohuonetta. Aikanaan 70-luvulla Villiruusussa tanssittiin ja asiakkaita tuli jopa kantakaupungilta asti, mutta nykyään ”Villi” täyttyy enää viikonloppuna, jolloin nuoriso saapuu sinne pohjat vedettyään vasta yhdeltä. Vanhassa ”pyöreän pöydän ritareissa” on käynyt todellinen kato, sillä tuoni on niittänyt viljaa ja poistumaa ei ole tullut paikkaamaan juuri ketään, vaikka aamukahviperinne onkin jotenkuten säilynyt kiitos Amin, Jukan, Tarmon, Matin, Pikkiksen, Henkan Paulin ja allekirjoittaneen.

Uusi ”yliskäypä” Johanna toivotti ystävät ja kylänmiehet tervetulleiksi ja Jussi kiitti henkilökuntaa asiakkaiden puolesta hyvästä palvelusta ja unohtumattomista elämyksistä ja kokemuksista. Moni on jopa löytänyt elämän kumppaninsa juuri tästä kuulusta ”menokengästä” Muisteltiin Ruusun paloa ja sen muuttumista aidosta tanssiravintolasta bingo, tietokilpailu ja harvojen biljardin pelaajien kanta-asiakkaiden kokoontumispaikaksi. Entinen ”läträys” ja tappelut ovat muuttaneet ja portsaria ei tarvta kuin viikonloppuisin.

Me kantakundit kiitämme Janitaa, Viron lahjaa Sigfridiä ja kaikkia muitakin ymmärryksestä ja lojaalisuudesta. Juhlailtana vallitsi vilpitön ja kiva tunnelma, jossa paikalliset karaoke suuruudet saivat oman puheenvuoronsa ja orkesteri huolehti nostalgiasta ja musiikista. Tanssijoita uskaltautui parketille; tosin vähän. Jäämmet odottamaan 50-vuotisjuhlia mielenkiinnolla!!

Lyhyesti; bileet onnistuivat mainosti, eikä kukaan tiettävästi joutunut sairaalaan.

Jussi Melanen

 

AJANKOHTAISTA -arkisto

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011